Nyt luovutan ja aion antaa nuoren pois, jonnekin

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Ei koirat kuulu tähän keskusteluun.

Sitten poika sekoaa ja hakkaa mummon, kun ei saa rahaa. Laitokseen vaan. Keksivät siellä oikean lääkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkea, mutta tuo että adhd-ihminen ei kyllä saa päätään sekaisin adhd-lääkkeillä. Niiden vaikutushan on rauhoittava. Jossain on vikaa, onhan lääkäri tietoinen tästä että adhd-lääkkeen vaikutus ei ole toivottu? 

Onko psykalle hoitokontaktia, onko lääkäri ehdottanut mielialalääkettä? Esim Risperdal. Puolet adhd-lapsista tarvitsee tällaisen tasaavan lääkkeen, kun impulssikontrollia ei vaan ole. Se ei ole mikään peikko vaan tavallista apua. 

Meillä on tehty oppikirjan mukaan kaikki, kirjaimellisesti, olen lukenut ihmeelliset vuodet ja kiukkukirjat ja aggression portaat jne. Säännöt on aina perusteltu. Aina. Kodin säännöissä ei montaa ehdotonta ole. Silti niitä on mahdoton lapsen noudattaa. (ehdottomia on mm ettei saa lyödä) 

Me muutettiin jo varhaisessa vaiheessa maalle, kauas kaupungin valoista, kun oli nähtävissä että lapsi lähtee kartsalle ja ongelmiin heti kun ikää riittää. Täältä ei noin vain lähdetä. 

Tämä. Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että jos lasten kanssa tulee ongelmia, esim. koulukiusaamista tai vakavampaa, niin otan välittömästi pois koulusta ja opetan itse. Olin valmiudessa lähteä vaikka pohjoisnavalle, jos olisi ilmennyt jotain ainehörhöilyjä tai muuta. En käsitä, miksi vanhemmat ovat niin uhriutuneita ja valmiita laittamaan lapsensa laitokseen. Ap:lläkin on mies, joka voisi vaikka asua pojan kanssa siellä toisella paikkakunnalla vähän aikaa, tai vaikka pysyvästi. Vanhat narkkikaverit jäisi pois kuvioista ja tulisi jotain uutta. Ap:n poika saisi vähän miehen mallia. Tietenkin, jos eivät tule toimeen, niin sittenhän se ei käy. Mutta sittenkin on vielä se isomummo siellä maalla, jossa poikakin käyttäytyy hyvin ja tykkää olla. Sinne vaan heti seuraavalla junalla ja koulukirjat mukaan! Pienempi paha se on, että jää vähän koulutehtävissä jälkeen, kuin se, että laitostuu ja masentuu entistä enemmän.

Aivan. Eli pojalla olisi siis elämässään aikuinen, joka voisi ottaa luokseen. Ja jonka luona poikakin viihtyisi? Eikö poika voisi mennä vaikka hetkeksi lomalle sen isomummon luo? Muutama viikko? Tulisi tuumaustauko kaikille. Jotainhan siellä isomummolassa on, joka poikaa rauhoittaa. Miksei tätä vaihtoehtoa käytetä?

-eri

Joo, olen alkanut miettiä tätä, mutta onko se sitten oikein, jos sysään isomummolle hänet?

Mummo nykyään soittelee jatkuvasti, koska hän pelkää ihan hirveästi, että poikani tosiaan alkaa käyttää huumeita ja hänet huostaanotettaisiin.

En millään ole halunnut huolestuttaa mummoa, ja en ole kertonut ihan kaikkea mitä pojan kanssa on ollut.

Uskon että mummo ottaisi mielellään pojan luokseen. Mutta en ole kuitenkaan varma, olisiko se hyvä juttu. ap

Vierailija kirjoitti:

Sitten poika sekoaa ja hakkaa mummon, kun ei saa rahaa. Laitokseen vaan. Keksivät siellä oikean lääkityksen.

