Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Hyvää päivänjatkoa

Hei hei ihana kesäkuu! Leppoisia ilmoja, vuoroin aurinkoa, vuoroin sadetta, sitä luonto kaipaa. Kiitos, ettei ollut helteitä, saimme nukuttua ja sydämet jaksoivat, eläimet jaksoivat. Oli juhlaa ja arkea, elämää.

Tervetuloa heinäkuu! Yksi toive minulla on: kypsytä mustikat pian! Vähän ollaan jäljessä aikataulusta. 

Vierailija kirjoitti:

Hei hei ihana kesäkuu! Leppoisia ilmoja, vuoroin aurinkoa, vuoroin sadetta, sitä luonto kaipaa. Kiitos, ettei ollut helteitä, saimme nukuttua ja sydämet jaksoivat, eläimet jaksoivat. Oli juhlaa ja arkea, elämää.

Tervetuloa heinäkuu! Yksi toive minulla on: kypsytä mustikat pian! Vähän ollaan jäljessä aikataulusta. 

Lintujen ulosteista päätellen mustikoita on jo. Hyvä, jos menevät vaihteeksi metsään ja jättävät punaviinimarjapensaan raakileet rauhaan.

Ehkä meitä iäkkäämpiä kommentoijia harmittaa lukea kuinka nuori ihminen on ikäänkuin betonoinut itsensä menneisiin

kaltoinkohteluihin ja kiusaamisiin eikä osaa/ suostu edes ajatella että toisinkin voisi olla. Elämässä ehkä pitäisi uskaltaa toimia joskus eri tavalla.

Taas on pimeä sateinen aamu. Sentään muutama lämmin aurinkoinen päivä luvassa.

Eilen illalla kiskoin peittoa tiiviimmin päälle, kun tuntui niin viileältä. Toki olisin voinut laittaa makkarin ikkunan kiinnikin, mutta tykkään raittiista ilmasta. Hyvä puoli tietty on, että vielä ei ole tarvinnut laittaa viilentimiä puhaltamaan. Säästyypähän muutama euro sähkölaskussa :D 

Tän päivän suunnitelmat vähän muuttuivat, kun en menekään katsomaan ystävääni sairaalaan vaan vasta ensi viikonloppuna. Todo-listallani olisi monta asiaa, mutta nyt mietin, mitkä ehtii tehdä tänään ja mitkä pitää siirtää myöhempään. Illalla  taas sytostaattipiikki ja huomenna olen sitten ihan jäätävän väsynyt. Kuitenkin pitää jaksaa huomenna käydä taas isän luona kahvilla. Keskiviikkona taas työpäivä. Onneksi enää 2 kuukautta ja sitten työelämä on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Poika lähti kotiinsa ajelee kun sade hellitti, matkaa 2,5h.  Oli mukava kun kävi. Laitoin peltileivän uuniin paistumaan kun leipä loppui  enkä viitsi kauppaan lähteä.

Mun äiti oli myös eilen tehnyt leipää. Maistui erittäin hyvin. Itsellänikin on suunilleen yhtä pitkä matka kotiini vanhemmilta. Nytkin mutustelen äidin tekemää leipää ruokatauolla.

Mukava työpäivä tänään.

Noista valokuvien ja kirjeiden hävittämisestä: 9 vuotta sitten olin liimassa anopin jäämistön kanssa. Poikansa siis oli kuollut, veli ei halunnut olla yhteyksissä minuun, omat lapseni eivät kiinnostuneet katselemaan tuntemattomia, jo kuolleita ihmisiä kuvista tai lukemaan samojen keskinäistä kirjeenvaihtoa.

Olin ainoa, joka selvitti muutenkin pesää, ihan konkreettisesti. Lapseni yrittivät auttaa, mutta siitä ei tullut mitään. Koko ajan kysymässä minulta mitä tälle ja tälle tehdään. Lisäsi stressiä minulla.

