P aska avioliitto, mutta ei voi erotakaan

Eihän ihminen ikinä voi tietää etukäteen, valitseeko "oikein". Lapset voivat oirehtia erosta, kyllä, mutta voivat he oirehtia kodin kylmän ilmapiirinkin vuoksi.

Ihminen voi vain pyrkiä elämään rehellisesti, omansa ja toisten tilan huomioon ottaen.

Oma äitini ei halunnut erota "meidän lasten vuoksi", vaan kotona vallitsi jäätävä ilmapiiri, nälväisyjä, tiuskaisuja, jne. Kuviteltiin muka, että me lapset emme tajua mitään, kun eivät ihan suoraan riidelleet koko ajan meidän edessä. Joskus tosin leiskahti ja sanat olivat viiltäviä.

Lähes koko lapsuuden saimme elää siinä syyllisyydessä, että tässä ollaan meidän takia. Kyllä se ymmärrettiin ja tulihan se rivien välistä äidiltä koko ajan. Sitten isä löysi uuden, eikä hän jäänyt pohtimaan, että erotako vai ei, vaan lähti kerrasta.

Nyt äiti on yksin, erittäin katkera, parhaat vuotensa kuulemma uhrannut ja lapset eivät käy kuin joskus ja jouluna. Minulla ei valitettavasti ole mitään tunnesiteitä kumpaankaan, elän täysin omaa elämääni. Sisko pitää lastensa vuoksi jotain yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheellä on erityislapsi, ja kumpikaan vanhemmista ei pärjää lapsen kanssa arjessa yksin, edes vuorokautta. He olisi eronneet jo kauan sitten, koska eivät viihdy enää yhtään yhdessä, mutta lapsen takia eivät voi erota.

Mitä jos se toinen vanhempi vaikkapa kuolee? Mitä se toinen tekee? Itsemurhan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.

No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?

Ap

Vanhempien etäisestä ja kylmästä parisuhteesta

Been there, seen that

Aina voi erota. Kukaan ei voi pakottaa sinua olemaan paskassa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.

No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?

Ap

Enemmän kärsii vanhempien kylmistä ja etäisistä väleistä. Se määrittää koko kodin ilmapiirin, vanhempien parisuhde on lasten koti.

Sen lisäksi se on heille parisuhdemalli, jonka he omaksuvat. He törmäävät niihin teidän aiheuttamiin ongelmiin sitten omissa parisuhteissaan, koska oppivat kylmän ja etäisen mallin, jota alitajuntaisesti hakevat, koska se tuntuu turvalliselta (koska koko lapsuus oli siinä ilmapiirissä).

Kaikkein pahinta lapsille on elää riidan keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainut joka tulkitsi aloittajan viestin näin:

Ap on siis mies, jonka vaimo uhkaa muuttaa 500 km päähän lastensa kanssa mikäli mies ottaa eron, ja miehellä ei ole siellä työmahdollisuuksia, mutta vaimolla on ja vaimo haluaa kostaa eron miehelle käyttämällä lapsia välineenä.

Neuvoisin ap:ta kääntymään juristin puoleen ja kysymään, saako vanhempi muuttaa 500 km päähän lasten kanssa ilman toisen vanhemman suostumusta. Ainakaan ulkomaille muuttoa ei sallita ilman toisen vanhemman lupaa, ja 500 km pääsee jo pitkälle esim. Ruotsiin, Venäjälle, Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan.

Tuohan olisi selvä kosto ja vieraannutusyritys lapsista. Kannattaisi myös käydä ehkä juttelemassa terapeutin kanssa mahdollista eroa varten. Vaimo tuskin terapiaan lähtee, persoonallisuushäiriöinen ei tunnista olevansa viallinen, eikä hoitoa ole, ja käyttäytymisen muutos vaatisi halua jota persoonallisuushäiriöisellä ei yleensä ole.

Ehkä olisi mahdollista vaatia vaimolle psykologin arvio, jos aletaan taistelemaan lapsista. Jos vaimo saa lähivanhemmuuden, lapset ovat tuon sekopään armoilla kaiken aikaa. Jaa mistäkö tiedän että vaimo on sekopää? No siitä että vain sekopää haluaa kostaa exälle lasten hyvinvointia heikentämällä ja viemällä lapset eroon toisesta vanhemmastaan.

