Mummi aiheutti riidan, ei halua selvittää sitä, vaikka olemme monta kertaa pyytäneet,silti valittaa kaikille ettei näe lapsen lapsia
Mummi suuttui kun pyysimme ystävällisesti muun juttelun lomassa lapsia hoitoon jättäessä, katsomaan, ettei lapset pelaisi heillä hoidossa ollessaan tuntikausia. Kun sitä paljon oli ollut, huonot vaikutukset näkynyt kotiutuessa ja tämä sama pyyntö juteltu muillekin sukulaisille ketkä hoitaa ja ymmärsivät täysin.
Karjui lasten läsnäollessa ettei lasten tarvi enää koskaan tulla heille hoitoon. Tämän jälkeen häneltä tuli uhkailua, muuta vihanpitoa ja muille valehtelua miten tilanne meni. Vaati että me pyydämme anteeksi.
Monista juttelu pyynnöistä huolimatta ei ole halunnut jutella asiaa kuntoon. Hän on sellainen ihminen kenen teot täytyy kuopata, hän ei pyydä anteeksi mitään, ikinä. Siksi päätimme että tällä kertaa saa ottaa vastuun käytöksestään, ja sanoimme hänelle että palataan asiaan ja näkee lapsia kun on kerrankin juteltu asia kuntoon.
2 vuotta mennyt, ei halua jutella. Myös tällä välin häneltä ikävää toimintaa, lisää valheita muille, epäreilua toimintaa lapsien välillä, kaiken sopimisen sijasta. Totesi myös ettei hän tiedä mitä hänen pitäisi selvittää meidän kanssa.
Alkanut näkemään salaa miehen myös toisessa osoitteessa asuvaa lasta, vaikka rajan veto koski kaikkia. Emme ymmärrä että mummi ennemmin jättää sopimatta tuollaisen asian kuin sopii ja näkee muitakin. Mummilla myös sellaista taustaa että puhuu lapsille aikuisten asioita ilman suodatinta mm negatiivista vanhemmista, siksi huolettaa kun yksi lapsi näkee mummia kun emme ole väleissä. Alkaa olla toivoton olo tämän tilanteen kanssa.
Miten toimisitte?
Kommentit (134)
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan se pelaaminen ja ajankäyttö on opittu, ei mummolassa. Mummo voi olla voimaton jos ei ota kunnon raivareita. Ja yleensä ei vieraille raivota.
Jos se mummo itse on koko ajan laitteella, kyllä hän silloin aikuisena on tilanteesta vastuussa, eikä muut.
Minun äitini tuijottaa käytännössä televisiota ja syö koko päivän. Siis napostelee ja popsii ihan koko ajan.
Ei suostu ymmärtämään, että lapsilla pitää olla ruoka-ajat ja ihan jatkuva syöminen on hampaille pahaksi.
Koska ei kerta kaikkiaan asiassa suostu joustamaan yhtään, lapset käy sitten siellä tosi harvoin, eivätkä ikinä yksinään.

Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia vanhempia on yllättävän paljon. Puolisollanikin on sellainen. Lapsena joutui aina pyytämään anteeksi kaikkia riitoja, vanhempi olisi muuten pitänyt vaikka kuinka pitkään mykkäkoulua. Viikon mykkäkoulu vanhemman suunnasta oli ihan normi heillä. Aikuisena puoliso sitten heräsi siihen, että ei tällaista kuulu olla eikä tätä tarvitse kestää ja laittoi välit poikki. Olin silloin jo kuvioissa eikä tämä vanhempi ole edes yrittänyt ottaa yhteyttä lapseensa. Minua kyllä syyttää ympäri kyliä tästä välirikosta, vaikka en ikinä edes ehdottanut puolisolle laittamaan välejä poikki. No, siten ehkä olenkin syyllinen, että minun lapsuudenperhettäni seuratessa puoliso tajusi, millaista normaali vanhemman ja lapsen välinen kommunikaatio on.
Narsistisesti palvoa omaa "hyvää perhettään" ja kouluttaa mies vihaamaan omaansa?
Olet hyvä koirankouluttaja. Ja miehesi lammas.Olet palstan vakio kiusaaja. Aina muista on keksittävä ominaisuuksia.
Trollihan sinä olet.
SINÄ OLET TROLLI. SINÄ OLET SELLAINEN.