Huonekalut ja muut sain Bukowskin kautta huutokauppaan. Anopilla antiikkia, joka ei kiinnostanut minua eikä lapsiani. Muita sukulaisia ei ollut. Ainoa esine joka kiehtoi minua, oli kirjattu testamenttiin kuuluvaksi eräälle muulle. Se suorastaan nauratti, koska en ole muuten tavaroiden perässä. Jouduin testamentin toimeenpanijaksi anopin testamenttimääräyksellä.

Kyllä sattui, kun jouduin heittämään pois kaikki kirjeet ja valokuvat. Valokuvissa 1930-luvulta lähtien sukua, jota taas kukaan ei enää tuntenut. Oli kauniita mv-kuvia. Kysyin valokuvataiteen museosta, mutta ei kelvannut. Kuvissa ei ollut kuuluisuuksia.

Anopin isä oli matkustellut työnsä puolesta paljon Euroopassa jo 30-luvulla ja lähetti sieltä mm kortteja ja kuvia tyttärelleen eli anopille. Samoin anopin poika opiskeli aikoinaan Aasiassa ja siltä ajalta oli kirjeenvaihtoa, siis äidin ja pojan välistä.

Tuntui pahalta heittää kaikki em. roskiin, mutta kukaan ei niitä halunnut, en minäkään. Minulla ei ole tiloja säilytellä jotain jonka tiedän päätyvän roskiin eivätkä kelvanneet mihinkään. Omat henkilökohtaiset vastaavat tavarat lapsuuteni ajalta olin jo tuhonnut. Omien lasteni kuvat säilytin.

Vieläkin tunnen ahdistusta, jos mun pitää sotkeutua johinkin asiaan, joka ei suoraan kuulu minulle. Minä olin nimetty siksi, että anoppi ei luottanut veljeensä ja kyllä siihen oli syynsä. 

Sääli, että kuvat ja kirjeet piti tuhota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika lähti kotiinsa ajelee kun sade hellitti, matkaa 2,5h.  Oli mukava kun kävi. Laitoin peltileivän uuniin paistumaan kun leipä loppui  enkä viitsi kauppaan lähteä.

Mun äiti oli myös eilen tehnyt leipää. Maistui erittäin hyvin. Itsellänikin on suunilleen yhtä pitkä matka kotiini vanhemmilta. Nytkin mutustelen äidin tekemää leipää ruokatauolla.

Mukava työpäivä tänään.

Kivaa päivää sulle ja heinäkuuta huomenna. Mun poika soitti ruokkiksella että on kiva työpäivänsä.

Vierailija kirjoitti:

Noista valokuvien ja kirjeiden hävittämisestä: 9 vuotta sitten olin liimassa anopin jäämistön kanssa. Poikansa siis oli kuollut, veli ei halunnut olla yhteyksissä minuun, omat lapseni eivät kiinnostuneet katselemaan tuntemattomia, jo kuolleita ihmisiä kuvista tai lukemaan samojen keskinäistä kirjeenvaihtoa.

Olin ainoa, joka selvitti muutenkin pesää, ihan konkreettisesti. Lapseni yrittivät auttaa, mutta siitä ei tullut mitään. Koko ajan kysymässä minulta mitä tälle ja tälle tehdään. Lisäsi stressiä minulla.

Huonekalut ja muut sain Bukowskin kautta huutokauppaan. Anopilla antiikkia, joka ei kiinnostanut minua eikä lapsiani. Muita sukulaisia ei ollut. Ainoa esine joka kiehtoi minua, oli kirjattu testamenttiin kuuluvaksi eräälle muulle. Se suorastaan nauratti, koska en ole muuten tavaroiden perässä. Jouduin testamentin toimeenpanijaksi anopin testamenttimääräyksellä.

