Minkä takia pienen lapsen pitää nukkua yksin ?
Miksi lapset ei saa nukkua samassa huoneessa kuin vanhemmat ? Lapsella kuitenkin on luontainen tarve olla vanhemman lähellä turvassa. Moni karkaa huoneestaan vanhempien väliin. Miksi ihminen haluaa pakottaa lapselle jotain muuta mitä luontainen tarve sanoo?
Miten se tukee lapsen kehitystä että lapsi on yksin omassa huoneessa?
Ymmärrän että samassa sängyssä nukkuminen ei ole kenellekään hyväksi kun kaikki heräilee, mutta esim omassa sängyssä mutta samassa huoneessa nukkuminen rauhoittaa kaikkia kun kenenkään ei tarvitse juoksennella yöllä mihinkään.
Niin ihmettelen mitä niin tärkeää tuo yksin nukkuminen tuo tullessaan että se väkipakolla opetellaan vielä lapsen ollessa tosi pieni?
Kommentit (67)
Meillä nukkuu 7-vuotias ja vauva molemmat äidin vieressä ja hyvin sujuu näin :)
Itsekin nukuin lähes 10-vuotiaaksi äidin vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo perhepeti ole ihan yleinen Suomessa?
Meillä lapsi on nukkunut omassa sängyssä vastasyntyneestä asti. En imettänyt.
Aluksi nukkui pinnasängyssä meidän sängyn vieressä. Vuoden ikäisenä siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen.
Nyt kaksi vuotias ja on nukkunut täysiä unia vuoden.
Omaa lähipiiriä kun katsoo niin en kyllä tiedä ketään joka nukkuisi perhepedissä. Muutenkin kaikki aina olettaa että lapset nukkuu omissa huoneissaan
Koska äiti herää jokaiseen pieneenkin inahdukseen ja tuhahdukseen. Itse en ainakaan pystynyt nukkumaan samassa huoneessa alle 10-vuotiaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Koska äiti herää jokaiseen pieneenkin inahdukseen ja tuhahdukseen. Itse en ainakaan pystynyt nukkumaan samassa huoneessa alle 10-vuotiaan kanssa.
Nukkuuko siis mieskin eri huoneessa ?
Se on väärin. Ei olisi tullut mieleenkään pitää vauvaa eristyksissä vaan se oli mun vieressä koska olin äiti ja pikkulapsiaikana en myöskään hylännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äiti herää jokaiseen pieneenkin inahdukseen ja tuhahdukseen. Itse en ainakaan pystynyt nukkumaan samassa huoneessa alle 10-vuotiaan kanssa.
Nukkuuko siis mieskin eri huoneessa ?
Veikkaisin, vaikka en hän olekaan keneltä kysyt, että ei ole oletusta, että mies herää inahduksensa ja äännähdyksensä jälkeen ja tarvitsee sulta ruokaa tai hoivaa. Sitä on ihan erilailla herkkänä vauvan äänille
Meillä on aina pikkulapset saaneet nukkua samassa huoneessa. En halua olla ilkeä tiukka ihminen omille lapsilleni ainakaan. Kyllä niistä neljästä on jokainen ennen armeijaikää halunneet siirtyä omiin huoneisiinsa nukkumaan. 😉
Eipähän ole tarvinnut katua sitä etten olisi ollut hyvä rakastava äiti. Sitä katuisin eniten.
Vierailija kirjoitti:
Se on väärin. Ei olisi tullut mieleenkään pitää vauvaa eristyksissä vaan se oli mun vieressä koska olin äiti ja pikkulapsiaikana en myöskään hylännyt.
No eikä ole, jos ei äiti saa nukuttua. Puolikuolleena kulkeva äiti on vaaraksi , sehän on sama kuin oisit pienessä humalassa koko ajan.
Ja en puolustele tässä itseäni, lapseni nukkui pitkään kanssani samassa huoneessa. Mutta äitisyyttely on persiistä.
Nykyään kuvitellaan, että jos pienen lapsen jättää hetkeksikin yksin, niin lapsi tuntee itsensä hylätyksi ja saa traumat.