Ap on trolli. Hänet tunnistaa lukuisista samankaltaisista aloituksista, aina sama kaava ja kirjoitustyyli. Kritiikistä yrittää selittää itsensä aina irti.
Ensimmäisen kerran nyt kirjoitin ja valitettavasti tämä on ihan todellinen tilanne. Minulle kävisi aivan loistavasti ettei olisi.

Niin eli vanhemmat hyväksyvät lapsen kokoaikaisen kännykällä olon mutta mummon pitäisi se estää.
Kyllä olen kodeissa nähnyt ihan perinteiset lukujärjestykset jossain keittiön/ eteisen seinällä tänä talvenakin.
Ei lomalla lukujärjestystä tarvita.

Lukutaito. Niinhän tuossa ei lue, vaan kerrotaan syyt, miksi kokonaan ilman kännykkää ei voi olla.
Ihan olet lukujärjestyksen nähnyt? Vau. Siihen paperilukkariin ei kylläkäään tallennu mitkään tiedot, vaan ne tulee sinne sähköiseen Wilmaan. Esimerkiksi minulle tuli äsken kuopuksen lukkarista tieto, että tekevätkin huomenna teatterivierailun ja koulu päättyy 45 minuuttia normaalia myöhemmin ja että pitää olla eväät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sanoi kesällä raksamies joka oli mökkiä kunnostamassa että lapsethan on lomalla. Kyllä lomalla saa olla vapaammin.
Kun valitin kun mukana olevat varhaisteinit lojuivat sisällä kännyköineen ja kirjoineen vaikka ehottelin erilaisia ulkohommia.
Itellään sanoi olevan samanikäisiä ja sanoi ettei näin kesällä hirveesti rajoiteta, lomahan lapsillakin pitää olla.
Asuvat siellä maalla, kaukana mistään.Mihinkähän tämäkin tajunnanvirta nyt liittyy...
Nyt en ymmärrä miten huonosti ihmiset ymmärtävät.
Liittyy lapsiin mummolassa ja miten huonosti mummo saa lapsia aktivoitua jos lapset haluaa lojua kännykkänsä kanssa. Ja kun akku loppuu, hirvee valitus, lähetään pliis pois jo tai pyydetään viemään känny autoon lataantumaan ja sit istutaan autossa pelaamasss.
Mummoilta ei voi vaatia mahdottomia, lapsenne eivät ole mutään lego-ukkoja jotka mummo voi laittaa toimimaan miten tahtoo.
Kun ei kerran vanhemmatkaan pystyRemonttimies ja mökin remppa ja mummonpäänsisus jne.
Tajunnanvirta...
Voi teitä nuoria. Minä itte, minun mielipiteeni, ei kiinnosta kuulla muuta.
Tuo oli kahden varhaismurkun isä tuo raksamies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Siis käyvätkö lapset mummolasta käsin koulua? Vai mihin he tarvitsevat lukujärjestystä mummolassa? Ja mitä lapset tekevät kavereiden numeroilla tai harrastusten whatsapp-ryhmillä ollessaan mummolassa? Eikö niitä asioita voi hoitaa silloin, kun on kotona? Musta tuntuu, ettei ongelma ole niinkään mummolassa vaan lapsilla, jotka eivät voi olla hetkeäkään erossa luuristaan.
Meillä ei lapset halua mummolaan, koska siellä joutuu töihin. On puiden pinoamista liiteriin, pihatöitä, varastonsiivousta, kaikenlaisen roinan lajittelemista, aidankorjuuta jne. Yhtään vapaata hetkeä ei ole, pelaamaan ei ehdi eikä siellä auta 5v:n sanoa, että ei jaksa, vastauksena on, että vanha mummokin jaksaa, miksi et muka sinäkin.
Tuo olisi ap:n lapsille ihanteellinen ympäristö. Vaihdetaanko isovanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Niin eli vanhemmat hyväksyvät lapsen kokoaikaisen kännykällä olon mutta mummon pitäisi se estää.
Kyllä olen kodeissa nähnyt ihan perinteiset lukujärjestykset jossain keittiön/ eteisen seinällä tänä talvenakin.
Ei lomalla lukujärjestystä tarvita.Lukutaito. Niinhän tuossa ei lue, vaan kerrotaan syyt, miksi kokonaan ilman kännykkää ei voi olla.
