Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Tänään heräsin jo 2:50. En saanut unta, vaikka rättiväsyneenä menin nukkumaan. Keitin kahvit ja lähdin lenkille. Tosin siinnä vaiheessa kello oli jo 4:50. Ketun pojan näin ja rusakoita. Nyt tultu mustikasta ja sain pikkuämpärin täyteen tällä kertaa ilman kyytiläisiä, pikkuhämähäkkejä :D

Huomenna saa mustikat olla metsässä. Eilenkin olin ja selkä ei tykkää yhtään. Täytyy tehdä koti hommia ja muita velvollisuuksia välillä. Mietin myös jos elvyttäisi taas taideharrastuksen ja ottaisi maalit siveltimet sun muut esille, niitä on odottamassa pakettikaupalla, kun haksahdan ostamaan vaikka Lidlistä :D Täytyisi vaan aloittaa, eikä vasta " sitten kun ". Itse koen, että velvollisuudet ensin ja sitten vasta humputellaan. Se on sitten sitä "sitkun elämää"

Tänään aamulla oli fiilis, etten viitsinyt millään nousta ylös. Ulkona satoikin. Tiedän vaan, että tuo "laiskuus" ei auta yhtään. On entistä kurjempi oli jos en edes yritä puuhailla mitään. Pääsin viimein ylös ja lenkin tein läheiseni kanssa. Pääsimme taas lähes  ilman sadetta kävelemään. Olen todella yksinäinen ja tavallaan se, että elämäni on hyvin tavanomaista ja päivät toistavat itseään saa aikaan välillä surullisen olon. Yleensä tässä illalla se helpottaa. Juuri näihin aikoihin. Aamuisin on pahin hetki monesti.

Läheiseni kanssa on omat epäkohtamme. Joskus suuria riitojakin ollut. Silti ilman häntä minulla ei olisi oikeastaan ketään. Ehkäpä minun pitäisi kirjoittaa oikeilla termeillä eli läheiseni on yhtä kuin äitini. Hänen kanssaan meillä on omat juttumme ja vaikeaakin ollut välillä. Ilman häntä toisaalta minulla ei olisi mitään. Kaikesta huolimatta. Ehkä elämme hieman eri maailmoissa ja meillä on eri tyyli elää, mutta monesti ymmärrämme toisiamme.

Isäni kanssa on vaikeampaa. Tiedän, että minä olen tärkeä hänelle, mutta liian usein se ei vaan näy käytöksessä tai muissa jutuissa. Keskustelu on hankalaa hänen kanssaan. Yksin tulee käveltyä, mutta äitini kanssa on mukavaa välillä kävellä. Ei tulisi yksin käveltyä niin paljon. Näin pitää olla kiitollinen tästäkin. En ole aivan yksin ja se on hyvä. Muuten elämäni olisi paljonkin ikävämpää. Tuskin koskaan kuulun ihmisiin joilla on iso porukka ympärillä. Nyt voin laskea läheiseni kahdella sormella. Joskus tähän joukkoon kuuluivat vielä isovanhempani. Muuten ei ketään muuta. Joskus tämäkin asia itketti. Nykyisin olen hyväksynyt tämän asian jo paremmin. Näihin ajatuksiin. 

Tuli mieleen, että jos joku teistä lukee kirjoja nyt kesällä niin mielelläni ottaisin suosituksia vastaan. Olen itse nyt lukemisen kanssa jumissa ja en meinaa edes keksiä mitään kiinnostavaa kirjaa. Genrenä voi olla hyvin monenlainen. Ihmissuhteet, elämänkerrat, jokin ulkomaille sijoittuva kirja, vähän erikoisetkin kirjat jne. Eihän tämäkään ketjuun liity, mutta jos luet tai olet lukenut kivan kirjan niin mielelläni ottaisin ehdotuksen vastaan. 

Tuo Syvä joki on mieleen jäävä leffa. Kaikki alkaa äijien huolettomana eräseikkailuna, joka arvaamatta muuttuu selviytymistaisteluksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että jos joku teistä lukee kirjoja nyt kesällä niin mielelläni ottaisin suosituksia vastaan. Olen itse nyt lukemisen kanssa jumissa ja en meinaa edes keksiä mitään kiinnostavaa kirjaa. Genrenä voi olla hyvin monenlainen. Ihmissuhteet, elämänkerrat, jokin ulkomaille sijoittuva kirja, vähän erikoisetkin kirjat jne. Eihän tämäkään ketjuun liity, mutta jos luet tai olet lukenut kivan kirjan niin mielelläni ottaisin ehdotuksen vastaan. 

Oletko lukenut Hiljaiset sillat, Hevoskuiskaaja, Suden läheisyys?

