Lue keskustelun säännöt.
Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?
Alunperin sovimme, että yksi lapsi voi tulla jos on tullakseen. Nyt meillä on muutama vuosi takana perhearkea ja olen alkanut toivomaan lapselle sisarusta. Tiedän, että siinä ei ole mitään järkeä kun mies ei tule toiseen suostumaan. Itse en tykännyt olla raskaana (vaivoja), synnytys oli traumaattinen ja vauvavuosi todella rankka huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Odotin koko ajan, että lapsi kasvaa ja elämä helpottaa. Meillä ei olisi oikein tilaakaan toiselle, molemmat joutuisivat sulloutumaan samaan pieneen huoneeseen.
Silti huomaan olevani aidosti kateellinen kavereille, jotka ilmoittavat raskaudesta. Ihmiset kyselee milloin meilleKIN tulee toinen ja ihmettelevät jos vastataan, että ei taida tulla. Tuntuu, että kaikki tutut saavat nyt toisia lapsiaan kun esikoiset on 1-3v.
Lasta pitää koko ajan viihdyttää, vaikka ollaan koitettu opettaa leikkimään itsekseen. Hän haluaa seuraa ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kateudella katselen puistossa keskenään leikkiviä sisaruksia, vaikka eihän se aina niin auvoista tietenkään ole.
Siis miten ihmeessä tästä tunteesta pääsee yli? Tämän takia en aio erota eli perhettä rikkoa, uusperhekuvio ei muutenkaan houkuttele. Ei auta kun kestää tai sitten toivoa, että mies muka jotenkin muuttaisi mielensä.
Mitä hyviä puolia on yksilapsisuudessa ja miten voisin muuttaa omaa ajattelutapaa? Siis eihän tässä mun ajattelussa ole mitään järkeä? Tämä asia vaivaa mua ihan päivittäin ja jotenkin pitäis nyt päästä tästä yli. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Oon nyt kuukausia odotellut, että tää ois vaan joku vaihe. Helpottaako se sitten kun lähipiiriin ei enää synny pikkusisaruksia jatkuvalla syötöllä?
Kommentit (364)
Yhdelle lapselle on enemmän aikaa olla läsnä, lapsen tarpeet tulee paremmin huomioiduksi kun kaikki silmät ja kädet ei ole pienemmän perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se toinen lapsi voi olla myös esim vakavasti sairas, jolloin esikoiselle ei riitäkään aikaa eikä voimia, eikä sisaruksesta ole seuraakaan. Jos lapsiperhe-elämä on nyt mukavaa, nauti siitä!
Meillä kolme ja neljäs tulossa . Ihanaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään posiitivista asiaa yksilapsisuudesta.
Minulla sama tilanne. Luulen, että eroan tämän asian takia ja hankin toisen itsellisesti.
T. Ainoa lapsi joka oli aina yksinäinen
Lapsesi varmaan ottaisi kuitenkin mieluummin ehjän perheen kuin puolisisaruksen.
Aika erikoinen arvoasetelma. Mistä sinä voit tietää, miten rakas ja tärkeä ihminen se puolisisarus voisi lapselle olla? Ehjä perhe, mutta joku tärkeä ihminen jäisi elämästä puuttumaan vai rikkinäinen perhe, mutta yksi tärkeä ihminen elämässä enemmän? Ei tällaisista asioista voi noin vain sanoa, että mikä olisi parempi.
