Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Vietän kaunista iltapäivää järvenrannalla. Tuli hyvä sienisaalis.

Tässä luonnon kauneuden keskellä oivalsin, että olen sanonut nyt kaiken.

Viimeinenkin yhteys välillämme katkeaa. En aio lukea avautumisiasi, koska ne ovat niin naurettavan epäaitoja. Usko omaan narratiiviisi. Minä en usko.

Hyvää loppuelämää

Vierailija kirjoitti:

Vietän kaunista iltapäivää järvenrannalla. Tuli hyvä sienisaalis.

Tässä luonnon kauneuden keskellä oivalsin, että olen sanonut nyt kaiken.

Viimeinenkin yhteys välillämme katkeaa. En aio lukea avautumisiasi, koska ne ovat niin naurettavan epäaitoja. Usko omaan narratiiviisi. Minä en usko.

Hyvää loppuelämää

Uskotko siis, että joku sinun elämästäsi käy täällä kirjoittelemassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietän kaunista iltapäivää järvenrannalla. Tuli hyvä sienisaalis.

Tässä luonnon kauneuden keskellä oivalsin, että olen sanonut nyt kaiken.

Viimeinenkin yhteys välillämme katkeaa. En aio lukea avautumisiasi, koska ne ovat niin naurettavan epäaitoja. Usko omaan narratiiviisi. Minä en usko.

Hyvää loppuelämää

Uskotko siis, että joku sinun elämästäsi käy täällä kirjoittelemassa?

Puhutaanhan tossa jonkun ryyppyristelystäkin.

sivusta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Täytyy kommentoida, etten tunne tapausta mutta tämän luettuani ymmärrän hyvin, miksi joku ei halua olla näin ylimielisen ihmisen ystävä. Aika karmivaa luettavaa. 

Samaa mietin. Ei se neljän seinän sisällä istuminen kuulosta yhtään hullummalta jos seura on ollut tuota luokkaa.

Onko ainoat vaihtoehdot istua neljän seinän sisällä tai olla hänen ystävä? Kuvitteleeko hän olevansa maailman ainoa ihminen?

Jos sä et oo mun ystävä kukaan muukaan ei oo. Haiskahtaa aavistuksen narsismilta 

Narsisti tyypillisesti ajattelee, että hänen ystävyytensä on korvaamatonta. Saattaa jopa sanoa, että jäät kokonaan yksin. Ikäänkuin hallitsisi toista. Pelailee draamalla ja ystävän jättämisellä. Ystävä jätetään, jos ei tottele narsistia ja elä narsistin mielen mukaan.  Ystävä jätetään näyttävällä draamalla, jotta uhri jäisi syyllistämään itseään. 

Kylläpä kuvailit osuvasti!

Narsisti ei kestä tulla hylätyksi ja kääntää asian vaikka väkisin niinpäin, että se oli hän, joka jätti.

Surkuhupaisaa kun se on niin läpinäkyvää.

Nyt olette komentoijat niin hakoteillä kun olla ja voi. Kommentit ovat ymmärrettäviä koska ette tiedä yhtään millanen oli ystävyytemme kaari, mitä tapahtui, minkälaisia  millainen persoona minä olen ja millanen oli se toinen osapuoli joka kanssa pitkä ystävyyssuhde kariutui ainakin toistaiseksi ja miksi. Jännä millasia mielikuvia ihmiset luokaan lyhyestä "avautumis" tekstinpätkästä ja asettuvat mielikuvissaan kirjoittajaa vastaan sen toisen (josta ette mitään tiedä) puolelle, vaikka hän olisi ollut minua kohtaan välillä todella oudosti ja v mäisesti käyttäytyvä. Mutta tämä on hyvin tyypillistä logiikkaa monille, että se joka " avautuu" saa kuran niskaansa ilman että kellään on mitään hajua siitä mitä oikeasti tapahtui, kuka loukkadi ja ketä ensin ja mitä kukakin on sietänyt vuosia toisessa ennenkun varsinaisesti ystävyyssuhde laitettiin jäähylle. Meidän tapauksessa se toinen osapuoli toi minulle ihan kasvotusten edille että hän on lopettanut yhteydenpidon mutta ei ehkä hoksannut sitä että myös minä tein niin. No koska en halunnut loukata häntä minä en sanonut sitä hänelle (kuten hän teki minulle). Nimenomaan mulla ei ollut tarvetta kertoa sitä hänelle, hänellähän se tarve oli kertoa minulle. Mutta, sivan sama case closed!

