Lue keskustelun säännöt.
Miten jättää ystävä? Ghostaten vai suoraan sanoen?
10.10.2022 |
Olen teininä ystävystynyt ihmisen kanssa, koska ei ollut hirveästi ystäviä ja tavallaan koin häntä kohtaan tietynlaista ihailua, koska itse olin rauhallinen ja kiltti maanläheinen, hän tulisieluinen ja kovaääninen. Oli tavallaan hauskaa, että olimme niin erilaisia.
Tässä iän karttuessa olen saanut uusia itseni kaltaisia ystäviä, joista olen ollut todella iloinen. Kuitenkin tämä teini-ajan ystävä on kulkenut myös mukana, ja ihmettelin, miksi koin hänet eri lailla ja olin totaalisen uupunut myös häntä nähdessäni.
Puhuin tästä tapauksesta toiselle ystävälle ja hän oli järkyttynyt. Olen ollut aivan liian kiltti, tyhmä ja sinisilmäinen ja nyt huomaan olleeni täysin yksipuolinen terapeutti. Hänellä ei ole muita ystäviä ympärillä.
Olen tavannut hänen koko suvun, veljiä, siskoja, serkkuja ja mummoja myöten. Tavannut kaikki hänen ex-miehensä. Auttanut muutoissa. Ostanut hänen lapsille kaverini (huom. hänen, ei lasten) toivomia joululahjoja. Tiedän hänen kaikki lapsuuden käännekohdat, traumat, entiset suhteet, suvun alkoholismin, tulevaisuuden haaveet, harrastukset, äiti- isä, sisarussuhteen kipukohdat. Ei ole mitään, mitä en tiedä hänen elämästään,. Kun näen häntä, hän oksentaa vanhan elämänsä huolet, nykyisen elämänsä huolet, tulevat suunnitelmat.
Sitten mietin, mitä hän tietää minusta. Hän ei ole nähnyt ketään sukulaistani, ei tiedä siskojeni nimiä. Ei kysele harrastuksia tai edes tiedä, mitä olen alkanut harrastamaan viimevuosina. Ei tiedä haaveistani tai lapsuudestani tai mitä ylipäätään puuhastelen. Hän ei ole käynyt edes kotonani, jossa olen kuitenkin asunut jo varmaan yli kymmenen vuotta, koska ei halua ja kokee helpommaksi, että minä menen heille tai johonkin muualle.
Mietin, miten siinä on niin päässyt käymään, mutta hän ei kysele, eikä kuuntele. Jos kerron, hän unohtaa tai edes noteeraa. Jotenkin, että hänen elämä nyt on vaan tärkeämpää ja jännempää.
Olen ollut niin idiootti, että vaikka tavallaan oon aina tuntenut jotenkin olevan oudosti, niin vasta vanhemmiten, kun olen saanut oikeat ihmiset ympärille, tajunnut, että eihän tuo ole koskaan ollutkaan ystävyyttä. Olen vain ja ainoastaan terapeutti ja kuvitellut, että olen kovinkin tärkeä ja tms tms.
Syytän tästä omaa tyhmyyttäni, se on sanomatta selvää.
Nyt olen päättänyt tehdä siitä lopun. Sanonko suoraan vai jätänkö vaan tylysti vastaamatta ja ikäänkuin ghostaten.
Onko teillä kokemuksia yksipuolisista ystävyyksistä?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksi niistä, jotka leimataan helposti huonoksi kaveriksi, kun en välttämättä muista siskojen nimiä tai edes olemassaoloa, vaikka niistä olisi kerrottu jo moneen kertaan. En ole tällainen tahallani. En vaan jostain syytä osaa keskittyä kuuntelemaan kunnolla, vaikka kuinka yrittäisin, vaan ajatukseni lähtee helposti harhailemaan. Lisäksi mulla on huono muisti ja itsetuntoni on tosi huono. En helposti kehtaa kysyä kymmenettä kertaa, kuka se Sirpa nyt taas olikaan, josta on puhuttu jo aiemmin monen monta kertaa.
