Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan 98,7% keski-ikäisistä itkisi onnesta jos pääsisi vielä loppuelämänsä aikana suhteeseen joka on "ihan OK"
Tuossa iässä on jo haudattu Tinderissä roikkuvan pikkutytön ehdottomat vaatimukset valkoisella oriilla saapuvasta prinssistä jolla on isompi kuin ratsullaan.
Paras keino olla saamatta just sellaista suhdetta mitä oikeasti haluaa on jäädä sellaiseen suhteeseen mitä ei halua.
Eikä sekään ole kovin hyvä keino. Uuden hyvän suhteen voi löytää, vaikka olisi jo huonossa suhteessa.
Yleensä ne tavoittelemisen arvoiset kumppanit eivät halua ryhtyä suhteeseen pettäjän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua oletus, että joku muuttaa erotessaan "omakotitalosta vuokrayksiöön." Harvemmin. Mulla on yksin asuvia naisystäviä, sekä sinkkuja että eronneita (ikää 50+) eikä heistä yksikään asu vuokralla, saati yksiössä.
Onhan yksinolossa se oma vapaus; omat rahat ja omat haaveet. On hirveästi valmis(bussi)matkoja, joissa käy yksinäisiä ihmisiä, harrastuksia, konsertteja, teatteria, elokuvia - ei siellä kaveria ole pakko olla. Jotenkin ravintolaan syömään yksin meneminen on sellainen asia, johon itselläni on kynnys aika kova mutta sinne usein saan kyllä seuraa esim. veljestäni, siskostani, ystävästä kun sovitaan sinne kuulumisten vaihto. Myös aikuiset lapset lähtee mielellään kun äiti tarjoaa safkat. Usein kyllä näkee yksin syöjiä.
Itse esim. olen etsimässä kesämökkiä, ex ei olisi suin surminkaan halunnut hyttysten syötäväksi - no nyt voin ostaa sen ihan itselleni eläkepäiville ja jälkikasvulle. Kiva surffailla ja haaveilla. Olen useamman asunnon myynyt ja ostanut yksin. Voin tehdä ruokaa tai olla tekemättä, tuhlata johonkin aivan tarpeettomaan, ei tarvi kysellä eikä selitellä. En ole välittänyt enää vuosikymmeniin mitä kukakin minusta ajattelee. Ihan sama.
Aikuiset lapset ovat kaikkein tärkeimpiä ja heidän vuokseen olen valmis tekemään lähes mitä vaan mutta en kenenkään muun.
Kuten joku jo sanoi, ok-suhde voi tarkoittaa niin monenlaista suhdetta
Olen asunut ja elänyt koko aikuisikäni yksin, sinkkuna ja ilman turvaverkkoja. On ollut työttömyyttä, muuttoja, opiskeluja, kroonisia sairauksia, rahattomuutta.
Kun tuosta kaikesta on selvinnyt yksin, ei OK kumppani ole mikään vaihtoehto. Tietää, että pärjää yksinkin, kun on pärjännyt tähänkin asti, joten miehen pitää tuoda elämään jotain hyvää. Parantaa sitä elämänlaatua sinkkuuteen verrattuna. Jos ei ole kokenut tätä, niin ilman muuta stressaa, että miten selviän yksin jne.
Minulle on varmasti kulttuurishokki, kun tapaan miehen (JOS tapaan) ja ei tarvitsekaan tehdä kaikkea yksin ja selvitä siitä. Tosin pelkästään se, että toinen möllöttää saman katon alla ei ole minulle tarpeeksi henkistä tukea ja turvaa, samanlaista möllötystä ja tunnetta saa huonekasveilta.
Siksi tuntuu hassulle, että voiko tässä keski-iässä erota ja etsiä uutta, kun osa meistä etsii vielä sitä ensimmäistäkin hyvin toiveikkaina.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mä en taas ikimaailmassa haluaisi jäädä suhteeseen, joka on vain ok. Toki yrittäisin ensin korjata olemassa olevan suhteen, mutta jos se onnistuisi ja tuntuisi että kumppani ei ole se paras mahdollinen kumppani minulle niin lähtisin ehdottomasti. Toki varmasti olisi alkuun totuttelua yksinolossa, mutta kyllä minulla on sen verran itsetuntoa, että uskon löytäväni ennen pitkää uuden paremman kumppanin rinnalle vielä hieman vanhempanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut ja elänyt koko aikuisikäni yksin, sinkkuna ja ilman turvaverkkoja. On ollut työttömyyttä, muuttoja, opiskeluja, kroonisia sairauksia, rahattomuutta.