Minusta kuulostaa myös siltä että poika pitäisi ainakin joksikin aikaa antaa nyt ammattilaisten huomaan. Eihän laitoksen lopullista tarvitse olla. Osaa nuoria sinne joutuminen myös säikäyttää hyvin. Paljon tietysti riippuu siitä mikä on jo pojan riippuvaisuusaste päihteistä. Nokkelimmat osaavat käyttää niitä laitoksissakin. Mutta siellä saa myös apua, jos vaan on motivaatiota ottaa sitä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

silloin piti olla sitkas. Oli sovittu koulukavereittein kanssa tapaaminen...... Eipä isä jääny lastansa hoitamhan.Kotiahan mie lapseni kanssa jäin. Oli ilmoitettu ajoissa. Yhessä asuimmaki.Harvoin mishän kävin. Ikäni muistan sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Viisas ja oivaltava kirjoitus. Usein tosiaan on, että asiat kulkee suvussa. Ihan syyllistämättä sanon, että ADH/ADD vanhempi on kovilla lapsensa kanssa silloin kun omat taidot ei riitä, vaikka rakkautta olisi miten paljon. Varmasti hekin tekevät kaikkensa, ja on vaikea kestää, ettei pärjää oman lapsensa kanssa. Lapsen syy se ei silti ole, tavallaan ei vanhemmankaan.

Pidän silti outona, kun aikuinen näkee vain oman kantansa/nännättelee/ vähättelee toisen kokemusta/näkee lapsessa vian joka ei parane, vaikka äiti on "kaikkensa tehnyt lapsensa eteen" eikä ole mitään kasvatusvirheitä tehnyt. Jokainen niitä tekee, kaikki ei virheitään huomaa. Aikuisella kuitenkin on se vastuu omasta kasvamisestaan.

Moni on yhtä joustamaton, lyhytpinnainen, impulsiivinen ja yhden asian ihminen kuin lapsensa ja samaa nännättelyä kipeiden asioiden edessä kuin lapsella/nuorellakin.

Kiintoisaa on myös tämä: se kasvatus, mikä toimii hyvin nepsylapselle, toimii hyvin myös lapselle, joka ei ole nepsy. Vanha normaali ja nykynormaali kasvatus ei välttämättä ole kenellekään kasvatettavista eduksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkea, mutta tuo että adhd-ihminen ei kyllä saa päätään sekaisin adhd-lääkkeillä. Niiden vaikutushan on rauhoittava. Jossain on vikaa, onhan lääkäri tietoinen tästä että adhd-lääkkeen vaikutus ei ole toivottu? 

Onko psykalle hoitokontaktia, onko lääkäri ehdottanut mielialalääkettä? Esim Risperdal. Puolet adhd-lapsista tarvitsee tällaisen tasaavan lääkkeen, kun impulssikontrollia ei vaan ole. Se ei ole mikään peikko vaan tavallista apua. 

Meillä on tehty oppikirjan mukaan kaikki, kirjaimellisesti, olen lukenut ihmeelliset vuodet ja kiukkukirjat ja aggression portaat jne. Säännöt on aina perusteltu. Aina. Kodin säännöissä ei montaa ehdotonta ole. Silti niitä on mahdoton lapsen noudattaa. (ehdottomia on mm ettei saa lyödä) 

Me muutettiin jo varhaisessa vaiheessa maalle, kauas kaupungin valoista, kun oli nähtävissä että lapsi lähtee kartsalle ja ongelmiin heti kun ikää riittää. Täältä ei noin vain lähdetä. 

Tämä. Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että jos lasten kanssa tulee ongelmia, esim. koulukiusaamista tai vakavampaa, niin otan välittömästi pois koulusta ja opetan itse. Olin valmiudessa lähteä vaikka pohjoisnavalle, jos olisi ilmennyt jotain ainehörhöilyjä tai muuta. En käsitä, miksi vanhemmat ovat niin uhriutuneita ja valmiita laittamaan lapsensa laitokseen. Ap:lläkin on mies, joka voisi vaikka asua pojan kanssa siellä toisella paikkakunnalla vähän aikaa, tai vaikka pysyvästi. Vanhat narkkikaverit jäisi pois kuvioista ja tulisi jotain uutta. Ap:n poika saisi vähän miehen mallia. Tietenkin, jos eivät tule toimeen, niin sittenhän se ei käy. Mutta sittenkin on vielä se isomummo siellä maalla, jossa poikakin käyttäytyy hyvin ja tykkää olla. Sinne vaan heti seuraavalla junalla ja koulukirjat mukaan! Pienempi paha se on, että jää vähän koulutehtävissä jälkeen, kuin se, että laitostuu ja masentuu entistä enemmän.

