Mitä Sinulle tänään kuuluu?

"Yksi iso tuska on nyt nostettu mieleni päältä. Tänne kylälle en ole kuulunut koskaan - en ole voinut edes tätä taloa sanoa kodikseni. Olen vain asunut täällä, on ollut katto pään päällä, seinät ympärillä.

Yhtäkään ystävää ei jää tänne itkemään lähtöäni. Sanon sen nyt näin karusti. Mutta olen elänyt tosi lähellä luontoa, ja se on arvokas asia."

Lainasin nyt viestistäsi yhden kohdan, kun se herätti ajatuksia minussa. Voin hyvin samoin todeta itsekin etten kuulu tänne kylälle ja en voi sanoa tätä, enkä entistäkään asuntoa  kodikseni. Kirjoitinkin joskus tähän ketjuun, että minä vaan asun täällä. Samoin minullakaan ei ole ketään läheisiä täällä. Äitini tosin asuu melko lähellä. Muuten en omaa yhtään ystävää tai tuttua täältä. Juuri tämä luonnonläheisyys nousee itselleni oikeastaan huonoina hetkinä monesti ainoaksi hyväksi puoleksi asua täällä. Luonto ja rauhallisuus ilman esim liikenteen melua. Minäkin usein pyörittelen lähtöä mielessäni. Silti toisaalta minulla ei ole mitään paikkaa palata ja elämäni aiemmat paikat olisivat vielä huonompia vaihtoehtoja. Aikoinaan tulinkin siitä syystä tänne nopeasti koirani kanssa. Ei ollut vaihtoehtoja valita sen tarkemmin. Eräällä tavalla tämä oli minulle hieman tuttu paikka ja tänne suuntasin. Koirani on jo tästä maailmasta lähtenyt. Sen kanssa elin täällä mukavammin. Vuodet sen jälkeen vaikeampia. Täällä kuitenkin edelleen olen. Juurettomana.

Kirjoitan taas itsestäni, mutta samaistuin viestiisi. On mukava kuulla, että olet saavuttanut nyt rauhan. Se on tärkeää ja hienoa, että sait kaiken järjestymään. Muutot ovat minusta silti rankkojakin juttuja. En ole vieläkään täysissä voimissa kevään muuton jälkeen. Minä hölmö vielä muutin täällä toiseen paikkaan miettien, että miksi muuttaa ns tämän paikkakunnan sisällä jos en edes kuulu tänne. Silti ehkäpä tämä oli itselleni nyt parempi vaihtoehto. Rahan säästäminen on silti yllättävän vaikeaa jopa tässä ns halvemmassa asunnossa. Oli vähän liian suuret odotukset säästämisen suhteen. Itse asun myös ns sukulaisen omistamassa talossa vuokralla. En ala tänne tarkemmin selostamaan. Kuitenkin mukava lukea viestisi ja sait hyvin kaiken järjestymään. Ehkä minäkin vielä joskus kirjoitan samoin. Pitäisi tavallaan tuntea tulevansa kotiin. Nyt olen vaan matkalla jossain ollut jo vuosia. Tämän takia oli vaikeaa vastata jonkun ihan vilpittömin kyselyin kuinka olen kotiutunut uuteen asuntooni, kun tämä on ihan hyvä muuten ja paikkakin ihan ok. Kiitollinen yritän olla. Silti sellainen irrallinen olo on. Pitkästi taas ja hyvinkin pitkästi. Tuli vaan taas ajatuksia mieleen.

Toivon sinulle onnea uuteen kotiin tämän pitkän viestini lopuksi. Toivon myös, ettei viestini tuo surullisia ajatuksia. Itse vaan samaistuin siihen ja kirjoitin senkin vuoksi elämästäni. 

Mietimme tänään äitini kanssa, että meille molemmilla tunne siitä, että tämä kesä menee vähän kuin liian nopeasti ja emme meinaa ehtiä mukaan. On ollut sen verran rankka vuosi. Itsekin huomaan tämän ja oikeastaan vaan hetkittäin vietämme kesää niin kuin ennekin. Muuten ollaan vähän väsyneitä. Silti tällekään ei voi mitään. Täytyy yrittää nauttia edes näistä hetkistä, kun kaikki ihan hyvin. 

Aamulla kävin kaupassa ja kirppiksellä. Muutamia kivoja vaatteita oli. Vein myös itse tavaraa myyntiin. Muuten ulkona olin paljon ja kävelin. Ihan hyvä päivä ja väsynyt olo on kaikesta kävelystä. Muutaman biisin laitoin pitkästä aikaa. Niitä kuuntelin tänään.