Kun tuosta kaikesta on selvinnyt yksin, ei OK kumppani ole mikään vaihtoehto. Tietää, että pärjää yksinkin, kun on pärjännyt tähänkin asti, joten miehen pitää tuoda elämään jotain hyvää. Parantaa sitä elämänlaatua sinkkuuteen verrattuna. Jos ei ole kokenut tätä, niin ilman muuta stressaa, että miten selviän yksin jne.
Minulle on varmasti kulttuurishokki, kun tapaan miehen (JOS tapaan) ja ei tarvitsekaan tehdä kaikkea yksin ja selvitä siitä. Tosin pelkästään se, että toinen möllöttää saman katon alla ei ole minulle tarpeeksi henkistä tukea ja turvaa, samanlaista möllötystä ja tunnetta saa huonekasveilta.
Siksi tuntuu hassulle, että voiko tässä keski-iässä erota ja etsiä uutta, kun osa meistä etsii vielä sitä ensimmäistäkin hyvin toiveikkaina.
Tämä juuri, itselle suhteessa tärkeintä on se henkinen yhteys, ei tulisi mieleenikään olla jonkun kanssa joka on pelkästään ok.
Itse varmaan alkaisin miettiä ja ehdottaa asioita, jotka tekisivät suhteesta parempaa. Sanoisin myös suoraan, että on aika tasapaksua tämä meidän elämä, pitäisi tehdä jotain sille asialle. Ja sitten teet, etkä odota sitä ensimmäistä siirtoa siltä toiselta. Sinähän tässä olet se, joka miettii suhteenne tilaa.
Itse tein joskus niin, että varasin meille netistä viikon aurinkoloman. Sitten kerroin sen miehelle ja sanoin, että sen voi kyllä peruuttaakin ilman kuluja, jos ei mies haluakaan lähteä. Silmät olivat miehellä kuin teevadit ensin, kun kerroin asian, mutta ei halunnut, että matka peruutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-ikäinen eli 40-60. No, mieti siltä kannalta että haluatko tuota elämää vielä 20-40 vuotta. Elämäntarinoita on erilaisia, eikä parisuhde ole mitenkään välttämätön asia onnellisuuden takaamiseksi. Jokainen tuntemani yli 50v nainen, joka asuu yksin, on erittäin tyytyväinen elämäänsä eikä mitenkään yksinäinen.
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan alkaisin miettiä ja ehdottaa asioita, jotka tekisivät suhteesta parempaa. Sanoisin myös suoraan, että on aika tasapaksua tämä meidän elämä, pitäisi tehdä jotain sille asialle. Ja sitten teet, etkä odota sitä ensimmäistä siirtoa siltä toiselta. Sinähän tässä olet se, joka miettii suhteenne tilaa.
Itse tein joskus niin, että varasin meille netistä viikon aurinkoloman. Sitten kerroin sen miehelle ja sanoin, että sen voi kyllä peruuttaakin ilman kuluja, jos ei mies haluakaan lähteä. Silmät olivat miehellä kuin teevadit ensin, kun kerroin asian, mutta ei halunnut, että matka peruutetaan.
No kyllä minä odottaisin, että se mies yrittää tehdä myös jotain sen suhteen parantamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on se pointti, että se kumppani joka on liian "huono" jollekin elämäänsä kyllästyneelle, voi olla loistava kumppani jollekin toiselle naiselle. Eli jos elämäänsä kyllästyneet eroaa, hyviä miehiä vapautuu markkinoille. Joo, erotkaa vaan ;)
Sopisin avoimesta suhteesta nykyisen kanssa. Molemmilla omat muut suhteet, mutta kuitenkin myös tämä nykyinen suhde. Sovitaan, että ei lähdetä hurmoksen perässä meidän suhteesta kumpikaan pois, koska toki kaikissa uusissa suhteissa on se hurmosvaihe. Mitään takeita ei ole, että toinen ei lipeäisi sovitusta. Mitään takeitahan nyt ei ole muutenkaan millekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa lähteä jos ei ole oikeaa suhdetta, jossa on seksiä.
Mutta ei sitä välttämättä löydä miestä joka haluaisi seksiä.
Tässä kohtaa haluan muistuttaa, että meidänkin ikäisiä käyttävät pelimiehet/narsistit hyväksi seksuaalisesti. Eikä tunnu kivalta, edes se seksi.