Aivan. Eli pojalla olisi siis elämässään aikuinen, joka voisi ottaa luokseen. Ja jonka luona poikakin viihtyisi? Eikö poika voisi mennä vaikka hetkeksi lomalle sen isomummon luo? Muutama viikko? Tulisi tuumaustauko kaikille. Jotainhan siellä isomummolassa on, joka poikaa rauhoittaa. Miksei tätä vaihtoehtoa käytetä?

-eri

Joo, olen alkanut miettiä tätä, mutta onko se sitten oikein, jos sysään isomummolle hänet?

Mummo nykyään soittelee jatkuvasti, koska hän pelkää ihan hirveästi, että poikani tosiaan alkaa käyttää huumeita ja hänet huostaanotettaisiin.

En millään ole halunnut huolestuttaa mummoa, ja en ole kertonut ihan kaikkea mitä pojan kanssa on ollut.

Uskon että mummo ottaisi mielellään pojan luokseen. Mutta en ole kuitenkaan varma, olisiko se hyvä juttu. ap

Olisiko sinulla ja pojalla mahdollisuus yhdessä viettää jonkin aikaa tuolla mummolassa, vaikka niin että menisitte yhdessä muutamaksi päiväksi niin että näet, kuinka alkaa sujua? Jos isompia ongelmia ei olisi, niin ehkä poika voisi jäädä pidemmäksi ajaksi, ja sinäkin vierailisit siellä aina kun vain pystyt. Ei tulisi pojalle tunnetta, että hylkäät hänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

Tämä. Itse ainakin aloin oireilla teininä, kun äitini otti uuden miehen ja otti hänet meille asumaan. Vaikka sisaruspuolia ei hankkinutkaan. Isäni, jonka kanssa olin hyvissä väleissä, otti myös uuden naisen, joka ei halunnut minua heille asumaan. Elämän mittainen trauma jäi. Ymmärrän yo. kommentin kirjoittajaa.

Tasapainoinen, rakastettu, huolehdittu ja kuunneltu nuori harvemmin oireilee niin, että täytyisi harkita laitosta.

Ehkä kokee isomummonsa luona olevansa erityinen, hyväksytty, rakastettu sellaisena kuin on. Ja saa isomummon jakamattoman huomion. Ymmärrän hyvin, että kokee turvalliseksi paikaksi, jossa on helpompi olla.

Vierailija kirjoitti:

Miltä se tuntuu, jos nuoren elämä menee isompaan alamäkeen sen jälkeen kun hänet hylkäät ja pistät pois kotoa? Jos pystyt elämään sen kanssa, niin varmaan annat lapsen pois. Nuori=lapsi. Harmittaa että kurotat pois kun lapsesi tarvitsisi sinun tulevan häntä kohti.

Tämä oli kyllä täysin käsittämätön kommentti. AP:n lapsi käyttää päihteitä ja on selvästi itsetuhoinen (uhkailee veitsi kädessä vetävänsä ranteet auki, vetää purkillisen mielialalääkkeitä alkoholin kanssa). Ap:n lapsella on siis vakavia mielenterveysongelmia, jotka uhkaavat hänen omaa henkeään ja kaikkien muiden perheenjäsenien turvallisuutta. Ei tämän tason ongelmia voi hoitaa kotona. Vähän sama kuin jos lapsella olisi syöpä, niin ei ole hänen "hylkäämistään", jos hänet yrittää saada hoitoon sairaalaan - se on lapsen auttamista. Ja ap:nkin pitäisi ensisijaisesti saada lapsensa psykiatriseen hoitoon (sijoitus/lastenkoti ei ole mielestäni oikea paikka tällä tavalla oireilevalle lapselle).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttää siis adhd-lääkityksen lisäksi mielialalääkitystä? Jos ymmärsin jostain viestistä oikein. Pitäisikö sitä tarkistaa? Lisäksi tutkia kunnolla mikä mt-ongelma hänellä voisi olla. Se, että isänsä on tehnyt itsemurhan ja sinun sisarus yrittänyt myös, kertoo teidän suvuissa esiintyvistä psyykkisistä sairauksista.

