Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22001)
Vierailija kirjoitti:
Voi Lammas, on sulla nyt murhetta murheen perään. Useinhan ne huolet jotenkin tuppaa kasautumaan.
Mietin just, että muutaman kuukauden sisään kaksi minua nuorempaa ihmistä kuollut. Toinen oli läheinen ystävä lukioaikaan, toinen läheinen serkku. Kyllä vakavaksi vetää, eihän sitä elinpäiviään tiedä ennakkoon - kukaan. Yritän keskittyä hyvään ja muistaa nauttia elämästä.
Muistathan sinäkin pitää itsestäsi huolta, tuo unettomuuskin saattaa korostua huolehtiessa.
Doris
Kiitos <3 Joskus surut ja menetykset kasautuu. Kun mun kuopus aikoinaan syntyi, ehdin nauttia uudesta vauvasta vain 3 kk, kun mun siskoni mies (joka oli mulle kuin isoveli) sairastui syöpään. Mä olin heille silloin tukena ja hoidin kaikki päivät myös heidän poikaansakin. Mulla oli silloin hyvä ystävä, joka taas oli mulle tukena. Diagnoosista meni 4kk ja siskoni mies kuoli. 2 kk siskoni miehen hautajaisten jälkeen sain kuulla, että juuri tämä ystäväni oli sairastunut leukemiaan. Sellaiseen, jossa paranemisennuste kuitenkin oli 80%, mutta hän kuului niihin 20%:iin, jotka ei selvinneet. 2 kk ja ystävänikin oli poissa. Joten en kauheesti ehtinyt nauttia kuopuksen vauva-ajasta. Vaan sellaista elämä on.
Hyvä puoli tässä kuitenkin on, että ystäväni, joka on sairaalassa, pääsee jo itse istumaan sängyn reunalle. Siellä on kesälomittajana fyssari, joka käy joka arkipäivä kuntouttamassa. Viikon päästä palaa se vakituinen lomalta ja ystäväni eilen sanoi, että jos se edelleenkin käy vaan kurkkaamassa ovelta, niin sitten hän soittaa sille yksityiselle fyssarille, jonka käynnit lupasin maksaa. On sen verran edistynyt kuitenkin nyt, että enää ei halua ottaa yhtään tapakkia. Huumoriakin meiltä onneksi löytyy. Eilen naurettiin, että nyt me voidaan muodostaa arpikerho. Hänellä, hänen miehellään ja mulla on noin 30 cm pitkä arpi vatsassa. Hänen miehellään oli siis just sama munuaisvaltimorepeämä muutama vuosi sitten kuin mullakin ja kuuluu niihin harvoihin, jotka sellaisesta on selvinnyt hengissä. Ystävälläni oli toinen juttu, mutta myös sellainen, että hengenlähtö oli lähellä.
Tänään tuli palkkalaskelma, jossa näkyy lomarahat! Viikon päästä helpottaa tämä kesäkuun tiukkuus.
Ja sit mietin, että pitäiskö jäädä vai lähteä. Jos jää, voi lähteä myöhemmin ja jos lähtee, se on peruuttamatonta.
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli palkkalaskelma, jossa näkyy lomarahat! Viikon päästä helpottaa tämä kesäkuun tiukkuus.
Ja sit mietin, että pitäiskö jäädä vai lähteä. Jos jää, voi lähteä myöhemmin ja jos lähtee, se on peruuttamatonta.
"Jos jää, voi lähteä myöhemmin ja jos lähtee, se on peruuttamatonta". Just näin. Ei ole aina ihan helppo päätös. Suosittelisin ainakin katsomaan ensin uutta työpaikkaa ja jos paremmalta tuntuva jostain löytyy, irtisanot itsesi vasta sen jälkeen. Paitsi jos sulla on sen verran turvattu toimeentulo, ettei uutta työpaikkaa tarvitsekaan edes löytyä.
