Lue keskustelun säännöt.
Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (24139)
Heräsin 9.30 aamukahville. 11.00 mentiin kaverin kanssa kirkolle syömään kanakeittoa, keittäjien itse paistamat sämpylät ja liian kirpeä kiisseli, sitten käytiin lähi sekatavara kaupassa. Kotona keitin kahvit ja katson onnenarpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun luona kävi kylässä ystävä jonka kanssa tutustuimme jo toka luokalla alakoulussa.Siitä asti olemme olleet parhaat ystävät.Olemme jo kuusikymppisiä.Olen onnekas.😊
Rakas ystävä vuosikymmenten takaa on parhautta🌹
Tiedättekö, että sisarusten kanssa on pisimmät yhteiselot mahdollisia?
Ei puolisoiden, ei vanhempien, tuskin ystävienkään...
Ei ole valitettavasti minun kohdalla.En ymmärrä mikä tuli...
Minä suren myös, ettei välit sisareen ole avoimet ja vilpittömät. Kateutta, pahansuopaisuuta, selkäänpuukotusta. En jaksa kohta itsekään olla ystävällinen.
Vanhin ystävä ajalta, kun en vielä ollut koulussa. Kesät vietettiin yhdessä, syötiin mansikkamaitoa ja istuttiin viltin päällä pihalla. Kun kasvettiin, käytiin uimassa ja kioskilla.
Ollaan pidetty yhteyttä ja joskus aina tavattukin pitkistä välimatkoista huolimatta.
Tein yhden käsityön siskolle lahjaksi, katseli, käänteli ja kysyi: Mitä ihmettä mä tällä tekisin?
Toi sen takaisin minulle😠
Tokaisi kerran: Tuossa iässä letit on naurettavat
Tämän tyyppisiä kuulen siskoltani, en tiedä onko olevinaan huumoria, minusta ei
Aurinko laskee Helsingissä jo 20.38.
Minulta jäi tänä vuonna jotenkin väliin elokuun illat.
Sellaiset, joissa istutaan lyhtyjen valossa, syödään patonkia ja rapuja (pakaste vaan) ja juodaan ehkä lasi kuoharia, saunotaan ja uidaan ja lepakot lentelee pimenevässä illassa terassin ohi.
Sellaisia elokuita oli joskus paljon. Elämä muuttuu, tulee uusia juttuja ja uusia ihmisiä.
Joitain asioita jää kaipaamaan, toiset unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aurinko laskee Helsingissä jo 20.38.
Minulta jäi tänä vuonna jotenkin väliin elokuun illat.
Sellaiset, joissa istutaan lyhtyjen valossa, syödään patonkia ja rapuja (pakaste vaan) ja juodaan ehkä lasi kuoharia, saunotaan ja uidaan ja lepakot lentelee pimenevässä illassa terassin ohi.
Sellaisia elokuita oli joskus paljon. Elämä muuttuu, tulee uusia juttuja ja uusia ihmisiä.
Joitain asioita jää kaipaamaan, toiset unohtuu.
Mä näin superkuun, möllötti iso oranssi suoraan sänkyyn. Muuten jääny mullakin pimenevät illat vähiin, meen nukkumaan aikaisin. Olis ollu lämpöisiäkin iltoja...
Vierailija kirjoitti:
"Ikävää, että kaikki meni näin. Tuli ajatuksia tästä mieleeni. En itse kuulu vähemmistöön, mutta miettiessäni esim omia vanhempia niin ei heillekään ole helppoa ollut ns käsittää näitä..."
Kiitos sinulle viisaista sanoistasi. Näin olen itsekin asian ajatellut ja huomannutkin, että toiset tarvitsevat aikaa asian hyväksymiseen, vaikka tämän sukulaisen kohdalla ahdas uskonnollinen vakaumus todennäköisesti pitää huolen siitä, että muutos ei ylipäätään ole mahdollinen. Mutta haluan uskoa, että jo 50 vuoden päästä tällainen keskustelu on jo aivan järjetön, kun uudet sukupolvet syrjäyttävät vanhemmat.
Eniten harmittaa poikani puolesta, että hän joutuu kohtaamaan tällaista suoraa asenteellisuutta. Hänkin nimittäin sai oman osansa purkauksesta. Meidän perheessä on ollut aina sellainen asenne, että hyväksymme perheenjäsenet sellaisina kuin he ovat. Ja niin sen mielestäni kuuluu ollakin. Lähimmäisen rakkaus on mielestäni hieno asia, kun sen oikealla tavalla ymmärtää.
Ollaanhan toisillemme oikeita lähimmäisiä? Yritetään ainakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aurinko laskee Helsingissä jo 20.38.
Minulta jäi tänä vuonna jotenkin väliin elokuun illat.
Sellaiset, joissa istutaan lyhtyjen valossa, syödään patonkia ja rapuja (pakaste vaan) ja juodaan ehkä lasi kuoharia, saunotaan ja uidaan ja lepakot lentelee pimenevässä illassa terassin ohi.
Sellaisia elokuita oli joskus paljon. Elämä muuttuu, tulee uusia juttuja ja uusia ihmisiä.