Tsemppiä ap! Yrität varmasti äitinä kaikkesi ja mikä ikinä ratkaisu onkaan, niin se on sillä hetkellä paras ratkaisu. Tulevasta ei koskaan tiedä.

Hälle on kokeiltu erilaisia lääkkeitä, aina on ollut jokin, miksi ne eivät ole auttaneet. Eräänkin lääkkeen kohdalla, opettaja joutui soittamaan mulle kesken koulupäivän, että tää poika on haettava kotiin, kun oli mennyt aivan tokkuraan. Ei olisi pystynyt edes pyöräilemään kotiin, kun oli niin sekava ja tokkurassa.

Nyt hän ei halua syödä mitään mielialalääkettä, vaikka lasussa kehottivat uudestaan aloittamaan viimeisimmän lääkityksen mikä hälle oli annettu.

Vähän luovutin silloin, kun hän veti alkoholin kanssa ne loput naamaansa, mitä meillä oli.

Toisaalta en haluaisi meille yhtään lääkettä, koska joudun huolehtimaan niistä kaikista, että hän ei saa niitä käsiinsä ja käytä väärin. On koko ajan pidettävä mielessä, missä on lääkkeet ja etten ole unohtanut mitään hänen saatavilleen. ap

Lapsesi kohdalla psykiatria ja lääkkeet ei välttämättä auta. On jonkinlaista pahaa oloa eikä ole ollut kykyä surun, vihan, huolten yms. selvittelyyn. Uskon kyllä, että sinä vanhempana olet yrittänyt kaikkesi.

Kuulostaa siltä, että ap:n lapsi tarvitsisi terapiaa, jossa näitä tunteita ja traumoja saisi selviteltyä. Pelkät lääkkeet ei auta. Mutta kyllä psykiatri on ihan oikea osoite, tarvitsee diagnoosin mt-ongelmista ja sen mukaisen hoidon terapioineen kaikkineen.

Et voi tietää, kuinka lapsesi ja isomummi tulisivat keskenään toimeen. Se selviäisi ainoastaan kysymällä ja/tai kokeilemalla.

Liian usein luullaan, että "tiedän miten kävisi", mutta ihmissuhteiden kanssa tulee lähes poikkeuksetta yllätyksiä. Varsinkin lapset usein yllättävät tulemalla toimeen tai eivät tule lainkaan toimeen - kemioista ihmisten välillä ei koskaan etukäteen tiedä.

Voi jestas, ap ymmärrän tuskasi. Minun nuoreni aikoinaan oli sijoitettuna puoli vuotta koska kotona asuminen oli mahdotonta. Hän oli nokkela nuori, esitti vanhemmat kauheassa valossa sosiaaliviranomaisille, oltiin jätetty ilman ruokaa eikä koskaan ostettu vaatteita. 

Tosiasia oli että lapsi esim varasti setänsä pankkikortin ja pisti haisemaan yli 600 euroa, en aloita edes kuinka paljon summia sai nettipeleihin meidän korteilta. Se summa oli yhteensä nelinumeroinen. Hän suuttuessaan pisti palasiksi astiat, television, alakerran ikkunan ja keittiön pöydän. Lisäksi repi kylpyhuoneen suihkuverhot alas ja kaatoi hyllyt. Hän suuttuessaan päästi koirat lähiöalueella ulos, kävi nuoremman lapsen kimppuun ja löi häntä, sekä uhkaili meitä mm puukolla ja pesäpallomailalla. Se valehtelun määrä oli aivan uskomaton, lopulta sossunkin silmät aukenivat kun lapsi oli huostaanotossa. 

Oli varastamista kaupoista, auton varastus, meidän auton luvaton käyttöönotto, koulusta kannettiin ulos ja oli välillä kadoksissa niin että poliisit etsivät. Joten kyllä jotkut lapset osaavat, uskon sua täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.

Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.

Eikä siihen auta mikään.

Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.

Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.

Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.

Siellähän se tuli lopussa: kaikkien VANHEMPIEN asettamien rajojen yli. Kun ADHD:hen kuuluu hyvin voimakkaana omaehtoisuus ja uhmakkuus, niin silloin kannattaa välttää kaikkea, mikä aiheuttaa valtataistelua ja vastakkainasettelua. Kun lopulta pohjimmiltaan ne ADHD-lapset on ihan samanlaisia kuin muutkin: haluavat tulla rakastetuiksi, ja haluavat tehdä hyviä asioita. Mutta se omaehtoisuus vaan saa niin helposti tekemään typerää ja itsetuhoistakin vastarintaa.