Suosituimmilla komistuksilla on varaa ghostailla ja pitää naista itsestäänselvyytenä aivan kuten kaikilla ei-läskeillä ja ei-kehitysvammaisilla naisilla on varaa tehdä noin miehille.
Laissa onkin sitten hyväksikäyttö määritelty vielä erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mielestäni on karmivaa, että pelkää yksinäisyyttä niin paljon että suostuu tyytymään johonkin vaikka oikeasti haluaisi jotain erilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
82: tarkoittanet rajatilaa (eli epävakaata)? Bipo ei ole persoonallisuushäiriö varsinaisesti, vaikka voi esiintyä sen kanssa samaan aikaan.
En ehkä itse lähtisi kokeilemaan juuri siksi, että tiedän nykyisen kumppanini henkisesti kypsäksi ihmiseksi. Se on jotain se. Vanhempieni ikäpolvessa tuntuu, että yli puolella on joku vakava persoonallisuushäiriö. Sodan runtelemien ihmisten lapset taitaa olla ne kehittymättömimmät. Eipä heillä tosin ollutkaan tätä tietämystä, joka nuoremmilla on jo kättelyssä näistä vaivoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mielestäni on karmivaa, että pelkää yksinäisyyttä niin paljon että suostuu tyytymään johonkin vaikka oikeasti haluaisi jotain erilaista.
Ymmärtäkää, että se ok-taso on hyvä asia. Itse en tyytyisi suhteeseen, joka ei olisi ok, vaan huono, mutta huonoa suhdetta en kutsuisi ok-suhteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskittyisin tekemään nykyisestä suhteesta parhaan mahdollisen.
Se kortti on kyllä käytetty. Miehessä ei ole omasta mielestään mitään vikaa, ikinä ollutkaan. Minä ja muut ihmiset ärsyttäviä ja huumorintajuttomia, jos emme toimi hänen tahtiinsa niinkuin hän haluaa. Toimii spontaanisti täysin yksin ja ymmärtää nyt vanhempana, että ei ole valmis kompromisseihin. Käytännössä olen siis jo yksin itseni kanssa naimisissa. Seuraa on miehestä sosiaalisiin menoihin, siis se partneri, mutta ei tukea. Niin miten minä tätä suhdetta parannan? Voin tietysti joustaa vielä lisää, niinkuin nuorempana, mutta se ei enää motivoi. Mitä minä siitä saan?
Minusta ei kuulosta siltä että suhteenne on ihan ok, vaan tulee kyllä sellainen vaikutelma ettet oikein enää rakasta tai välttämättä edes pidä miehestäsi juurikaan, jos mikään positiivinen kehitys ei näytä realistiselta. Kannatan itse ok suhteeseen jäämistä ja sen parantamista, mutta vaikuttaa siltä että olet jo heittänyt hanskat tiskiin ja suhteenne on huomattavasti vähemmän kuin ok.
Näin se varmaan on. Toisaalta, ei hänelläkään mikään kiire muuttaa säätyään. Tietää olevansa erittäin hankala. Minä naiivisti nuorempana luulin rakastavani hänet mukavammaksi...
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
Terveisin ,yhteiseloa jo 41 vuotta takanapäin.
Sian jättäminen kannattaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.
Mielestäni on karmivaa, että pelkää yksinäisyyttä niin paljon että suostuu tyytymään johonkin vaikka oikeasti haluaisi jotain erilaista.
Ymmärtäkää, että se ok-taso on hyvä asia. Itse en tyytyisi suhteeseen, joka ei olisi ok, vaan huono, mutta huonoa suhdetta en kutsuisi ok-suhteeksi.
Miksi olla ok suhteessa, jos voi olla upeassa suhteessa? Miksi olla ok työpaikassa, jos voi olla loistavassa työpaikassa? Miksi asua ok talossa jos voi asua unelmiensa talossa?
Olen itse 49v nainen ihan ok suhteessa. En ikipäivänä, koskaan jättäisi kumppaniani siten että lähtisin vain tyhjän päälle sinkuksi.
Kumppanista on seuraa arkeen ja kaikenlaiseen tekemiseen. En halua päätyä elämään loputonta ja lohdutonta yksinäisyyttä tyhjässä asunnossa, ilman ihmisen kosketusta tai juttuseuraa. Ajatus on suoraan sanottuna ihan karmiva.