Komentava lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Kyyneleet ovat sielun pesuvettä. Itkuun ei kuole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuohon kyllä ole mitään syytä välttämättä. Meillä on neljä lasta, joista yksi on aina ollut ihan suunnaton komentelija. Pari on sellaisia "normaaleja" ja yksi on sitten ihan suunnattoman yhteistyökykyinen. Pitkälti luonnekysymys varmaan.

Meillä tämä komentelija sai myöhemmin myös autismidiagnoosin. Teini-iässä komentelu äityi aivan mahdottomaksi, kokonaan toiseen sfääriin. Niistäkin selvittiin, lastensuojelun avulla.

Erityislapsia ja lastensuojelua. Niistä on tämän päivän vanhemmuus rakennettu.

Kaikki lapsoset ovat erityisiä.

Heillä jokin tehtävä, koska ovat tänne syntyneet. Lapset ei kuitenkaan komenna aikuisia. Komentajat kaiketi komentaa jossakin armeijassa ja sodassa. Muut immeiset voisi puhella toisilleen kauniisti ja ystävällisesti. Lapselle voi kertoa koko ajan miksi toimitaan, miten toimitaan, ihan normaalilla äänellä.

Näin, koska isona oltava tekemisisessä useiden eri ihmisten kanssa joka paikassa. Oppia ikä kaikki. Emme ole täällä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista, että lapsi kuvittelee minun olevan hänen määräysvallassaan. Mutta mistä on voinut saada sellaisen käsityksen? Koska hän ei ihan oikeasti ole koskaan komentamalla ja huutamalla saanut tahtoaan läpi ja muutenkin olen rajojen suhteen jämpti. Ap

Olet kuitenkin sallinut lapselle sen komentelun ja muut rumat puheet. Siitä lapsi on oppinut, että niin voi tehdä.

En mielestäni ole sallinut. Ap

Oletko antanut lapselle rangaistuksia komentelusta? Ja jos, niin millaisia? Useinkaan lapset eivät tottele vain sillä, että heitä kielletään tai kielletty käytös jätetään huomiotta, vaan tarvitaan myös rangaistuksia.

Olen. Jos komentaa ei saa haluamaansa asiaa sitten ollenkaan. Tilanteissa, joissa ilman komentamista olisi voinut saada. Ap

Selvästi tuo ei kuitenkaan tunnu riittävän lapselle rangaistukseksi, jos hän tuosta välittämättä vain jatkaa komentelua. Sinuna harkitsisin myös jäähyä tai jotain vastaavaa tuohon tehostukseksi.

Lapsia ei saa laittaa mihinkään eri paikkaan yksin jäähyilemään.(Hylkäys) Vanhemman on oltava sen verran henkisesti vahva, jotta kestää lapsen äkäpussipäivän ja elämä jatkuu. On oltava lähellä ja läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan ihan liikaa. Tietenkin on normaalia että 4v ei aina osaa käyttäytyä.

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi Englannissa tai Ranskassa tuollaista käytöstä ei todellakaan kuitattaisi sylittelyllä, vaan siitä tulisi ihan oikeasti rankkua "isän kädestä".

Jo Virossa on eri meininki kuin täällä. Ruokaravintolassa, museossa ym eri paikoissa eivät lapset kiukuttele ja melua ja sotke. Jos joku näin tekee, todennäköisesti kyseessä suomalainen lapsi.

Matkustan paljon työni puolesta Virossa ja olen tämän pannut merkille. Kuulemma myös koulussa siellä on eri meininki kuin täällä.

Suomessahan on useimmissa kouluissa jopa jälki-istuntojen antaminen kielletty, koska lasten pelätään menevän niistä "rikki".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan ihan liikaa. Tietenkin on normaalia että 4v ei aina osaa käyttäytyä.

Suomessa pieniltä lapsilta vaaditaan poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi Englannissa tai Ranskassa tuollaista käytöstä ei todellakaan kuitattaisi sylittelyllä, vaan siitä tulisi ihan oikeasti rankkua "isän kädestä".