Tähän on oikeastaan kaksi hyvää apukeinoa. Aloittaa jo hyvin pienestä pitäen lapsen kanssa sopimaan yhdessä asioista. Ei siis niin, että vanhempi sanelee ylhäältä päin mitä pitää tehdä, vaan yhdessä sovitaan. Tämä ei edes vaadi aikuiselta kovin kummoista pelisilmää, että lopulta saa asiat sovittua niin, että se lopputulos on juuri se, mitä olisi yrittänyt sanella. Mutta näille lapsille se on ihan älyttömän merkittävää, että käskyt eivät tule ylhäältäpäin. Ja tiedän, nyt moni vallan riemastuu, kun ihan liian monen käsitys on se, että ADHD-lasta nimenomaan pitää pitää kurissa ja herran nuhteessa, muuten kaikki leviää. No, itsekin olen  ADHD, ja juuri kurilla kasvatettu, enkä sietänyt vanhempiani, ja siihen päälle tein kaiken mahdollisen tyhmän. Muistan sen komentamisen tuntuneen fyysisena kipuna päässä, tuntuu että aivot repeää, kun sitä ei vaan kestä. 

Ja sitten oli niitä ihmisiä, jotka eivät pakottaneet, ja kas, heidän kanssaan olin maailman kiltein ja huomaavaisin.

Sitten toinen asia, mitä kannattaa alkaa opettamaan joustamattomalle, itsekeskeiselle lapselle jo pienestä pitäen: että hyvää itselle saa vain tekemällä hyvää toiselle, ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Että aina kun haluaa jotain itselleen, sen voi saada tekemällä ensin palveluksen toiselle. Ja tässä pitää olla tosi johdonmukainen. Täälläkin on merkittävä määrä kuvailuja siitä, kuinka lapsi vaan ottaa ja vaatii vaatimasta päästyään, no siihen on olemassa ratkaisu. Mutta sekin pitää aloittaa tarpeeksi ajoissa, teinin kanssa ollaan jo myöhässä.

 

Respect. Hattu päästä.

Vierailija kirjoitti:

Voi jestas, ap ymmärrän tuskasi. Minun nuoreni aikoinaan oli sijoitettuna puoli vuotta koska kotona asuminen oli mahdotonta. Hän oli nokkela nuori, esitti vanhemmat kauheassa valossa sosiaaliviranomaisille, oltiin jätetty ilman ruokaa eikä koskaan ostettu vaatteita. 

Tosiasia oli että lapsi esim varasti setänsä pankkikortin ja pisti haisemaan yli 600 euroa, en aloita edes kuinka paljon summia sai nettipeleihin meidän korteilta. Se summa oli yhteensä nelinumeroinen. Hän suuttuessaan pisti palasiksi astiat, television, alakerran ikkunan ja keittiön pöydän. Lisäksi repi kylpyhuoneen suihkuverhot alas ja kaatoi hyllyt. Hän suuttuessaan päästi koirat lähiöalueella ulos, kävi nuoremman lapsen kimppuun ja löi häntä, sekä uhkaili meitä mm puukolla ja pesäpallomailalla. Se valehtelun määrä oli aivan uskomaton, lopulta sossunkin silmät aukenivat kun lapsi oli huostaanotossa. 

Oli varastamista kaupoista, auton varastus, meidän auton luvaton käyttöönotto, koulusta kannettiin ulos ja oli välillä kadoksissa niin että poliisit etsivät. Joten kyllä jotkut lapset osaavat, uskon sua täysin.

Turha täällä on avautua, koska ei nää usko eikä ymmärrä. Syyllistää vaan.

Ei ole samanlaista kokemusta.

Ja ap. lapsi tarvii hoitoa. Kuten joku täällä jo sanoi, että jos fyysisiä sairauksia voidaan hoitaa muualla kun kotona syyllistämättä vanhempia, niin pitäis onnistua myös psyykkiset ilman syylistämistä ja vanhempia haulkumatta lapsen hylkäämisestä. Hävetkää.