Päivän ruoka: Tortillat
Päivän elokuva: Kärsimys ja Kunnia
Päivän biisi: KAJ - Mosquito
Päivän sää: Poutaa eli ei yhtään sadetta
Päivän tekeminen: Oksien roudaaminen peräkärryyn
Eläin kohtaaminen: Itikka puri ranteesta
Päivän fiilis: Vähän kireä olo, mutta ihan kiva
Nyt: Otan aurinkoa
Vierailija kirjoitti:
Päivän ruoka: Tortillat
Päivän elokuva: Kärsimys ja Kunnia
Päivän biisi: KAJ - Mosquito
Päivän sää: Poutaa eli ei yhtään sadetta
Päivän tekeminen: Oksien roudaaminen peräkärryyn
Eläin kohtaaminen: Itikka puri ranteesta
Päivän fiilis: Vähän kireä olo, mutta ihan kiva
Nyt: Otan aurinkoa
Voi ihana sinä! Eläinkohtaaminen itikan kanssa.
Minä kohtasin kalasääsken, joka nappasi ison kalan rantavedestä. Oli nopea syöksy. Vaikuttava näky. Alansa huippu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän ruoka: Tortillat
Päivän elokuva: Kärsimys ja Kunnia
Päivän biisi: KAJ - Mosquito
Päivän sää: Poutaa eli ei yhtään sadetta
Päivän tekeminen: Oksien roudaaminen peräkärryyn
Eläin kohtaaminen: Itikka puri ranteesta
Päivän fiilis: Vähän kireä olo, mutta ihan kiva
Nyt: Otan aurinkoa
Voi ihana sinä! Eläinkohtaaminen itikan kanssa.
Minä kohtasin kalasääsken, joka nappasi ison kalan rantavedestä. Oli nopea syöksy. Vaikuttava näky. Alansa huippu.
Itikat kai pistää... :)
Hauska lista silti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän ruoka: Tortillat
Päivän elokuva: Kärsimys ja Kunnia
Päivän biisi: KAJ - Mosquito
Päivän sää: Poutaa eli ei yhtään sadetta
Päivän tekeminen: Oksien roudaaminen peräkärryyn
Eläin kohtaaminen: Itikka puri ranteesta
Päivän fiilis: Vähän kireä olo, mutta ihan kiva
Nyt: Otan aurinkoa
Voi ihana sinä! Eläinkohtaaminen itikan kanssa.
Minä kohtasin kalasääsken, joka nappasi ison kalan rantavedestä. Oli nopea syöksy. Vaikuttava näky. Alansa huippu.
Ei mikään kiva kohtaaminen, mutta oli fyysinen. Rannetta punottaa ja kirvelee ihan huolella. Joitain hyönteisiä lentelee vierelläni nyt. Eipä muita luonnon eläimiä ole paremmin näkynyt tai tuntunut.
Sadesää, otin uuden puhelimen käyttöön, vähemmän muistitilaa saapuville viesteille kun entisessä, tarvitsen vain soitteluihin ja textaamiseen puhelinta joten eiköhän tuo menettele mulle. Tein makaronilaatikon, on arkipäiväksi ruokaa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi Lammas, on sulla nyt murhetta murheen perään. Useinhan ne huolet jotenkin tuppaa kasautumaan.
Mietin just, että muutaman kuukauden sisään kaksi minua nuorempaa ihmistä kuollut. Toinen oli läheinen ystävä lukioaikaan, toinen läheinen serkku. Kyllä vakavaksi vetää, eihän sitä elinpäiviään tiedä ennakkoon - kukaan. Yritän keskittyä hyvään ja muistaa nauttia elämästä.
Muistathan sinäkin pitää itsestäsi huolta, tuo unettomuuskin saattaa korostua huolehtiessa.
DorisKiitos <3 Joskus surut ja menetykset kasautuu. Kun mun kuopus aikoinaan syntyi, ehdin nauttia uudesta vauvasta vain 3 kk, kun mun siskoni mies (joka oli mulle kuin isoveli) sairastui syöpään. Mä olin heille silloin tukena ja hoidin kaikki päivät myös heidän poikaansakin. Mulla oli silloin hyvä ystävä, joka taas oli mulle tukena. Diagnoosista meni 4kk ja siskoni mies kuoli. 2 kk
Minä ehdin nauttia kahden pikkupojan äitiydestä 4 kk. Esikoinen 2,5 vuotias ja kuopus 4 kk, kun mies teki itsarin kotonamme. Ainoa tuki oikeastaan tuli kunnan kotihoidosta. Olimme muuttaneet ja vanhat kaverit pelästyivät kun kuulivat tilanteemme. Itsemurhan jälki on niin rankkaa, että ymmärrän tuon kavereiden väistymisen ja pelon. Minun vanhempani antoivat meidän kolmen olla viisi päivää kotonansa vieraana. Shokissa olin koko ajan ja kova huoli lapsista. Tulevaisuutta en pystynyt miettimään. En moneen vuoteen, menin vain eteenpäin. Itkeä en oikein osannut kuin vasta silloin kun kuopus oli vuoden ikäinen.
