Lue keskustelun säännöt.
Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?
Alunperin sovimme, että yksi lapsi voi tulla jos on tullakseen. Nyt meillä on muutama vuosi takana perhearkea ja olen alkanut toivomaan lapselle sisarusta. Tiedän, että siinä ei ole mitään järkeä kun mies ei tule toiseen suostumaan. Itse en tykännyt olla raskaana (vaivoja), synnytys oli traumaattinen ja vauvavuosi todella rankka huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Odotin koko ajan, että lapsi kasvaa ja elämä helpottaa. Meillä ei olisi oikein tilaakaan toiselle, molemmat joutuisivat sulloutumaan samaan pieneen huoneeseen.
Silti huomaan olevani aidosti kateellinen kavereille, jotka ilmoittavat raskaudesta. Ihmiset kyselee milloin meilleKIN tulee toinen ja ihmettelevät jos vastataan, että ei taida tulla. Tuntuu, että kaikki tutut saavat nyt toisia lapsiaan kun esikoiset on 1-3v.
Lasta pitää koko ajan viihdyttää, vaikka ollaan koitettu opettaa leikkimään itsekseen. Hän haluaa seuraa ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kateudella katselen puistossa keskenään leikkiviä sisaruksia, vaikka eihän se aina niin auvoista tietenkään ole.
Siis miten ihmeessä tästä tunteesta pääsee yli? Tämän takia en aio erota eli perhettä rikkoa, uusperhekuvio ei muutenkaan houkuttele. Ei auta kun kestää tai sitten toivoa, että mies muka jotenkin muuttaisi mielensä.
Mitä hyviä puolia on yksilapsisuudessa ja miten voisin muuttaa omaa ajattelutapaa? Siis eihän tässä mun ajattelussa ole mitään järkeä? Tämä asia vaivaa mua ihan päivittäin ja jotenkin pitäis nyt päästä tästä yli. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Oon nyt kuukausia odotellut, että tää ois vaan joku vaihe. Helpottaako se sitten kun lähipiiriin ei enää synny pikkusisaruksia jatkuvalla syötöllä?
Kommentit (364)
Itsellä yksi lapsi ja minusta on ihana pystyä sanomaan hänelle, että hän on kaikista tärkeintä ja rakkainta minulle, mitä maailmassa on.
Jos lapsia olisi monta, pitäisi aina miettiä, miten sanansa muotoilee, että lapset tuntisivat olevansa yhtä rakkaita, eikä ketään suosittaisi. Nyt voi vain rakastaa yhtä ehdoitta ja kertoa sen hänelle. Jokainen ansaitsisi päästä kokemaan sen, että on jollekin kaikista tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Ja mies hankki sitten kaksi lasta uuden naisen kanssa
Sopii. Hankkikoon vaan. Vielä ei ainakaan ole häipynyt eikä pienituloiselle miehelle niin kysyntää olekaan.
Et tiedäkään
Mikä ongelma sitten?
Eli et halua kun yhden lapsen!
Lapsi tarvii sisaruksen ja vauvoja liian vähän
Mutta ole itsekäs ja jätä toinen telemättä
Problem solved
Montako lasta sinulla on?
Tekisit 10 lasta, kun vauvoja kerta liian vähän. Olet itsekäs, jos sulla on alle sen verran.
Suostuin lopulta vaimon mankumiseen toisesta lapsesta. Elämäni pahin virhe. 5v ja 1 v on vain liikaa nelikymppisten vanhempien jaksamiselle
Meillä on kolme lasta joista yksi jo aikuinen ja muuttanut omilleen. Jos kuvittelisin itseni yhden lapsen vanhemmaksi verrattuna tilanteeseemme, niin sanoisin että niitä "hyviä" puolia olisi
-Enemmän mahdollisuuksia tarjota harrastuksia, ne ovat nykyään kalliita
-Käytäisiin useammin hoplopissa, huvipuistoissa, ravintoloissa ym. "spesiaalijuttuja"
-Vaatteisiin, kenkiin ja muihin välttämättömyyksiin olisi enemmän rahaa
-Asuminen olisi edullisempaa
-Matkustelua olisi mahdollistaa harrastaa useammin
-Kaiken energian voisi kohdistaa yhden lapsen asioihin ja tukemiseen
Monilapsisen perheen hyvät puolet kuitenkin voittavat nämä ns. hyvät puolet, en vaihtaisi tätä pois. Mutta en toisaalta näe vain huonoa siinäkään jos perhe on päätynyt yhteen lapseen. Puolensa molemmissa.