Toi tilanne on ihan kauhea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkea, mutta tuo että adhd-ihminen ei kyllä saa päätään sekaisin adhd-lääkkeillä. Niiden vaikutushan on rauhoittava. Jossain on vikaa, onhan lääkäri tietoinen tästä että adhd-lääkkeen vaikutus ei ole toivottu? 

Onko psykalle hoitokontaktia, onko lääkäri ehdottanut mielialalääkettä? Esim Risperdal. Puolet adhd-lapsista tarvitsee tällaisen tasaavan lääkkeen, kun impulssikontrollia ei vaan ole. Se ei ole mikään peikko vaan tavallista apua. 

Meillä on tehty oppikirjan mukaan kaikki, kirjaimellisesti, olen lukenut ihmeelliset vuodet ja kiukkukirjat ja aggression portaat jne. Säännöt on aina perusteltu. Aina. Kodin säännöissä ei montaa ehdotonta ole. Silti niitä on mahdoton lapsen noudattaa. (ehdottomia on mm ettei saa lyödä) 

Me muutettiin jo varhaisessa vaiheessa maalle, kauas kaupungin valoista, kun oli nähtävissä että lapsi lähtee kartsalle ja ongelmiin heti kun ikää riittää. Täältä ei noin vain lähdetä. 

Tämä. Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että jos lasten kanssa tulee ongelmia, esim. koulukiusaamista tai vakavampaa, niin otan välittömästi pois koulusta ja opetan itse. Olin valmiudessa lähteä vaikka pohjoisnavalle, jos olisi ilmennyt jotain ainehörhöilyjä tai muuta. En käsitä, miksi vanhemmat ovat niin uhriutuneita ja valmiita laittamaan lapsensa laitokseen. Ap:lläkin on mies, joka voisi vaikka asua pojan kanssa siellä toisella paikkakunnalla vähän aikaa, tai vaikka pysyvästi. Vanhat narkkikaverit jäisi pois kuvioista ja tulisi jotain uutta. Ap:n poika saisi vähän miehen mallia. Tietenkin, jos eivät tule toimeen, niin sittenhän se ei käy. Mutta sittenkin on vielä se isomummo siellä maalla, jossa poikakin käyttäytyy hyvin ja tykkää olla. Sinne vaan heti seuraavalla junalla ja koulukirjat mukaan! Pienempi paha se on, että jää vähän koulutehtävissä jälkeen, kuin se, että laitostuu ja masentuu entistä enemmän.

Hieno idealistinen ajatus, mutta ei mahdollista läheskään kaikille esim. toimeentulon, nuoren sisarusten koulun, harrastusten ja ystävien vuoksi. Kaikkia töitäkään ei voi tehdä etänä mihin on koulutettu. Lisäksi ongelmia voi aina juosta karkuun mutta joskus ne on kohdattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttää siis adhd-lääkityksen lisäksi mielialalääkitystä? Jos ymmärsin jostain viestistä oikein. Pitäisikö sitä tarkistaa? Lisäksi tutkia kunnolla mikä mt-ongelma hänellä voisi olla. Se, että isänsä on tehnyt itsemurhan ja sinun sisarus yrittänyt myös, kertoo teidän suvuissa esiintyvistä psyykkisistä sairauksista.

Tsemppiä ap! Yrität varmasti äitinä kaikkesi ja mikä ikinä ratkaisu onkaan, niin se on sillä hetkellä paras ratkaisu. Tulevasta ei koskaan tiedä.

Hälle on kokeiltu erilaisia lääkkeitä, aina on ollut jokin, miksi ne eivät ole auttaneet. Eräänkin lääkkeen kohdalla, opettaja joutui soittamaan mulle kesken koulupäivän, että tää poika on haettava kotiin, kun oli mennyt aivan tokkuraan. Ei olisi pystynyt edes pyöräilemään kotiin, kun oli niin sekava ja tokkurassa.

Nyt hän ei halua syödä mitään mielialalääkettä, vaikka lasussa kehottivat uudestaan aloittamaan viimeisimmän lääkityksen mikä hälle oli annettu.

Vähän luovutin silloin, kun hän veti alkoholin kanssa ne loput naamaansa, mitä meillä oli.

