Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Hmm, mistäköhän toisen huono itsetunto mahtaa johtua, kun on pitkään ollut noin ihanan ihmisen kaveri, joka kutsuu tyhmäksi kun luottaa sinuun? Voisiko olla, että ei halua enää koskaan ottaa riskiä ystävystyä noin kaksinaamaisen ihmisen kanssa? Ja mikä tarve sinulla on kertoa kaikille, että sinä sen ystävyyden päätit? Et voi hyväksyä, että toinen ehkä on nähnyt sinussa yhtä ikäviä puolia kuin sinä hänessä, ja siksi päättänyt itsenäisesti lopettaa ystävyyden kuten sinä hänen kanssaan? Jos hyväksyt tämän, niin joudut ehkä miettimään omiakin tekojasi, jotka tähän on johtanut. Koska silloin on neljä vaihtoehtoa. Joko sinä olet oikeassa hänestä ja hän väärässä sinusta, tai sitten hän on oikeassa sinusta ja sinä väärässä hänestä, tai sitten olette molemmat oikeassa toisistanne tai molemmat väärässä toisistanne. Vain ensimmäinen on sinulle suotuisa vaihtoehto ja kaikki muut kolme viittaa siihen, että sinussakin on jotain vikaa, ehkä jopa vähän sitä tyhmyyttä tai kykyä olla väärässä, josta "ystävääsi" syytät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Hmm, mistäköhän toisen huono itsetunto mahtaa johtua, kun on pitkään ollut noin ihanan ihmisen kaveri, joka kutsuu tyhmäksi kun luottaa sinuun? Voisiko olla, että ei halua enää koskaan ottaa riskiä ystävystyä noin kaksinaamaisen ihmisen kanssa? Ja mikä tarve sinulla on kertoa kaikille, että sinä sen ystävyyden päätit? Et voi hyväksyä, että toinen ehkä on nähnyt sinussa yhtä ikäviä puolia kuin sinä hänessä, ja siksi päättänyt itsenäisesti lopettaa ystävyyden kuten sinä hänen kanssaan? Jos hyväksyt tämän, niin joudut ehkä miettimään omiakin tekojasi, jotka tähän on johtanut. Koska silloin on neljä vaihtoehtoa. Joko sinä olet oikeassa hänestä ja hän väärässä sinusta, tai sitten hän on oikeassa sinusta ja sinä väärässä hänestä, tai sitten olette molemmat oikeassa toisistanne tai molemmat väärässä toisistanne. Vain ensimmäinen on sinulle suotuisa vaihtoehto ja kaikki muut kolme viittaa siihen, että sinussakin on jotain vikaa, ehkä jopa vähän sitä tyhmyyttä tai kykyä olla väärässä, josta "ystävääsi" syytät.

Kiitos tästä.

T. se tyhmä ystävä 

Vierailija kirjoitti:

Aitoa narskua ei saa hylätä. Pitää esittää ja odottaa, että narsku jättää. Narsku ei jätä, jos toisesta saa jotain hyötyä. Silloin on vaan kiltisti esitettävä ystävää.

Jankataanko vielä vähän kun ei nyt tunnu loppua tulevan. Miten kommentoisitte sellaista suhdetta jossa 2 eri tavalla narskua ihmistä on tuntenut kauan ja sitten ei enää ystävyys jatkukaan, kumpi jää voitolle. Vai jääkö ylipäätään joku voitolle. 

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aitoa narskua ei saa hylätä. Pitää esittää ja odottaa, että narsku jättää. Narsku ei jätä, jos toisesta saa jotain hyötyä. Silloin on vaan kiltisti esitettävä ystävää.

Jankataanko vielä vähän kun ei nyt tunnu loppua tulevan. Miten kommentoisitte sellaista suhdetta jossa 2 eri tavalla narskua ihmistä on tuntenut kauan ja sitten ei enää ystävyys jatkukaan, kumpi jää voitolle. Vai jääkö ylipäätään joku voitolle. 

Odotatko että joku keskustelu Vauvalla saa toivomasi lopun? Älä pidätä hengitystä odotellessasi.

Monet näkevät asiat omalla tavallaan ja keskustelu rönsyilee.

Siksi täällä ei kannata yrittää ruotia itselle tärkeitä asioita. Kakkaa voi tulla niskaan yllättävän paljon.