Meillä kaksi nuorempaa viettävät paljonkin aikaa keskenään, mutta eivät mikään paita ja peppu, eikä se ole mikään tae että sisarukset ovat tiivis paketti. Meillä ainakin ovat kuin yö ja päivä, siinä joutuu kameleonttia leikkimään kun molempia pitää käsitellä erilailla ja ottaa molempien erilaiset tarpeet huomioon. Usein tulee siis niitä tappeluitakin kun eivät ole aina ns. samalla aaltopituudella. Tasapainottelua :)
Minä hankin toisen lapsen, kun ensimmäinen oli jo 10-vuotias. Valitettavasti esikoinen ei ole muutamassa vuodessakaan tottunut pikkusiskoon ja haluaisi vieläkin olla ainoa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni niin päin, että minä olisin halunnut vain yhden lapsen, mies enemmän. Yhdessä lapsessa oli kuitenkin tarkoitus pysyä, kunnes ehkäisystä huolimatta tulinkin yllättäen uudelleen raskaaksi. Oli melkoinen myllerrys omassa mielessä, että miten nyt tästä eteenpäin. Keskeytykseen en olisi kyennyt, sen verran hyvin itseni tunnen, että se olisi jäänyt painamaan mieltä todella pahasti. Mies oli sitä mieltä, että tehdään niinkuin minä haluan eikä halunnut painostaa mihinkään suuntaan. Sen uskon, että mielessään kuitenkin toivoi, että raskautta jatketaan. Ja niinhän siinä kävi, että toinen lapsi meille tuli. Itsellä meni alkuraskaus aika sekavissa tunnelmissa, mutta loppua kohden saavutin asian kanssa rauhan.
Nyt kun tuo nuorempikin on jo nelivuotias, olen ihan sydämeni pohjasta iloinen siitä, että "vahinko" kävi. Lapsilla on vain reilun kahden vuoden ikäero, ja heillä on todella paljon seuraa toisistaan. Eivät edes ihmeemmin riitele, ainakaan vielä. Nyt kun ajattelen tätä pitkään jatkunutta etätyöaikaa, päiväkotien karanteeneja ja muita viime aikojen olosuhteita, olisi ollut varmaan aika erilaista, jos lapsia olisi ollut vain yksi silloin, kun jälkikasvun kotona ollessa on kuitenkin itse joutunut tekemään töitä. Kaksi lasta on viihtynyt pitkiäkin aikoja yhteisissä touhuissaan ja leikeissään, yhden lapsen kanssa olisin varmaan itse potenut jatkuvaa huonoa omaa tuntoa. No eipä tuo nyt ole mikään syy hankkia toista lasta, mutta omalla kohdalla se on jopa helpottanut elämää. Saa nähdä, mikä on tilanne esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua :D
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei kaikille suoda. Sisar tarvitsee sisaren. Se on sille aina sisar ja kaveri.
Kukaan, joka saa useita lapsia, ei koskaan kadu sitä, että sai monta lasta.
Kun ikää tulee ja kerran sitten, ei enää voi saada lapsia, tulee monelle äidille mieleen,
miksi en tehnyt lapsia enempää.
116/116 kommentoi tähän sen verran, että itse en ole käytännössä missään tekemisissä oman sisarukseni kanssa. Toki meillä on myös 14 vuoden ikäero, mutta olemme myös niin erilaisia ihmisiä, ettei yhteistä säveltä ole tähän mennessä löytynyt. Voi olla, ettei koskaan löydykään. Eli ei se sisarussuhde aina tarkoita sitä, että oltaisiin läheisiä. Toki toivon, että omien, nyt vielä pienten lasten suhde kantaa aikuisuuteen asti ja jatkuu läpi elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jäi yhteen lapseen kun mies ei halunnut enempää.
+ Yhden lapsen kanssa on helppoa.
Miten teidän arki sujuu ja onko lapsi kaivannut sisarusta? Mua jotenkin pelottaa, että lapsi jää yksin ja on yksinäinen. Miten esimerkiksi vaikka joku perheloma, eikö se ole lapselle tylsää olla vaan vanhempien kanssa ilman leikkikaveria? Toki vanhemmatkin voi leikkiä, mutta eihän se ole samanlaista kuin toisen lapsen seura.
Entä arkena vapaa-aika? Varmaan täytyy mahdollistaa joku harrastus, jossa on muiden lasten seuraa.