Itse näen asian niin, että sisarus voi olla rikkaus ja kaikkea maailman materiaa suurempi lahja lapselle. Minusta ap:n kannattaisi vielä keskustella tästä sisarusasiasta vakavasti miehensä kanssa. Miksi mies ei halua enempää lapsia? Meneekö oma mukavuudenhalu muun perheen edun ja onnen edelle vai onko asiaan jokin hyväkin syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkään mies ei halunnut toista lasta enkä pohjimmiltani minäkään. Tunsin vain valtavaa ulkopuolisista johtuvaa painetta ja syyllisyyttä (mm. tämä palsta). Onneksi en tehnyt päätöstä muiden mielipiteiden pohjalta ja painostanut miestäni. Saatikka hankkiutunut salaapäin raskaaksi. Meillä on ollut ihana elämä kolmisin ja olemme edelleen tosi läheisiä. Nyt lapsi on jo aikuinen. Jälkeenpäin ajatellen kolmisin eläminen sopi parhaiten meidän kaikkien luonteille. Ajatus, että tietty lapsimäärä olisi sopiva kaikille, on outo. Jotkut ovat elementissään useamman lapsen kanssa, minä olin ja olen yhden. Tärkeintä on itsetuntemus ja oman sydämen kuuntelu. Ei muiden mielipiteet.
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni sairastui yllättäen vakavasti ja taantui teini-ikäisen tasolle. Olen tässä tilanteessa kiitollinen siitä, että meillä on kaksi lasta. Ovat olleet korvaamaton tuki toisilleen näinä vaikeina vuosina. Tulevaisuudessakin heillä on toivottavasti edes toisensa.
Minkä ikäiset lapset teillä on? Meilläkin mies sairastui vakavasti, olin tosin siinä kohtaa vielä raskaana. Toinen lapsi on ollut edelleen mietinnässä juuri sillä ajatuksella, että sisarukset voisivat olla toisilleen tukena mikäli isästä aika jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhdelle lapselle on enemmän aikaa olla läsnä, lapsen tarpeet tulee paremmin huomioiduksi kun kaikki silmät ja kädet ei ole pienemmän perässä.
Olen miettinyt, miten mahdoin jäädä vaille huomiota, kun pikkusiskoni syntyi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä pikkusiskoni on vaan aika paljon parempi juttu kuin se huomio, mitä olisin voinut saada ilman häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Ja mies hankki sitten kaksi lasta uuden naisen kanssa
Niin,jossain määrin kannattaa miettiä, mistä luopuu toisen ihmisen vuoksi, joka voi ihan aikuisten oikeasti joskus pettää ja jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse näen asian niin, että sisarus voi olla rikkaus ja kaikkea maailman materiaa suurempi lahja lapselle. Minusta ap:n kannattaisi vielä keskustella tästä sisarusasiasta vakavasti miehensä kanssa. Miksi mies ei halua enempää lapsia? Meneekö oma mukavuudenhalu muun perheen edun ja onnen edelle vai onko asiaan jokin hyväkin syy?
No tämä on ihan uutta syyllistämistä. Lapsesta huolehtiminen ei riitä vaan vielä pitäisi tehdä sisarus ettei ole huono vanhempi. Anna mun kaikki kestää
Keskity siihen yhteen ipanaan.
Eiköhän se elämä muutu rikkaammaks vähintään siinä kohtaa kun saat selvitellä sun lapses jatkuvia koulukiusausongelmia jotka vaan jatkuu pahenemistaan.
Ja jos kerta rahaa riittää toiseenkin niin kannattaisko ennemmin säästää pahan päivän varalle ? Lasten ravaaminen mielisairaalan ja tehon välillä ei ole halpaa touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen asian niin, että sisarus voi olla rikkaus ja kaikkea maailman materiaa suurempi lahja lapselle. Minusta ap:n kannattaisi vielä keskustella tästä sisarusasiasta vakavasti miehensä kanssa. Miksi mies ei halua enempää lapsia? Meneekö oma mukavuudenhalu muun perheen edun ja onnen edelle vai onko asiaan jokin hyväkin syy?
No tämä on ihan uutta syyllistämistä. Lapsesta huolehtiminen ei riitä vaan vielä pitäisi tehdä sisarus ettei ole huono vanhempi. Anna mun kaikki kestää
Minua ainakin kiinnostaa syyt sille, miksei lapsia voida hankkia enempää, jos puoliso kuitenkin haluaisi ja sisaruksesta olisi lapsellekin suurta iloa. Hyviä syitä siis varmasti maailmasta löytyy, mutta onko ap:n miehen syyt sellaisia?
