Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Mene elämässä eteenpäin. Olet jäänyt katkerana jauhamaan vihaa täynnä olevia juttuja, valehtelet tai kaivamalla kaivat negatiivista katkeruutesi kohteesta. Aiemmin olit rasittavaa seuraa, nyt jo säälittävää. Ihmiset kaikkoavat ympäriltäsi kun ymmärtävät sinun juorujesi olevan valheita.

Ollaan tunnettu pian 50 v, paljon on yhteistä tekemistä, tapahtumaa, iloa ja sekoilua nuorena siihen mahtunut. Vaikket varsinaisesti ollut ainoa lapsi, mutta olet omaksunut ainoan lapsen, isin pikku kullannupun joka saa kaiken tahtomansa, identiteetin jota olet soveltanut ehkä huomaamattasi (ehkä tietoisesti) myös kumppaneihisi, lapsiisii ja meihin ystäviin. Etkö keski-iän ylittäneenä sivistyneenä henkisenä ihmisenä ymmärrä kun joku sanoo ei, se tsrkoittaa ei! Älä aja joka kerta vaatimaan perusteluita, me ystävät emme ole sinulle tilivelvollisia, älä ala syyllistämään sinun tahtotilastasi kieltäytyjää hänen omasta päätöksestään äläkä yritä saada jankuttamalla ja syyllistämällä toisia taipumaan tahtoosi. Me muut emme tottele sinua, kuten ehkä nuoruudessamme siihen hyvin dominoivana persoonana totuit, sinun pittää vain tyytyä siihen että sinä et määräile muita etkä voi taivutella muita alistumaan tahtoosi. Yksi mies lähti jo, älä karkoita toistakin. 

Mikään mahti maailmassa ei voi pakottaa sinua rakastamaan lapsiasi, mutta äitinä sinun olisi silti ajateltava lastesi parhainta.

Huh huh, olet todella uuvuttavaa ja negaatiota lietsovaa, katkeraa seuraa, miten ihmeellä sinua kukaan kestää. 4h seurassasi ja olin ihan loppu, toisaalta säälin sinua millainen persoona olet aina ollut, sait perintönä tuon valtavan negatiivisuuden, toisaalta katson sinua vähän huvittuneena koska sulla ei edelleenkään näillä vuosikymmenillä ole mitään suodatinta eikä oikein käytöstapojakaan, siitä millaisen kuvan annat itsestäsi. 

Toivottavasti et tartuttanut tuota piirrettä lapsiisi vaikkakin sanonta "ei omenat kauaksi puusta putoa" pitää yleensä jossain määrin paikkansa. 

En voi välttyä ajatukselta että aina, siis ihan aina kun olet yhteyksissä minuun sinulla on taka-ajatuksena vsin kertoa joku asia jonka haluat minun tietoon. Toki sekin on hyvä että yhä pidät edes jotain yhteyttä koska tsidan olla ainoa lapsuudenaikainen ystäväsi jonka kanssa caihdetaan kuulumisia. Mutta huomaatko ollenkaan että et kysy minun kuulumisia tai kun niitä sinulle joskus yritän kertoa käännät jutun hyvin pian itseesi ja omiin kokemuksiisi. Ei yhtä wa viestiä ettet kerro omaa parempaa kokemustasi. Esim kun kerron millanen lomareissuni oli sinä vedät joka ikinen kerta esiin teidän aiempien reissujen kalliit huippuhienot hotellit vaikkei se liity mitenkään alkuperäiseen aiheeseen. Sulla on jokin sisäsyntyinen tarve olla edelleen aina jollain tasolla parempi kuin minä, se tulee selvästi esiin ihan tiedostamattasikin. 

Se että teet vaan lisää lapsia, vaikka edellisetkin jo kärsivät jatkuvasta huomiosi puutteesta, kunnollisen rajat asettavan hyvän kasvatuksen puutteesta ja kasvavat siksi vinoon, on täysin vastuutonta. 

Etkö tajua, että lapsillasi on todella pahoja, vakavia käytöshäiriöitä? Se ei ole normaalia. Etkö tajua, että moni asia perheenne käytöksessä on todella epänormaalia? Sinun pitäisi hakeutua avun piiriin.

Vanhempani kuolivat vuoden sisällä. Raskaita aikoja, saattohoidin äitini, kaksien hautajaisten järjestäminen muutaman kuukauden välein. Läheisimmät ystäväni eivät noteeranneet asiaa mitenkään, taisin saada lyhyen "otan osaa" tekstarin, ei mitään muuta. Ei surunvalitteluja, kukkia, korttia, ei koko aikana yhtäkään kysymystä, että miten voin, miten hautajaiset menivät, jaksanko...

Mä olen pahoillani, mutta en pääse yli tästä asiasta. Järkytyin siitä, kuinka ajattelemattomia moukkia ja epäkypsiä ihmisiä olette! En usko, että välimme palaavat ihan ennalleen koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani kuolivat vuoden sisällä. Raskaita aikoja, saattohoidin äitini, kaksien hautajaisten järjestäminen muutaman kuukauden välein. Läheisimmät ystäväni eivät noteeranneet asiaa mitenkään, taisin saada lyhyen "otan osaa" tekstarin, ei mitään muuta. Ei surunvalitteluja, kukkia, korttia, ei koko aikana yhtäkään kysymystä, että miten voin, miten hautajaiset menivät, jaksanko...

Mä olen pahoillani, mutta en pääse yli tästä asiasta. Järkytyin siitä, kuinka ajattelemattomia moukkia ja epäkypsiä ihmisiä olette! En usko, että välimme palaavat ihan ennalleen koskaan.

Tämän äärelle pysähdyin ja aloin miettiä, miten rittämätön olen varmasti monesti itse ollut ystävien kohtaamien asioiden kohdalla. En ole tiennyt mikä on oikea reaktio tai mitä toinen tarvitsee, olen varmasti monesti mokannut. Toivoisin, että joku siitä sanoisi, että voisin toimia jatkossa paremmin. Suomessa on monelle tavalla tunnekylmä tapakulttuuri, vaikka tuntisi paljonkin empatiaa toista kohtaan, niin ei välttämättä ole kulttuurisia riittäviä normeja sen ilmaisuun, ja se on kyllä ehdottomasti muutoksen arvoinen huomio. Toivottavasti ystäväsi olisivat avoimia kuulemaan tämän ja pyytämään anteeksi, jos jotenkin asian pystyisi tuomaan jonkun kanssa esille.

Miten mä arvasinkaan että siitä uudestakaan työkokeilusta ei tullut taaskaan yhtään mitään, ihan sama valitus ahdistus paniikki osaamattomuus ilkeä työyhteisö huonot epäsopivat vuorot en jaksa en pysty en osaa enhän minä sitä enhän minä tätä, montako viikkoa meni kun sait pomosi hermostumaan sinuun. Mitä hittoa sä roikut työelämässä kun et oikeesti edes halua tehdä töitä etkä pysty siihen, tuhlaat vaan yhteiskunnan verorahoja juoksemalla vastaanotolta toiselle lääkäriltä psykologille keskusteluista ja kuntoutuksesta toiseen. Meillä pomoilla on muutakin tekemistä kun keskittyä kokoajan sinun laisiisi ongelmavyyhteihin, meidän pitäisi tehdä töitä ja saada tuotettua se palvelu mitä on sovittu, mutta kaikki aika menee teidän ongelmavyyhtien paapomiseen. Voisitko vaan nyt jättäytyä jo pois, se parantaisi sinun omaa jaksamistasi huomattavasti.