Meillä esikoinen muutti omaan huoneeseen pari kuukautta ennen kuopuksen laskettua aikaa, eli siinä 1v 2kk iässä. Oli pakko, koska makkariin ei mahdu kunnolla parisängyn lisäksi kahta pinnasänkyä. Molemmat siis nukkuu yöt omissa sängyissään, tosin esikoisella oli tapana nukkua aamut meidän sängyssä vanhempien kanssa, että saatiin itse nukkua pidempään. Välillä pääsee nytkin viekkuun, jos ei kuopus ole just silloin sängyssä syömässä/nukkumassa (samasta syystä, eli että saisi itse nukkua pidempään), mutta yleensä käy niin, että kun se isompi kerrankin inahtaa innosta pikkusisaruksen nähdessään, niin pienempikin herää ja sitten ei nuku kukaan.
Tai sitten pienempi huutaa niin, että isompikin herää. Aika usein nuo on muutenkin yöllä samaan aikaan hereillä ja kieltämättä on ahterista juosta toiselle puolelle kämppää vähän väliä isomman takia.
Varmaan näillä sähkön hinnoilla pitäis koko perheen muuttaa samaan makkariin ja toivoa, että pysytään porukassa lämpimänä. Ei siinä kukaan kyllä saa nukuttua, mutta ei ainakaan paleltaisi porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äiti herää jokaiseen pieneenkin inahdukseen ja tuhahdukseen. Itse en ainakaan pystynyt nukkumaan samassa huoneessa alle 10-vuotiaan kanssa.
Nukkuuko siis mieskin eri huoneessa ?
Eri huoneessa kuin lapsi vai eri huoneessa kuin äiti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on väärin. Ei olisi tullut mieleenkään pitää vauvaa eristyksissä vaan se oli mun vieressä koska olin äiti ja pikkulapsiaikana en myöskään hylännyt.
No eikä ole, jos ei äiti saa nukuttua. Puolikuolleena kulkeva äiti on vaaraksi , sehän on sama kuin oisit pienessä humalassa koko ajan.
Ja en puolustele tässä itseäni, lapseni nukkui pitkään kanssani samassa huoneessa. Mutta äitisyyttely on persiistä.
Mites ne äidit jotka heräilevät sen takia että ravaavat joka yö viemässä lapsen omaan huoneeseensa tai että lapsi heräilee siellä toisessa huoneessa? Eikö se sitten ole rasittavaa ?
Meillä kaikki kolme lasta ovat saaneet nukkua vieressä ja sen jälkeen samassa huoneessa niin kauan, kunnes ovat alkaneet nukkumaan yönsä suurinpiirtein hyvin. Tämä on tapahtunut noin 1-1,5 vuoden iässä. Sen jälkeen he ovat saaneet siirtyä omiin huoneisiin ja kaikki ovat olleet ylpeitä kauniista kivoista huoneistaan. Siirtymä on onnistunut aina kivasti.
Miehen kanssa nukumme välillä eri huoneissa, joska meidän rytmimme ovat erilaiset. Mies on lähtenyt hyvin aikaisin töihin ja minulla on taas ollut iltavuoroa, joten emme mekään vierekkäin välttämättä nuku. Koko perhe nukkui kuitenkin näillä järjestelyillä tosi hyvin.
Meillä vauva nukkui kainalossa ja pikkuhiljaa siirtyi omaan sänkyyn, käden ulottuville. Siitä oli helppo rauhoitella, jos lapsi heräsi ja helppo kaikkien jatkaa unia. Nelivuotiaana lapsi itse halusi siirtyä omaan huoneeseen nukkumaan. Oli selvästi saanut tankattua turvaa ja oli valmis siirtymään omaan huoneeseen. On siitä lähtien nukkunut omassa huoneessaan rauhallisesti. Nyt on jo kouluikäinen ja edelleen saa tulla viereen, jos haluaa (viihtyy tosin omassa sängyssään niin että harvoin tulee) ja jos on sairaana, aina otan viereeni.
Meille, koko perheelle, oli ainakin paljon helpompaa pitää lapsi lähellä. Ei tarvinnut herätä itkuun ja lähteä toiseen huoneeseen, vaan lapsi rauhoittui jo läheisyydestä.