Joitain asioita jää kaipaamaan, toiset unohtuu.
Mä näin superkuun, möllötti iso oranssi suoraan sänkyyn. Muuten jääny mullakin pimenevät illat vähiin, meen nukkumaan aikaisin. Olis ollu lämpöisiäkin iltoja...
Nämä illat ovat ihania! Mukavaa seuraa tai/ja musiikkia lisäksi. Itse olen saanut pari tällaista iltaa nyt elokuussa viettää, en ajatellut asiaa edes ennenkuin näin nämä viestit. Jospa vielä ensi viikonloppuna omalla terassilla pääsisi nautiskelemaan..
Tänään ollut muutoin melko mitäänsanomaton päivä. Pesin pari koneellista pyykkiä etätöiden lomassa. Töissä jouduin pohtimaan muiden ongelmia, jäi omat työt hieman vähälle. Tein kanttarellikastiketta eilisestä saaliista, se oli hyvää. Illalla kävin ruokakaupassa, ei minun lempihommia. Kohta tutimaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ikävää, että kaikki meni näin. Tuli ajatuksia tästä mieleeni. En itse kuulu vähemmistöön, mutta miettiessäni esim omia vanhempia niin ei heillekään ole helppoa ollut ns käsittää näitä..."
"Kiitos sinulle viisaista sanoistasi. Näin olen itsekin asian ajatellut ja huomannutkin, että toiset tarvitsevat aikaa asian hyväksymiseen, vaikka tämän sukulaisen kohdalla ahdas uskonnollinen vakaumus todennäköisesti pitää huolen siitä, että muutos ei ylipäätään ole mahdollinen. Mutta haluan uskoa, että jo 50 vuoden päästä tällainen keskustelu on jo aivan järjetön, kun uudet sukupolvet syrjäyttävät vanhemmat.
Eniten harmittaa poikani puolesta, että hän joutuu kohtaamaan tällaista suoraa asenteellisuutta. Hänkin nimittäin sai oman osansa purkauksesta. Meidän perheessä on ollut aina sellainen asenne, että hyväksymme perheenjäsenet sellaisi..."
Olen kokenut saman asian kuin sinä. Äitini ei millään hyväksynyt eläessään seksuaalivähemmistöön kuuluvaa lastani eikä halunnut asian selvittyä olla minunkaan kanssani tekemisissä, kun puolustin lastani enkä tietenkään suostunut katkaisemaan välejä.
Jollain lailla ymmärsin sen johtuvan äidilläni pohjimmiltaan taivaspaikan menettämisen pelosta, mikä on ahtaassa uskonnollisessa yhteisössä kasvaneelle todennäköisesti suurin mahdollinen pelko ja kauhukuva mitä voi olla.
Jouduin asian vuoksi käymään läpi monenlaisia tunteita ja lopulta jäljelle jäi vain suru. Vaikka asiasta on aikaa, suru on taustalla yhä. En voi varmaan koskaan täysin ymmärtää, miten kukaan äiti voi hylätä lapsensa tällaisen syyn vuoksi. Enkä usko että Jumala voisi näin edes vaatia. Vaikka en halua tällä foorumilla puhua politiikasta tai uskonnosta, niin sen verran voinen mainita, että jotenkin haluan itse uskoa siihen, että rakastava Jumala on tarkoittanut meidät levittämään rakkautta ympärillemme. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Meidän tehtävämme ei ole tuomita ketään.
Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu surulliselta, kun ihmiset joutuvat kohtaamaan ilkeyttä tai tulevat kohdelluksi huonosti. Tai jos jollekin sattuu tapahtumaan inhimillisesti ajatellen liikaa vastoinkäymisiä.
Tuota inhimillisyyttä olen joutunut pohtimaan usein elämäni aikana. Miten vähän se loppujen lopuksi vaatisi meiltä, että olisimme toisillemme inhimillisiä. Jos olemmekin joskus jostain asiasta eri mieltä, onko meidän pakko arvostella toisen mielipiteitä tai ratkaisuja? Eikö tähän maailmaan mahdu monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia? En tietenkään tarkoita, että vääryyttä tai toisten kaltoin kohtelua pitäisi hyväksyä, niiden kohdalla toki on hyvä avata suu, varsinkin jos huomaa jonkun kohtelevan heikommassa asemassa olevaa huonosti.
Mutta siis, jos ei ole mitään kaunista sanottavaa, olisiko silloin hienotunteista olla hiljaa? Tai jos kokee tarvetta arvostella, voisiko pitää mölyt mahassa ja jättäisi loukkaamatta?
Itse ajattelen, että koska me kaikki olemme ihan vain ihmisiä, ja teemme jokainen virheitä ja olemme erehtyväisiä, niin voisiko sitä yrittää suhtautua muihin kanssakulkijoihin lempeän inhimillisesti.
Varsinkin somemaailmassa käytöstavat tuntuvat monelta unohtuneen totaalisesti.