Ihan olet lukujärjestyksen nähnyt? Vau. Siihen paperilukkariin ei kylläkäään tallennu mitkään tiedot, vaan ne tulee sinne sähköiseen Wilmaan. Esimerkiksi minulle tuli äsken kuopuksen lukkarista tieto, että tekevätkin huomenna teatterivierailun ja koulu päättyy 45 minuuttia normaalia myöhemmin ja että pitää olla eväät.
Mutta jos lapsi on lomalla ei hän lukkaria tarvitse.
Ja tuokin tieto tuli sulle, ei lapselle. Kuten joku sanoi, ei kännyä mummolaan. Lapsi voi soittaa mummon puhelimella ja vanhemmat mummon puhelimeen.
Sano miksi mummon pitäisi olla tarkempi kuin teidän kotijoukkojen?
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia vanhempia on yllättävän paljon. Puolisollanikin on sellainen. Lapsena joutui aina pyytämään anteeksi kaikkia riitoja, vanhempi olisi muuten pitänyt vaikka kuinka pitkään mykkäkoulua. Viikon mykkäkoulu vanhemman suunnasta oli ihan normi heillä. Aikuisena puoliso sitten heräsi siihen, että ei tällaista kuulu olla eikä tätä tarvitse kestää ja laittoi välit poikki. Olin silloin jo kuvioissa eikä tämä vanhempi ole edes yrittänyt ottaa yhteyttä lapseensa. Minua kyllä syyttää ympäri kyliä tästä välirikosta, vaikka en ikinä edes ehdottanut puolisolle laittamaan välejä poikki. No, siten ehkä olenkin syyllinen, että minun lapsuudenperhettäni seuratessa puoliso tajusi, millaista normaali vanhemman ja lapsen välinen kommunikaatio on.
Narsistisesti palvoa omaa "hyvää perhettään" ja kouluttaa mies vihaamaan omaansa?
Olet hyvä koirankouluttaja. Ja miehesi lammas.Olet palstan vakio kiusaaja. Aina muista on keksittävä ominaisuuksia.
Trollihan sinä olet.
SINÄ OLET TROLLI. SINÄ OLET SELLAINEN.
Ap on trolli. Hänet tunnistaa lukuisista samankaltaisista aloituksista, aina sama kaava ja kirjoitustyyli. Kritiikistä yrittää selittää itsensä aina irti.
Ensimmäisen kerran nyt kirjoitin ja valitettavasti tämä on ihan todellinen tilanne. Minulle kävisi aivan loistavasti ettei olisi.
Palstalla 7-23 päivystävät tuntuvat tosiaan unohtavan, että täällä käy osa vaan esim. kerran viikossa.
Päivystäjille on jotenkin tosi uskomatonta, että anoppi, seksi ym. ongelmia olisi jotenkin yleisesti, vaan koska aiheet toistuu paljon, niin sen on oltava yksi ja sama ihminen, koska hekin ovat yksi ja sama ihminen paikalla päivystämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan se pelaaminen ja ajankäyttö on opittu, ei mummolassa. Mummo voi olla voimaton jos ei ota kunnon raivareita. Ja yleensä ei vieraille raivota.
Jos se mummo itse on koko ajan laitteella, kyllä hän silloin aikuisena on tilanteesta vastuussa, eikä muut.
Minun äitini tuijottaa käytännössä televisiota ja syö koko päivän. Siis napostelee ja popsii ihan koko ajan.
Ei suostu ymmärtämään, että lapsilla pitää olla ruoka-ajat ja ihan jatkuva syöminen on hampaille pahaksi.
Koska ei kerta kaikkiaan asiassa suostu joustamaan yhtään, lapset käy sitten siellä tosi harvoin, eivätkä ikinä yksinään.
Kotona saavat rauhassa istua huoneissaan pelaamassa ja vanhemmat työpöytiensä vieressä netissä nuhjaamassa.
Oma koti kullan kallus mutta kyllä anopilla pitää säännöt olla.
Mummi on tyypillinen suurten ikäluokkien narsistinen edustaja, jolla 70- syntyneet lapset, joita kohdeltu lapsina huonosti
Jos ja kun minä, mummi, hoidan lastenlapsiani, hoidan heitä omilla ehdoillani. Olen työssä käyvä ihminen, enkä ole lapsiani saanut 15v kuten ei hekään lapsiaan eli eläke kohta häämöttää. Touhuan lasten kanssa minkä jaksan ja sitten levätään ja silloin voivat lapset pelatakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Niin eli vanhemmat hyväksyvät lapsen kokoaikaisen kännykällä olon mutta mummon pitäisi se estää.
