Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?

Vierailija kirjoitti:

Mulla lähti vaimo jokunen vuosi sitten seikkailemaan ja jäin yksin. Vajaassa kahdessa vuodessa oli seikkailut seikkailtu ja oli kiinnostunut palaamaan luokseni. Sanoin, että olen oppinut viihtymään ihan yksinkin. Jäi kiertoon.

tämä taitaa olla yleisempää kuin luulisi.

Vierailija kirjoitti:

Miehissä on enemmän persoonallisuushäiriöisiä kuin naisissa. Kaikille ei vaan riitä hyvää puolisoa. Narsistimies yleensä lopettaa parisuhdeseksin aika pian.

"Miehissä on enemmän persoonallisuushäiriöisiä kuin naisissa"

Onko noin? Itse olen kyllä ollut siinä käsityksessä että pers.häiriöitä esiintyy suurin piirtein yhtä paljon molemmissa sukupuolissa, mutta häiriötyyppien jakauma on eri miehissä ja naisissa. Esim naisissa enemmän bipolaareja, miehissä enemmän antisosiaalisia.

Sori offtopicista

Vierailija kirjoitti:

Mä kerron, missa tilanteessa ei missään tapauksessa kannata lähteä tuollaisesta suhteesta.

Jos ei ole omia lapsia. Tai sisaruksia joihin voi luottaa joka tilanteessa.

Tämän tietää sinkut, joilla ei noita ole.

Hyvä pointti. Ja totta joka sana

naiset on ryhmänä tasaisempi kuin miehet. miehissä löytyy enemmän ääripäitä, todella hyvin pärjääviä ja todella huonosti pärjääviä. ikääntyessä nämä erot korostuu. miehissä vapaina on paljon noita todella huonosti pärjääviä. naisissa paljon ok-tasoisesti pärjääviä.

Tuohonkin "ei isompaa ongelmaa mutta ei intohimoakaan" haarukkaan mahtuu varsin monenlaisia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Keskittyisin tekemään nykyisestä suhteesta parhaan mahdollisen.

Se kortti on kyllä käytetty. Miehessä ei ole omasta mielestään mitään vikaa, ikinä ollutkaan. Minä ja muut ihmiset ärsyttäviä ja huumorintajuttomia, jos emme toimi hänen tahtiinsa niinkuin hän haluaa. Toimii spontaanisti täysin yksin ja ymmärtää nyt vanhempana, että ei ole valmis kompromisseihin. Käytännössä olen siis jo yksin itseni kanssa naimisissa. Seuraa on miehestä sosiaalisiin menoihin, siis se partneri, mutta ei tukea. Niin miten minä tätä suhdetta parannan? Voin tietysti joustaa vielä lisää, niinkuin nuorempana, mutta se ei enää motivoi. Mitä minä siitä saan?

Viehättävällä ja normaalipainoisella naisella ei ole ongelmaa löytää seuraa yhtään missään iässä. Toki kaikkein vanhemmissa ikäluokissa miehiä on selvästi vähemmän.

Toinen asia on sitten se, kuinka laadukasta seuraa hakee. Kukaan ei kai luovu ok-suhteesta lähteäkseen hakemaan huonompaa. Minusta ok ei kuulosta kyllä kovin pahalta ja miettisin ehkä, että mitä oikeasti kaipaa (uusia virikkeitä elämään?) ja voisiko sen saada jotenkin muuten kuin parisuhteesta eroamalla. Toisaalta, jos rakkaus on loppu tai sitä ei ole ollutkaan, mikä järki sellaisessa parisuhteessa on pysyä.

Vierailija kirjoitti:

Viehättävällä ja normaalipainoisella naisella ei ole ongelmaa löytää seuraa yhtään missään iässä. Toki kaikkein vanhemmissa ikäluokissa miehiä on selvästi vähemmän.