Madina Lake - Across 5 Oceans

Mallory Knox - Oceans

Switchfoot - Dare You To Move

Stone Sour - Through Glass

''Toivon sinulle onnea uuteen kotiin tämän pitkän viestini lopuksi. Toivon myös, ettei viestini tuo surullisia ajatuksia. Itse vaan samaistuin siihen ja kirjoitin senkin vuoksi elämästäni.''    

Kiitos. Ei tullut surullisia ajatuksia, päin vastoin samaistumisen kokemus minullekin.

Mutta elämäni menee sitä rataa, että jotakin hankalaa jää vielä mietittäväksi, samalla kun jotakin onnistuu. Kai se pitää niin olla, että säilyy tasapaino, tai edes vaikutelma siitä.

Suurin este nyt voitettu. Asumme vielä loppukesän kylällä ja syyskuun aikana siirrän oman ja lemmikkieni elämän kaupunkiin. Talo ja paikka jäävät omistukseeni - sille on vaikea tehdä mitään...pitkä juttu...vähän ikäväkin...

Koko täällä asumiseni on ollut pitkä ja ankea vaihe. On pitänyt pakottaa itsensä näkemään ne hyvät jutut (joita kuitenkin on) ja löytää kiitollisuus niistä, ottaa se päällimmäiseksi, peittämään kaikkea ankeutta. 

Olisin todella kehittynyt pitkälle henkisesti, jos vaikeuksistakin voisin olla kiitollinen - tosin ymmärrän jo ajatuksen tasolla, että olen tarvinnut kaikki elämäni vaiheet. Olen myös tarvinnut erakkouden, niin hullulta kuin se kuulostaa, onhan se melko äärimmäinen tapa olla maailmassa (jopa korpikylällä). Luontosuhde on tullut ihmissuhteiden tilalle.

Taipaleeni lähenee loppuaan, joten kyllä on hienoa kun voi kokea rauhaa ja kiitollisuutta. Minua autetaan siinä monin tavoin. Silmäni avataan näkemään valoa. Tuntuu että ne ihmiset jotka on valittu auttamaan, eivät itse edes tajua miten tärkeitä ovat. Jossakin ohimenevässä hetkessä minuun valetaan uskoa ja voimaa.

Jännä katsoa tämä seuraava (viimeinen?) vaihe. Toivottavasti voin olla jotenkin jollekulle hyödyksi ja avuksi. En halua haaveilla, haluan olla tyytyväinen ja kiitollinen. Siihen on olemassa harjoituksia, en ollenkaan väheksy niitä.

Haluan elää hetkessä. Se on ainut mikä minulla oikeasti on.

Kirpputoreilla useampikin on kertonut käyvänsä. Olen itsekin tehnyt niin upeita löytöjä. Eilen kävin kyläkaupassa vaaleassa pellavahameessa ja vihertävässä pellavapuserossa, kaupan myyjä kehaisi asuani, olen kyllä itsekin ostoksiini tosi tyytyväinen. Yhteensä viisi euroa. Pellava ei edes vanhene, toivottavasti en tahri vaaleaa asuani

Mietin tässä teitä jotka asuvat, eivätkä elä 'kotonaan'... koti on kuitenkin niin turvapaikka itselleni, että hieman vaikea kuvitella. Omat rakkaat esineet, kirjat, verhot, valokuvat...

Onneksi luonto on tärkeä teillekin, siinä on kyllä elävä taulu, kun ikkunasta ulos katsoo.

Torstaiko toivoa täynnä? Tänne ennustettu sadetta, pidän taukoa mustikan keruusta

Voikaa hyvin

N63

Vierailija kirjoitti:

Tänään kotonani kävi perunkirjoittaja. Helpotti vähän stressiä, kun sain ison nipun papereita pois itseäni stressaamasta. Soitin siskollenikin, että ahdistaa enkä saa mitään aikaiseksi. Mieli parani vähän, kun sain hyväksyntää ja kannustusta. Perjantaina on hautajaiset.

N65

Sulla on tärkeä päivä huomenna, toivon lohtua Sinulle. Kuolemaan liittyy niin monenlaista asiaa, etten ihmettele, että ahdistaa. Kun suree ja samalla pitää asioita hoitaa, on voimat välillä vähissä...

Ajattelen Sinua huomenna

N63

Hei, avaan hieman tuota omaa kokemustani, että kun asun jossakin, niin en kuitenkaan ole kotonani. Se on ilmeisesti  jonkinlainen irrallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemus. Elämänhistoriani ensimmäisenä vuosikymmenenä jouduin jättämään ensimmäisen kotini, ja sen jälkeen kodittomuuden tunne ollut jollakin tavalla perusvireenä, asuinpa missä tahansa. Esim muuttaessani ensimmäisen kerran tähän taloon, sisarukseni olivat jo asuneet täällä ja heitä odotettiin ''takaisin'' - minä olin jokin ylimääräinen, jota kukaan ei tuntenut samalla tavalla. Tuntui ettei kukaan halunnutkaan tutustua minuun.