Jo Virossa on eri meininki kuin täällä. Ruokaravintolassa, museossa ym eri paikoissa eivät lapset kiukuttele ja melua ja sotke. Jos joku näin tekee, todennäköisesti kyseessä suomalainen lapsi.

Matkustan paljon työni puolesta Virossa ja olen tämän pannut merkille. Kuulemma myös koulussa siellä on eri meininki kuin täällä.

Suomessahan on useimmissa kouluissa jopa jälki-istuntojen antaminen kielletty, koska lasten pelätään menevän niistä "rikki".

Jälki-istunto on lapselle hylkäämiskokemus. Lapsi jätetään siinä yksin vaikeiden tunteidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmilla ei juurikaan ole valtaa lapsiinsa. Toista olisi, jos lasuja ei olisi niin kuin tilanne oli vielä 90-luvulla.

Täh? Onkos joku ottanut sen vallan pois vai ite annettu ihan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kyse ei ole kasvatuksesta tai siitä että vanhemmat tekevät jotain väärin.

Joillakin lapsilla voi olla PDA-piirteitä ja ne ovat ihan synnynnäinen ominaisuus. PDA tarkoittaa patologista vaatimusten välttelyä (Pathological Demand Avoidance).

En väitä, että AP:n lapsella olisi pda, vaikka eihän sitä voi tietää tuntematta perhettä ja lasta.

Mutta jos pda-piirteitä löytyy, niin lapsi voi hyötyä rauhallisesta, vakaana pysyvästä ympäristöstä ja rutiineista.

PDA-piirteitä:

• vastustaa ja välttelee tavallisia, arkipäiväisiä vaatimuksia

• käyttää ”sosiaalisia” strategioita vaatimusten välttelyssä

• vaikuttaa sosiaaliselta, mutta ymmärrystä puuttuu 

• voimakkaat tunnetilat ja nopeat mielialan vaihtelut

• kiinnostus roolileikkeihin, teeskentelyyn ja fantasiaan

• keskittyy intensiivisesti, usein muihin ihmisiin

• vaatimusten laukaiseman ahdistuksen tai ”taistele/pakene” -reaktion aiheuttama tarve kontrolloida muita ihmisiä ja ympäristöä

• perinteisen kasvatuksen sekä tavanomaisten opetus- ja tukimenetelmien toimimattomuus

PDA-lasten vanhemmat kuvailevat lapsiaan mm. seuraavin sanoin:

Älykäs, luova, hauska, hurmaava, rakastava, huolehtiva, valoisa, lahjakas, terävä, kekseliäs, itsenäinen, intohimoinen, rohkea, päättäväinen, utelias, tiedonhaluinen, persoonallinen

Huoh. kun kaikki pitää nykyään kategorisoida ja diagnosoida..jokaisella on olevinaan kaikenmaailman piirteet ja kirjot. Ikävä entisiä aikoja! 

Joka ihmiselle saadaan halutessa jokin diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmilla ei juurikaan ole valtaa lapsiinsa. Toista olisi, jos lasuja ei olisi niin kuin tilanne oli vielä 90-luvulla.

Monessa perheessä lapsella taas on valtaa vanhempiinsa. On sille lapselle aika haitallista.

Kyllä, ei pysty kunnioittamaan heitä. Uskokaa nyt, lapset ei tarvi puolikaan saada vain siksi, että haluavat. Maailmassa on niin paljon turhaa, mitä kukaan ei ikinä tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Niinpä, mitään tutkimustietoa tuosta ei ole. Siis sellaista luotettavaa, missä osa lapsista olisi kasvatettu toisella tavalla ja osa toisella ja 50 vuoden päästä katsottaisiin, kummalla ryhmällä meni paremmin.

On aivan mahdollista, että jatkuva tunteiden sanottaminen a) asentaa lapseen tunteita, joita sillä ei edes ole (jokainen meistä, joka on ollut itse lapsi, tietää ettei se äiti läheskään aina lukenut tunnetilojamme oikein. Millainen ihminen oikeasti luulee varmaksi tietävänsä, miltä toisesta tuntuu jossain tilanteessa? Itsestään liikoja luuleva hurmosmamma.)

ja b) annetaan ohimeneville tunteille aivan tarpeettoman paljon painoarvoa. Tunnetila menisi luultavasti nopeammin ohi, kun siihen ei kiinnittäisi mitään huomiota.