Tottakai hoksasin. Helpottuneena.

Sinä soittelit riesaksi asti ja sain kuunnella tajunnanvirtaasi yli tunnin puheluissa. 

Minulla ei ollut tarvetta rikkoa hiljaisuutta. Kun halusit avata keskustelun, en halunnut aloittaa samaa rumbaa uudestaan.

Mulla on antaa hyviä vinkkejä.

Aina kun olin että voi ei, hullupää soittaa taas, laitoin hänet kaiuttimeen, jotta kädet vapautui. Harmi, jos paikalla oli joku muukin. Mutta ei kukaan olisi jaksanut kuunnella kuitenkaan.

Sitten selasin nettiä, katsoin Netflixiä, sheivasin kinttuja, istuin paskalla. Se ei huomannut mitään. Puhetulva vaan jatkui. Riitti kun välillä äännähti jotain.

Sitten jossain vaiheessa, kun hän veti henkeä vähän pidempään, huikkasin että pitää lopettaa.

Mutta eihän tälläisessä ole järkeä pidemmän päälle. 

Ai kamala, mä voin niin kuvitella tän 😆

Puhelussa kuuluu prööt plöts plöts, eikä toinen kuuntele sen vertaa että tajuais sun vääntävän torttua. 

Mulla on myös tällainen ystävä joka puhuu tuntitolkulla (tai ainakin aikoinaan eronsa jäljern harrasti juuri tätä et puhuu itse tauotta eikä edes tajua että onko siellä toisessa päässä ketään) kuten myös äiti jonka kanssa soittelimme ehkä 2 kk välein. 

Molempien kanssa puhelin kaiuttimella tai sitten käytin kuulokkeita jossa mikki niin kaikki äänet ei kuulu heille. Tein ruokaa, pesin ikkunoita, kastelin kukkia, pistin pyykkiä koneeseen tai kuivumaan, vaihdoin petivaatteita tms. Ei sillä että minulla perheettömällä yksinaduvalla olisi ollut mikään kiire, en vaan jaksa kuunnella samojen asioiden spekulointia ja vain aina sen toisen henkilön asioiden kuuntelua. Ystäväni kanssa puhuessa hän kuitenkin kuunteli jos kysyin jotain hänen elämäänsä liittyvää mutta äitini ei edes kuullut /tai no kuunnellut jatkoi vaan suu vaahdossa omia asioitaan. Ystäväni saattoi tunnin puhuttuaan kysyä että "no mitäs sinne kuuluu" mutta ei jaksanut kuunnella kuin minuutin ja joka ikinen kerta hänen piti sitten lopettaa puhelu jollain verukkeella. Toisaalta niin hän tekee yhä, hän puhuu vähintään 80% ajasta ja kun sitten minä haluaisin spekuloida jotain ja tarviisin juttuseuraa, niin joka hiton kerta hän lopettaa puhelun, muka pitää mennä jonnekin tai jopa siihen että mies tulee kotiin... mikä syy se on lopettaa puhelu(olla kuuntelematta ystävää) eteenkin kun ovat olleet yhdessä jo varmaan 10v. Monesti on ollut tosi "typertynyt olo" puhelun jälken, juuri se fiilis että minun kuulumisilla ei oikeasti ole väliä, hän käyttää minua vain terapeuttina. 

Minä en ymmärrä näitä puhekoneita. Onhan niiden pakko huomata, ettei toinen saa sanottua sanaa väliin. Täytyy olla todella itsekäs ja rakastaa omaa ääntään

Harvoin ne jutut edes kummoisia on.

