Lue keskustelun säännöt.
P aska avioliitto, mutta ei voi erotakaan
05.10.2022 |
En varmaan ole ainoa tällaisessa tilanteessa. Ihan p aska avioliitto, mutta eri syistä johtuen ei voi erotakaan. Ja trollaajille tiedoksi, kyse ei ole rahasta, olen se liiton varakkaampi osapuoli ja avioehto on. Miten te muut jaksatte huonoa parisuhdetta vuodesta toiseen sinnittelemällä? Meinaa pää hajota tässä.
Kommentit (252)
Lapset ei ole syy jäädä huonoon avioliittoon. Olen itse avioeroperheestä ja toki meillä oli lapsena kipuilumme asian kanssa, mutta nyt, aikuisena koen olevani paljon tasapainoisempi, kuin monet ystäväni joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä vaikkei mitään rakkautta heidän välillään olekaan. Ystävät on kertoneet, ettei heidän kotonaan koskaan vanhemmat halailleet, harrastaneet yhdessä, olleet lähellä. Tiuskittiin, oltiin etäisiä, joidenkin isä/äiti jopa petti mutta silti jäätiin yhteen lasten takia. Tässä myös vanhempien suhde lapsiin kärsii.
Nyt ystävilläni on vaikeuksia löytää ja rakentaa kestävää parisuhdetta, koska he ovat saaneet ihan kieroutuneen kuvan onnellisesta parisuhteesta kotona. Lapset kun tuppaavat omaksumaan vanhempien tapoja ja toistavat sitten samoja virheitä itse myöhemmin. Ystäväni eivät siis osaa halata, kertoa tunteistaan kumppanille, olla avoimia ja haavoittuvaisia.
Mun molemmat vanhemmat meni uusiin naimisiin joidenkin vuosien päästä ja ovat edelleen yhdessä uusien kumppaniensa kanssa (jo toistakymmentä vuotta). He ovat molemmat onnellisia, he harrastaa yhdessä kumppaninsa kanssa, halailee, suutelee, nauraa, ovat onnellisia. Kyllä mä mielummin katselin sellaista parisuhdeonnea lapsena ja nuorena, kuin sitä mitä mun vanhemmat olisi keskenään osoittaneet. Olen tosi iloinen, että mun vanhemmat päätti erota. Minä olen onnellisesti naimisissa ja perheellinen - asioita, joita nämä ystäväni haluaisivat mutta sen saavuttaminen tuntuu olevan tosi vaikeaa. Onko sillä yhteys lapsuuden ja kotoa opittujen asioiden kanssa? En tiedä, mutta veikkaan näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän joka on luonut meidät, tahtoisi meidän olevan onnellisia ja pääsevän kuoltuamme paratiisiin. Pyydä apua rukouksessa jeesukselta sinulle ja koko perheellesi sekä antamaan viisautta toimia hänen tahtonsa mukaan. Hänellä on hyvä tahto sinua ja koko perhettäsi kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainut joka tulkitsi aloittajan viestin näin:
Ap on siis mies, jonka vaimo uhkaa muuttaa 500 km päähän lastensa kanssa mikäli mies ottaa eron, ja miehellä ei ole siellä työmahdollisuuksia, mutta vaimolla on ja vaimo haluaa kostaa eron miehelle käyttämällä lapsia välineenä.
Neuvoisin ap:ta kääntymään juristin puoleen ja kysymään, saako vanhempi muuttaa 500 km päähän lasten kanssa ilman toisen vanhemman suostumusta. Ainakaan ulkomaille muuttoa ei sallita ilman toisen vanhemman lupaa, ja 500 km pääsee jo pitkälle esim. Ruotsiin, Venäjälle, Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan.
Tuohan olisi selvä kosto ja vieraannutusyritys lapsista. Kannattaisi myös käydä ehkä juttelemassa terapeutin kanssa mahdollista eroa varten. Vaimo tuskin terapiaan lähtee, persoonallisuushäiriöinen ei tunnista olevansa viallinen, eikä hoitoa ole, ja käyttäytymisen muutos vaatisi halua jota persoonallisuushäiriöisellä ei yleensä ole.