Lisäksi, kun lapsi selviää siitä tunnetilastaan itse, ilman lässytystä ja sanoitusta, hän oppii että hei, minähän en olekaan kaikenlaisten tuntemusten vietävissä, vaan olen niitä vahvempi. Tunteet tulee ja menee ja minä jään.

Lässyttämällä hurmosmamma vaan kasvattaa heikkoja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Voimakastahtoinen" lapsi... aika usein nämä sitten myöhemmin paljastuvat nepsylapsiksi. varsinkin tuo ketjun alkupään "vaatteet laitettava naulakkoon tietyssä järjestyksessä" on aika hyvä merkki, että taustalla on jotain poikkeavuutta (vaikka ei AP.n lapsi tainnut ollakaan).

Ap, oletko kysynyt lapselta rauhallisella hetkellä, miksi hän komentaa sinua? Ymmärtääkö hän komentavansa sinua, vai onko hänellä haasteita kommunikaatiossa, kuvittelee pyytävänsä mutta tuleekin komentamisena ulos?

Minä olen alkanut miettiä onko minun lapsi jotenkin poikkeusyksilö kun se saattaa saada tuon "vaatteet oikealla tavalla järjestykseen"-tyyppisiä raivareita, mutta sitten taas toisaalta myös leppyy nopeasti ja on taas ihan hyväntuulinen. On myös vilkas, kekseliäs ja _todella_ puhelias, mielikuvitusta tuntuu olevan ihan loputtomiin. Ei ole ollenkaan kokemusta nepsylapsista joten tosi vaikea arvioida mikä on normaalia. Päiväkodista tai neuvolasta eivät ole sanoneet mitään, viimeksikin lääkäri vaan kehui että onpa tosi reipas lapsi (eli juttua riitti niin että hyvä kun suunvuoroa sai).

Hienoa, että reipas. Se on harvinaista, kaiketi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Teoria on pelkkä teoria, eikä siten voi tukea mitään.

Psykologia on tieteenä äärimmäisen epäeksaktia, ja varsinkin kasvatustieteestä on kovin vaikea tehdä oikeasti tieteellistä tutkimusta kaikenlaisten eettisten ongelmien takia. Ei oikein voi kasvattaa yhtä lapsiryhmää huonoksi olettamallaan tavalla ja toista hyväksi olettamallaan tavalla ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos taas kyselytutkimuksin selvitetään, miten ihmisiä on kasvatettu, ongelma on että a) ihmiset muistaa mitä sattuu ja myös valehtelee tutkimuksissa, eli raakadata on laadullisesti heikkoa ja b) tuon tyyppinen tutkimus ei koskaan voi osoittaa muuta kuin korrelaatiota, kausaliteetti jää epävarmaksi.

Lisäksi aikajänne, jolla kasvatuksen virheet näkyvät on hyvin pitkä. Tätä sanoitusvouhotusta on ollut jotain 10 vuotta, joten mitään, kerta kaikkiaan mitään tietoa ei ole siitä, miten se vaikuttaa lasten loppuelämään. Katsos kun ihmiselämän aikajänne on se 80 vuotta...

Mulla on tuommosia oppilaita lukiolaisissa. Karseita kakaroita. Luulee, että aikuiset on niitten juoksupoikia.

Ei oo laitettu rajoja koskaan ja paapottu ja palveltu. Ns. Jalkapalloileva blondi pissis kuvaa hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuommosia oppilaita lukiolaisissa. Karseita kakaroita. Luulee, että aikuiset on niitten juoksupoikia.

Ei oo laitettu rajoja koskaan ja paapottu ja palveltu. Ns. Jalkapalloileva blondi pissis kuvaa hyvin.

Sama meillä.