En ole paha enkä välinpitämätön ihminen, omasta mielestäni en edes itsekäs, vaikka puhunkin lähinnä itsetäni ja omista asioistani. Mulla on vaan huonot sosiaaliset taidot ja monia muitakin ongelmia. Joskus mietin, pitäisikö luovuttaa ja vetäytyä yksinäisyyteen, kun en pysty suoriutumaan ihmissuhteista läheskään niin hyvin kuin tahtoisin.
Sosiaalisia taitoja voi harjoitella. Lopeta itsestäsi puhuminen ja kysy toiselta mitä hänelle kuuluu.
Joillekin oppiminen on vaikeampaa kuin toisille.
Jos keskityn kovasti siihen, etten puhu itsestäni vaan kysyn muilta kuulumisia yms., olen niin keskittynyt omiin ajatuksiini ja jännitän niin paljon että muiden kertomat asiat menee yleensä kokonaan ohi. Ja se vasta huonoa onkin.
Sano ystävillesi ihan suoraan, että olen huomannut puhuvani ihan liikaa omista asioistani ja kuuntelevani teitä huonosti. Yritän nyt jatkossa muuttaa tätä puolta itsestäni, ja aion kysellä teidän kuulumisianne aiempaa enemmän. Minulla on kuitenkin todella huono muisti ja jännitän sosiaalisia tilanteita, joten en välttämättä muista kaikkea kertomaanne vaan joudun kysymään joskus asioita, jotka olette jo kertoneet. Ettehän loukkaannu tästä, koska teen parhaani ja yritän muuttua.
Tai jos et uskalla sanoa tuota, niin kirjoita vaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on mielenkiintoinen aihe ja varmaan jokainen on joskus kokenut ystävyyden muuttumisen yksipuoleiseksi.
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta mielestäni, jossain tapauksessa kohtelias downgradaaminen tuttavaksi onnistuu ihan hyvin, jos ihminen on vaikka harrastepiireistä joissa tavataan. Pääosa ystävyyksistä päättyy ymmärtääkseni näin, hiipumalla joulukortti asteelle.
Toisaalta jos ystävä suhtautuu sinuun kovin intensiivisesti ja ap kertoi että ystävällä ei ole ketään muita. Tällöin ei poispäin hivuttautuminen onnistu vaan on pakko antaa joku selitys.
Itse en ainakaan haluaisi että kukaan olisi säälistä kanssani, tuskastuisi tylsiin juttuihini ja pahalla mielellä suostuisi tapaamisiin. Kuka sellaista haluaa? Jokainen ansaitsee aidon ystävän joka viihtyy pääoisin omassa seurassa. Ystävyys kuten parisuhdekaan ei aina vaan toimi.
Kuulostaa siltä, että olit hiljainen hissukka joka pääsi ystävän kautta moniin asioihin mukaan. Saatoit hyötyä hänestä monta vuotta. Tuo ystävä ei sitten halunnutkaan nähdä sinun puolen elämääsi ja myöhemmin koit uupuneesi tapaamisissa.
Nykyään olet löytänyt vastavuoroisia ystäviä. Haluat nähdä heitä.
Vähentäisin menoja entisen ystävän kanssa. Ystävyys hiipuisi. Voit kieltäytyä menemästä hänen luokseen kiireeseen vedoten ja pyytää kylään. Jos kieltäytyy, asia hoituu sillä.
Ystävä voi vääntää asian sinun palavaksi ihastumiseksesi häneen ja epätoivoiseksi treffipyynnöksi, mutta mitä väliä jos et halua nähdä häntä. Itsekeskeiset voivat nähdä asiat omalla tavallaan.