Kykenet olemaan ystävä vain ihmisten kanssa, joita säälit tai pidät tavalla tai toisella itseäsi rikkinäisempinä. Olet todellisuudessa hyvin pinnallinen ja puhut pahaa ihmisistä, joille olet kateellinen ja jotka saavat sinut tuntemaan epävarmuutta, itsessäsi löytämiesi "vikojen" (joista muut eivät välitä) takia, koska vertaat itseäsi muihin. Olet ilkeä kaverille, joka on nätti, pomottelet häntä, koska hänellä on traumaattisen taustan takia alistuvainen ja ujohko luonne. Olet lempeä ystävälle, jossa näet virheitä, joiden vuoksi hän ei ole uhka itsetunnollesi, koet olevasi kauniimpi. Olet dominoiva luonne, jonka ympärillä monien terveiden ihmisten on vaikea olla oma itsensä ja samaan aikaan pitää hyvää tunnelmaa yllä. Ilmaiset käytökselläsi, että pidät toisten kiinnostuksen kohteita ja kykyjä tylsinä, mutta kun ystävyyssuhde loppuu, lähdet heti tekemään niitä asioita, joita toinen tykkäsi tehdä. Varastat toisten luonteenpiirteitä. Teet työtä, jossa saat tuntea olevasi pelastaja, vaikka henkilökohtaisessa elämässäsi olet tuhonnut ihmisiä ja pilkannut näitä muiden kanssa kun he ovat masentuneet. Haluat muiden näkevän sinut mukavana ja iloisena ihmisenä, mutta oikeasti olet muiden pahoinvoinnista energiasi saava itsekäs ihminen, joka vaatii jatkuvaa huomiota ja ylemmyydentunnetta.

Niin, ei ole ystävä tämä tyyppi, vaan tuttava.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Totta kai, eihän sitä muuten voi nauttia toisen kärsimyksestä. Ei tarvitse kohdata surua ystävyyden päättymisestä kun voi vaan halveksia toista ja todistella omaa onnistumistaan elämässä.

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Totta kai, eihän sitä muuten voi nauttia toisen kärsimyksestä. Ei tarvitse kohdata surua ystävyyden päättymisestä kun voi vaan halveksia toista ja todistella omaa onnistumistaan elämässä.

Onks toi vähän sellainen happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista tilanne?

Kun ystävä jättää, asia käännetään niin, että en olis halunnutkaan, kun olet niin tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Vierailija kirjoitti:

En elämääni halua ihmistä joka on kokoajan mua vastaan. Ystävä on se, joka on samalla puolella erilaisista mielipitäistäkin huolimatta ja on luottamuksen arvoinen. Pitää puolia jos tilanne vaatii.

Tämä on aika naiivi ajatus.

Saatat olla hyvin nuori, en halua loukata.

Aidossa ystävyyssuhteessa uskalletaan olla eri mieltä. En ikinä lupaisi olla aina jonkun puolella. Mitä jos hän toimii moraalittomasti? Entä jos hän on ilkeä sinulle? Asetutko silloinkin hänen puolelleen?

Kuvasit epätervettä symbioosisuhdetta, joka ei voi toimia oikeassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Totta kai, eihän sitä muuten voi nauttia toisen kärsimyksestä. Ei tarvitse kohdata surua ystävyyden päättymisestä kun voi vaan halveksia toista ja todistella omaa onnistumistaan elämässä.

Onks toi vähän sellainen happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista tilanne?

Kun ystävä jättää, asia käännetään niin, että en olis halunnutkaan, kun olet niin tyhmä.

Jotain sellaista. Samalla voi edelleen alentaa toista ja kokea olevansa oikeutettu juoruilemaan toisesta edelleen ja selvittelemään toisesta asioita muiden kautta ja siten kontrolloimaan narratiivia, koska voittajallahan on valtaa häviäjää kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Oot paras ystävä💕 mitä voisi toivoakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö ihmissuhteissa jäädä voitolle? Outo ajatus.

Narsistin täytyy saada tuntea jääneensä voitolle.

Totta kai, eihän sitä muuten voi nauttia toisen kärsimyksestä. Ei tarvitse kohdata surua ystävyyden päättymisestä kun voi vaan halveksia toista ja todistella omaa onnistumistaan elämässä.

Onks toi vähän sellainen happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista tilanne?

Kun ystävä jättää, asia käännetään niin, että en olis halunnutkaan, kun olet niin tyhmä.

Jotain sellaista. Samalla voi edelleen alentaa toista ja kokea olevansa oikeutettu juoruilemaan toisesta edelleen ja selvittelemään toisesta asioita muiden kautta ja siten kontrolloimaan narratiivia, koska voittajallahan on valtaa häviäjää kohtaan. 

Tähän perustuu sanonta: pidä ystävät lähellä, vihamiehet vielä lähempänä. 

Tietynlaisista ihmisistä ei pääse eroon ilman draamaa.

Kaverille joka käy pelkästään vesisuihkussa voisin kehoittaa käyttämään suhkusaippuaa koska pelkkä vesi ei puhdista! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En elämääni halua ihmistä joka on kokoajan mua vastaan. Ystävä on se, joka on samalla puolella erilaisista mielipitäistäkin huolimatta ja on luottamuksen arvoinen. Pitää puolia jos tilanne vaatii.

Tämä on aika naiivi ajatus.