Kyllä sattui, kun jouduin heittämään pois kaikki kir

Mellä lähenee aika äidin asunnon tyhjentämisestä, on nyt sairaalassa, 90v, hän on säilyttänyt kaiken, vaatteita paljon. Mietin muuttaisko siihen kun aika on vai myydäänkö pois , on vanha talo  jossa on tehty isojakin remppoja mutta voi tulla uusiakin.

Synkkääkin synkempi olo, mietin miksi yleensä elän ja ketä varten? Itseäni vaan.

Mulle ei enää ruoka maistu ja paino laskee, vaikka en yritä laihduttaa, mikä on positiivista. Tarkkailen tilannetta. Jos paino edelleen laskee täytyy mennä lääkäriin vaikkei yhtään huvittaisi. Veli kuoli vuosi sitten haimasyöpään, vähän sairastettuaan. Paino laski eikä jaksanut enään mitään. Tälläistä kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Synkkääkin synkempi olo, mietin miksi yleensä elän ja ketä varten? Itseäni vaan.

Ootko tehnyt kuolinsiivouksen? Siinä menee mukavasti aikaa, kuukausiakin  ja sen jälkeen on helppo olla, eikä tee mieli kuollakaan. Mulle kävi näin.

Minä olen myös heittänyt vanhat kirjeet ja kortit pois. 

Nyt pitäisi heittää kalenterit joihin olen jotakin merkintöjä tehnyt. Mitäpä niitä säilyttämään.

Mies harrasti aikoinaan valokuvausta ja dioja ym kuvia on laatikkotolkulla. Joka muutossa niitä on raahattu mukana. Jospa saisi aikaiseksi heittää pois suurimman osan.

Kävellen pitkästä aikaa kirjastossa ja kaupassa. Kuuma tuli!

Uusi pöytäliina grillikatokseen, juotiin kaffet naapurin kanssa siellä, lämpöiset voikkaleivät ja puolukkapiirakkaa. Oli rattoisaa, kun sade ropisi kattoon ja lämmin sää

Doris

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika lähti kotiinsa ajelee kun sade hellitti, matkaa 2,5h.  Oli mukava kun kävi. Laitoin peltileivän uuniin paistumaan kun leipä loppui  enkä viitsi kauppaan lähteä.

Mun äiti oli myös eilen tehnyt leipää. Maistui erittäin hyvin. Itsellänikin on suunilleen yhtä pitkä matka kotiini vanhemmilta. Nytkin mutustelen äidin tekemää leipää ruokatauolla.

Mukava työpäivä tänään.

Kivaa päivää sulle ja heinäkuuta huomenna. Mun poika soitti ruokkiksella että on kiva työpäivänsä.

Mä en vitsaillut, kun kerroin nuo kuulumiseni. En ole poikasi, vaikka yhtenäisyyksiä on. Mä meen tänään katsomaan M3GAN 2.0 -leffaa. Jos oot äitini niin kiitos perunoita nakkikastikkeessa ruoasta.

Nro 13606: Olen kuullut sanottavan, että ihminen kuolee 3 kertaa. Ensimmäisen kerran, kun sydän pysähtyy. Toisen kerran, kun hänet haudataan. Ja kolmannen kerran, kun kukaan ei enäää sano ääneen hänen nimeään. Mulle tämä on varsin lohdullinen ajatus. Mun sukuhaarani tulee melko varmasti päättymään mun lapsiini. Kumpikaan lapsistani ei ole aikeissa hankkia lapsia. Tytärkin täyttää jo 40. Siskollani on lapsenlapsia, mutta molemmat vielä alakouluikäisiä. Todennäköisesti mä olen jo kuollut ennenkuin he hankkivat lapsia, Joten ei tulla koskaan tapaamaan tai jos ehditäänkin tavata, eivät isompana muistaisi musta yhtään mitään. Itse en siis koe asiaa mitenkään surulliseksi. Ja tosaan minäkään en julkisuuden henkilö vaan ihan tavistiina, joten ei munkaan kirjeitäni, valokuviani tms mikään museo tms ottaisi vastaan. 