Minä olen antanut ystävyyden vain hiipua. Mulla on ollut parikin itselleni tärkeää ystävää, joista olen sittemmin huomannut, etten oikeasti olekaan hyvä ystävä heille. Ystävyys on ollut yksipuolista. Olen todennut, että jos se olen aina minä joka kyselee, että nähtäiskö ja soittelee, niin antaa olla. En vaan enää ota yhteyttä. Ehkä he ovat chostanneet minua ja viimein tajusin tms.
Täällä moni kertoo, että ystävyys on ollut yksipuolista. Oletteko itse kertoneet elämästänne? Itselläni oli/on kaveri joka ei antanut itsestään mitään. Sekin oli todella turhauttavaa, kun itse jaoin paljon elämästäni ja toinen ei mitään. Selkeästi hän alkoi ghostaamaan minua. Alkuloukkaantumisen jälkeen ajattelin, mitä teen tuollaisella ihmisellä elämässäni, joka ei halua omia tärkeitä asioitaan jakaa kanssani. Olimme tiiviisti ystäviä yli 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä, eilen kirjotin viimeksi, ja täällä on tullutkin paljon kommentteja.
On tosiaan totta, että minussa se suurin vika on, kun olen antanut vaan asian olla. Ei kaveriani voi luonteensa puolesta syyttää kuitenkaan, jos kemiat ei kohtaa.
Tosiaan nyt aika on tullut päätökseen, etten halua enää jatkaa ystävyyttä. En aio ghostata täysin, koska se tosiaan on raukkamaista ja antaa toiselle kuvan, etteikö hän ollut edes sen arvoinen, että suoraan voi sanoa.
En myös aio nostaa kissaa pöydälle, koska vikahan on oikeastaan minussa ja ollaan vaan väärän tyyppiset ystävät. Eihän hänen luonteensa ole hänen vika.
Ongelma taitaa olla se, että hänen kohdallaan se pitäisi olla kuitenkin joko-tai. Olen yrittänyt pitää häneen hiljaiseloa, kun hän purkaa viisi pitkää sivua mulle mieshuoliaan, että vastailen päivän kuluessa ympäripyöreästi ja vähäsanaisesti. Ja kun laitan hänelle omat kuulumiset, niihin ei vastata edes kommentilla.
Kun on kysellyt, milloin nähdään, hän haluisi purkaa sydäntään, olen sanonut, että on ollut aika kiirettä ja pari seuraavaa viikkoa on kiireisiä, etten ehdi, että kävisikö näkeminen ensi kuussa. Se ei hänelle kelpaa, vaan tyyliin soittaa 5 krt, että vastaan, sitten puhuu tunnin yhtä kyytiä ilman että sopii, käykö ja lähes pakottaa sopimaan jonkun päivän, että kävisi, koska hänellä on niin paha olla ja hänen on pakko saada puhua ja hänen on nyt tärkeää saada puhua. Sitten tavallaan koen helpommaksi koittaa sopia sen näkemisen ja sama toistuu taas. Eli ei ymmärrä "hiipumista" vaan haluaa pitää mut kiinni terapeuttinaan. Mulla ei oo munaa sanoa suoraan, etten vaan nyt ehdi tai halua tai haluan nyt vaan etäisyyttä reilusti.
Ja toki, hänellä ei ole muita ystäviä, koska ne on kuivunut kasaan samasta syystä, ja siitä kärsii ja kovasti yrittää. Joskus on joku yritys, mutta keskeytyy tähän samaan. Silloin hän yrittää pitää minut tiukasti, että olisi joku. Muttei se ole minunkaan tehtävä, jos itse en mitään siitä saa.
Tapauskohtaista. Itse en ole kauheasti selitellyt, koska en ole uskonut selitysten menevän perille. Silti jos olisi kyselty syiden perään, olisin yrittänyt selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan jotain neurologista poikkeavuutta taustalla, jos ei pysty edes muistamaan onko ystävällä siskoja.
Tämä on erittäin hyvin sanottu.