Ennen lintuja on koskettava evakkotarina

Leena Lehtolaisen dekkareista olen tykännyt, Hilkka Ravilon on vähän erilaisia....

Nämä tuli nyt heti mieleen

Hei Sinulle, joka kerroit vanhemmistasi ja lenkkeilystä äitisi kanssa. Kerroit että sinulla on kaksi läheistä ihmistä ja että tuskin olisitkaan mikään isojen porukkojen ihminen. Minulla on neljä läheistä ihmistä, asuvat muualla, mutta olen hiljattain viettänyt päivän heidän kanssaan. Viides on irtautunut kauemmas emmekä oikein osaa järjestää tapaamista ja puhelinkeskustelukin tuntuu oudolta - ainakin vielä.

Kaikenlaisissa porukoissa olen aina ulkopuolinen. Vähemmällä pääsen kun elelen yksin.

Löysin itseäni kirjoituksestasi. Äitisuhteeni oli minulle tärkeä, mutta silti oli ristiriitoja ja hänen elämänsä viime vaiheissa aiheutin hänelle paljon surua. Olin sairas, mutta en niin sairas ettenkö olisi tajunnut miten syvästi satutin häntä sanoillani. Pyysin anteeksi, se ei silti taannut ettenkö taas toistanut huonoa käytöstäni. Hänkin pyysi minulta kerran anteeksi ja itkimme ja halasimme. Sanoin että en haluaisi olla hänelle niin kovasanainen, hän vastasi että kyllä hän tietää etten pohjimmiltani ole pahantahtoinen.

Äitini oli ainut joka vuosikausiin kysyi kuulumisiani, kun kävin hänen luonaan hoitokodissa:  - No mitä sinne kotiin nyt  kuuluu? Nyt ei enää kukaan kysy tuota.

Täällä isovanhempieni ja myöhemmin vanhempieni talolla muistan äitiäni kun olen töissä pihalla tai sisällä vaikkapa  leipomassa. Mietin että teenköhän tämän nyt niin hyvin että kelpaisi äidille (tarkka kun oli),,, Ja miten hulluna mahtaisi isäni tytärtään pitää, jos näkisi mitä täällä touhuan, ketjusahan ja muiden työvälineiden kanssa, joihin aluksi en uskaltanut koskeakaan.

Ovatko he törmänneet toisiinsa siellä toisella puolen, puhuvatko keskenään että ''kyllä me aina tiedettiin että tuo meidän nuorimmainen vähän hullu on - mutta että noin hullu...!'' - Ja hymähtelisivät hyväntahtoisesti, unohtaen kaiken sen mikä aikoinaan aiheutti tuskaa meille kaikille.

Kirjasuosituksista tuli mieleen dekkarit. Olen lukenut Donna Leonen dekkareita, joissa komisario Brunetti ratkoo Venetsian rikoksia ja samalla kuvataan italialaisen yhteiskunnan monia puolia, korruptiota unohtamatta. Mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja kiinnostavia tyyppejä, yhteiskuntakritiikkiä unohtamatta. Jos kuiva huumori ja taitava sanankäyttö kiinnostaa, suosittelen.

Donna Leon asui vuosia Venetsiassa, jossa opetti yliopistossa. Nykyään hän asuu Sveitsissä.

Kirjasuosituksista tulee mieleen mm.

Mies joka kuoli (hauskasti kirjoitettu mustan huumorin kirja, jota ei malta lopettaa kesken)

Taivaslaulu (lestadiolaisäidin koskettava tarina, taidokas kieliasu)

Rakkautta ja jännitystä sopivassa suhteessa tarjoaa Nora Robertsin romaanit. 

Pääsin uimaan ja näin lapsenlapsia, joten tämä lomaviikko onkin sitten alkanut kivasti. 

Kiva olla terveenä! 

50+ Mummeli 

"Äitisuhteeni oli minulle tärkeä, mutta silti oli ristiriitoja ja hänen elämänsä viime vaiheissa aiheutin hänelle paljon surua. 

Täällä isovanhempieni ja myöhemmin vanhempieni talolla muistan äitiäni kun olen töissä pihalla tai sisällä vaikkapa  leipomassa."