Ap
Minä olen vähän kuin ainoa lapsi. Isän puolelta isosiskopuolet olivat jo niin vanhoja, etteivät oikein koskaan olleet kiinnostuneita minusta, kun olin lapsi. Perhelomilla oli parasta istua ja vain haaveilla ja kuunnella musiikkia takapenkillä katsoen kauniita maisemia, kun ajoimme vuokra-autolla eri nähtävyyksille. Olimme joka kesä yhteisellä lomalla ystäväperheen kanssa, joilla oli minun ikäiseni poika ja n. 6 vuotta nuorempi pikkusisar. Meillä oli omat vuokra autot ja joskus istuin heidän autossaan seurana ja olin tulla hulluksi siitä riitelystä ja kinastelusta mitä nämä ystäväperheen lapset kokoajan harrastivat. Mutta muuten lapsista oli minulle seuraa hotellin uima-altaalla yms, vaikka parhaiten tulen toimeen vanhempieni kanssa.
N27
Yleensä jos parisuhteessa tehdään lapsilukuasiassa kompromissi, niin se, joka ei saanut tahtoaan läpi, katkeroituu. Mieti ihan vakavasti haluatko juuri tämän miehen takia luopua perhehaaveistasi. Jos haluat niin miksi. Itse ajattelen että se ikä jolloin saada lapsia on aika lyhyt aika elämässä. Miestä ehtii passata vuosikymmeniä senkin jälkeen. Jos olet mieluummin miehen palvelija kuin seuraat omia haaveitasi niin mikäs siinä. Mutta muista olla sitten tyytyväinen valintaasi vaikka 15 vuodenkin päästä kun vauvantekoaika on sulkeutunut sinulta lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä yksi lapsi ja minusta on ihana pystyä sanomaan hänelle, että hän on kaikista tärkeintä ja rakkainta minulle, mitä maailmassa on.
Jos lapsia olisi monta, pitäisi aina miettiä, miten sanansa muotoilee, että lapset tuntisivat olevansa yhtä rakkaita, eikä ketään suosittaisi. Nyt voi vain rakastaa yhtä ehdoitta ja kertoa sen hänelle. Jokainen ansaitsisi päästä kokemaan sen, että on jollekin kaikista tärkein.
Entä kun lapsesi kuolee eikä sinulle jää ketään maailman rakkainta?
Me sovittiin miehen kanssa alunperin että meille riittää yksi lapsi. Minulle tuli kuitenkin hyvin nopeasti esikoisen täytettyä vuoden ihan järjetön vauvakuume. Mies lämpeni nopeasti ajatukselle ja saimme toisen lapsen. Ja saimmepa vielä kolmannenkin, vaikka niin olimme ajatelleet olevamme aina yksilapsinen perhe. Lomailemme syyslomaa parhaillaan, ja juuri puhuimme miehen kanssa, kuinka hassua olisikin elää ilman tätä ihanaa hulinaa ympärillämme. Meillä lapsista todellakin on hirveän paljon seuraa toisilleen. Tappelevat toki silloin tällöin, mutta enemmän vaakakupissa painaa kaikki monilapsisen perheen hyvät puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me sovittiin miehen kanssa alunperin että meille riittää yksi lapsi. Minulle tuli kuitenkin hyvin nopeasti esikoisen täytettyä vuoden ihan järjetön vauvakuume. Mies lämpeni nopeasti ajatukselle ja saimme toisen lapsen. Ja saimmepa vielä kolmannenkin, vaikka niin olimme ajatelleet olevamme aina yksilapsinen perhe. Lomailemme syyslomaa parhaillaan, ja juuri puhuimme miehen kanssa, kuinka hassua olisikin elää ilman tätä ihanaa hulinaa ympärillämme. Meillä lapsista todellakin on hirveän paljon seuraa toisilleen. Tappelevat toki silloin tällöin, mutta enemmän vaakakupissa painaa kaikki monilapsisen perheen hyvät puolet.
IIK IhQUUU!!!! BERHE ELÄMÄÄ ZyyZlOmAA LomAillAAn!!!! ÖRRÖYH. HYVIZ DUUNEIZ JA IHANA HULSKETTA HULINAAA YYYYHHHHH.