Minä tulkitsen niin, että Ap on äiti ja isä uhkaa eron tullen muuttaa pois paikkakunnalta. Tämä päätellen siitä, että ap kertoi

-hänelle ei ole töitä toisella paikkakunnalla

-molemmille on töitä nykyisellä paikkakunnalla

-toinen haluaa muuttaa

-hän ei, koska työpaikka ja kaikki turvaverkot

-> turvaverkoista siis päättelin, että lapset olisivat jäämässä nykyiselle paikkakunnalle ja muuttaja lähtisi yksin

-> isät eivät yleensä oleta niin itsestäänselvästi, että lapset jäävät erossa tyystin heille, joten ihan tämän yleistyksen pohjalta päättelen aloittajan olevan äiti.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheellä on erityislapsi, ja kumpikaan vanhemmista ei pärjää lapsen kanssa arjessa yksin, edes vuorokautta. He olisi eronneet jo kauan sitten, koska eivät viihdy enää yhtään yhdessä, mutta lapsen takia eivät voi erota.

Kotihoito? Sossu? Laitoshoito? Lyhytaikaishoito? Hoitajat?

No mitäpä jos avaisit edes sanaisen arkkusi puolisollesi ja myönnät hänelle, että suhteenne ei ole onnellinen. Se on jo alku. Ero on paha jos se tulee yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua miksi ei voi erota. Kuoleeko jos eroaa? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos eroaa? Kaikki asiat on järjestettävissä, aikuinen ihminen vaan järjestää ne.

Asiat ei ole noin mustavalkoisia. Tilanteeseen liittyy lapsia, ja yritän tehdä niin miten heidän kannalta parasta on. Ap

Ai jumankekka mua ärsyttää tuo väite. Yleensä lapsille on se ero parempi, jos se on vaihtoehtona. Puhun kokemuksesta, olispa vanhemmat eronneet aiemmin...

Miksi avioliitto on paska? Voisiko sille tehdä jotain yhdessä. Pitkään suhteeseen kuuluu ne kuopat ja huiput ja rakastaminen vaatii välillä töitä. Ei ole olemassa sellaista unelmasuhdetta, missä menee aina kaikki kivasti, hyvin ja ihanasti. Missä toinen on ihana ja itse on ihana. Missä ei riidellä tai olla erimieltä. Läheisyyttä on välillä enemmän ja välillä vähemmän. Avain kaikkeen on keskustelu ja turvallisen olon tekeminen molemmille. Ei kiristäminen rakkaudella tai suhteella, vaan luoda turvallinen olo ja kertoa, mikä mättää ja toivoisi, että sille voitaisiin yhdessä tehdä jotain.  Läheisyyttä on hyvä yrittää ylläpitää silloinkin kun se on vaikeaa. 

Nykyään erotaan aivan liian helposti. Lapset kärsivät eniten. Vanhemmat löytävät uuden tai uusia suhteita. Usein ne samat asiat tulevat eteen sielläkin. Ei sitä onnea löydä muualta. 

Eri asia jos suhteessa on pettämistä, luottamus menny, väkivaltaa jne

Olen myös hyvin onneton avioliitossa. Ehdotin miehelleni jo eroa suhteen alussa mutta tästä seurasi se että uhkasi itsemurhalla. Olin nuori ja naiivi ja ajattelin että jäämällä avioliittoon pelastan mieheni. Viidentoista vuoden aikana mieheni harvoin kehui minua, osti kyllä pakolliset lahjat synttäreinä ja pyhinä mutta muuten elämässä ei ollut kehumista kun ei ollut hellyydenosoituksia, ihania katseita ja minulle tuli olo että olemme vain kämppäkavereita. Seksiäkin oli mutta ei mitenkään erityisen tyydyttävää. Noh kävi niin että tapasin erään toisen jonka kanssa petin miestäni ja kaikki hänen kanssaan oli täydellistä... kaikki mitä halusin. Mieheni heräsi, antoi pettämiseni anteeksi ja yrittää nyt ainakin jollain tavalla pelastaa meidän avioliittomme. Itse en ole ihan vakuuttunut, kaipaan edelleen sitä ihmistä jonka kanssa kaikki synkkasi. Oli romantiikkaa, syvä tunneyhteys, läheisyyttä yms.... olen surullinen, loppuunpalanut. Miehen kaikki hyvä mitä hän yrittää tehdä meidän puolestamme tuntuu vain siltä että yrittää täydentää sitä paikkaa mikä puuttui koko avioliittomme aikana. En tiedä onko minun järkevä edes jatkaa tätä. Meillä on lapsi (ei sentään mikään pieni enää).