Kyllä olen kodeissa nähnyt ihan perinteiset lukujärjestykset jossain keittiön/ eteisen seinällä tänä talvenakin.
Ei lomalla lukujärjestystä tarvita.Lukutaito. Niinhän tuossa ei lue, vaan kerrotaan syyt, miksi kokonaan ilman kännykkää ei voi olla.
Ihan olet lukujärjestyksen nähnyt? Vau. Siihen paperilukkariin ei kylläkäään tallennu mitkään tiedot, vaan ne tulee sinne sähköiseen Wilmaan. Esimerkiksi minulle tuli äsken kuopuksen lukkarista tieto, että tekevätkin huomenna teatterivierailun ja koulu päättyy 45 minuuttia normaalia myöhemmin ja että pitää olla eväät.
Mutta jos lapsi on lomalla ei hän lukkaria tarvitse.
Ja tuokin tieto tuli sulle, ei lapselle. Kuten joku sanoi, ei kännyä mummolaan. Lapsi voi soittaa mummon puhelimella ja vanhemmat mummon puhelimeen.
Sano miksi mummon pitäisi olla tarkempi kuin teidän kotijoukkojen?
Se tuli lapsen Wilmaan. Minullakin on sinne oikeudet mutta se on lapswn Wilma.
Ja lapsen kaverit, harrastusryhmät on siellä lapswn kännykässä.
Kukaan ei ole vaatinut mummoa olemaan tiukempi. Ihme aivopieru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Siis käyvätkö lapset mummolasta käsin koulua? Vai mihin he tarvitsevat lukujärjestystä mummolassa? Ja mitä lapset tekevät kavereiden numeroilla tai harrastusten whatsapp-ryhmillä ollessaan mummolassa? Eikö niitä asioita voi hoitaa silloin, kun on kotona? Musta tuntuu, ettei ongelma ole niinkään mummolassa vaan lapsilla, jotka eivät voi olla hetkeäkään erossa luuristaan.
Ongelma on tässä luetun ymmärtämisessä
Kylläpä täällä taas mummot ja anopit uhriutuvat.
Itselläni ei ole lapsia mutta olen perhepiirissä se luotettu lastenhoitaja (täti). Vahdin lapsia, koska nautin siitä. En hyvää hyvyyttäni tai siksi, että vanhemmat pääsisivät vapaalle, tms. marttyyriperustelua.
Todellakin noudatan vanhempien ohjeita. Olen itse vapaa-aikani suhteen boheemi ja syön miten sattuu. Lapsille on tietenkin hyväksi nähdä erilaisia elämäntyylejä mutta minusta se, jonka heidän vanhempansa ovat valinneet, on kaikista järkevin näille lapsille.
Eivät lapset osaa pitää kiinni kodin säännöistä, jos tarjolla on pelejä, herkkuja ja muuta houkutusta. Kyllä minunkin pienet kultani mielellään riehuisivat ja pelaisivat kännykkäpeliä kaikki päivät, ja sitten menisivät kotiin ihan kierroksilla. Se ei ole minusta tarpeellista. Koen niin, että lasten ollessa luonani minulla on kasvatusvastuu, enkä ole pelkästään hauska täti jonka luokse tullaan lomalle.
Vanhempani vahtivat näitä samoja lapsia myös ja on se kyllä kumma, että tuossa rajattomassa ympäristössä lapset ovat levottomia, kinaavat eivätkä osaa keskittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan se pelaaminen ja ajankäyttö on opittu, ei mummolassa. Mummo voi olla voimaton jos ei ota kunnon raivareita. Ja yleensä ei vieraille raivota.
Jos se mummo itse on koko ajan laitteella, kyllä hän silloin aikuisena on tilanteesta vastuussa, eikä muut.
Minun äitini tuijottaa käytännössä televisiota ja syö koko päivän. Siis napostelee ja popsii ihan koko ajan.
Ei suostu ymmärtämään, että lapsilla pitää olla ruoka-ajat ja ihan jatkuva syöminen on hampaille pahaksi.
Koska ei kerta kaikkiaan asiassa suostu joustamaan yhtään, lapset käy sitten siellä tosi harvoin, eivätkä ikinä yksinään.