Plussia:
-ei tule myöhemmin perintöriitoja.
Meillä on ylsi lapsi ja hän on myös kaikkien isovanhempien ainoa lapsenlapsi.
Ihan mukava perintö aikoinaan tulossa, eikä hänen tarvitse riidellä siitä kenenkään kanssa.
-on aikaa panostaa lapseen. Koulutukseen, harrastuksiin ja kuulumisiin. Ehtii olla aidosti läsnä.
-itselläni on etäiset suhteet sisaruksiini.
Lapsena ja nuorena välitnolivat riitaisat, enkä kokenut, että vanhemmat olisivat kohdelleet meitä tasavertaisesti kaikessa.
Ilmeisesti sisaruksilla samat kokemukset.
Se aiheutti lisää kitkaa myöhemmällä iällä.
-lapsi on onnellinen, kun on oma huone. Kaikilla päikkylavereilla ei ole, koska pitää jakaa sisaruksen kanssa.
-saat omaakin aikaa.
Ikävää, jos sinusta tuntuu, että jotain jää puuttumaan, koska lapsilukunne jää yhteen.
Mutta yritä ajatella noita positiivisia puolia ja nauttia olemassa olevan lapsesi seurasta ja kehityksestä.
Jos tilanne on ylitsepääsemätön, ei oikein le muuta vaihtoehtoa kuin ero ja uusi mies joka tahtoo lapsia. En kyllä kannusta tähän. Uusperhekuviot eivät ole helppoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi lapsi, kohta täysi-ikäinen. Hänen ollessaan pieni mietin, josko haluaisin hänelle sisaruksen. Mutta kun vierestä seurasin ystävien säätöä kahden tai useamman kanssa niin mieleni muuttui nopeasti. Jatkuvaa tappelua, huutoa, vääntöä ja säätöä. Parhaan ystäväni tyttäret ovat nyt 17- ja 15-vuotiaat, ja sama meno jatkuu edelleen... Vanhemmat ovat välillä täysin hermo loppu.
Itse olen käytännössä kasvanut ainoana lapsena, nyt jo edesmennyt sisarukseni oli minua 10 vuotta vanhempi. Olen aina nauttinut omasta ajasta ja rauhallisesta arjesta ja samaa temperamenttia tuntuu lapsenikin olevan - sanoikin jo pienenä kavereilta tultuaan, ettei jaksa sitä tappelua ja meteliä. Kavereita hänellä on ollut aina paljon päiväkodin, koulun ja harratusten myötä, myös samanikäisiä serkkuja löytyy. On ollut suosittu kaveri ihan vaan varmaan jo siksikin , että on joustava ja sovitteleva luonteeltaan ja toiminnaltaan - kun on kotona saanut paljon huomiota, niin ei tarvitse hakea sitä käytöksellään muualta eikä tarvitse joka asiasta vääntää tai olla huomion keskipisteenä.
Taloudellinen puoli on toki ollut myös plussaa. Perhettä perustaessani mietin lapsilukua myös siltä kannalta, että yhdelle pystyn tarjoamaan taloudellisen turvallisuuden ja kohtuullisen elintason tarvittaessa myös yksin (tähän ei onneksi ole tullut tarvetta) - henkisistä voimavaroista puhumattakaan.
Olemme matkustelleet aina paljon, myös eksoottisissa kohteissa. Kaikille se ei toki ole tärkeää, mutta minä olen aina rakastanut matkustelua. Yhden lapsen kanssa se on ollut myös lomaa - vanhemmille on jäänyt aikaa nauttia myös omasta lomastaan kun lapsen kanssa ollaan välillä oltu vuorotellen. Lapsen kasvettua olemme reissanneet myös niin, että toinen vanhempi on lähtenyt matkalle kahdestaan lapsen kanssa - itse olen käynyt hänen kanssaan kaupunkilomilla, isänsä kanssa tykkäävät käydä laskettelureissuilla. Ihanaa laatuaikaa kaikille osapuolille!