Puhuisi peilille 

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo vuosia sitten että tapaamiset pari kertaa vuodessa olisi riittänyt ja että tavattiin turhan usein (pyysin sinua itsekin jotenkin vain muodon vuoksi liian usein millon minnekin). Ollaan niin erilaisia ja keskustelujen aiheet ja vaatimustaso on meillä niin erilaiset että tapaamisemme taisi kuormittaa molempia, tosin vähän eri tavoilla. Ymmärrän että taisin olla vähän likaa, sorry, mä vaan tarviin niin paljon enemmän kuin, ei vain pysty pienentämään ja tyhmentämään itteeni aina sille tasolle että jutustelu pyörisi arkiaskareissa ja sinuun liittyvissä asioissa, vaikka aika-ajoin sitä yritin ja se turhautti minua. Olen pahoillani jos kuormitin sinua. Toivottavasti kuitenkin jonain päivänä voidaan jutustella kuulumisia ihan tavallisesti kuten aikuiset hyvinvoivat ihmiset ja vaikka sillä vanhalla porukallakin johon aikoinaan kuuluttiin. 

Voiko joku ihminen olla oikeasti noin täynnä erinomaisuuttaan ja itserakas?

Noloa

Kammottavaa

Surullista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo vuosia sitten että tapaamiset pari kertaa vuodessa olisi riittänyt ja että tavattiin turhan usein (pyysin sinua itsekin jotenkin vain muodon vuoksi liian usein millon minnekin). Ollaan niin erilaisia ja keskustelujen aiheet ja vaatimustaso on meillä niin erilaiset että tapaamisemme taisi kuormittaa molempia, tosin vähän eri tavoilla. Ymmärrän että taisin olla vähän likaa, sorry, mä vaan tarviin niin paljon enemmän kuin, ei vain pysty pienentämään ja tyhmentämään itteeni aina sille tasolle että jutustelu pyörisi arkiaskareissa ja sinuun liittyvissä asioissa, vaikka aika-ajoin sitä yritin ja se turhautti minua. Olen pahoillani jos kuormitin sinua. Toivottavasti kuitenkin jonain päivänä voidaan jutustella kuulumisia ihan tavallisesti kuten aikuiset hyvinvoivat ihmiset ja vaikka sillä vanhalla porukallakin johon aikoinaan kuuluttiin. 

Voiko joku ihminen olla oikeasti noin täynnä erinomaisuuttaan ja itserakas?

Noloa

Kammottavaa

Surullista

Joo. Tyylistä tunnistaa. Toi on ollut täällä jo jonkin aikaa.

Aina sama virsi. Hän on fiksumpi ja sivistyneempi kuin ex-ystävänsä.

Kauhean ilkeitä kirjoituksia koko palsta täynnä. Minulla on ikävä yhtä ystävää, jonka miehestä en pidä ja siksi välimme ovat menneet kaiketi poikki. Väkivaltainen sekakäyttäjä ei ole hyvää seuraa masentuneelle, pienikokoiselle naiselle. Toivottavasti tajuat jättää sen miehen, jos vielä kerran käy kimppuusi. Ja sulla on lapsi, joten tuosta kuviosta pitäisi jonkun tehdä suoraan sanottuna lasu.

Vierailija kirjoitti:

Kauhean ilkeitä kirjoituksia koko palsta täynnä. Minulla on ikävä yhtä ystävää, jonka miehestä en pidä ja siksi välimme ovat menneet kaiketi poikki. Väkivaltainen sekakäyttäjä ei ole hyvää seuraa masentuneelle, pienikokoiselle naiselle. Toivottavasti tajuat jättää sen miehen, jos vielä kerran käy kimppuusi. Ja sulla on lapsi, joten tuosta kuviosta pitäisi jonkun tehdä suoraan sanottuna lasu.

En tarkoita tätä ilkeästi, mutta mikä estää sinua tekemästä? 

Tuttuni löytää tosi erilaisia miehiä. On vakuutellut omaa erikoisuuttaan ja joskus sitten kertoo valkoisia valheita mm koulutuksesta.