Mulla on onneksi tuo sisko, joka tekee sukututkimusta ja ottaa kyllä vastaan kaiken, mitä mun vanhemmiltani jää. Siis kirjeet, valokuvat yms. Isä vielä elää, äiti kuoli viime vuonna. Sieltä ei löydy antiikkia, mutta löytyy aika arvokasta skandinaavista designeä. Tokin sekin sitten riippuu siitä, kiinnostaako ketään jotkut Riihimäen, Aallon tms vanhat ja harvinaiset klassikot. Mä en ainakaan ala niitä missään Tori.fi:ssä myymään. Isä jo vikko sitten siellä käydessäni sanoi, että meidän pitäs tulla siskoni kanssa katsomaan äidin vaatteita. Että mitä me sieltä halutaan itsellemme. Mä en kyllä halua yhtään mitään, siskostani en tiedä. Isä siihen sanoi, että no mä voisin aina kaupassa käydessäni sitten viedä kassin kerrallaan tonne vähän matkan päässä olevaan UFF:n laatikkoon. Kysyin, miksi ihmeessä, kun siskoni voi pakata ne kaikki kerralla farmariautonsa takakonttiin ja viedä jonnekin. Kun isä kuolee, sitten tulee varmaan ihmeteltäväksi kaikki äidin korut. Tai no lyhyellä jaksolla  hoivakodissa ehtivätkin jo hukata äidin vihkisormuksen, mutta kihlasormus oli tallella ja sen isä antoikin jo mun siskolleni. Mulla on itselläni jo läjäpäin tarpeettomia koruja, joitain en ole käyttänyt koskaan. Käytän vain kahta kaulakorua, joista toisen sain vanhemmiltani 30-vuotislahjaksi  ja toisen sain tyttäreltäni joskus kauan sitten. Otan ne pois kaulastani vain silloin, kun on pakko. En siis halua ensimmäistäkään äitini koruista, vaikka tiedän, että siellä on aitoja helmiä, timantteja, rubiineja ja safiireja. 

Mulle riittää rakkaistani muistoksi yksi esine per edesmennyt. Isästä muiston sain jo vuosikymmeniä sitten eli se on isän maalaama taulu, joka on mun seinälläni. Mummusta mulla on yksi peltipurkki ja mulle tosi rakkaasta tädistä Pehtorin keltainen kahvipannu. Siskoni mies kuoli nuorena ja oli mulle aina kuin isoveli, hänestä mulla on muistona yksi juomalasi. Muutaman vuosikymmenen se lasi oli mulla kirjahyllyssä, koska hän joi siitä kuolemaansa edeltävänä iltana, kun oli mun kuopukseni ekoilla nimppareilla. Sittemmin raaskin pestä sen lasin ja otin taas käyttöön. Äidistä mulla eio le mitään esinemuistoja, mutta tuo välilevyn pullistuma selässä  muistuttaa äidistä aamuin, päivin, illoin ja joskus öisinkin. Tuli siitä, kun jouduin nostamaan tosi huonossa asennossa sängystä ylös ja viemään kylppäriin ja pesemään, kun oli kainaloitaan myöten "siinä ittessään". Oli pakko viedä suihkuun, jotta siskoni pystyi viemään autolla päivystykseen. 

Irtaismiston hävittäminen voi tuntua siitä hävittäjästä kurjalta, mutta jos kukaan ei enää niitä esineitä kaipaa, niin sittenhän se on ihan ok. 