Sain käydä puoli vuotta psykologin juttusilla ja kerran viikossa sain kotiapua. Psykologi ei ollut minua varten ollenkaan. Meillä ei synkannut enkä olisi jaksanut käydä hänen luonaan. Sekin tuntui siltä että minun pitää käydä siellä näyttäytymässä hänen mielikseen, vaikka mieluummin olisin nukkunut ja ollut rauhassa. Yritin ajatella että hyvää tällä tarkoitetaan ja patistin itseäni tulemaan ja kokemaan itseni autetuksi. Minullahan oli oikein auttaja kerran viikossa kotona. Minun piti olla kiitollinen. Ja olinkin, mutta ei sitä olisi tarvinnut korostaa joka puolelta. Olisin mieluiten ollut siinä tilanteessa, johon kuvittelin päätyväni kahden pikkupojan kanssa.
Pää oli sekaisin. Miehen perukirjoitus ja muu jäi minun tehtäväkseni. Jouduin syömään rauhoittavia lääkkeitä pitkään, että sain edes vähän levätä. Miehen tavaroita ja vaatteita kävin läpi vasta melkein vuoden kuluttua.
Lapset sairastivat ja itselle paukahti eräs pitkäaikaissairaus päälle. Apua ei muualta herunut. Rukoilin.
Vasta kun kuopus oli noin kolme vuotta heräsin pitkästä painajaisesta. En ehtinyt enkä kyennyt suremaan miestä enkä meidän tilannettamme. Kaikki vain toistelivat minulle, että sinä olet vahva. Joo. Ja kyselivät, miten pystyin siihen kaikkeen. Vastasin, että mulla ei ollut vaihtoehtoja.
Kun esikoinen oli 7 ja kuopus 5, isäni kuoli pitkään sairastettuaan. Isä toimi miehenmallina pojilleni siihen asti. En halunnut alkaa säätää jonkin uuden miehen kanssa.
Sain tiedon aamuyöstä puhelimitse Vajosin lattialle ja kiitin, että hän sai vihdoin armon. Silloin kykenin itkemään. En ole miehen kuolemaa vieläkään itkenyt. Kiitin häntä lapsista. Pojat kasvoivat ja ovat nyt korkeakoulutettuja ammatti-ihmisiä. Olen heistä onnellinen ja ylpeä.
Linnun poikaset lähtivät terassin kolon pesästään varmaan eilen sillä aikaa, kun ostoksilla olin. Sen jälkeen ei ole viserrystä enää kuulunut. Olisi ollut kiva nähdä niiden lähtevän.
Täällä ei ole tänään satanut kuin muutamia kuuroja. Lämmintä oli kävellessä. Muuten mitäpä tästä päivästä on kirjoitettavaa. Äitini kanssa kaikki ihan ok, mutta toivon, että hän huomaisi kuinka paljon yritän.
Piristän häntä ja yritän keksiä juteltavaa. Yritän kävellä hänen kanssaan ja monesti leivon kaikkea ja ruokaa teen. Toivon, että näkisi sen kaiken. Ymmärrän, että on väsynyt ja on kipuja, mutta välillä väsyn toisen piristämiseen. Pahoittelen valitusta.
Samalla mietin monesti kuka minä olen. Tavallaan, kun olen yksinäinen ja en ole osa mitään niin siinä monesti voi kadottaa itsensä. Tarvisi muita ihmisiä ja hyviä kokemuksia, että tavallaan näkisi itsensä paremmin tai tuntisi itsensä. Joku tietysti myös yksinäisenä osaa kertoa itsestään ja tietää mistä pitää yms, mutta minä välillä olen "kadoksissa" tai tunnen olevani.