Uusi kumppani voi sanoa esim kerrotko sairaanhoitajana ja mä ihmettelen kuka on sairaanhoitaja.

Aikoinaan piti iltoja, joihin sai kutsun vaan pariskunnat.

Olin sinkku silloin ja oli ikävä kuunnella kyllä säkin voisit tulla, jos et olisi yksin.

Aikaa meni, muutin muualle, aloin seurustelemaan ja sain sitten kutsun pariskunta dinnerille. 
Kerroin ei tulla tämän takia noin kauas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo vuosia sitten että tapaamiset pari kertaa vuodessa olisi riittänyt ja että tavattiin turhan usein (pyysin sinua itsekin jotenkin vain muodon vuoksi liian usein millon minnekin). Ollaan niin erilaisia ja keskustelujen aiheet ja vaatimustaso on meillä niin erilaiset että tapaamisemme taisi kuormittaa molempia, tosin vähän eri tavoilla. Ymmärrän että taisin olla vähän likaa, sorry, mä vaan tarviin niin paljon enemmän kuin, ei vain pysty pienentämään ja tyhmentämään itteeni aina sille tasolle että jutustelu pyörisi arkiaskareissa ja sinuun liittyvissä asioissa, vaikka aika-ajoin sitä yritin ja se turhautti minua. Olen pahoillani jos kuormitin sinua. Toivottavasti kuitenkin jonain päivänä voidaan jutustella kuulumisia ihan tavallisesti kuten aikuiset hyvinvoivat ihmiset ja vaikka sillä vanhalla porukallakin johon aikoinaan kuuluttiin. 

Voiko joku ihminen olla oikeasti noin täynnä erinomaisuuttaan ja itserakas?

Noloa

Kammottavaa

Surullista

Joo. Tyylistä tunnistaa. Toi on ollut täällä jo jonkin aikaa.

Aina sama virsi. Hän on fiksumpi ja sivistyneempi kuin ex-ystävänsä.

Pakkohan se on uskoa, että tää on fiksu, kun se kerran niin itse sanoo.

Mutta miten tyhmä se toinen osapuoli sitten mahtaa olla? Kultakala?

Sivusta:

En ymmärrä miksi joillakin on tarve kertoa oikein erikseen, että "ystävyytemne on nyt päättynyt". Eikö tuo ole useimmiten aivan turhaa? Ymmärrän kyllä, mikäli se entinen ystävä roikkuu väkisin kiinni ja pitää yhteyttä silloinkin kun on sanottu, että nyt ei sovi, loukkaa tai tekee jotain muuta jolloin voi olla tarve kertoa asia suoraan päästäkseen irti kyseisestä ihmisestä.

Yleensä tuohon ystävyyden päättämiseen ei kyllä mielestäni ole tarvetta. Itselläkin on elämän varrelle mahtunut useita hiipuneita ystävyyssuhteita, jotka onkin lämmenneet vuosien päästä uudestaan. Esimerkkinä tästä eräs ystävä, joka sai useamman lapsen nuorena ja eli ruuhkavuosia silloin kun itse vielä opiskelin. Hänen ruuhkavuotensa vaikutti tuolloin raskaalta elämänvaiheelta ja alkoi itsestä tuntua, että ei jaksaisi nähdä häntä, kun kuuntelin tilitystä lapsen korvatulehduskierteestä ja olisin toivonut ystävästä kahviseuraa.

Pidimme kuitenkin satunnaisesti yhteyttä. Muutamaan vuoteen emme juuri nähneetkään. Keski-iässä kuitenkin löysimme toisemme uudestaan ja ne jututkin ovat nykyään yhteiset. Huomaan, että ystävä on taas se sama ihana ihminen. 

Jos jompi kumpi olisi tuolloin 10-15 vuotta sitten ilmoittanut toiselle ystävyyden päättymisestä erikseen, tuskin olisimme kumpikaan uskaltaneet ottaa vuosien tauon jälkeen yhteyttä uudestaan. 