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän apta. Vaikea tietää että mikä on paras vaihtoehto. Itse voin ihan hyvin elää tällaista rakkaudetonta (miestä kohtaan) elämää, en arvosta häntä valheidensa takia mutta arki kuitenkin sujuu yhdessä. Miehen olemassa olo mahdollistaa myös sen että pääsen pari kertaa viikossa harrastamaan. Taloudellinen tilanne on myös parempi kuin se että olisin yksin, tienaan mediaanin verran. Lapsia en haluaisi jakaa viikko viikko systeemiin, olisi kamalaa elää puolet vuodesta ilman heitä. Siksi kärvistelen. Miinuksena tässä on tietysti se että annan lapsille mallin, että parisuhde on tällainen. Vaikka tullaan sikäli hyvin toimeen miehen kanssa niin silti mietityttää että aistivatko he jotain.

Anteeksi, mutta särähtää pahasti korvaan tuo, että mahtavatkohan lapset aistia jotakin. Totta hemmetissä he aistivat! Vanhempani erosivat vuosikymmeniä sitten, ja edelleen olen sitä mieltä, että ero oli niissä olosuhteissa a i n o a oikea ratkaisu, vaikka se oli vaikeaa aikaa meille kaikille. Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat jatkaneet avioliittoaan, ja minun olisi pitänyt elää sen kaiken sotkun keskellä.  

No miksi sä sitten tulet tänne valittaan?!

Sanot olevasi kurjassa liitossa, mutta et halua erota. Mitä tuohon sitten pitäisi vastata?

Haetko huomiota? Vai oletko niitä ihmisiä, jotka tykkää valittaa vain valittamisen ilosta tekemättä asioille kuitenkaan koskaan yhtään mitään?

Kun kerran olet päättänyt jäädä huonoon liittoon, niin sitten ei saa valittaa. Olet päätöksesi tehnyt. Ja nyt on sitten elettävä sen päätöksen kanssa.

Jaksoin vuosikaudet ja vielä nelisen vuotta senkin jälkeen, kun päätin, että ero todellakin tulee. Ymmärrän kyllä ap:ta. Itse odotin parempaa ajankohtaa, eikä se ole kaduttanut, vaikka rankkaa olikin. Välillä hajoilinkin esim. yksin autossa. Mutta sain voimaa tekemällä kivoja juttuja. Sain voimaa lapsista, musiikista ja huumorista.

Voimia sinulle. Ero oli lopulta taivaallisen ihana. Onneksi se sijoittui juuri oikein.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei ole syy jäädä huonoon avioliittoon.  Olen itse avioeroperheestä ja toki meillä oli lapsena kipuilumme asian kanssa, mutta nyt, aikuisena koen olevani paljon tasapainoisempi, kuin monet ystäväni joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä vaikkei mitään rakkautta heidän välillään olekaan. Ystävät on kertoneet, ettei heidän kotonaan koskaan vanhemmat halailleet, harrastaneet yhdessä, olleet lähellä. Tiuskittiin, oltiin etäisiä, joidenkin isä/äiti jopa petti mutta silti jäätiin yhteen lasten takia. Tässä myös vanhempien suhde lapsiin kärsii.

Nyt ystävilläni on vaikeuksia löytää ja rakentaa kestävää parisuhdetta, koska he ovat saaneet ihan kieroutuneen kuvan onnellisesta parisuhteesta kotona. Lapset kun tuppaavat omaksumaan vanhempien tapoja ja toistavat sitten samoja virheitä itse myöhemmin. Ystäväni eivät siis osaa halata, kertoa tunteistaan kumppanille, olla avoimia ja haavoittuvaisia.

 

Meillä oli juuri tällaista. Kasvoin ainaisten riitojen keskellä ja ihmettelin miksi aina vaan pysyttelevät yhdessä. Me ei koskaan tehty mitään yhdessä perheenä, käyty missään yhdessä, oli ne jutut mitä tehtiin äidin kanssa ja toiset isän kanssa. Elin kuin erolapsi vaikka vanhemmat asuivat yhdessä. Olin jopa mielessäni miettinyt kumman luona asuisin jo eroaisivat.