Ehkä olisi mahdollista vaatia vaimolle psykologin arvio, jos aletaan taistelemaan lapsista. Jos vaimo saa lähivanhemmuuden, lapset ovat tuon sekopään armoilla kaiken aikaa. Jaa mistäkö tiedän että vaimo on sekopää? No siitä että vain sekopää haluaa kostaa exälle lasten hyvinvointia heikentämällä ja viemällä lapset eroon toisesta vanhemmastaan.
Mitä kummaa? Ei toisesta ihmisestä voi vaatia mitään psykologin arviota.
Jos ei voi erota, mutta liitto on huono, täytyy elää omaa elämäänsä, täyttää kalenteri omilla menoillaan välittämättä toisesta, tavata haluamiaan ihmisiä, hoitaa kotona asiat asiallisesti, pitää puolisoa kuten ikävää työtoveria jonka kanssa pitää pystyä kommunikoimaan. Lapset hoidetaan , mutta kärsiiväthän ne tästä kylmyydestä. Joten paskassa suhteessa ei kannata elämäänsä tuhlata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.
No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?
ApEkasta vaihtoehdosta. Ne lapsethan joutuu kävelemään munankuorien päällä joka ikinen päivä nyt. Eron jälkeen olisivat ihan varmasti helpottuneita.
Nimim. kokemusta on
Minulla myös kokemusta, ja sanon, että ehdottomasti toka vaihtoehto on haitallisempi. On totta, että elämässä ennen vanhempien eroa piti olla vähän varuillaan, mutta eron jälkeen vasta tuli kunnon romahdus. Päädyttiin veljen kanssa sijoitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti paras ratkaisu olisi parantaa liittoanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.
No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?
ApKärsivät enemmän kylmästä parisuhteesta. Eivät välttämättä pysty muodostamaan aikuisena terveitä ihmissuhteita, kun ovat saaneet väärän toimintamallin.
Juuri näin!
Erosin tunnekylmästä puolisosta kun lapset olivat 4-13v. 3 vuotta myöhemmin aloin seurustelemaan ihanan miehen kanssa joka on rakastanut lapsiani kuin omiaan jo vuosikymmeniä. Eniten olen onnellinen siitä että lapset saivat normaalin, rakastavan ja arvostavan parisuhdemallin omaan elämäänsä! Kaikesta huomaa eroavaisuuden aikaisempaan elämään!
Kaikilla ei toki käy näin hyvä tuuri mutta ennemmin onnellisena yhden vanhemman kanssa kuin ahdistavassa ilmapiirissä! Lapset imevät kaiken kuin sienet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti paras ratkaisu olisi parantaa liittoanne.
Ei taida olla enää mahdollista parantaa siinä vaiheessa, kun toinen on suoraan uhannut jättää lapset, jos ero tulee. Tahallinen muutto ilman syytä 500 km päähän on vain kiusaa exälle ja lapsille. Tuon vuoksihan ap ei uskalla erota. Minulle se olisi syy lähteä ja äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti paras ratkaisu olisi parantaa liittoanne.
Ei taida olla enää mahdollista parantaa siinä vaiheessa, kun toinen on suoraan uhannut jättää lapset, jos ero tulee. Tahallinen muutto ilman syytä 500 km päähän on vain kiusaa exälle ja lapsille. Tuon vuoksihan ap ei uskalla erota. Minulle se olisi syy lähteä ja äkkiä.
Aina on mahdollista parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.
No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?
ApMiksi se sellaiseksi jäisi?
Koska lapset on pieniä ja jos otan eron, niin toinen vanhempi tulee muuttamaan toiselle puolelle Suomea, toinen taas jää nykyiselle paikkakunnalle. Ap
Mun vanhemmat erosi kun mä olin 2-vuotias, muuttivat eri paikkakunnille, alkuun n. 2h ajomatkan päähän toisistaan ja nyt asuneet toista vuosikymmentä n. 4h ajomatkan päässä toisistaan. Olen asunut erosta lähtien äidilläni, ja läheisemmät suhteet minulla on isääni. Yhteys ei siis jää vähäiseksi, jos molempia vanhempia kiinnostaa pitää suhteet lapsiinsa hyvänä. Kun lapset ovat nuoria, se on vanhemmista kiinni, haluaako pitää välit lapsiinsa. Väitän, että lapset kärsivät enemmän vanhempien huonoista väleistä kuin siitä, että vanhemmat eroavat.