Toinen asia on sitten se, kuinka laadukasta seuraa hakee. Kukaan ei kai luovu ok-suhteesta lähteäkseen hakemaan huonompaa. Minusta ok ei kuulosta kyllä kovin pahalta ja miettisin ehkä, että mitä oikeasti kaipaa (uusia virikkeitä elämään?) ja voisiko sen saada jotenkin muuten kuin parisuhteesta eroamalla. Toisaalta, jos rakkaus on loppu tai sitä ei ole ollutkaan, mikä järki sellaisessa parisuhteessa on pysyä.

Monessa parisuhteessa elintaso on mitoitettu siten, että se edellyttää kahden ihmisen tulot. 

Minusta on jotenkin järkyttävää, ettei ihminen voi olla tyytyväinen mihinkään. Minulla on 50-vuotias naistuttu,joka ollut naimisissa 30 vuotta ja on kyllästynyt avioliittoonsa. Hän sitten alkoi työpaikalta löytyneen miehen kanssa sivusuhteeseen. Tämä sivusuhde sitten kuoli kesken heidän seksin.

Nainen sanoi itsekin, ettei usko, että tuosta mitään kunnon parisuhdetta olisi tullut. Silti olisi halunnut pitää sekä turvallisen avioliittonsa että tuon sivusuhteen, joka tietysti oli alussa jännittävää, mutta ei oikein ole tajunnut vieläkään, ettei tuo huuma kestä kuin maks 2 vuotta. Elämässä ei vaan voi saada kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan 98,7% keski-ikäisistä itkisi onnesta jos pääsisi vielä loppuelämänsä aikana suhteeseen joka on "ihan OK"

Tuossa iässä on jo haudattu Tinderissä roikkuvan pikkutytön ehdottomat vaatimukset valkoisella oriilla saapuvasta prinssistä jolla on isompi kuin ratsullaan.

Paras keino olla saamatta just sellaista suhdetta mitä oikeasti haluaa on jäädä sellaiseen suhteeseen mitä ei halua. 

Tämä oli loistavasti kiteytetty. Kiitos!

Mä olin ok suhteessa. Mies jätti mutta hyvä niin. Tapasin miehen joka haluaa vakavan suhteen ja asua mun kanssa. Seksi on parempaa.

N52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskittyisin tekemään nykyisestä suhteesta parhaan mahdollisen.

Se kortti on kyllä käytetty. Miehessä ei ole omasta mielestään mitään vikaa, ikinä ollutkaan. Minä ja muut ihmiset ärsyttäviä ja huumorintajuttomia, jos emme toimi hänen tahtiinsa niinkuin hän haluaa. Toimii spontaanisti täysin yksin ja ymmärtää nyt vanhempana, että ei ole valmis kompromisseihin. Käytännössä olen siis jo yksin itseni kanssa naimisissa. Seuraa on miehestä sosiaalisiin menoihin, siis se partneri, mutta ei tukea. Niin miten minä tätä suhdetta parannan? Voin tietysti joustaa vielä lisää, niinkuin nuorempana, mutta se ei enää motivoi. Mitä minä siitä saan?

Minusta ei kuulosta siltä että suhteenne on ihan ok, vaan tulee kyllä sellainen vaikutelma ettet oikein enää rakasta tai välttämättä edes pidä miehestäsi juurikaan, jos mikään positiivinen kehitys ei näytä realistiselta. Kannatan itse ok suhteeseen jäämistä ja sen parantamista, mutta vaikuttaa siltä että olet jo heittänyt hanskat tiskiin ja suhteenne on huomattavasti vähemmän kuin ok.

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Voihan vapaus olla alkuun mukavaa, mutta pian huomaat ettei sinua kutsuta entisten tuttujen pariskuntien luo kylään. Varsnkaan, jos mies on kotona. Minulla on parisuhdetta takana jo melkein 50v ja monesti miettinyt kannattaako lähteä elämään omaa elämää. Olen kai ihan liian mukavuudenhaluinen alkamaan kaikkea alusta.