Totta lai silloin pitää ilmoittaa, jos toinen ei kunnioita selviä rajoja tai aiheuttaa esim haittaa. Mutta normaali ihmiset nyt etäämtyvät joskus vuosiksi eikä silloin tarvita erillistä ilmoitusta, varsinkaan jos on mahdollisuus ystävyyden uudelleen lämpiämiselle elämäntilanteiden muututtua.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta:

En ymmärrä miksi joillakin on tarve kertoa oikein erikseen, että "ystävyytemne on nyt päättynyt". Eikö tuo ole useimmiten aivan turhaa? Ymmärrän kyllä, mikäli se entinen ystävä roikkuu väkisin kiinni ja pitää yhteyttä silloinkin kun on sanottu, että nyt ei sovi, loukkaa tai tekee jotain muuta jolloin voi olla tarve kertoa asia suoraan päästäkseen irti kyseisestä ihmisestä.

Yleensä tuohon ystävyyden päättämiseen ei kyllä mielestäni ole tarvetta. Itselläkin on elämän varrelle mahtunut useita hiipuneita ystävyyssuhteita, jotka onkin lämmenneet vuosien päästä uudestaan. Esimerkkinä tästä eräs ystävä, joka sai useamman lapsen nuorena ja eli ruuhkavuosia silloin kun itse vielä opiskelin. Hänen ruuhkavuotensa vaikutti tuolloin raskaalta elämänvaiheelta ja alkoi itsestä tuntua, että ei jaksaisi nähdä häntä, kun kuuntelin tilitystä lapsen korvatulehduskierteestä ja olisin toivonut ystävästä kahviseuraa.

 

Pidimme kuitenkin satunnaisesti yhteyttä. Muutamaan vuoteen emme juuri nähneetkään. Keski-iässä kuitenkin löysimme toisemme uudestaan ja ne jututkin ovat nykyään yhteiset. Huomaan, että ystävä on taas se sama ihana ihminen. 

 

Jos jompi kumpi olisi tuolloin 10-15 vuotta sitten ilmoittanut toiselle ystävyyden päättymisestä erikseen, tuskin olisimme kumpikaan uskaltaneet ottaa vuosien tauon jälkeen yhteyttä uudestaan. 

 

Totta lai silloin pitää ilmoittaa, jos toinen ei kunnioita selviä rajoja tai aiheuttaa esim haittaa. Mutta normaali ihmiset nyt etäämtyvät joskus vuosiksi eikä silloin tarvita erillistä ilmoitusta, varsinkaan jos on mahdollisuus ystävyyden uudelleen lämpiämiselle elämäntilanteiden muututtua.

Jos toinen on rajaton ja tulee ovista ja ikkunoista. Lisäksi hän ilkeä ja toksinen

Ei kait niitä muuten ilmoitella päättyneeksi

Vierailija kirjoitti:

Sivusta:

En ymmärrä miksi joillakin on tarve kertoa oikein erikseen, että "ystävyytemne on nyt päättynyt". Eikö tuo ole useimmiten aivan turhaa? Ymmärrän kyllä, mikäli se entinen ystävä roikkuu väkisin kiinni ja pitää yhteyttä silloinkin kun on sanottu, että nyt ei sovi, loukkaa tai tekee jotain muuta jolloin voi olla tarve kertoa asia suoraan päästäkseen irti kyseisestä ihmisestä.

Yleensä tuohon ystävyyden päättämiseen ei kyllä mielestäni ole tarvetta. Itselläkin on elämän varrelle mahtunut useita hiipuneita ystävyyssuhteita, jotka onkin lämmenneet vuosien päästä uudestaan. Esimerkkinä tästä eräs ystävä, joka sai useamman lapsen nuorena ja eli ruuhkavuosia silloin kun itse vielä opiskelin. Hänen ruuhkavuotensa vaikutti tuolloin raskaalta elämänvaiheelta ja alkoi itsestä tuntua, että ei jaksaisi nähdä häntä, kun kuuntelin tilitystä lapsen korvatulehduskierteestä ja olisin toivonut ystävästä kahviseuraa.