Kiitos sinulle viestistäsi. Olen tuo jonka viestiin liittyen kommentoit. Poimin muutamia kohtia, jotka eniten toivat ajatuksia mieleeni. Meilläkin on äitini kanssa (ja isäni myös) on todellakin niitä vaikeitakin juttuja. Olin esim kiusattu ja yksinäinen nuoruudessa ja jäin ilman tukea ja ymmärrystä. Se oli vaikeaa. Tavallaan minun toivottiin olevan liian vahva. Niin vahva niissä hetkissä etten selvinnyt kunnolla siitä kaikesta. Näennäisesti, mutta sisimmässäni. Tämä on heijastunut elämääni myöhemminkin. Olisin halunnut puhua kaikesta ja vieläkin ihmisjoukot välillä pelottavat. Olisi hyvä, että joku ymmärtäisi. Olen silti sinnitellyt ja peitellyt kaikkea paljon. Tämä heijastuukin esim opiskeluihin ja töihin liittyviin asioihin. En meinaa niissä pärjätä. Toisaalta tämä on jo toinen asia, josta voisin kirjoittaa. Elän vaan vähän kuin ns ilman näitä kokemuksia meillä. Silti kannan niitä mukanani, vaikka ne eivät yleensä näy ja edes saa näkyä. Eli vanhempien odotukset minuun liittyen sekä tämä "heikkouteni" eri jutuissa eivät oikein kohtaa.

Samalla välillä suutun jos äitini yksinkertaistaa asioita kuten "kyllä minä sanon vastaan" tai "minulle ei kukaan sano pahasti" yms. Tahallaan hän on niin vahva ja voimakas persoona jollainen minunkin olisi pitänyt olla. Tämä teema toistuu. Se aiheuttaa varmasti eniten surua minulle. Isästäni en kirjoita, mutta samat jutut vielä isommassa mittakaavassa. Pitäisi ymmärtää jos esim kauppaan meno jännittää välillä paljon niin ei minusta mitään rohkeuden perikuvaa tule. Tämä nyt esimerkkinä.

Kirjoitit talosta, jossa asut. Minullakin on eräs talo jossa isovanhempani asuivat. Välillä siellä käydessä muistelen asioita. Isovanhemmat asuivat siellä lähes koko elämänsä. Silti sekin on surullista sillä, vaikka talo jää äitini kautta minulle niin en voi koskaan asua siellä. Paikkakunta herättää niin ikäviä muistoja etten mielelläni edes käy siellä. Näin minun pitää myydä joskus (äitini luvalla) se talo pois. Äitini ymmärtää sen verran itsekin etten minä tule asumaan siellä. Sinänsä ikävää muistojen kannalta. Äitini tosin asuu itsekin muualla täällä lähempänä minua. Näin olemme tavallaan päässeet irti tuosta talosta. Silti välillä sitten sitä, ettei minulle jää taloa jolla olisi tarina sukuuni liittyen. Pitkästi taas kerran, mutta kiitän vielä viestistä. Ikää tulee itsellekin aina vähitellen lisää ja olen pohtinut paljon kaikkea. Missä tulen asumaan, miten elämäni menee jne.

Eihän sekään ole mikään kevyt aihe todellakaan ja ymmärrän sen. Silti sekin on vaikea asia, kun meillä ei ole edes tietoa mihin meidät haudataan. Olemme sitäkin pohtineet, kun mikään aiemmin  asumamme paikka ei ole sellainen. Aina hautausmaalle mennessä iskee tämä kysymys mieleeni. Asumme täällä missä asumme, mutta emme ns kuulu tännekään. Pahoittelen, kun kirjoitan paljon. Pitää hieman nyt hillitä tätä. 

Tulin kotiin just. Matkalla näin etanan. Ei tarvinnut edes laulaa sille. Sillä oli valmiiksi sarvet esillä ja ne sarvet olivat pitkät.

Huomenna on poutaa. Näin se etana sanoi.

vtuttaa kun herään kesäisin niin aikaisin joka aamu (klo 4-5) ja töihin en saa mennä ennen kun klo 8:15 niin on nämä aamut niin tylsiä...

Joku kyseli kirjoja. Luin junassa Higgins-Clarkin Laulun loppu. Ihan ok juoni. Helppo lukea. Tuntui vain aika kevyeltä koska viime aikoina olen lukenut tai kuunnellut vähän eri tyylisiä kirjoja.  Wingate: kadonneiden rakkaiden kirja, Kinnunen: Pintti. Koukuttavia kaikki. 

Hyvä tuuli ja huono tuuli taistelivat, kumpi voitti? Aamun avaus on nyt vähän ristiriitainen. Ei se mitään, olen kuitenkin jo saanut tehdä pitkän kävelylenkin normileikkurin aisasta kiinni pitäen, vetäen ja työntäen. Tankillinen ei ihan riittänyt, oli jäljellä vielä auton alle jäänyt pieni pläntti niin sitä varten piti vielä tankata. Täydellisyys ennen kaikkea!

Sää on mitä parhain. Tekisi mieli pestä hikipyykkejä, tykkään saada hikisistä ja haisevista puhtaita ja raikkaita. Puhtaus ennen kaikkea!