Toisaalta en haluaisi meille yhtään lääkettä, koska joudun huolehtimaan niistä kaikista, että hän ei saa niitä käsiinsä ja käytä väärin. On koko ajan pidettävä mielessä, missä on lääkkeet ja etten ole unohtanut mitään hänen saatavilleen. ap

Lapsesi kohdalla psykiatria ja lääkkeet ei välttämättä auta. On jonkinlaista pahaa oloa eikä ole ollut kykyä surun, vihan, huolten yms. selvittelyyn. Uskon kyllä, että sinä vanhempana olet yrittänyt kaikkesi.

Kuulostaa siltä, että ap:n lapsi tarvitsisi terapiaa, jossa näitä tunteita ja traumoja saisi selviteltyä. Pelkät lääkkeet ei auta. Mutta kyllä psykiatri on ihan oikea osoite, tarvitsee diagnoosin mt-ongelmista ja sen mukaisen hoidon terapioineen kaikkineen.

Ainakaan meidän kaupungissa psykiatrian poli tai nuorten mielenterveysyksiköt eivät ota vastaan, jos käyttää päihteitä. Katsovat, että ongelmat ovat seurausta niiden käytöstä. Eli ihan ensiksi pitää niiden käyttö saada loppumaan niin on mahiksia hoitaa mielenterveyttäkin. Valitettavasti näin.

Vierailija kirjoitti:

Nuori yrittää saada siis minut antamaan hänelle rahaa, adhd lääkkeitään tai mitä tahansa että saa päätään sekaisin. Ja kun en tietenkään suostu, niin hän sekoaa.

Sekoaa jos et anna mitään.

Sekoaa jos annat.

Melkoinen sekopää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jestas, ap ymmärrän tuskasi. Minun nuoreni aikoinaan oli sijoitettuna puoli vuotta koska kotona asuminen oli mahdotonta. Hän oli nokkela nuori, esitti vanhemmat kauheassa valossa sosiaaliviranomaisille, oltiin jätetty ilman ruokaa eikä koskaan ostettu vaatteita. 

Tosiasia oli että lapsi esim varasti setänsä pankkikortin ja pisti haisemaan yli 600 euroa, en aloita edes kuinka paljon summia sai nettipeleihin meidän korteilta. Se summa oli yhteensä nelinumeroinen. Hän suuttuessaan pisti palasiksi astiat, television, alakerran ikkunan ja keittiön pöydän. Lisäksi repi kylpyhuoneen suihkuverhot alas ja kaatoi hyllyt. Hän suuttuessaan päästi koirat lähiöalueella ulos, kävi nuoremman lapsen kimppuun ja löi häntä, sekä uhkaili meitä mm puukolla ja pesäpallomailalla. Se valehtelun määrä oli aivan uskomaton, lopulta sossunkin silmät aukenivat kun lapsi oli huostaanotossa. 

Oli varastamista kaupoista, auton varastus, meidän auton luvaton käyttöönotto, koulusta kannettiin ulos ja oli välillä kadoksissa niin että poliisit etsivät. Joten kyllä jotkut lapset osaavat, uskon sua täysin.

Turha täällä on avautua, koska ei nää usko eikä ymmärrä. Syyllistää vaan.

Ei ole samanlaista kokemusta.

Ja ap. lapsi tarvii hoitoa. Kuten joku täällä jo sanoi, että jos fyysisiä sairauksia voidaan hoitaa muualla kun kotona syyllistämättä vanhempia, niin pitäis onnistua myös psyykkiset ilman syylistämistä ja vanhempia haulkumatta lapsen hylkäämisestä. Hävetkää.

Toi tilanne on ihan kauhea

Ei se välttämättä ole syyllistämistä, jos yrittää miettiä syitä pojan käytökselle. Eikö psykiatria ole tällä hetkellä ihan tukossa? Lääkityksiä on jo ilmeisesti kokeiltu, eikä terapiakaan ratkaise mitään jos terapeutin kanssa ei synny luottamusta ja oikeanlaista yhteyttä. Sijoitus kodin ulkopuolelle usein vain pahentaa niitä jo olemassaolevia ongelmia ja todennäköisesti myös synnyttää ihan uudenlaisiakin haasteita.