Mä nukun kolmen lapseni kanssa samassa huoneessa, ovat kaikki alle kouluikäisiä. Mies nukkuu sitten erikseen yksin. Mutta ei kyllä kiinnosta helkkariakaan miten muut nukkuu. Eiköhän jokainen perhe tee omat ratkaisunsa.
Suomessa on kova yksin ja itse pärjäämisen kulttuuri ja se halutaan iskostaa vauvasta lähtien. Sota- ja pula-aika oli kovaa, vanhemmat paiski töitä ja lapset kasvoivat ns. itsekseen.
Riippumattomuus, se ettei tarvitse apua, on ollut hyve. Ettei ole vaivaksi.
Tätä huomaa edelleen mutta onneksi ajat ovat myös muuttuneet - välillä kyllä liikaa sinne toiseenkin ääripäähän.
Mutta kyllä ihan pienen lapsen olisi luonnollista nukkua lähellä turvaa. Nukkuuhan eläimetkin yhtenä myttynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on väärin. Ei olisi tullut mieleenkään pitää vauvaa eristyksissä vaan se oli mun vieressä koska olin äiti ja pikkulapsiaikana en myöskään hylännyt.
No eikä ole, jos ei äiti saa nukuttua. Puolikuolleena kulkeva äiti on vaaraksi , sehän on sama kuin oisit pienessä humalassa koko ajan.
Ja en puolustele tässä itseäni, lapseni nukkui pitkään kanssani samassa huoneessa. Mutta äitisyyttely on persiistä.Mites ne äidit jotka heräilevät sen takia että ravaavat joka yö viemässä lapsen omaan huoneeseensa tai että lapsi heräilee siellä toisessa huoneessa? Eikö se sitten ole rasittavaa ?
He, joilta olen tästä kuullut, ovat sen kokeneet itsellensä hyväksi tavaksi. osalla on myös niin, että on jaetut "yövuorot" ja vuorottelevat yöheräämisiä.
Jotkut sitten puolestaan tekevät niin, että toinen vanhempi nukkuu lapsen kanssa eri huoneessa vuoroöin
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kova yksin ja itse pärjäämisen kulttuuri ja se halutaan iskostaa vauvasta lähtien. Sota- ja pula-aika oli kovaa, vanhemmat paiski töitä ja lapset kasvoivat ns. itsekseen.
Riippumattomuus, se ettei tarvitse apua, on ollut hyve. Ettei ole vaivaksi.Tätä huomaa edelleen mutta onneksi ajat ovat myös muuttuneet - välillä kyllä liikaa sinne toiseenkin ääripäähän.
Mutta kyllä ihan pienen lapsen olisi luonnollista nukkua lähellä turvaa. Nukkuuhan eläimetkin yhtenä myttynä.
Kuuntelin kerran jonkun lastenpsykologin tms. haastattelua ja häneltä kysyttiin tästä. Nukkumapaikalla ei hänen mukaansa sinällään ollut väliä, vaan sillä, että lapsen tarpeisiin vastattiin . Eli mentiin sitten paikalle, jos heräsi itkemään
Vierailija kirjoitti:
Mä nukun kolmen lapseni kanssa samassa huoneessa, ovat kaikki alle kouluikäisiä. Mies nukkuu sitten erikseen yksin. Mutta ei kyllä kiinnosta helkkariakaan miten muut nukkuu. Eiköhän jokainen perhe tee omat ratkaisunsa.
Lähinnä halusin tietää miksi sitä pidetään niin tärkeänä laittaa lapset omiin huoneisiinsa. Kun joskus näkee ettei se omaan huoneeseen nukuttaminen paranna tilannetta vaan lähinnä pahentaa, niin miksi tehdä asioista niin vaikeita ? Mitä siitä hyötyy ja kuka?
Eikös tuo perhepeti ole ihan yleinen Suomessa?
Meillä lapsi on nukkunut omassa sängyssä vastasyntyneestä asti. En imettänyt.
Aluksi nukkui pinnasängyssä meidän sängyn vieressä. Vuoden ikäisenä siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen.
Nyt kaksi vuotias ja on nukkunut täysiä unia vuoden.