Osa on tosi fiksuja ja osaa käyttäytyä, ja sitten on näitä, jotka kuvittelee itsestään kovin korkeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Eli sylittelet, halittelet ja lohdutat, vaikka lapsi on juuri komentanut sinua taas kerran?

Voiskos hellyyttä antaa ilman, ja ennen, että käydään komentelu rumba läpitte? Kun pyydetään jotakin sanotaan : esim. Saisinko maitoa kiitos ym.? Ja lapselle sanotaan : Nyt mennään nukkumaan, nyt pesemme hampaat, nyt käydään syömään. Eikä kysytä haluatko syödä ja nukkua, no en halua.

Äitiä ja isiä ei komennella, paitsi jos leikitte Kapteeni käskee leikkiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap tekee oikein kun lohduttaa itkevää lasta. Lapsen jättäminen yksin kielteisten tunteiden kanssa on vahingollista. Kun lapsi saa syliä ja lohdutusta vaikka ei aina käyttäydy aikuisen mielestä oikein, lapsi oppii että häntä rakastetaan siitä huolimatta.

Tuo "yksin jättäminen kielteisten tunteiden kanssa" on tunnekasvatuksen sanastoa, eikä tuollaista näkökulmaa puolustele oikein mikään muu kuin se tunnekasvatuksen ideologia itsessään.

Kyllä sitä nyt vain tukee kaikki modernin psykologian tutkimustulokset ja teoriat.

Tunnekasvattaja näkee moderneina vain ne tutkimustulokset ja teoriat jotka tukevat hänen omaa ajatteluaan.

Kasvatustieteilijöiden ja lapsipsykologien yhteisö Suomessa on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin yksi kasvatusaate kerrallaan. Tällä hetkellä vannotaan sanoituksen nimeen, ja myöhemmin on sitten taas joku muu mihin uskotaan.

Tarkoitin moderneilla kylläkin 2000-luvun julkaisuja enkä sitä, että mieluisia valikoisi. Et ole tainnut perehtyä alaan. Tiede ja tutkimus ei perustu myöskään aatesuuntauksiin.

Kasvatustieteisiin en ole perehtynyt, joten siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kehityspsykologiaan olen.

Tiede ja tutkimus todellakin pohjautuvat aatesuuntauksiin. On aika pelottavaa, jos sitä ei edes huomaa.

Oletetaan, että kehityspsykologian alan tutkijaryhmä haluaisi tutkia mikä vanhemman toimintatapa edistää lapsen oppimista parhaiten. He vertailisivat aivokuvantamisen menetelmin kahta tilannetta, toisessa lasta kehutaan ja toisessa annetaan rangaistus. Ja ulos tulee dataa siitä, minkä verran oppimista indikoivia aivotason reaktioita ja muutoksia tapahtuu. Mikä tässä olisi sinusta ideologista ja aatesuuntaukseen perustuvaa? 

Ensinnäkin he eivät saisi edes rahoitusta tutkimukselle, jossa pyrittäisiin osoittamaan jokin vallitsevan paradigman vastainen hypoteesi todeksi. Toisekseen, vallitsevan paradigman alaisessa yliopistossa koulutetut eivät tulisi edes ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta.

Kolmannekseen tutkijat tietävät, että tulevat tutkimusapurahat riippuvat siitä, millaisia edellisten tutkimusten tulokset ovat olleet. Sitä raakadataa voi käsitellä hyvinkin monella tavalla, että saadaan "tilastollisesti merkittäviä" tuloksia oikeaan suuntaan. Tämän jälkeen voidaan vielä uutisoida aiheesta raflaavammin kuin olisi aihetta, suhteellisten lukujen käyttäminen on yleinen kikka, millä merkityksettömät luvut saadaan vaikuttamaan merkittäviltä, ja idiootit uskoo.

Oma alani on toki ravitsemustiede, ei psykologia, mutta pelottaa ihan että joku aikuinen ihminen ei muka oikeasti tiedä, miten epäeksaktia, muodin ja rahoittajien sanelemaa ja osittain silkkaa huijaista nykyinen "tieteellinen" tutkimus on.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuommosia oppilaita lukiolaisissa. Karseita kakaroita. Luulee, että aikuiset on niitten juoksupoikia.