Minun unelmamaailmassani olisi sellaista, että kaikki ihmiset ottaisivat muut kanssakulkijat huomioon ja pyrkisivät levittämään ympärilleen hyviä tekoja. Jo asenteella on äärimmäisen suuri merkitys, miten kohtaamme toinen toisiamme. Omalle kohdalle ainakin toivoisi, että kehittyisi näissäkin asioissa huomaamaan kuinka itse toimii, ja jos huomaa korjattavaa, ymmärtäisi korjata toimintaansa. Sitä kohti!
Tällaisia ajatuksia tuli nyt mieleeni luettuani kuulumisianne. Meille kaikille keskeneräisille ihmisille toivon valoisaa viikon jatkoa. Ollaan ihmisiä ihmisille. Ollaanhan?
50+ Mummeli
Kahdesti tänään suojatietä ylittäessäni auto kiilasi edestäni. Tänään on myös kädet jääneet puristuksiin ja on tullut kolhittua niitä. Sattuu vähän suoniinkin.
Ihan hyvin muuten menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään taas joku tuntematon kiroili mulle. Menin tien oikeaa laitaa ja vastaan tuli ihmisiä. Sitten joku vastaantulija fillaroi ohittaen muut ja sitten oli lähellä nokkakolari hänen kanssa. Tuossa kohtaa hän huusi mulle "perkele!"
Mitä mä olisin voinut tuossa tilanteessa tehdä? Jos olisin vaihtanut linjaa ihan mihin tahansa sillä tiellä niin joka tapauksessa olisin ollut nokat vastakkain jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein muuta järkevää tehnyt kun korjasin pojan repun. Nyt keitän perunat ja paistan muikut.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu surulliselta, kun ihmiset joutuvat kohtaamaan ilkeyttä tai tulevat kohdelluksi huonosti. Tai jos jollekin sattuu tapahtumaan inhimillisesti ajatellen liikaa vastoinkäymisiä.
Tuota inhimillisyyttä olen joutunut pohtimaan usein elämäni aikana. Miten vähän se loppujen lopuksi vaatisi meiltä, että olisimme toisillemme inhimillisiä. Jos olemmekin joskus jostain asiasta eri mieltä, onko meidän pakko arvostella toisen mielipiteitä tai ratkaisuja? Eikö tähän maailmaan mahdu monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia? En tietenkään tarkoita, että vääryyttä tai toisten kaltoin kohtelua pitäisi hyväksyä, niiden kohdalla toki on hyvä avata suu, varsinkin jos huomaa jonkun kohtelevan heikommassa asemassa olevaa huonosti.
Mutta siis, jos ei ole mitään kaunista sanottavaa, olisiko silloin hienotunteista olla hiljaa? Tai jos kokee tarvetta arvostella, voisiko pitää mölyt mahassa ja jättäisi loukkaamatta?
Itse ajatt
Vielä ikävämpää on kohdata negatiivista ja vähättelevää käytöstä ihmisiltä, jotka työkseen auttavat esim. vanhuksia. Vieläkin muistan sen halveksivan katseen, jonka yksi kohdisti iäkkääseen tätiini. Lisäksi vaikeutti tämän asioiden hoitoa kaikin tavoin. Kun työntekijä vaihtui, tyyli muuttui. Sairasta vallankäyttöä.
Haaveilen levysoittimesta ja vinyylilevyistä. Joskus oli kiva kokoelma David Bowie, Francis Goya, Nana Mouskouri, Demis Roussos ja klassistakin.
Katselin jo kerran kaupassa soittimia, mutta sitten pitää hankkia myös kovaääniset. Voisikohan kerrostalossa kuunnella.
Dvd pitäisi hankkia. Kurppikseltä olen löytänyt dvd:t Sisko tahtoisin jäädä, Perikato Scott&Bailey-sarja.
Keskikesän tumma vehreys on alkanut jo kulahtaa. Sitä en haluaisi nähdä. Elokuu ja kesä jatkuu vielä pitkääääään..... En kestä tätä vuodenajan vaihtumista, en kertakaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Keskikesän tumma vehreys on alkanut jo kulahtaa. Sitä en haluaisi nähdä. Elokuu ja kesä jatkuu vielä pitkääääään..... En kestä tätä vuodenajan vaihtumista, en kertakaikkiaan.
Minusta vuodenajat, vaihtuminen on rikkaus. Just kun mustikat poimittu, puolukat kypsyy. Kantarelleja on vielä. Kohta loputkin viljat kypsyy, ruska alkaa. En vaan jaksais loputonta kesää🤔. Talvilepo, ja taas uusi kevät koittaa...
Ihana päivä, paljon tekemistä mukavaa sellaista, rakkaat ihmiset. Kipua vähempi,sen kanssa pärjää.
Ketju on lukittu.
Kävin tänään kaupungissa asioilla. Työhaastattelussa, torilla ja varasin itselleni hammastarkastukseen ajan. Pelko on jonkinlainen, mutta häpeän lähes itseäni. Sanoinkin että tästä tää lähtee kohti parempaa. Sain ajan hammaslääkärille, jota kehutaan rauhalliseksi. Toivon että näin on. Syyskuussa se sitten nähdään.