Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Totta kai, eihän sitä muuten voi nauttia toisen kärsimyksestä. Ei tarvitse kohdata surua ystävyyden päättymisestä kun voi vaan halveksia toista ja todistella omaa onnistumistaan elämässä.

Onks toi vähän sellainen happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista tilanne?

Kun ystävä jättää, asia käännetään niin, että en olis halunnutkaan, kun olet niin tyhmä.

Jotain sellaista. Samalla voi edelleen alentaa toista ja kokea olevansa oikeutettu juoruilemaan toisesta edelleen ja selvittelemään toisesta asioita muiden kautta ja siten kontrolloimaan narratiivia, koska voittajallahan on valtaa häviäjää kohtaan. 

Seurasin läheltä erään ystävyyden kuolinkamppailua. Etäisyyttä ottanut ihminen joutui valtavan haukun, arvostelun ja stalkkauksen uhriksi. Hänen selfiet analysoitiin jalan asentoja myöden. Jokainen facepostaus analysoitiin puhki. Hänestä luotiin narratiivia huonona äitinä ja juoppona. Pariskunnan raha-asiat puitiin ja päiviteltiin, kuinka paljon rahaa heillä menee yrtteihin. Kyllä. Kaikki perattiin vimeiseen pisaraan. Menin usein huvikseni mukaan, koska tämä uhri ei ollut minun ystäväni. Testasin kuinka pitkälle hän on valmis menemään. Hän meni todella pitkälle. Kun muutaman kerran sanoin ymmärtäväni tätä uhria jossain asiassa, hän lopetti siitä puhumisen.

Nyt kun olen samassa tilanteessa, blokkasin hänet. En halua hänen ruotivan, kuka tykkää postauksistani tai spekuloivan, miksi sanoin jotain.

En yhtään hämmästyisi, jos kuulisin hänen yrittäneen urkkia asioitani.

Hänen täytyy nyt yrittää todistaa minut paskaksi tyypiksi  

Ne hiton pähkinät ja muut turhat "proteiinipatukat yms" , lasketaan päivän kaloreihin.

Ei se oo kumma ku ei laihu jos vetää noita joka viides minuutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Niin, siis se lähtee sieltä lapsuudenkodista asti. Näin se menee ja on ihan tunnettu juttu psykologiassa. Ne henkisesti väkivaltaiset taktiikat on tuttuja ja tuntuu kuin ansaitsisi sitä kohtelua, kun kotonakin on sellaista. Ei osaa olla terveiden kanssa. Sitten tosiaan aikuisena havahtuu, kun tapaa enemmän terveitä ihmisiä ja ehkä menee terapiaan tai opiskelee asioita, että hei, tämä ei ole normaalia ja ei tarvitse jatkaa näitä ihmissuhteita enää. Sitten niiden päättyminen on kivuliasta, koska tunneside on pitkissä ystävyyssuhteissa todella vahva ja iso osa elämästä rakentunut niiden ympärille. 

Pointti oli, että voi olla paljon syitä, miksi päättynyt ihmissuhde aiheuttaa paljon tunteita. Voittajan etsiminen kuitenkin tosiaan on joskus merkki häiriintyneestä ajattelusta, koska terveempää on myöntää se kipu ja suru ja vihaisuus, ja sitten käsitellä ne rehellisesti, eikä esittää voittajaa kivuliaassa tilanteessa. Näinhän se on parisuhteiden päättyessäkin.

Näinhän se on. Kiitos selvennyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Niin, siis se lähtee sieltä lapsuudenkodista asti. Näin se menee ja on ihan tunnettu juttu psykologiassa. Ne henkisesti väkivaltaiset taktiikat on tuttuja ja tuntuu kuin ansaitsisi sitä kohtelua, kun kotonakin on sellaista. Ei osaa olla terveiden kanssa. Sitten tosiaan aikuisena havahtuu, kun tapaa enemmän terveitä ihmisiä ja ehkä menee terapiaan tai opiskelee asioita, että hei, tämä ei ole normaalia ja ei tarvitse jatkaa näitä ihmissuhteita enää. Sitten niiden päättyminen on kivuliasta, koska tunneside on pitkissä ystävyyssuhteissa todella vahva ja iso osa elämästä rakentunut niiden ympärille. 

Pointti oli, että voi olla paljon syitä, miksi päättynyt ihmissuhde aiheuttaa paljon tunteita. Voittajan etsiminen kuitenkin tosiaan on joskus merkki häiriintyneestä ajattelusta, koska terveempää on myöntää se kipu ja suru ja vihaisuus, ja sitten käsitellä ne rehellisesti, eikä esittää voittajaa kivuliaassa tilanteessa. Näinhän se on parisuhteiden päättyessäkin.

