Ei yhtään ystävää..

Meidän ekaluokkalainen on kertonut että ope on ollut välitunnilla katsomassa että kaikilla on kaveri. Vanhempainillassa opettaja myös sanoi, että heti pitää ottaa yhteyttä jos lapselta tulee viestiä että ei ole kaveria. Opettajallekin on heti alkuun helpointa puuttua tilanteeseen.

Meillä vähän saman tyyppisiä ongelmia, jotka minusta on aika kummallista. Meidän poikaa eskarissa kehuttiin avoimeksi ja rohkeaksi, sellaiseksi joka leikkii kaikkien kanssa ja saa helposti kavereita. Siis semmonen kiva kaveri itsekin.



Nyt sitten kaks viikkoa koulua takana. Ensimmäisenä päivänä. poikanen tuli itoa puhkuen koulusta, mutta heti parin päviän päästä huomasin ilmiselvän muutoksen käytöksessä. Poika ei halunnut oikein kertoa koulusta mitään ja kun kysyin kavereista, niin sanoi leikkivänsä yksin. Ettei hänellä ole ketään kaveria. Jotenkin tuntuu, kuin asia häntä itseäänkin vaivaisi.



Järkyttävin asia oli, eilen, menin poikaa vastaan koululle ja odottelin portilla. Ihmettelin, kun poika viipyi ja viipyi. Muita luokkalaisia tuli, meidän poikaa ei näkynyt. Kävin pihalla leikkipaikaltakin katsomassa, ajattelin että on mennyt leikkimään. Kymmenen minuuttia myöhemmin poika sitten tuli, ja sanoi että oli jonkun toisen kanssa saanut jälki-istuntoa.

Ei osannut kertoa mistä jälkkäri oli tullut, mutta vihkossa luki jotakin kiusaamisesta. Vaikka koitin kuinka kysyä ketä oli kiusattu, niin vastaus oli en muista tai en tiedä mitä tein. Olin totaalisen ymmällä. En väitä, etteikö hän voisi kiusata ja tehdä väärin, mutta jotenkin kuulostaa nää sosiaaliset suhteet ihan päinvastaisilta, kuin vuosi sitten. En tajua yhtään, missä mennään.



Tänään taas poika oli hiljainen ja vetäytyvä, eikä ollut koulussa leikkinyt kenenkään kanssa. Sanoi, että eilinen kiusaaja- kaveri oli töninyt ruokajonossa seinää vasten ja sitten lällätellyt itkupilliksi.



Tuntuu siltä, kun meidän poika olis jotenkin liian herkkä tähän koulupoikien maailmaan, jossa pitää olla äänessä ja esillä. Parin viikon päästä meilläkin on sitten vanhempainilta, mutta en tiedä pitäisikö jutella open kanssa jo aikasemminkin.

Nykyään varsinkin alaluokilla opettajat pystyvät puuttumaan tilanteisiin tehokkaasti. On olemassa erilaisia leikkejä ja harjoitteita joilla luodaan yhteishenkeä ja porukkaan kuulumisen tunnetta.

Tunnetteko kenenkään luokkatoverin vanhempia? Jos vapaa-ajalla on tekemisissä, niin sitten koulussakin on helpompi mennä porukkaan mukaan. Valitettavasti monesti noin pienten koululaisten on vaikea luoda kontakeja itse, siihen tarvitaan vähän aikuisten apua. Sosiaaliset taidot kun ovat vasta aluillaan.

Pojan luokalla on hyvä eskarikaveri, mutta pojan puheista olen myös ymmärtänyt että tämä eskarikaveri haluaa usein myös leikkiä muiden poikien kanssa. Oma poikani on aika "hidas", ei niin liikunnallinen, muut taas ilmeisesti vikkeliä. Joten poikamme jää muista jälkeen :( . Joten usein kertoo että on ollut välitunneilla yksin eikä ole mitään tekemistä. Todella sääli, koska poika on muuten mukava, huumoritajuinen ja fiksu. Mutta hän ei ole äänekäs ja vilkas ja siksi ei ehkä pärjää niin hyvin :( . Huolettaa todella paljon, koska poju ei muutenkaan ole kiinnostunut aloittamaan harrastuksia tms. Harrastusten parista voisi löytää kavereita.