Ei oo laitettu rajoja koskaan ja paapottu ja palveltu. Ns. Jalkapalloileva blondi pissis kuvaa hyvin.

Juu, ja näitä on jokapuolelle levittäytynyt. Meidän seurassa muutama, jotka pilaavat joukkuehengen omalla navallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Eli sylittelet, halittelet ja lohdutat, vaikka lapsi on juuri komentanut sinua taas kerran?

Voiskos hellyyttä antaa ilman, ja ennen, että käydään komentelu rumba läpitte? Kun pyydetään jotakin sanotaan : esim. Saisinko maitoa kiitos ym.? Ja lapselle sanotaan : Nyt mennään nukkumaan, nyt pesemme hampaat, nyt käydään syömään. Eikä kysytä haluatko syödä ja nukkua, no en halua.

Äitiä ja isiä ei komennella, paitsi jos leikitte Kapteeni käskee leikkiä...

Paitsi että sitten se lapsi ei suostu menemään sänkyyn tai karkaa sängystä, ei avaa suutaan hampaiden pesua varten ja ruokapöydässä vaan murjottaa eikä syö mitään. Eikä vanhempi mahda tälle mitään, koska lapsen pakottaminen on väkivaltaa josta tulee lasu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon miettinyt, että jäähyt ja muut, esim. jos kaupassa kiukuttelun johdosta lähdetään kaupasta samantien pois kokonaan..niin opettaako toimintatapa lapsia lopulta siihen lopputulokseen, mitä me vanhemmat toivomme > haluaisimme, että kaupassakäynti sujuu ilman kiukuttelua. Että lapset tottelisi. Jos esim. kaupasta lähdetään hyvin pian kun lapsi kiukuttelee eikä suostu lopettamaan, jättäen ostokset tekemättä, niin oppiiko se lapsi, että kun kohdataan joku ongelma, niin poistutaan vaan sen ääreltä.. opetammeko tuolla tavalla, et ongelmat ei ole tehty ratkaistavaksi, vaan ne on tehty välteltäviksi > kun kohtaamme ongelman, joka ei ratkea pikaisesti, niin poistumme niiden ääreltä. Tavallaan luovutamme?

Toisaalta minusta on kyllä järkevää, että jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin viedään kaupasta pois >kaupassa käyttäydytään ja jos ei osaa käyttäytyä, niin lapsen täytyy lähteä ja tulla toisella kerralla uudestaan kokeilemaan onnistuuko. 

Meidän 6v lapsella jäähy ei toiminut ollenkaan. Hän hermostui siellä vain lisää ja lisää. Itsekin ihan huusi tuon ääneen "mä vaan hermostun enemmän ja enemmän kun te tuotte mut jäähylle". Hänen kanssaan toimii keskustelu ja asioiden läpikäyminen. Meitä on moneksi. Ja toki ikä vaikuttaa myös. 

Tässä on lisäksi vielä se, että moni lapsi alkaa kiukuttelemaan vaikkapa kaupassa siksi, että ei haluaisi tai jaksaisi siellä olla. Ja huomaa, että kiukuttelemalla saa haluamansa eli pääsee kaupasta pois. Tai kiukuttelee ruokapöydässä, koska ei jaksaisi siinä istua tai leikkimässä olisi kivempaa tai ruoka ei miellytä. Ja kun kiukuttelun vuoksi poistetaan pöydästä, niin oikeasti saikin haluamansa, pääsi pois pöydästä. On vain aikuisen kuvitelmaa, että lapsi haluaa olla mukana kaupassa tai että lapsi haluaa olla syömässä.

Kaupassa käyntiä voi harjoitella. Pieni aika ja lappuun kirjataan ostokset, vaikka pari asiaa ja muuta ei osteta. Omat pikkukärryt lapselle ja pieni kauppa. Ja kehut päälle, hyvin meni, voi kuinka taitava!

Ei mitään tuollaisia aivottomia "ole reagoimatta"-menetelmiä. Onko se yhtään komentelua fiksumpi tapa kohdella muita?