Kun mieheni aikoinaan erosi, jäi lapset hyvin pienenä usean sadan kilometrin päähän. Elivät ja kävivät koulun äitinsä luona. Miehelläni ei ollut vaatimuksia, tapaili pari kertaa kuukaudessa. Lapsilla oli rauha , eivätkä tarvinneet seilata kahden kodin välillä. Nyt kaikki aikuisia ja erittäin hyvät välit kaikilla isäänsä, asuvat aikuisina lähellä isää ja yhteydenpito ja yhdessäolo on kiinteää ja mutkatonta ja välit heillä erinomaiset sekä äitiinsä että isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä aina vedotaan lapsiin, miten ero on lopulta hyvästä lapsienkin kannalta, aivan kuin he automaattisesti olisivat erosta hyvillään ja jättävän osapuolen puolella.
Tiedän perheitä, missä lapset syyttävät äitiä tai isää erosta ja raastavimmat riidat lopulta käydäänkin niiden lasten kanssa ja suhde lapsiin ei välttämättä koskaan palaudu entiselleen.
Väkivaltaiset suhteet asia erikseen.
Näinpä. Minäkin tunnen perheen jossa lapset syyttävät eroa hakenutta osapuolta. Syy erolle oli toisen puolison koko avioliiton jatkuneet salasuhteet. Mutta lasten mielestä ei ollut pettäjän vika, vaan eroa hakeneen petetyn. Petetty menetti koko perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.
No kummasta vaihtoehdosta lapset kärsii enemmän: Vanhempien etäinen ja kylmä parisuhde vai se, että eron jälkeen yhteys toiseen vanhempaan jää hyvin vähäiseksi?
Ap
Parempi vaihtoehto on vanhempien ero. Nimimerkillä helpottunut omien vanhempien erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoni: eroa, anna miehen muuttaa, hoida lapset mallikkaasti. Jos miehesi haluaa tavata lapsia, tulee lasten luokse. Nykyään voi pitää näköyhteyttä ja jutteluyhteyttä muutenkin kuin tapaamalla. Äkkiä on lapset siinä iässä, että voivat liikkua itse halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voit! Kaikki keksimäsi "erinäiset syyt" ovat tekosyitä. Lapset eivät ainakaan arvosta jos heidän vuokseen kärsitte, ajat vain pois.
Sivusta:
Täysin eri mieltä tästä. Meidän liitossa on ollut aikoinaan isoja vaikeuksia, riitelyä, uskottomuutta ja muuta, mutta viime vuodet on mennyt hyvin, kun lasten takia päätettiin korjata asioita ja jatkaa. Lapsista huomaa heidän saaneen tilaa kasvaa ja kehittyä, kun perusturvallisuus on lisääntynyt, kun taas tuttujen eroperheiden lapsilla näyttää olevan ongelmia. Täällä palstalla on helppo kannustaa eroon, ja ihmisillä on arvot ihan vinksallaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavaperheellä on erityislapsi, ja kumpikaan vanhemmista ei pärjää lapsen kanssa arjessa yksin, edes vuorokautta. He olisi eronneet jo kauan sitten, koska eivät viihdy enää yhtään yhdessä, mutta lapsen takia eivät voi erota.
Joo, valehtelematta niin täälläkin.
No mutta, siinähän on kaksi vaihtoehtoa, joko eroaa tai jatkaa nykyistä liittoa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ei ole syy jäädä huonoon avioliittoon. Olen itse avioeroperheestä ja toki meillä oli lapsena kipuilumme asian kanssa, mutta nyt, aikuisena koen olevani paljon tasapainoisempi, kuin monet ystäväni joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä vaikkei mitään rakkautta heidän välillään olekaan. Ystävät on kertoneet, ettei heidän kotonaan koskaan vanhemmat halailleet, harrastaneet yhdessä, olleet lähellä. Tiuskittiin, oltiin etäisiä, joidenkin isä/äiti jopa petti mutta silti jäätiin yhteen lasten takia. Tässä myös vanhempien suhde lapsiin kärsii.