Rohkeaa on heittäytyä tyhjän päälle pitkistä ihmissuhteista ja ottaa se selän takana mustamaalaamisen riski. Aina ei voi voittaa, ei edes tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aitoa narskua ei saa hylätä. Pitää esittää ja odottaa, että narsku jättää. Narsku ei jätä, jos toisesta saa jotain hyötyä. Silloin on vaan kiltisti esitettävä ystävää.

Jankataanko vielä vähän kun ei nyt tunnu loppua tulevan. Miten kommentoisitte sellaista suhdetta jossa 2 eri tavalla narskua ihmistä on tuntenut kauan ja sitten ei enää ystävyys jatkukaan, kumpi jää voitolle. Vai jääkö ylipäätään joku voitolle. 

Kumpi ja Kampi tappelivat. Kumpi voitti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Niin, siis se lähtee sieltä lapsuudenkodista asti. Näin se menee ja on ihan tunnettu juttu psykologiassa. Ne henkisesti väkivaltaiset taktiikat on tuttuja ja tuntuu kuin ansaitsisi sitä kohtelua, kun kotonakin on sellaista. Ei osaa olla terveiden kanssa. Sitten tosiaan aikuisena havahtuu, kun tapaa enemmän terveitä ihmisiä ja ehkä menee terapiaan tai opiskelee asioita, että hei, tämä ei ole normaalia ja ei tarvitse jatkaa näitä ihmissuhteita enää. Sitten niiden päättyminen on kivuliasta, koska tunneside on pitkissä ystävyyssuhteissa todella vahva ja iso osa elämästä rakentunut niiden ympärille. 

Pointti oli, että voi olla paljon syitä, miksi päättynyt ihmissuhde aiheuttaa paljon tunteita. Voittajan etsiminen kuitenkin tosiaan on joskus merkki häiriintyneestä ajattelusta, koska terveempää on myöntää se kipu ja suru ja vihaisuus, ja sitten käsitellä ne rehellisesti, eikä esittää voittajaa kivuliaassa tilanteessa. Näinhän se on parisuhteiden päättyessäkin.

Rohkeaa on heittäytyä tyhjän päälle pitkistä ihmissuhteista ja ottaa se selän takana mustamaalaamisen riski. Aina ei voi voittaa, ei edes tarvitse.

Mustamaalaaja jää kiinni ennenpitkää. Eikä fiksut ihmiset usko mustamaalaajaa, vaan luovat käsityksensä ihan itse

Harva hyppää tyhjänpäälle. Kaikilla on muitakin ihmissuhteita. Jos ei, niin se on hälyttävää.

Älkää oikeasti puuttuko muiden saippuan käyttöön. Monella on ihon kanssa ongelmia ja saippualla voi saada pahaa aikaan. Ihmettelen myös näitä hajuisteita käyttäviä ja tuputtavia. Ei yhtään ajatella etteivät ne kaikille sovi, allergioiden, ihottuman, astman ym. Vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Niin, siis se lähtee sieltä lapsuudenkodista asti. Näin se menee ja on ihan tunnettu juttu psykologiassa. Ne henkisesti väkivaltaiset taktiikat on tuttuja ja tuntuu kuin ansaitsisi sitä kohtelua, kun kotonakin on sellaista. Ei osaa olla terveiden kanssa. Sitten tosiaan aikuisena havahtuu, kun tapaa enemmän terveitä ihmisiä ja ehkä menee terapiaan tai opiskelee asioita, että hei, tämä ei ole normaalia ja ei tarvitse jatkaa näitä ihmissuhteita enää. Sitten niiden päättyminen on kivuliasta, koska tunneside on pitkissä ystävyyssuhteissa todella vahva ja iso osa elämästä rakentunut niiden ympärille. 

Pointti oli, että voi olla paljon syitä, miksi päättynyt ihmissuhde aiheuttaa paljon tunteita. Voittajan etsiminen kuitenkin tosiaan on joskus merkki häiriintyneestä ajattelusta, koska terveempää on myöntää se kipu ja suru ja vihaisuus, ja sitten käsitellä ne rehellisesti, eikä esittää voittajaa kivuliaassa tilanteessa. Näinhän se on parisuhteiden päättyessäkin.