 

Pidimme kuitenkin satunnaisesti yhteyttä. Muutamaan vuoteen emme juuri nähneetkään. Keski-iässä kuitenkin löysimme toisemme uudestaan ja ne jututkin ovat nykyään yhteiset. Huomaan, että ystävä on taas se sama ihana ihminen. 

 

Jos jompi kumpi olisi tuolloin 10-15 vuotta sitten ilmoittanut toiselle ystävyyden päättymisestä erikseen, tuskin olisimme kumpikaan uskaltaneet ottaa vuosien tauon jälkeen yhteyttä uudestaan. 

 

Totta lai silloin pitää ilmoittaa, jos toinen ei kunnioita selviä rajoja tai aiheuttaa esim haittaa. Mutta normaali ihmiset nyt etäämtyvät joskus vuosiksi eikä silloin tarvita erillistä ilmoitusta, varsinkaan jos on mahdollisuus ystävyyden uudelleen lämpiämiselle elämäntilanteiden muututtua.

Ei normaaleille tarviikkaan sanoa. Jos on liian takertuva niin sitten varmaan pakko. Ei kait kukaan voi vuosia sluibailla että Oho, en kuullu sun puhelua.

Sitä juuri ihmettelin kun täällä sai sen käsityksen, että heti kun joku ihminen muuttuu hetkellisesti kuormittavaksi, niin tehdään "bänksit ystävyyssuhteesta" ja ilmoitetaan se oikein dramaattisesti tälle ihmiselle. 

Ei kait noin tosiaan tehdä ellei kyseessä ole oikeasti rajaton ihminen? 

Normaali tilanteessa normaalit ihmiset antavat välien hiipua ja pitävät vaan harvemmin yhteyttä. 

Itsellä on niitäkin ihmisiä, joihin haluaisin olla useammin yhteydessä mutta yhteydenpitoon ei oikein löydy yhteistä aikaa. Sitten pidetään vähä harvemmin yhteyttä ja molemmat sen hyväksyvät.

Niinpä

Normielämässä normaalit ihmiset

Minulla on raskas työ ja koko päivä on vuorovaikutusta. Vapaa-ajalla on kotihommat, perhe, läheiset, harrastukset.

Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että vuorovaikutuskiintiöni on iltaisin täynnä.

Silti eräs katsoi oikeudekseen soittaa ja pitää pitkiä monologeja omista asioistaan. Ei auttanut, vaikka sanoin olevani väsynyt.

Myöhästyjistä sanotaan, että he varastavat odottajan aikaa. Tämä varasti minulta aikaa itsekkäällä tarpeellaan saada puhua. Hänellä aikaa on rajattomasti. Hän ei yhtään kyennyt eläytymään minun asemaan. Hän, hänen oma napa ja päättymätön puheripuli.

Pitäisikö uhrata oma hyvinvointi? Ei.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta:

En ymmärrä miksi joillakin on tarve kertoa oikein erikseen, että "ystävyytemne on nyt päättynyt". Eikö tuo ole useimmiten aivan turhaa? Ymmärrän kyllä, mikäli se entinen ystävä roikkuu väkisin kiinni ja pitää yhteyttä silloinkin kun on sanottu, että nyt ei sovi, loukkaa tai tekee jotain muuta jolloin voi olla tarve kertoa asia suoraan päästäkseen irti kyseisestä ihmisestä.

Yleensä tuohon ystävyyden päättämiseen ei kyllä mielestäni ole tarvetta. Itselläkin on elämän varrelle mahtunut useita hiipuneita ystävyyssuhteita, jotka onkin lämmenneet vuosien päästä uudestaan. Esimerkkinä tästä eräs ystävä, joka sai useamman lapsen nuorena ja eli ruuhkavuosia silloin kun itse vielä opiskelin. Hänen ruuhkavuotensa vaikutti tuolloin raskaalta elämänvaiheelta ja alkoi itsestä tuntua, että ei jaksaisi nähdä häntä, kun kuuntelin tilitystä lapsen korvatulehduskierteestä ja olisin toivonut ystävästä kahviseuraa.