Saatat olla hyvin nuori, en halua loukata.

Aidossa ystävyyssuhteessa uskalletaan olla eri mieltä. En ikinä lupaisi olla aina jonkun puolella. Mitä jos hän toimii moraalittomasti? Entä jos hän on ilkeä sinulle? Asetutko silloinkin hänen puolelleen?

Kuvasit epätervettä symbioosisuhdetta, joka ei voi toimia oikeassa elämässä.

Ilkeä onkin vain itsensä puolella. Luetun ymmärrys "myös erilaisista mielipiteistä huolimatta".

Vierailija kirjoitti:

Kaverille joka käy pelkästään vesisuihkussa voisin kehoittaa käyttämään suhkusaippuaa koska pelkkä vesi ei puhdista! 

Nyt joku atooppista ihottumaa sairastava alkaa hinkata itseään saippualla joka päivä ja saa ihonsa rikki. Hyvä sinä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tykännyt mistään kotikutoisista diagnooseista, kuten narsisti. Oikeita narsisteja on noin 1% väestöstä. Narsistista problematiikkaa voi olla monella. Ehkä jokaisella jossain tilanteissa.

Kun joku ihmissuhteeni päättyy, ajattelen sen palvelleen meitä aikansa ja on aika lähteä eri teille. Monet ihmiset tulevat erilaisissa elämäntilanteissa ja etääntyvät jossain vaiheessa. En näe siinä mitään dramatiikkaa.

Jos etääntyminen tapahtuu riidatta, yhteys voi myöhemmin aueta uudestaan ja jatketaan siitä, mihin on jääty.  

Jotkut ihmissuhteet päättyvät niin rumasti, ettei paluuta ole. 

Ei sitä kannata jäädä suremaan. Outo ajatus, että joku jää päättyneessä suhteessa voitolle. Täysin vieras ajatus minulle.

Oma kokemukseni on, että ne ystävyyden, joiden päättyminen on sattunut eniten ja aiheuttanut eniten suuttumusta itsessäni, ovat olleet pitkään henkisesti väkivaltaisia lapsuudesta asti jatkuneita ystävyyssuhteita, joissa dynamiikat ovat alkaneet jo siitä, että toinen on ollut erilaisesta perhetaustasta ja toinen käyttää sitä keinona lytätä toista, mutta lapsena tätä ei ole vielä tunnistanut. 

Näiden päättyminen on ollut kivuliasta, koska on myöhemmin tajunnut, miten paljon oma identiteetti on muokkautunut tämän dynamiikan vuoksi ja kuinka monet tärkeät kokemukset elämässä ovat olleet tämän henkilön tai henkilöiden pilaamia. Kuinka paljon itsetunto on ottanut kolhuja ja kuinka paljon niitä joutuu aikuisena korjaamaan. On vaikea luottaa uusiin ihmisiin ennen kuin oppii ihan uusia ihmissuhdetaitoja. 

Yleensä sillä kaltoinkohtelijalla on tarve puolestaan todistella olleensa aina täydellinen ja elämä jatkuu täydellisenä edelleen vaikka toinen ei ole enää osa elämäänsä. Hän on siis mielestään voittaja, edelleen, kuten aina.

Täytyy olla oman itsensä täydellisesti kadottanut ihminen, jos antaa ystävä/kaverisuhteen muokata omaa identiteettiä tai pilata tärkeät kokemuksensa.

Tuollaista ei tapahdu henkilölle, jolla on lapsesta asti hyvä itsetunto ja -tuntemus.

Veikkaan, että tällainen ihminen päätyy myös hyvin alisteisiin parisuhteisiin.

Niin, siis se lähtee sieltä lapsuudenkodista asti. Näin se menee ja on ihan tunnettu juttu psykologiassa. Ne henkisesti väkivaltaiset taktiikat on tuttuja ja tuntuu kuin ansaitsisi sitä kohtelua, kun kotonakin on sellaista. Ei osaa olla terveiden kanssa. Sitten tosiaan aikuisena havahtuu, kun tapaa enemmän terveitä ihmisiä ja ehkä menee terapiaan tai opiskelee asioita, että hei, tämä ei ole normaalia ja ei tarvitse jatkaa näitä ihmissuhteita enää. Sitten niiden päättyminen on kivuliasta, koska tunneside on pitkissä ystävyyssuhteissa todella vahva ja iso osa elämästä rakentunut niiden ympärille. 

Pointti oli, että voi olla paljon syitä, miksi päättynyt ihmissuhde aiheuttaa paljon tunteita. Voittajan etsiminen kuitenkin tosiaan on joskus merkki häiriintyneestä ajattelusta, koska terveempää on myöntää se kipu ja suru ja vihaisuus, ja sitten käsitellä ne rehellisesti, eikä esittää voittajaa kivuliaassa tilanteessa. Näinhän se on parisuhteiden päättyessäkin.