Ai niin!! Kuulumisia vielä... tossa jokin aika sitten kauppaan mennessäni tuli vastaan paikallisen Lion's Clubin presidentti. Kaksi lähialueen Lion's Clubia on nyt syksyllä yhdistymässä, mutta olivat jo puhuneet, että haluavat mut mukaan. 16 ukkoa ja sitten minä mummo :D Olen tästä tosi iloinen, koska yksi mun oloneuvospäivieni tavoitteista olikin, että pääsisin tekemään jotain yhteisömme hyväksi. En siis todellakaan aio jäädä syljeskelemään kattoon 1.9. alkaen vaan haluan alkaa tekemään jotain oikeasti merkityksellistä. Lions' Club on tehnyt paljon paikallisen palvelutalon asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi ja mulla suunnilleen pää jo suhisee ideoista. Tässä jos missä pystyn hyödyntämään sairaanhoitajataustaani sekä työkokemustani aikoinaan niin kotisairaanhoidossa kuin vanhainkodissakin. 

Tänäänkin satoi vettä melkein koko päivän, niin jäi pyörälenkki tekemättä.  Poljin muutaman kilometrin kuntopyörällä.

Pääsin käymään Turkin matkalla, Alanyassa ja Kemerissä, kun lueskelin edesmenneen kirjeystäväni kirjeitä. Muistin hävittäneeni jo hänen kirjeensä, mutta muutama olikin vielä tallella ja matkakertomus hänen Turkin matkastaan.

Tuli ihan ikävä tätä entistä kirjeystävääni, kuoli aivan yllättäen.

Minulla tulee kestämään kauan tämä kirjeiden ja korttien hävittäminen, kun haluan lukea kaikki ennen hävittämistä.  Ainakin nyt olen sitä mieltä, että luen kaikki, mutta voihan se mieli vielä työn edetessä muuttua:)

Ihan sopivaa puuhaa sadepäiville.

Mahtava sää ollut tänään! Hangon rantaraitti ja hiekkaranta sitä reunustavine idyllisine huviloineen on vähän kuin ulkomailla kävisi. Hyvin samantapainen kuin esimerkiksi Pärnussa ja Riikan Jurmalassa. Ajeltiin myös pitkästä aikaa Tammisaaressa, sielläkin oma kaunis tunnelmansa. Mukavia paikkoja löytyy Suomestakin. Hintataso on tosin suolainen, jos meinaa yöpyä ja syödä ulkona ym. tosin oma ohjelmanumeronsa sekin, kun ajelee jonnekin kivaan paikkaan lounaalle. Huvi ja hyöty samassa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä meitä iäkkäämpiä kommentoijia harmittaa lukea kuinka nuori ihminen on ikäänkuin betonoinut itsensä menneisiin

kaltoinkohteluihin ja kiusaamisiin eikä osaa/ suostu edes ajatella että toisinkin voisi olla. Elämässä ehkä pitäisi uskaltaa toimia joskus eri tavalla.

Taas on pimeä sateinen aamu. Sentään muutama lämmin aurinkoinen päivä luvassa.

Toivon, ettei kukaan liikaa miettisi elämääni. En minä menneessä elä, mutta kyllähän se on vaikuttanut ja vaikuttaa minuun. Samalla en minä tänne koko elämääni sentään kirjoita. Lisäyksenä niin kuin kirjoitin niin kaikki kokemani asiat eivät liity menneeseen vaan ovat osa nykyhetkeä. Näin törmään välillä tähän kaikkeen. Tämän kirjoitan, vaikka moni ei tietenkään siitä pidä.

Ehkä minun on vaikea uskoa kaiken jälkeen enää, että moni pitäisi seurastani tai mietin pystynkö enää tutustumaan muihin. Siinä mielessä kai minun on vaikeaa ajatella toisin kaiken kokemani jälkeen. Sen myönnän. Samalla ei tiedä sitten onko kaikki uskalluksesta kiinni. Olen tottunut elämään yksin monin tavoin. Samalla kai minun pitäisi osata olla sitten erilainen ihminen. Toimia toisinkin. Mutta olen sellainen kuin olen. Silti kyllä minäkin yritän elää elämääni ja tehdä asioita. Jokainen on omanlaisensa.