Tuo vierauden, ulkopuolisuuden tunne siirtyi taustalle asuessani kaupungissa (jonne siis olen nyt palaamassa), kauniissa asunnossa. Sitä kutsuin kodikseni. Ne kymmenen vuotta sisälsivät ylä- ja alamäkiä, mutta kokonaisuutena vaihe oli valtavan antoisa ja hyvä. Sen vaiheen olen hyväksynyt kaikilta osin. Ja tunsin silloin että kotini oli turvapaikkani.

(Kunnes kaikki muuttui...rajusti.)

Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe. En ole varmaan koskaan kohdannut ihmistä, joka olisi kokenut samaa ei-kotona-asumista, jotta olisin saanut ''vertaistukea''. Hyvin yksityinen kokemus tämä on. Ei kipeä, mutta varmaan huonosti ymmärretty - melkein kaikillahan on koti - siis miksi tämä kodittomuuden kokemus? Osittainen vastaus yllä - kiitos kun sain kirjoittaa tästä.

"Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe. En ole varmaan koskaan kohdannut ihmistä, joka olisi kokenut samaa ei-kotona-asumista, jotta olisin saanut ''vertaistukea''. Hyvin yksityinen kokemus tämä on. Ei kipeä, mutta varmaan huonosti ymmärretty - melkein kaikillahan on koti - siis miksi tämä kodittomuuden kokemus? Osittainen vastaus yllä - kiitos kun sain kirjoittaa tästä"

Kirjoitin jo viestin 3512. Siinä kuvasin itse tuota omaa "kodittomuuttani". Jos mietin elämääni niin lapsuudessa minulla oli varmasti vielä koti jossa viihdyin. Talomme oli kiva ja tykkäsin asua lapsuuden paikkakunnalla. Myöhemmin muuton jälkeen nuoruudessa talomme oli ok, mutta kiusaaminen ja muu pitkälle jatkunut ikävyys sitten vie kaiken mukanaan. Talossamme ei ollut oikeastaan mitään vikaa, mutta paikkakunta oli niin ikävä, etten enää tavallaan ajatellut taloamme enää yhtään myönteisellä tavalla. Tämä kaikki ikävä tavallaan väritti asumista siellä. Nykyäänkin vältän käymästä tuolla  paikkakunnalla. Se käynti on aina vaikea kokemus. 

Myöhemmin olen asunut ns toisten asunnoissa vuokralla. Nämä asunnot ovat olleet hyviäkin, mutta samalla itselleni kuin jotain välivaiheita elämässäni. Samalla olen kiitollinen, että aikoinaan pääsimme yhteen taloon vuokralle koirani kanssa. Se mahdollisti meille muuton pois tuolta nuoruuden ikävältä paikkakunnalta. Silti  kodikseni en ole näitä kunnolla tuntenut. Paljolti itsellä tämä menee niin, että jos en viihdy paikkakunnalla muutenkaan ja olen ilman tuttuja ja läheisiä siellä (niinkuin olen lapsuuden jälkeen ollutkin) niin tämä heijastuu myös asumiseen siellä. Jos koen ikävää oloa ja surua niin en tavallaan pysty asettumaan ajatukseen, että tämä on kotipaikkakuntani ja näin myös kotini on tavallaan minulle vaan välivaihe. Tämä välivaihe toisaalta saattaa olla pitkäkin. Ja omassa tapauksessa venyä vuosikymmeneksi. Samalla irrallisuuden kokemus vaivaa. En tiedä sitten miten muut kokevat tämän. Itse varmasti määritän kotini niin isolla kuvalla eli vaikuttaa se miten viihdyn paikkakunnalla ja tunnenko ketään yms. Moni varmasti ajattelee nämä asiat eri tavalla. 

3516: Täälläkin talossa ikäviä kokemuksia, mm loputonta kiusaamista ja pilkkaamista (sama asia). Myös sairauksia, voimakkaita persoonia omine erityispiirteineen, jotka määrittivät paitsi sen ihmisen niin koko ilmapiirin ja teki perheestämme kokonaisuudessaan toimimattoman ja meistä kaikista mm tunnevammaisia.

Olin nuorin porukasta.

Yksi melkein uppo-outo sanoi - jotenkin vihjattuani hänelle että en tykkää tästä paikasta, koska täällä on tapahtunut paljon huonoja juttuja - (en sanonut että ahdistavia, se olisi ollut totuudenmukainen sana siihen).

Tämä vastasi ykskantaan oikein tuhahtamalla: No mutta eihän se paikan vika ole että on tapahtunut ikäviä asioita!

