Kasvissyöjä jättää vieraille liharuuan tekemättä
Ensinkin, kun teen itse ruokaa, yritän parhaimman mukaan tehdä niin hyvää ruokaa kuin mahdollista jokaiselle ja minulle itselleni syöminen on aina nautinto enkä koskaan syö ruokaa, jonka tarkoituksena olisi vain täyttää vatsani. Minulle esimerkiksi kun kolmen ruuan päivällinen tarkoittaa sitä, että siinä on lihaa tai kalaa. Tuttava perheessä kasvissyöjiä ja tein heille luonnollisesti kasvisruokaa kun olivat vieraana ja kehuivat sitä maasta taivaaseen. Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat. Kaikki säädöt, että mahtui hellalle ja uuniin kaikki.
Nyt kun oltiin viikonloppuna vuorostaan heillä syömässä, tuttava perheen rouva kasvissyöjänä oli tehnyt vain kaikille samaa kasvisruokaa. Ei ollut minulle nautinto, itse pidin päivällisruokaa sellaisena, että se oli kuin tilaisit ravintolan pihviannoksen ilman pihviä. Onko kohtuullista, että sekasyöjänä otetaan muiden ruokavaliot huomioon ja pyritään tekemään toisella mahdollisimman hyvänmakuista ruokaa, mutta sitten kasvissyöjä ei itse huomioikaan vastuvuoroisesti sekasyöjiä?
Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Pitääkö seuraavalla kerralla ottaa omat pihvit mukaan tai jos kasvissyöjä on tekemässä lasagnea laittaa sille mobilepayn kautta rahaa jauhelipakettia varten, että voisitko tehdä meillekin jotain? Että mekin haluttaisiin syödä hyvää ruokaa.
Kommentit (331)
Sulla on siis joku eettinen ideologia olla syömättä kasvisruokaa?
On kohtuutonta vaatia tuollaista. Kaikki kasvissyöjät eivät voi käsitellä lihaa tai halua lihaa ylipäätään kotiinsa.
Sinulla ei ole mitään muuta syytä olla syömättä kasvisruokaa kuin nirsous. Ihan hyvin voit unohtaa yhdeksi illaksi ennakkoluulosi ja nauttia hyvästä kasvisruoasta.
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.
Nyt puhutaan kunnon päivällisestä. En puhu siitä, että että syödään lounaaksi töissä hernekeitto tai maanantai-iltana kotona ohrauunipuuro. Kunnon päivällinen, toinen tarjoaa sen kaikki huomioon ottaen ja toinen taas ei.
Mainonta on nykyään melkein pelkkää vegeä.. Minne tätä yhteiskuntaa oikein viedään. Lihan syöminen on kuitenkin ihan terveellistä.
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Ai kauheeta! Et varmaan sitten syö jotain pinaattilettuja tai perunavelliä tai sosekeittoa tai ratatatouillea tai pastaa pesto tai marinaran kera?
Voin minä vieraille tehdä liharuokaa, on noita tuttuja metsämiehiä, joilta varmasti saisin sinällään eettistä riistaa, ettei se itse liha ole tässä ongelma. Ongelma on siinä, että kun olen kohta 30 vuotta ollut kasvissyöjä, niin en oikein osaa valmistaa lihaa ja kun en lihaa syö, niin en pysty sitä soossia myöskään maustamaan. Osaan vaan kuvitella mikä itku siitä syntyisi vauvapalstalle, jos tarjoaisin vieraille ylimaustettua/mautonta/raakaa/ylikypsennettyä liharuokaa, jota emäntänä en itse suostu edes maistamaan ;)
Jos haluat ottaa omat sapuskat vierailulle, niin ole hyvä. Samoin minulle on ihan ok ottaa pidemmälle vierailulle omat sapuskani, jos emäntä/isäntä vaan etukäteen ilmoittaa, että tarjolla on vain sekaravintoa. Asia on ihan fine.
En tajua miksi alunperinkään olet väsännyt kahdet ruuat yhdelle aterialle.
Päivän kasvissyöjävihaketjun aika. Ettekö pärjää päivääkään ilman?
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Jos emännällä olisi laktoosi-intoleranssi, niin olettaisitko hänen tekevän kaikille muille laktoosia sisältävää ruokaa vaikka olisi oman annoksensa valmistanut laktoosittomista tuotteista?
No jos se on huolella valmistettua kasvisruokaa, niin kyllä se kelpaa illalliseksi. Minä olen joskus syönyt vegaanisen illallismenun joka oli aivan loistava. Sienikeittoa, terriiniä, suklaakakkua jälkiruoaksi... ihan jumalaista.
Joo kannattanee vaan tehdä heidän kanssaan muuta kuin (sinusta) hyviä illallisia.
Vierailija kirjoitti:
Ai kauheeta! Et varmaan sitten syö jotain pinaattilettuja tai perunavelliä tai sosekeittoa tai ratatatouillea tai pastaa pesto tai marinaran kera?
En todellakaan jollain illallisella syö perunavelliä, vaikka muuten siitä tykkäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ihan oikeasti syödä kasvissyöjän paistaman pihvin? Minä olen sekasyöjä, mutta pihvit ei kuulu meillä ruokavalioon, joten en sellaista osaa paistaa. Lopputuloksena olisi jotain kengänpohjaan vertaavaa.
Luuletko, että minä osasin heti tehdä hyvää kasvisruokaa? Keräsin ja vertailin ja etsin paljon reseptejä ja kyselin ennen kuin sain valittua, mitä tarjoan. Tein sen kaiken sen kasvissyöjän eteen, että varmaan maistuu hyvältä. Ap.
Siinä on se ero, että pystyit itse maistamaan mikä maistuisi hyvältä. Kasvissyöjä ei voisi tehdä samaa pihville.
Jos ei ole kyseessä sairaus kaikki voi mukautua, myös kasvissyöjä.
Tai sitten jokainen kattaa kotonaan mitä itse tykkää ja se saa kelvata vieraillekin.
Vierailija kirjoitti:
No jos se on huolella valmistettua kasvisruokaa, niin kyllä se kelpaa illalliseksi. Minä olen joskus syönyt vegaanisen illallismenun joka oli aivan loistava. Sienikeittoa, terriiniä, suklaakakkua jälkiruoaksi... ihan jumalaista.
Jostain korvikkeista tehtyä, jee.
Kun ne on niin tohkeissaan ja parempia kuin muut. eri
Etkö tosiaan pärjää yhtä ateriaa ilman lihaa?
Joo, ota omat pihvit mukaan.