Näin on käynyt minulle. En itse ollut se, joka halusi lopettaa ihan ok suhteen, mutta ex-miehelle se ei riittänyt. Alku oli vaikeaa, sitten aloin todellakin viihtyä yksin, enkä enää edes haaveile suhteesta, tykkään kyllä siitä että saan ihan itse olla ja tehdä, mitä milloinkin tahdon. Mutta välillä olen yksinäinen, vaikka minulla on ystäviä, mutta he kun ovat kaikki parisuhteessa, niin tapaan ystäviä vain silloin, kun heillä on siihen aikaa, eikä parisuhteessa olevilla ole sitä niin paljon kuin yksin olevalla. 

Ei minulla ole mitään yksin elämistä vastaan, ja monelle se varmasti sopii, mutta jos olisin saanut valita, niin ihan ok suhde olisi kyllä riittänyt minulle (en tosin exää enää ottaisi takaisin, en enää jaksaisi hyväksyä niitä pikkujuttuja, jotka aikoinaankin ärsytti mutta joihin sopeuduin, koska parisuhteessa pitää jossain asioissa niin tehdä). Mutta ennen kun lähtee ihan ok suhteesta, niin kannattaa miettiä tarkkaan - kun ei ole yksikseen ollut, niin ei voi tarkkaan tietää, millaista se on. Parisuhteessa ollessa se yksinolohan on välillä ihan luksusta, mutta näin ei enää ole, kun se on ainaista ja jatkuvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan 98,7% keski-ikäisistä itkisi onnesta jos pääsisi vielä loppuelämänsä aikana suhteeseen joka on "ihan OK"

Tuossa iässä on jo haudattu Tinderissä roikkuvan pikkutytön ehdottomat vaatimukset valkoisella oriilla saapuvasta prinssistä jolla on isompi kuin ratsullaan.

Paras keino olla saamatta just sellaista suhdetta mitä oikeasti haluaa on jäädä sellaiseen suhteeseen mitä ei halua. 

Eikä sekään ole kovin hyvä keino. Uuden hyvän suhteen voi löytää, vaikka olisi jo huonossa suhteessa.

Voithan ladata tinderin ja katsoa mitä on tarjolla.

Mä kaikki nigeriahuijareihin haksahtaneet naiset tuntuu hölmöiltä kun ei itse ole siinä tilanteessa, mutta kyllä se yksineläminen vaan vaikuttaa psyykkeeseen tuhoavasti.

Millaisen miehen sitten haluaisit?

Ehdottomasti aloita uusi itsellinen elämä. Aivan ihanaa. 53vee.

No, kuulostaa siltä, että haluat, että me sanotaan, että eroa. Sitten sun kannattaa erota.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nainen etkä halua elää ilman parisuhdetta hautaan asti niin ei kannata lähteä. Uutta puolisoa et tule saamaan, sillä olet liian vanha kaikille miehille, jopa 70-80-v papparaisille. Yli 45-v naisella ei ole mitään arvoa työ- eikä parisuhdemarkkinoilla. Se on karua mut niin se vaan on. Itse elän yksin erottuvani, olen 57-vuotias ja vaikka en ikinä sitä omalla nimelläni myöntäisi, niin ero oli kannaltani suuri virhe. Tulen elämään vanhuuteni yksin ja yksinolo on yhtä helvettiä, se näivettää sielun ja ruumiin. Jokaisen vastoinkäymisen kannat ja kestät yksin, ilonaiheita et voi jakaa. Siihen ei pidä tuudittautua, että vaikka välisi omiin lapsiisi olisivat läheiset ja hyvät, lapset olisivat sinun tukesi ja turvasi. Yksinäisyyteen ja läheisyyden puutteeseen ei kuole ainakaan heti, mutta ne näivettävät ihmisen.

Joopa joo. Tapasin puolisoni, kun olin 51-vuotias, hän on vain muutaman vuoden vanhempi. Pitkä, komea, moottoripyöräilevä, kulttuuria harrastava yrittäjämies. Työpaikkaa vaihdoin viimeksi 56-vuotiaana, vaihdoin toistaiseksi jatkuvasta työsuhteesta määräaikaiseen. Nyt olen jo toisessa määräaikaisessa suhteessa samalla työnantajalla. En epäile hetkeäkään työllistymistä sitten, kun tämä päättyy.

Mitä jos jokainen kertoisi vain omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan eikä yleistyksiä?