No se on sun ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän tavallaan, omien vanhempien kanssa on vähän samanlaista ollut. Lapset on siellä kylässä itekseen (nimenomaan kylässä, lapset lomalla haluavat muutamaksi päiväksi sinne mennä) ja tulos on se, että kun ne on siellä kaksi yötä, niin ne on saaneet valvoa miten tahtoo, syödä miten sattuu ja mitä sattuu, suihkussa ei ole tarvinnut käydä ja puhelimella on saanut olla niin paljon kuin tahtoo. Tulos on, että varsinkin nuorempi on reissun jälkeen aika epävakaassa mielentilassa ts. väsynyt, ylikierroksilla, äkäinen ja menee useampi päivä, että tilanne tasaantuu. Minä olen luovuttanut sen suhteen että vanhempani ottaisivat mitenkään vastaan mun pyyntöjä siitä, että lapsilla olisi hyvä olla edes vähän rakennetta vierailujen aikana.
En minä kuitenkaan halua kieltää lapsilta mummolaan menemistä, niin kärsin sitten jälkikäteen näiden "lapsivapaiden" seuraukset. Mulle ois helpompaa, jos lapset ei ois yökylässä mummolassa.
Meillä lapsilla juuri nämä samat seuraukset jos ovat puhelimella/pelaavat pari päivää melkein koko ajan. Tässä tilanteessa pyysimme etteivät pelaa tuntikausia siksi, kun olimme lähdössä perheen kanssa reissuun suoraan kun haemme lapset mummin luota, ei tuntunut hyvälle ajatukselle että siellä lapset oirehtivat. Ja mummi nimenomaan itse pyysi lapsia hoitoon ennen reissua, olisivat voineet olla kotonakin. Perustelimme pyyntöämme silloin reissuun lähdöllä. Tässä lopputulos.
Miksi lapsille pitää antaa kännykät mukaan mummolaan, jos kerran aiheuttavat ongelmia? Kai mummolassa on puhelin, johon te voitte soittaa, jos tulee lapsille jotain asiaa?
Siellä kännykässä on lukujärjestys, luokan ja harrastusten whatsapp-ryhmät, kaverien numerot jne.
Niin eli vanhemmat hyväksyvät lapsen kokoaikaisen kännykällä olon mutta mummon pitäisi se estää.
Kyllä olen kodeissa nähnyt ihan perinteiset lukujärjestykset jossain keittiön/ eteisen seinällä tänä talvenakin.
Ei lomalla lukujärjestystä tarvita.Lukutaito. Niinhän tuossa ei lue, vaan kerrotaan syyt, miksi kokonaan ilman kännykkää ei voi olla.
Ihan olet lukujärjestyksen nähnyt? Vau. Siihen paperilukkariin ei kylläkäään tallennu mitkään tiedot, vaan ne tulee sinne sähköiseen Wilmaan. Esimerkiksi minulle tuli äsken kuopuksen lukkarista tieto, että tekevätkin huomenna teatterivierailun ja koulu päättyy 45 minuuttia normaalia myöhemmin ja että pitää olla eväät.
Mutta jos lapsi on lomalla ei hän lukkaria tarvitse.
Ja tuokin tieto tuli sulle, ei lapselle. Kuten joku sanoi, ei kännyä mummolaan. Lapsi voi soittaa mummon puhelimella ja vanhemmat mummon puhelimeen.
Sano miksi mummon pitäisi olla tarkempi kuin teidän kotijoukkojen?Se tuli lapsen Wilmaan. Minullakin on sinne oikeudet mutta se on lapswn Wilma.
Ja lapsen kaverit, harrastusryhmät on siellä lapswn kännykässä.
Kukaan ei ole vaatinut mummoa olemaan tiukempi. Ihme aivopieru.
Ei ne lapset edelleen viikonloppuna tai lomalla saa wilma-viestejä. Ja hyvä olla niustä whs-ryhmistäkin erossa kun on mummolassa.
Eikö ne vanhemmat voi antaa ohjeet lapselle hoitoon viedessään.? Ei, koska ne mummon puheille ei korviaan lotkauta kun kotona saavat olla pelaamassa pelikoneillaan tai kännyillä koko ajan.
Nimenomaan tässä vaaditaan mummoilta enemmän kuin mitä vanhemmat itse kotona jaksavat tapella.