Niin yksinkertaista ja maanläheistä tämä elämäni. En ole mikään prameuksien palvoja, pienet asiat tuovat iloa ja tyytyväisyyttä. Kauneutta haluan nähdä joka päivä. 

Kiitän liikuntakyvystäni, vapaudestani, velvollisuuksista joita itse keksin tehtäväksi...kiitän että minulla on hyvä ja reilu pomo, joka antaa minun itsenäisesti työskennellä ja joka ei yhtään moiti, vaikka kaikki tekemäni työ olisi TURHAA.

Aurinko siunatkoon teitä kaikkia ja lintujen liverrykset täältä pihastani kantautukoot korviinne! 

Heip teille Kaikille

Vakavaa asiaa: kannatin, että 8% viinit tulivat kauppaan. Toki minulle 5,5% kävi hyvin. Kypsytin broilerin palat viinissä, suurustin kastikkeen ja vielä riitti lasilliset ruoan kanssa.

Meen huomenna mustikkaan, hellesuihku, teen tulet puugrilliin ja hörppään kolmoskaljan grillimakkaran kans. Jotenkin nautin niin miedot juomat ruoan kanssa. Sit pakkaan tavarat. La menemme kesähostelliin, järviristeilylle ja ihanaan perinnemökkiin yöksi. Nautimme ihanat aamupalat yms

Mukavaa Viikonloppua Kaikille Teille

N63

Siis vakavalla asialla tarkoitin sitä, että usein viinihyllyllä olen kohdannut asiakkaita, jotka kertoo, ettei enää tarvitse mennä alkoon, kun ruokaviinit saa kaupasta.

Kuvittelen näin, että alkosta jää näin vahvemmat ostamatta, tyydytään miedompiin... mistäpäs minä mitään tietäisin...

N63 haluaa kuitenkin uskoa miedompien aineiden käyttöön...

Ja vielä yks juttu, teille, jotka pahoittelette pitkiä kirjoituksianne: tänne sopii tarinaa, älkää huoliko, elämää on niin monenlaista, siksipä juuri aloitin ketjun aikanaan, kaikille on tilaa😉🤔🙂

Kirjoitelkaa sydämenne kyllyydestä. Täällä ymmärretään. Pääosin. Joskus jotkut törpöt aukoo päätään, jätetään omaan arvoonsa he, jotain on huolensa heillä.

Mukavaa kesän jatkoa ja heinäkuista viikonloppua

N63

Jotenkin oon niin iloinen ja tyytyväinen tästä ketjusta, luen usein, kirjoitan toisinaan... koen olevani huomattu, hyväksytty. Kiitos, että saan kirjoittaa, lyhyesti tai pitkästi...

Tykkään elokuvista, kirjoista, runoista... luonnosta, historiasta, maantiedosta, uutisista.

Oon minä. Just minä.

Ihana kun kirjoitatte. Pitkästi tai lyhyesti, ei sen väliä.

Kyllä se oikealla tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on tärkeää meille kaikille. Vaikka vain palstan kautta. Ilman toisia ja vastetta lähimmäisiltä, jotain todella tärkeää jää vajaaksi. Tarvitsemme toinen toisiamme eikä kukaan lopulta selviä täällä täysin yksin.

Toivottavasti osaisimmekin omalta pieneltä osaltamme kohdella toinen toisiamme kauniisti ja arvostaen. Jättää siihen pieneen ympäröivään maailmaan, johon meillä on vaikutusta, hyvän jäljen. Siinäpä oppimista loppuiäksi! 

Kaikille teille oikein kaunista heinäkuuta. Paistakoon aurinko sisimpäänne asti, lämmittäen joka sopukan sydämestä. Sulattaen kohmeutta ja antaen lämpöä heijastettavaksi ympärillekin! 

50+Mummeli 

Olikin kiva päivä. Olin kaverilla grillaamassa, joimme viiniä, meitä oli  5 ihmistä.

Silmäluomet lupsahtelee, mutta en malttaisi vielä mennä Uni-Matin lautalla Höyhensaarille

Aloin katsomaan Areenaan ilmestynyttä Professor T -sarjan uutta kautta. Kolmannen jakson aloitan nyt.

Pysyin äsken tokaa jaksoa katsoessa oikein tukevasti kärryillä. Vera Stanhopen matkassa putosin vankkureilta alvariinsa, torkahtelin tai otin pitemmätkin tirsat. Unirytmi sekaisin. Joskushan sitä on ihmisen nukuttava niin mikspä ei juuri Veraa katsoessa. Onneksi Vera ei tiennyt että hänen tutkimuksensa olivat niin unettavia.

OK, Professor T, let's start the investigation!