Samalla, vaikka minulla on asiat mistä pidän niin enhän minä voi niistä asioista puhua oikeastaan kenenkään kanssa niin kuin toivoisin. Äitini kanssa jutellaan hänelle tuttuja asioita ja hänen elämästään. Minä yritän kertoa omastani.
Silti joskus toivoisin, että joku kysyisi minultakin jotain ja minun elämästäni. Äitini kanssa pyrin olemaan hyvissä väleissä, mutta sitten samalla välillä väsyi kaikkeen.
Patrick Wolf - The days
Vierailija kirjoitti:
Lämpöisiä päiviä ja öitä odotan nytkin on villatakki päällä sisällä!
Niitä lämpimiä päiviä odotellessa... parveketupakalla aina untuvatakki päällä... on tämäkin "kesä"
Ensi yön kirja:
Elise Pihlajamäki, Linnaelämää keskiajan Suomessa
Viihteellisesti kirjoitettu ja kuvitettu historiallinen tietokirja Suomen linnoista. Kiinnostava. Ensin pesen hampaat ja otan iltalääkkeet, sitten kirjan kanssa sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Ensi yön kirja:
Elise Pihlajamäki, Linnaelämää keskiajan Suomessa
Viihteellisesti kirjoitettu ja kuvitettu historiallinen tietokirja Suomen linnoista. Kiinnostava. Ensin pesen hampaat ja otan iltalääkkeet, sitten kirjan kanssa sänkyyn.
Taas tuli kirjailijan nimi väärin: Pihlajaniemi eikä -mäki. Söhellän kun oon niin innoissani.
"Minä ehdin nauttia kahden pikkupojan äitiydestä 4 kk. Esikoinen 2,5 vuotias ja kuopus 4 kk, kun mies teki itsarin kotonamme. Ainoa tuki oikeastaan tuli kunnan kotihoidosta. Olimme muuttaneet ja vanhat kaverit pelästyivät kun kuulivat tilanteemme. Itsemurhan jälki on niin rankkaa, että ymmärrän tuon kavereiden väistymisen ja pelon. Minun vanhempani antoivat meidän kolmen olla viisi päivää kotonansa vieraana. Shokissa olin koko ajan ja kova huoli lapsista. Tulevaisuutta en pystynyt miettimään. En moneen vuoteen, menin vain eteenpäin. Itkeä en oikein osannut kuin vasta silloin kun kuopus oli vuoden ikäinen."
Ymmärrän hyvin, mitä olet kohdannut. Minullakin rakkaani teki itsemurhan ja moni kaikkosi viereltä, kun ei pystynyt kohtaamaan tilannetta. Ja itse piti vain pinnistellä ja räpiköidä lasten takia mitenkuten pystyi. Nyt siitä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja elämä jatkuu. Siipirikoksi se kuitenkin jätti.
Sinulle lämmin halaus täältä <3
Ihmeellistä, sain nukuttua kaksi parin tunnin jaksoa viime yönä! Pari yötä on mennytkin täysin unitta. Ilmeisesti Linnaelämää Suomessa oli niin rauhoittava kirja, siinä ei ollut perinteistä juonta, että aivot ymmärsivät rauhoittua uneen. Nyt aamutoimiin.
Mukavaa päivää kaikille!
Hieno kesäaamu pyöräillä pieni matka töihin vaihteeksi toimistolle.
Kivaa kesäpäivää.
Voi Lammas, on sulla nyt murhetta murheen perään. Useinhan ne huolet jotenkin tuppaa kasautumaan.
Mietin just, että muutaman kuukauden sisään kaksi minua nuorempaa ihmistä kuollut. Toinen oli läheinen ystävä lukioaikaan, toinen läheinen serkku. Kyllä vakavaksi vetää, eihän sitä elinpäiviään tiedä ennakkoon - kukaan. Yritän keskittyä hyvään ja muistaa nauttia elämästä.
Muistathan sinäkin pitää itsestäsi huolta, tuo unettomuuskin saattaa korostua huolehtiessa.
Doris