Yhden lapsen kanssa on oikeasti todella paljon helpompaa. Kaikki lähtemiset ja tekemiset. Kun lapsi on vähän isompi, voitte mennä kavereiden kanssa eri paikkoihin ja silti sinulla on aina vain se yksi lapsi ja palaat hiljaiseen ja rauhalliseen kotiin. Joillekin tietty tämä on kamala ajatus, mutta meistä se oma rauha on mukavaa.
Omalla ainoalla on paljon kavereita, joiden kanssa nyt kouluikäisenä viettää paljon aikaa. Hänellä oli joskus 5-vuotiaana vaihe, jollon halusi sisaruksen, mutta se meni ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä sitten, kun teistä aika jättää? Hän on yksin. Ei ole ketään, joka muistelisin lapsuutta tai jakaisi surun. Hänen mahdollisella lapsella/lapsilla ei tule olemaan ainoatakaan serkkua hänen puoleltaan. Riippuen tietysti lapsesta hän voi jäädä hyvin yksin. Noita näkee välillä, kun vanhemmat kuolevat, ei ole ketään enää. Toiset pystyvät rakentamaan turvaverkon muista kuin sukulaisista toiset eivät. Toisaalta kaikki eivät tule toimeen sukulaistenkaan kanssa.
Meillä jäi myös yhteen miehen päätöksestä. Välillä sitä surin, mutta se meni aikanaan ohi ja aloin olla tyytyväinen, että minulla on vain yksi lapsi. Niitä hyviä puolia on roppakaupalla. Lapselle on enemmän rahaa, aikaa ja energiaa. Jaksat olla sellainen äiti, kun haluat etkä elä päivästä toiseen arjen mankeloimana.
Ei yksilapsisuudesta ole huonoja puolia vanhempien kannalta. Lapsenkin kanta riippuu persoonasta. Itse vihasin sitä, että minulla oli sisaruksia.
Voin kertoa näin neljän lapsen äitinä, että yhdessä lapsessa on hurjasti hyviä puolia.
Meillä tapellaan jatkuvasti, oma aika jää iltaisin mitättömäksi, joku tarvitsee sinua 24/7 ja joudut keskeyttämään joka ikisen homman, joudut kokata isommalle porukalle ja lopulta et välttämättä enää itse haluakaan syödä...
Toki hyviäkin puolia löytyy, mutta pointtini on, tämä ei ole helppoa vaan lähinnä kahlataan läpi suota, joka tuntuu loputtomalta.
Tsemppiä ja toivon, että löydät rauhan mielessäsi eikä asia jää kaivelemaan, jos pitäydytte siinä yhdessä muksussa.
Nikke Negatiivi kirjoitti:
V***u mä nauran teille perheelliseille. Luulette että rumissa haisevissa paskapellavapäissänne on jotain SPESIAALII.
Mut mulpa on pari riimii;
Haarat auki vaan! EY!
PlLLUPULLAT TULOSTUMAAN, EY!
Ajattele, sinäkin olet jonkun lapsi, se paskapellavapää :)
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvii sisaruksen
Kenen mukaan tarvitsee? Olen ainoa lapsi, ja ihan hyvin olen elämässä pärjännyt. Joo, olen perusluonteeltani aika rauhallinen, hiljaisemmanpuoleinen ja ujohko. En silti ole mikään erakko hissukka, joka ei pystyisi sosiaaliseen elämään. Minulle on myös sanottu, ettei minulla ole ns. "ainoan lapsen oireyhtymää". Tunnistan kyllä pari piirrettä itsessäni, mutta olen aina mm. jakanut ruokani ja tavarani muiden kanssa ongelmitta.
Sisaruksissa on myös huonot puolensa. Esim. sisaruksiin pitää kohdistaa eri kasvatusmetodeja. Puhutaan myös esikoisen, keskimmäisen ja kuopuksen oireyhtymistä, erityisesti keskimmäisellä lapsella voi olla rankkaa. Huolehtijan roolista kärsii usein aikuisenakin, jolloin pistää muiden tarpeet omiensa edelle.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko mieheltä kysyä, haluaako hän lapsen.
Itse en ole kysynyt muitten, en miehen, enkä muittenkaan mielipidettä.
Lapsia syntyi kolme.
Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin kadun, että en tehnyt lapsia enempää.
Näinhän se on!
Kahden lapsen kanssa elämä voi olla yhtä helvettiä. Varsinkin jos toinen vauva on vaikea vauva tai vaikea lapsi. Ole kiitollinen yhdestä terveestä lapsesta. Lapsi ei osaa kaivata mitä sillä ei ole. Trust me, don't do it.