Siinäpä sain informaatioiskun heti palautteeksi, kun jotakin niinkin typerää sanoin. Nyt naurattaa vähän, mutta ei paljoa. :)

P.S. Tunnen todella suurta vastenmielisyyttä tätä paikkakuntaa(kin) kohtaan. Mikään myönteisyys-harjoitus ei siihen tepsi. Tekisi mieleni sanoa että ''nythän pääsette minusta'' - mutta sehän olisi lapsellista uhittelua. :)

Olen toisen polven evakko, tavallaan koen juurettomuutta, minäkin. Kun kuulin tarinoita, miten isäni ja lähisuku, koko kaupunki lähti evakkoon, kohti tuntematonta. Toive paluusta, mikä ei toteutunut. Asuivat toisten nurkissa. Vuosikymmenten päästä vasta voivat käydä kotikonnuillaan. Minäkin olin eka reissulla mukana. Mitään rakennuksia ei ollut, kivijalka vain.

Ymmärrän niin, näistä ei puhuttu, vaiettu salaisuus...

Vierailija kirjoitti:

Kirpputoreilla useampikin on kertonut käyvänsä. Olen itsekin tehnyt niin upeita löytöjä. Eilen kävin kyläkaupassa vaaleassa pellavahameessa ja vihertävässä pellavapuserossa, kaupan myyjä kehaisi asuani, olen kyllä itsekin ostoksiini tosi tyytyväinen. Yhteensä viisi euroa. Pellava ei edes vanhene, toivottavasti en tahri vaaleaa asuani

Mietin tässä teitä jotka asuvat, eivätkä elä 'kotonaan'... koti on kuitenkin niin turvapaikka itselleni, että hieman vaikea kuvitella. Omat rakkaat esineet, kirjat, verhot, valokuvat...

Onneksi luonto on tärkeä teillekin, siinä on kyllä elävä taulu, kun ikkunasta ulos katsoo.

Torstaiko toivoa täynnä? Tänne ennustettu sadetta, pidän taukoa mustikan keruusta

Voikaa hyvin

N63

Syyhy, luteet, kirput löytyvät kirpputoreilta. Phyih.

Ihan hemmetin tylsä työpäivä. 4 vko loma takana, töissä toimistolla ei juuri ketään eikä mitään järkevää tekemistä. Tulin kotiin lounaalle enkä ole sen jälkeen tehnyt mitään. No palkka juoksee. Kyllä sitä taas syksymmällä saadaan tehdä pitkää päivää kun ensin 7h täytetään palaverista toiseen juoksemalla ja sitten alkaa vasta se tekeminen ja suunnittelu. 

Hyvä näin - pitäisi vaan olla kiitollinen kun on ihan kohtuupalkkainen työpaikka.

Huonoa, lyhyt kesäloma meni pilalle sairastaessa lähes koko loman ajan, hirveä väsymys edelleen, Kollegat kehuu miten heidän lomat meni aivan älyttömän mahtavasti ulkomaan reissuilla ym. Mies on mökillään lomallaan ja kestitsee kavereitaan.

Aamupäivällä puhdistin  mieheni aamulla poimimat mustikat; nyt on talven mustikat pakastettu.  Sillä aikaa kun niitä puhdistin mies kävi poimimassa vähän vadelmia metsästä, joten pääsimme maistamaan miltä vattumaito maistuu. Hyväähän se oli, niin makeita vadelmia, ettei tarvinnut sokeria lisätä.

Tein myös tämän kesän ekan mustikkapiirakan, pullataikinapohjaan pellillisen. Hyvältä maistuu sekin.

Täällä oli tänään poutapäivä.  Nyt on syytä pitää marjastuksessa vähän taukoa, ettei ala maistumaan työltä!

Oletteko kuulleet marjastukseen liittyvän sanonnan: kun kesällä jalka kapsaa, niin talvella suut napsaa?

Jos sää sallii, niin huomenna illalla olisi tarkoitus mennä kesäteatteriin.

Ja taas on viikonloppu tulossa, minulla ainakin viikot menee tosi nopeasti.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Ihanaa. Mukava olla mukana yhteisellä sukellusvene-retkellä. Aika kallista ja haastavaa.🙂😄\^-^/

Touhusin tyttären tytön kanssa. Suloinen pakkaus.Siivosin mustikoita. 

Niin ja mitäpä se kenellekään kuuluu mitä minulle kuuluu? Ei varsinkaan tuntemattomille laisinkaan.

Tänään kävimme äitini ja poikan kanssa tädilläni kylässä, tapasimme pitkästä aikaa, ennen koronaa viimeeksi.

Lojun sohvalla läppäri sylissä, juon olutta ja katson töllöstä 2,5 miestä.

Puppa kirjoitti:

Lojun sohvalla läppäri sylissä, juon olutta ja katson töllöstä 2,5 miestä.

Eiköhän teidät oo jo bannattu???