Lapsi on voinut myös harrastaa mitä haluaa, meillä on ollut mahdollisuus ne kustantaa mutta myös kuljettaa treeni- ja kisareissuille. (Aika monen joukkuekaverinsa ns. taksina tässä vuosia oltu, kun useamman lapsen vanhemmat eivät kuskaamaan ehdi. Mutta ihan mukavaa tuokin on ollut, kun samalla oppinut vähän kavereita tuntemaan.)
Nyt meillä on mahdollista ostaa lapselle halpa auto kun saa kohta ajokortin. Ja kun lukion jälkeen lähtee opiskelemaan, voimme tukea häntä taloudellisesti.
Summa summarum: minulle yhden lapsen äitiys on kuin olisi ns. saanut rusinat pullasta. Olen saanut nauttia äitiydestä ilman stressiä tai ongelmia oman jaksamisen suhteen - toki tiedostan, että esim. erityislapsen kanssa elämä olisi muodostunut täysin toisenlaiseksi ja siksikin päätimme, että emme ota riskejä vaan lapsiluku jää yhteen ja nautimme sen sijaan arjesta yhden helpon, terveen lapsen kanssa. Päivääkään en ole päätöstä katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdelle lapselle on enemmän aikaa olla läsnä, lapsen tarpeet tulee paremmin huomioiduksi kun kaikki silmät ja kädet ei ole pienemmän perässä.
Olen miettinyt, miten mahdoin jäädä vaille huomiota, kun pikkusiskoni syntyi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä pikkusiskoni on vaan aika paljon parempi juttu kuin se huomio, mitä olisin voinut saada ilman häntä.
Onko sinulla itselläsi lapsia? Tämä oli äidin kommentti.
Ainut lapsi on aina jollain tasolla yksinäinen.
Olen itse ainut lapsi enkä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeenkään pääse yksinäisyyden tunteesta eroon. Ei ole sisaruksia joihin tukeutua.
Minusta lasten tekoon ei pidä ryhtyä jos jättää sen sitten yhteen lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään posiitivista asiaa yksilapsisuudesta.
Minulla sama tilanne. Luulen, että eroan tämän asian takia ja hankin toisen itsellisesti.
T. Ainoa lapsi joka oli aina yksinäinen
Lapsesi varmaan ottaisi kuitenkin mieluummin ehjän perheen kuin puolisisaruksen.
Aika erikoinen arvoasetelma. Mistä sinä voit tietää, miten rakas ja tärkeä ihminen se puolisisarus voisi lapselle olla? Ehjä perhe, mutta joku tärkeä ihminen jäisi elämästä puuttumaan vai rikkinäinen perhe, mutta yksi tärkeä ihminen elämässä enemmän? Ei tällaisista asioista voi noin vain sanoa, että mikä olisi parempi.
Yleensä surraan enemmän asioita, joista on kokemusta kuin niitä, joista ei ole. Lapsi todennäköisesti ikävöi isäänsä, mutta olemattoman sisaruksen ikävöinti on keskimäärin vähäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Ainut lapsi on aina jollain tasolla yksinäinen.
Olen itse ainut lapsi enkä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeenkään pääse yksinäisyyden tunteesta eroon. Ei ole sisaruksia joihin tukeutua.
Minusta lasten tekoon ei pidä ryhtyä jos jättää sen sitten yhteen lapseen.
Sama juttu, jos ottaa lemmikin, on sille hyvä saada lajitoveri. Riidatkin voi opettaa. Olen iloinen sisaruksistani (3.kpl). Opin heiltä niiiiin paljon.
Ap toivoi kuulevansa yksilapsisuuden hyvistä puolista, ei todellakaan painostusta hankkia toinen lapsi vastoin puolison tahtoa!
Lapsesi varmaan ottaisi kuitenkin mieluummin ehjän perheen kuin puolisisaruksen.