Nelivuotias on jo iso ja siihen kannattaa alkaa suhtautua isona ja fiksuna. Ei minään taaperona enää, jota koulutetaan niin kuin koiraa. Selität lapselle, että komentelu on epäkohteliasta ja typerää. Selitä, miksi nyt et aio totella hänen komentojaan. Kerro, että iso lapsi osaa ihan itsekin ottaa leivän tai vesilasillisen. Sitten kun tämä alkaa olla selvä, niin jos komentelua vielä esiintyy, suhtaudu lapseen niin kuin keneen tahansa ihmiseen, joka heittelisi suuntaasi tyhmiä komentoja.

Ei nelivuotias halua on typerä pikkulapsi, jos sille tarjoaa vaihtoehdon olla fiksu ja iso ja osaava, ja sitten myös kohtelee häntä sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pettymysitkua pitäisi lohduttaa? On lapsen parhaaksi, ettei häntä kasvateta pikkutyranniksi.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa lasta kasvatetaan ja opetaan pettymyksistä selviytymistä.  Yksin jättäminen pettymyksen kanssa opettaa lapselle vain sen, että hänen tunteistaan ei välitetä.

Lapselle voi sanoa, että "Tiedän että sinua nyt harmittaa kovasti, mutta xxx käytös ei ole sallittua." Lapselle voi myös ehdottaa jotain sellaista tekemistä, joka on sallittua. Se ei tee lapsesta tyrannia, eikä opeta että kaikki on sallittua jos vaan haluaa.

Muutenkin se, että kertoo mikä on sallittua, on tehokkaampaa kuin pelkkä kieltäminen. Jos sanot lapselle, että "ei saa juosta", on hänen vaikea saada ajatusta juoksemisesta pois päästään. Siksi hänelle voi kertoa mitä hän voi juoksemisen sijasta tehdä. Voiko hän kävellä tai pomppia tai vaikka kävellä takaperin ja vielä niin että ei törmää mihinkään. Pikkuhiljaa lapsi oppii itsekin keksimään vaihtoehtoista tekemistä erilaisiin tilanteisiin.

Ihan samaa mieltä tästä. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että äiti on saatavilla, kun tulee oikeasti paha mieli ja pettymys. Ja meidän tapauksessa lapselle tulee oikeasti paha mieli ja pettymys siitä, että ei saanut sitä mitä yritti komentamalla vaatia. Kyllä äidin tulee olla saatavilla lohduttamassa pahaa mieltä silloin. Mutta ei antaa asiaa mitä lapsi komentamalla vaati. Vaan lohduttaa paha mieli ja selittää millä tavalla olisi pitänyt toimia komentamisen sijaan.

Ap

Eli sylittelet, halittelet ja lohdutat, vaikka lapsi on juuri komentanut sinua taas kerran?

Voiskos hellyyttä antaa ilman, ja ennen, että käydään komentelu rumba läpitte? Kun pyydetään jotakin sanotaan : esim. Saisinko maitoa kiitos ym.? Ja lapselle sanotaan : Nyt mennään nukkumaan, nyt pesemme hampaat, nyt käydään syömään. Eikä kysytä haluatko syödä ja nukkua, no en halua.

Äitiä ja isiä ei komennella, paitsi jos leikitte Kapteeni käskee leikkiä...

Paitsi että sitten se lapsi ei suostu menemään sänkyyn tai karkaa sängystä, ei avaa suutaan hampaiden pesua varten ja ruokapöydässä vaan murjottaa eikä syö mitään. Eikä vanhempi mahda tälle mitään, koska lapsen pakottaminen on väkivaltaa josta tulee lasu.

Peskäähän yhtäaikaa hampaanne hiukan hassutellen. Mennään yhessä pesemään hampaat. Miksi oma pesä eli peti pelottaa, joskus lapset luulee, että sängyn alla on jotakin, kun monessa piirretyssä näin pelotellaan, eli pohjan pitäis olla ilman rakoa. Silloin ei sinne ketään eikä mitään mahu.