 

Pidimme kuitenkin satunnaisesti yhteyttä. Muutamaan vuoteen emme juuri nähneetkään. Keski-iässä kuitenkin löysimme toisemme uudestaan ja ne jututkin ovat nykyään yhteiset. Huomaan, että ystävä on taas se sama ihana ihminen. 

 

Jos jompi kumpi olisi tuolloin 10-15 vuotta sitten ilmoittanut toiselle ystävyyden päättymisestä erikseen, tuskin olisimme kumpikaan uskaltaneet ottaa vuosien tauon jälkeen yhteyttä uudestaan. 

 

Totta lai silloin pitää ilmoittaa, jos toinen ei kunnioita selviä rajoja tai aiheuttaa esim haittaa. Mutta normaali ihmiset nyt etäämtyvät joskus vuosiksi eikä silloin tarvita erillistä ilmoitusta, varsinkaan jos on mahdollisuus ystävyyden uudelleen lämpiämiselle elämäntilanteiden muututtua.

Pakko sanoa, kun tuota luen, että välttelen aktiivisesti kaltaisiasi pintaliitäjiä. Tavallaan tuo kuulostaa loogiselta ja monet tuota tekee, mutta en luottaisi yhteenkään ihmiseen ja etenkään kutsuisi ystäväksi, jos hylkää minut normaalien stressaavien elämänvaiheiden keskellä, koska en enää tuo hänelle sillä hetkellä hupia. Se on todella itsekästä ajattelua, että ystävän tehtävä on viihdyttää sinua. 

Aikuisten ystävyys on toistensa tukemista sen ilon lisäksi. Totta kai sen pitää olla molemminpuolista, mutta ei välttämättä samaan aikaan, koska kaikkien elämässä asiat tapahtuu eri aikoihin. Sitten totta kai, jos puhutaan jostain ihan sekojutuista, jotain vaarallista draamaa ja päihteitä tai muuta, niin se nyt ei kuulu enää normaaliin ystävyyteen, mutta minusta on törkeää hylätä toinen keskellä ruuhkavuosia, jotka kuitenkin on normaali aikuisuuden vaihe vaan.

Minusta on taas todella tervettä ja normaalia kertoa toiselle suoraan, että nyt tuntuu, että en ihan osaa olla tukenasi tässä elämänvaiheessa, tai itselläni on niin paljon kaikkea tms., rehellisiä syitä, ja sitten ottaa etäisyyttä, jolloin toinen ei jää miettimään mitä on tehnyt väärin tai koe yksinäisyyttä vaikeassa tilanteessa. Sitten hän voi itse päättää myöhemmin haluaako vielä olla ystävä myöhemmin ihmisen kanssa, joka katoaa kuin tuhka tuuleen kun häntä tarvitaan.

Mielestäni ei ole tervettä ja kunnioittavaa toista kohtaan kohdella ystäviä leluina, joilla leikkii kun siltä tuntuu. Ystävyyssuhteet on tunneasioita ja myös yhteisöllisiä, tarvitaan erilaisia ihmisiä elämässä eri syistä. Jos et halua olla toisen tukena hektisempinä aikoina, et välttämättä ole tervetullut myöhemmin enää, koska luottamus on kadonnut, ja se on sen toisen valinta, kelpuutaako sinua enää. Siksi jätit kaverille kertomatta valinnastasi, koska tiesit itsekin sen olevan loukkaava ja et halunnut elää seuraamusten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on raskas työ ja koko päivä on vuorovaikutusta. Vapaa-ajalla on kotihommat, perhe, läheiset, harrastukset.

Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että vuorovaikutuskiintiöni on iltaisin täynnä.

Silti eräs katsoi oikeudekseen soittaa ja pitää pitkiä monologeja omista asioistaan. Ei auttanut, vaikka sanoin olevani väsynyt.