Nyt ystävilläni on vaikeuksia löytää ja rakentaa kestävää parisuhdetta, koska he ovat saaneet ihan kieroutuneen kuvan onnellisesta parisuhteesta kotona. Lapset kun tuppaavat omaksumaan vanhempien tapoja ja toistavat sitten samoja virheitä itse myöhemmin. Ystäväni eivät siis osaa halata, kertoa tunteistaan kumppanille, olla avoimia ja haavoittuvaisia.
Mun molemmat vanhemmat meni uusiin naimisiin joidenkin vuosien päästä ja ovat edelleen yhdessä uusien kumppaniensa kanssa (jo toistakymmentä vuotta). He ovat molemmat onnellisia, he harrastaa yhdessä kumppaninsa kanssa, halailee, suutelee, nauraa, ovat onnellisia. Kyllä mä mielummin katselin sellaista parisuhdeonnea lapsena ja nuorena, kuin sitä mitä mun vanhemmat olisi keskenään osoittaneet. Olen tosi iloinen, että mun vanhemmat päätti erota. Minä olen onnellisesti naimisissa ja perheellinen - asioita, joita nämä ystäväni haluaisivat mutta sen saavuttaminen tuntuu olevan tosi vaikeaa. Onko sillä yhteys lapsuuden ja kotoa opittujen asioiden kanssa? En tiedä, mutta veikkaan näin.
Läheskään kaikkien vanhempien uudetkaan suhteet eivät todellakaan ole onnellisia. Lisäksi moneen uuteen suhteeseen lähdetään pettämisen kautta, siinäpä oiva malli parisuhteesta lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua miksi ei voi erota. Kuoleeko jos eroaa? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos eroaa? Kaikki asiat on järjestettävissä, aikuinen ihminen vaan järjestää ne.
Asiat ei ole noin mustavalkoisia. Tilanteeseen liittyy lapsia, ja yritän tehdä niin miten heidän kannalta parasta on. Ap
Olet mukavuudenhaluinen raukka, joka ei halua luopua niistä mukavuuksista, joita vaimo tuottaa. Jos avioliitto on paska, niin on lasten elämäkin paskaa ja itse asiassa paljon pahempaa paskaa kuin vanhempien.
Jatkan vielä että persoonallisuushäiriöisen äidin lapsena kasvaneena voin kertoa ettei lapsilla ole helppoa. Äidilläni oli epävakaa ja harhaluuloinen persoonallisuus, joka ilmeni mm. henkisenä väkivaltana lapsiin ja mieheen kohdistuen, mutta kohdistui kyllä kaikkiin sukulaisiin omiin ja miehen puolelta, sekä naapureihin. Teet niin tai näin, tuollaisen kanssa ei voi voittaa.
Isä oli matkatöissä koska elätti perheen, ja vielä sittenkin kuin äiti palasi takas työelämään osa-aikatyöhön kotiäitivuosien jälkeen. Me lapset odotimme aina että isä tulisi kotiin, koska silloin äiti räyhäsi isälle ja me saimme vähän hengähtää. Mutta isän ansiosta meillä oli sentään yksi täyspäinen vanhempi perheessä. Tosin emme me täysin vaurioitta selvinneet, itse kukin sai jonkun paniikkihäiriö-, ahdistuneisuushäiriö -diagnoosin ja purki äititraumoja terapiassa pari vuotta per nenä. Mutta jos olisimme olleet vain äidin armoilla kaiken aikaa, olisimme kasvaneet täysin kieroon, peruuttamattomasti.
Äidin harhaluuloisuusoireet helpottivat ajan kanssa kuten noille useimmiten käy, ja joskus 45 - 50 ikävuoden tienoilla ne lievenivät ja sitten hävisivät ja vanhempani tulivat taas hyvin toimeen keskenään, mutta silloin me lapset olimme jo muuttaneet omillemme.