Rohkeaa on heittäytyä tyhjän päälle pitkistä ihmissuhteista ja ottaa se selän takana mustamaalaamisen riski. Aina ei voi voittaa, ei edes tarvitse.

Mustamaalaaja jää kiinni ennenpitkää. Eikä fiksut ihmiset usko mustamaalaajaa, vaan luovat käsityksensä ihan itse

Totta tuo.

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Miksi et tehnyt lasua?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Olet tainnut syyllistyä rikokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Miksi et tehnyt lasua?

Tällä tiedolla ja ymmärryksellä heidän tilanteestaan myönnän, että olisi ehdottomasti pitänyt tehdä.

Pelkuruutta, myönnän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Olet tainnut syyllistyä rikokseen.

Mutta se äiti ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Olet tainnut syyllistyä rikokseen.

Rikos lienee jo vanhentunut, kun lapsi on aikuinen.

Mutta kyllä. Tämä perhe olisi tarvinnut lastensuojelun tukea jo varhain.

Sitä en tiedä, onko päikystä tai koulusta puututtu. Näistähän ei ulkopuolisille puhuta.

Nyt osaisin toimia paremmin. 

Tämä tuli mieleeni, koska tämä äiti on hyvin kärkäs arvostelemaan muiden vanhemmuutta.

Siksi tällainen vanhempi muisto.

Minä olen kaltoinkodeltu lapsi. Arvostaisin todella paljon, jos joku ulkopuolinen kertoisi tuollaisen tapahtuman. Sitä on niin hämillään, kun miettii, mikä itseä vaivaa. Vanhemmat yleensä esittävät aikuisille lapsilleen asiat ihan eri valossa.

Harkitse, voisitko kertoa?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kaltoinkodeltu lapsi. Arvostaisin todella paljon, jos joku ulkopuolinen kertoisi tuollaisen tapahtuman. Sitä on niin hämillään, kun miettii, mikä itseä vaivaa. Vanhemmat yleensä esittävät aikuisille lapsilleen asiat ihan eri valossa.

Harkitse, voisitko kertoa?

Mietin mutta tuskin viitsin sotkea käsiäni siihen kakkaan. Paljastuisi paljon muutakin.

Tämä äiti laittoi kyllä viestin isälle. En tiedä, kaunisteliko asiaa. Ihmettelin, ettei isä soittanut tai edes viestillä kysellyt vauvan vointia.

Äitinsä nukkui kuin pieni possu. Minä valvoin vauvan hengitystä ja aina välillä koitin herätellä laittamalla pikkurilliä suuhun. Uni jäi sinä yönä aika vähäiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kaltoinkodeltu lapsi. Arvostaisin todella paljon, jos joku ulkopuolinen kertoisi tuollaisen tapahtuman. Sitä on niin hämillään, kun miettii, mikä itseä vaivaa. Vanhemmat yleensä esittävät aikuisille lapsilleen asiat ihan eri valossa.

Harkitse, voisitko kertoa?

Mietin mutta tuskin viitsin sotkea käsiäni siihen kakkaan. Paljastuisi paljon muutakin.

 

Tämä äiti laittoi kyllä viestin isälle. En tiedä, kaunisteliko asiaa. Ihmettelin, ettei isä soittanut tai edes viestillä kysellyt vauvan vointia.

Äitinsä nukkui kuin pieni possu. Minä valvoin vauvan hengitystä ja aina välillä koitin herätellä laittamalla pikkurilliä suuhun. Uni jäi sinä yönä aika vähäiseksi.

Jos se isäkin oli ryyppäämässä? Oujee, vapaailta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei silloin ollut rohkeutta puuttua. Pyydän anteeksi lapseltasi.

Olimme risteilyllä. Sinulla vauva ja minulla isompi lapsi. Halusin olla hytissä hänen nukkuessaan.

Halusit tietysti juoda ja kävit baarissa. Toit minulle yhden oluttuopin. 

Teillä oli jotkut halpisvaunut tai et osannut käyttää niitä kännipäissäsi. Vauvasi putosi lattialle pää edellä. Imetit häntä humalatilasta huolimatta. Ehdotin, että pyydämme laivan lääkäriä katsomaan vauvaa. Et halunnut. Humalatilasi olisi paljastunut -> lasu.

Meillä on paljon ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Risteilystä lasten kanssa ei tullut kivaa perinnettä. 

Olet tainnut syyllistyä rikokseen.

Mutta se äiti ei?

Ei tietenkään.

Alkoholistissa ei ole koskaan vikaa. Syy on aina muissa.