Myöhästyjistä sanotaan, että he varastavat odottajan aikaa. Tämä varasti minulta aikaa itsekkäällä tarpeellaan saada puhua. Hänellä aikaa on rajattomasti. Hän ei yhtään kyennyt eläytymään minun asemaan. Hän, hänen oma napa ja päättymätön puheripuli.

Pitäisikö uhrata oma hyvinvointi? Ei.

Milloin hänen olisi parempi olla yhteydessä? Olisiko sitä mahdollista sopia hänen kanssaan? Vai onko kyseessä ihminen, jonka kanssa et oikeastaan enää haluaisi olla missään tekemisissä? Ehkä olisi parasta kertoa se, niin loppuu jorinat ja voit keskittyä itsellesi tärkeisiin asioihin. Pelkäät varmaan satuttavasi häntä, mutta rehellisyys auttaa häntä löytämään itselleen oikeat henkilöt. Jos hänen juttunsa eivät sinua kiinnosta, sinä et ole hänen ihmisensä, ja se on täysin ok, vaikka voi olla kivuliasta. Jos taas jutut kiinnostaa, mutta tarvitsette paremmat rajat, niin ne on komminikoitava, kunnioituksella.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on raskas työ ja koko päivä on vuorovaikutusta. Vapaa-ajalla on kotihommat, perhe, läheiset, harrastukset.

Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että vuorovaikutuskiintiöni on iltaisin täynnä.

Silti eräs katsoi oikeudekseen soittaa ja pitää pitkiä monologeja omista asioistaan. Ei auttanut, vaikka sanoin olevani väsynyt.

Myöhästyjistä sanotaan, että he varastavat odottajan aikaa. Tämä varasti minulta aikaa itsekkäällä tarpeellaan saada puhua. Hänellä aikaa on rajattomasti. Hän ei yhtään kyennyt eläytymään minun asemaan. Hän, hänen oma napa ja päättymätön puheripuli.

Pitäisikö uhrata oma hyvinvointi? Ei.

Jos töiden jälkeen kolmen tunnin vapaa-ajasta menee tunti jonkun toisen höpinöihin, onhan se kohtuutonta. Joskus voi tulla jotain akuuttia ja se on eri juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on raskas työ ja koko päivä on vuorovaikutusta. Vapaa-ajalla on kotihommat, perhe, läheiset, harrastukset.

Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että vuorovaikutuskiintiöni on iltaisin täynnä.

Silti eräs katsoi oikeudekseen soittaa ja pitää pitkiä monologeja omista asioistaan. Ei auttanut, vaikka sanoin olevani väsynyt.

Myöhästyjistä sanotaan, että he varastavat odottajan aikaa. Tämä varasti minulta aikaa itsekkäällä tarpeellaan saada puhua. Hänellä aikaa on rajattomasti. Hän ei yhtään kyennyt eläytymään minun asemaan. Hän, hänen oma napa ja päättymätön puheripuli.

Pitäisikö uhrata oma hyvinvointi? Ei.

Milloin hänen olisi parempi olla yhteydessä? Olisiko sitä mahdollista sopia hänen kanssaan? Vai onko kyseessä ihminen, jonka kanssa et oikeastaan enää haluaisi olla missään tekemisissä? Ehkä olisi parasta kertoa se, niin loppuu jorinat ja voit keskittyä itsellesi tärkeisiin asioihin. Pelkäät varmaan satuttavasi häntä, mutta rehellisyys auttaa häntä löytämään itselleen oikeat henkilöt. Jos hänen juttunsa eivät sinua kiinnosta, sinä et ole hänen ihmisensä, ja se on täysin ok, vaikka voi olla kivuliasta. Jos taas jutut kiinnostaa, mutta tarvitsette paremmat rajat, niin ne on komminikoitava, kunnioituksella.

Rumasti sanottuna. Koin olevani hänelle patja, johon hän r unkkaa puheripuliaan.

Käytän edelleen aikaani juttelemalla ystävien kanssa. Tottakai. 

Usein aloitetaan kysymällä, onko hyvä aika. Sitten molemmat puhuvat ja molemmat kuuntelevat toista. Ihan vuorovaikutuksen alkeita nämä.