Meilläkin tyttö kuulemma hyppii välitunnit yksin narua tai kävelee :(

Ei tunnu itse pahemmin kärsivän asiasta mutta luulen ja pelkään, että tulee kyllä kärsimään mikäli ei tilanne muutu. Pienempien kanssa on aina tullut hyvin toimeen. En tiedä --- olisiko vähän lapsellinen näihin luokkalaisiinsa verrattuna (täyttää 7v. vasta vuoden lopussa) ja sosiaaliset taidot vähän heikonlaiset.



Akateemiset taidot ovat niin hyvät, ettei koulu muuten tuota ongelmia.

Ekaluokkalaisemme kertoo välitunneilla lähinnä juoksentelevansa yksikseen koulun pihalla. Ilmeisesti sopivaa seuraa ei löydy, mutta kiusaajia kylläkin. On kuulemma haukuttu mammariksi, jahdattu ja revitty takista ym. On yrittänyt hakeutua tiettyjen poikien seuraan, mutta ilmeisesti jää jotenkin aina porukoiden ulkopuolelle ja toiset löytävät kiinnostavampaa seuraa.



Huolestuttaa ja surettaa varsinkin, kun poikamme on iloinen, vilkas ja fiksu. Ehkäpä vähän filosofityyppiä, eli tykkää jutella ja pohdiskella. Koulu menee oikein hyvin, mutta jo eskarissa opettaja totesi, että sosiaalisissa taidoissa on vielä harjoittelemista. Jää helposti värjöttelemään ja tarkkailemaan, eikä ryntää keskipisteeseen touhuamaan.



Olen kyllä ottanut asian puheeksi opettajan kanssa, mutta olen alkanut käsittää, ettei se johda mihinkään. Olen yrittänyt myös olla yhteyksissä muiden poikien vanhempien kanssa ja kutsua tuttuja poikia meille, mutta vastavierailukutsuja ei tule ja siihen se sitten jää. En oikein ymmärrä muita vanhempia; lasten kaveruuden kehittely ei tunnu kiinnostavan, tai sitten muilla lapsilla on tarpeeksi kavereita muutenkin.



Onnettomaksi välillä pistää, enkä tiedä enää mitä tehdä. Pitäisikö perustaa yksinäisten ekaluokkalaisten kerho ja järjestää tapaamisia esim. täällä pääkaupunkiseudun liepeillä?

tuo yksinäisten koulutulokkaiden "kerho"... me ainakin ilmoittaudutaan heti. :)

Olen kyllä ottanut asian puheeksi opettajan kanssa, mutta olen alkanut käsittää, ettei se johda mihinkään. Olen yrittänyt myös olla yhteyksissä muiden poikien vanhempien kanssa ja kutsua tuttuja poikia meille, mutta vastavierailukutsuja ei tule ja siihen se sitten jää. En oikein ymmärrä muita vanhempia; lasten kaveruuden kehittely ei tunnu kiinnostavan, tai sitten muilla lapsilla on tarpeeksi kavereita muutenkin.

Onnettomaksi välillä pistää, enkä tiedä enää mitä tehdä. Pitäisikö perustaa yksinäisten ekaluokkalaisten kerho ja järjestää tapaamisia esim. täällä pääkaupunkiseudun liepeillä?

Lapseni meni uuteen pk:iin. Kuukauden kuluttua oman ryhmän samaa sukupuolta olevat lapset kutsuttiin meille synttäreille. Myöhemmin joitakin pk-kavereita on ollut kylässä ja seuraavilla synttäreillä taas koko eskariryhmä. Nyt on tulossa samalle porukalle "leffailtapäivä". Ensi vuonna tämä ryhmärämä menee samaan kouluun samalle luokalle. Uskon, että ainakin osa kaveruussuhteista säilyy. Ovathan nuo olleet jo sitä ennen 2 vuotta samassa ryhmässä.

Itse en odota, että joku muu vanhemmista järjestäisi vastaavaa leffailtaa tms. Mieluusti teen "myyräntyötä" ja viestitän, että meille saa tulla ja meillä saa olla. Mieluummin katselen ja kuuntelen meluavaa koululaislaumaa kotona kuin mietin sydän syrkkyrällä, missä lapseni viettää iltaa, kenen kanssa ja miten...