Nyt kun näen somessa tuttavien, työkavereiden yms ajanviettoa omien lastensa kanssa tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta käydä koko perheellä esim. ravintolassa syömässä, tai terassilla. Tai ulkomaanmatkalla

Vierailija kirjoitti:

Miksi avioliitto on paska? Voisiko sille tehdä jotain yhdessä. Pitkään suhteeseen kuuluu ne kuopat ja huiput ja rakastaminen vaatii välillä töitä. Ei ole olemassa sellaista unelmasuhdetta, missä menee aina kaikki kivasti, hyvin ja ihanasti. Missä toinen on ihana ja itse on ihana. Missä ei riidellä tai olla erimieltä. Läheisyyttä on välillä enemmän ja välillä vähemmän. Avain kaikkeen on keskustelu ja turvallisen olon tekeminen molemmille. Ei kiristäminen rakkaudella tai suhteella, vaan luoda turvallinen olo ja kertoa, mikä mättää ja toivoisi, että sille voitaisiin yhdessä tehdä jotain.  Läheisyyttä on hyvä yrittää ylläpitää silloinkin kun se on vaikeaa. 

Nykyään erotaan aivan liian helposti. Lapset kärsivät eniten. Vanhemmat löytävät uuden tai uusia suhteita. Usein ne samat asiat tulevat eteen sielläkin. Ei sitä onnea löydä muualta. 

Eri asia jos suhteessa on pettämistä, luottamus menny, väkivaltaa jne

On olemassa. Siinä olet väärässä. Minulla on piiiitkä parisuhde, jossa ollaan ihania toisillemme eikä koskaan riidellä. Kumpaakaan ei riidat kiinnostele. Olemme tosi samanlaisia ja tasa-arvoisia. Ei vain tule aiheita riitaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on todella paljon katkeroituneita yksinhuoltajia. Ero on se ihan viimeinen keino eli väkivalta tai päihdetapauksissa. Muuten asiat selviävät puhumalla ja ajan kanssa.

Yksinhuoltajien puheissa ero lapsille hyväksi jne. mutta ei lapselle ole mikään niin kauheaa kuin vanhempien ero. 

Suurin osa eronneista naisista kuvittelee kahden lapsen ja lyhyen liittonsa jälkeen löytävänsä elämänsä prinssin mutta totuus on kuitenkin siellä lähikuppilassa muiden yksinhuoltajien kanssa örveltäminen ja yöllä raahataan joku alan mies kotiin. Aamulla herätessä kauhistellaan mikä helvetti tuossa vieressä makaa ja toivotaan että lapset nukkuvat tai ovat lähteneet kouluun.

Tunnen paljon yh vanhempia ja kukaan ei tuo (harvoin ees käyvät) lähikuppilasta ketään noin vaan kotiin. Kaikki ovat vastuullisia vanhempia ja hoitavat tapailut lasten poissaollessa. Itsekin tutustuessani uuteen puolisooni, aloitimme suhteen rauhallisesti ja lapseni tapasi vasta kun oli varmaa että suhde alkaa. Nyt 10 vuotta yhteiseloa ja kaikki sujunut hyvin.

Miksi lapsienkaan jälkeen vanhemman pitäisi olla huonossa suhteessa? Nykyään lapsilla terveempi suhde isäänsä kun hän ei ota heitä itsestäänselvyytenä ja riippakivenä.

Minä myös harkitsin eroa siltä kannalta että jäisin lasten takia mutta tiesin että joutuisin luopumaan omista haaveista ainakin 10 vuotta vielä. Liian pitkä aika! Parempi elää omannäköistä elämää iloisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua miksi ei voi erota. Kuoleeko jos eroaa? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos eroaa? Kaikki asiat on järjestettävissä, aikuinen ihminen vaan järjestää ne.

Asiat ei ole noin mustavalkoisia. Tilanteeseen liittyy lapsia, ja yritän tehdä niin miten heidän kannalta parasta on. Ap

Et yritä. Eikä yritä miehesikään, joka kiristää ja uhkailee muutolla. Hänhän se on kiukuspäissään toiselle puolen maata muuttamassa, eikö? Ei hän välitä lapsista. Lapset tietävät sen jo. Välitä edes sinä sen verran että pelastat heidät tuosta parisuhdepaskasta.

Lapsuuteni PARAS asia oli, että vanhempani erosivat.