Lapsen kanssa yhdessä kävimme tutustumassa kuvataidekouluun. Hän innostui ja myt toivon innostuksen jatkuvan. Samoin kävi judon.

Näin lapsella on useampia sidosryhmiä ja erilaisia kavereita. Tosin yllättäen sekä judossa, että kuvataidekoulussa on myös eskarikavereita.

Koulussa tilannetta voisi helpottaa tosiaan vapaa-aikana kaverien kanssa yhdessäoloon panostaminen. Kun vapaa-aikana ollaan yhdessä ja opitaan tutustumaan, niin luulisi että koulussakin olisi helpommin kavereita.



Jos lapsi ei ole halukas/pysty sopimaan vapaa-aikana kaveriseuraa, niin vanhempi voi aloittaa tämän ja sopia leikkiseuran. Mutta meillä kannustan kouluikäisiä itse sopimaan kaveriseuran, niin että lapsi itse hakee tai soittaa kaverille. Itse voin kyllä ehdottaa/kysellä miten se ja se kaveri jne. jos huomaan että on tylsää tai kaipaisi seuraa.



Tuota myyräntyötä tein todella paljon keskimmäisen lapsemme kanssa, joka on hitaasti lämpiävä tyttö, mutta lähinnä ennen eskaria ja hitusen eskarin aikana. Sitten kun tyttö pystyi/sai itse liikkua kavereille (lyhyet matkat ja turvallinen alue) ja sai puhelimen, niin on ihan itse harjoitellut kavereiden kanssa sopimista. Eskarissa alkoi jo enimmäkseen sopia itse ja nyt koulussa saa sopia ihan itse seuransa. En enää viitsi edes sopia jonkun vanhemman kanssa leikkiseuraa, kun lapsemme kuitenkin sillä hetkellä olisi innostuneempi leikkimään jonkun toisen kanssa. Sama aikoinaan ja on edelleen pojan kanssa, joka nyt 3luokalla. Eli voi olla että näiden ei kovin halukkaiden vanhempien lapsilla sitä seuraa on ihan riittävästi, varsinkin jos lapsi on iltapäiväkerhossa ovat illat todella lyhyet.



Itse panostaisin tuohon miten kaverilta kysytään "voiks sä olla mun kaa" ja että uskalletaan hakea kaveria/soittaa kaverille ja miten sovitaan mitä tehdään. Sivukorvalla voi yrittää seurata lasten touhuja ja oman lapsen roolia ryhmässä ja jutella lasten kanssa. Tästä voi nopeasti selvitä mitkä osa-alueet lapsella kaipaisivat petraamista. Voi olla että lapsi on liian määräilevä ja dominoiva tai sitten vuorostaan toisten pillin mukaan pomppiva tai ottaa pellen roolin tms. Tärkeä olisi että lapsi voisi olla oma itsensä toisten kanssa, mutta samalla huomioida toisetkin. Näissä asioissa on usein opeteltavaa. Meillä ainakin ekaluokkalaisten kanssa vielä täytyy selvittää mikä onkaan hiertänyt kaverien välejä, jos toinen häviää jonnekin kesken kaiken (vanhemmille tuntosarvet). Usein on selvinnyt että meidänkin lapsi on voinut olla hitusen "joustamaton" leikkien suhteen. Tästä sitten jutellaan lapsemme kanssa miten olisi ollut järkevä toimia ja miten kaveri on voinut kokea tilanteen. Eli avataan hieman juttelemalla noita toimintamalleja ja toisten tunteita edelleen tämän ikäisilläkin....

Neljän lapsen kokemuksella sanoisin, että paljon viisaampaa on opettaa ja kannustaa lasta pienestä pitäen siihen, miten pyydetään kavereita leikkimään/ehdotetaan kavereille leikkejä/soitetaan kavereille ja pyydetään kylään jne. Eli opetetaan lasta omatoimiseksi kaveriksi.



Jos äiti alkaa liikaa huseeraamaan lapsen kaveriporukassa ja järjestelemään kaveruussuhteita, siitä ei yleensä pysyviä kaverisuhteita synny ja lastasi aletaan helposti myös "karsastamaan", kun tarvitsee äidin tukea tällaiseen kuitenkin luonnoliseen toimintaan.