miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Joinain päivinä se palailee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Niin oli minullakin. Kun tuli syksy, se tuoksui omenoilta ja märiltä lehdiltä. Katsoin sateen kristallista kirkkautta. Märkä asfaltti katulamppujen alla kiilsi kauniisti. Ruskan keltaiset ja punaiset värit piti saada talteen: kerätä lehtiä, maalata värejä. Ensimmäiset yöpakkaset saivat nurmikon ritisemään. Muistan sen kaiken hyvin, mutta en koe enää, ei sykähdytä.

Se voi johtua siitäkin ettei enää vain ennätä. Ainakin itse huomaan olevani nykyään työstä niin uupunut (vaikka tykkäänkin työstäni) etten enää ehdi vain relata. Viikonloput eivät enää riitä siihen että aika pysähtyy ja minä sen mukana. Kaikki tuntuu nykyään suorittamiselta. Siinä huomaa sen että on tullut vanhaksi. Kyllä sitä silloin nuorena jaksoi ihmetellä luonnon ilmiöitä ja vaikka juhlia ja mennä samoilla silmillä töihin, oksentaa työpaikan vessanpönttöön ja silti kahvitauolla kädet täristen ihailla pilviä tehtaan takapihalla. Ei vaan enää oikein jaksa mitään. Enkä edes ole vielä kauhean vanha. Vielä pitäisi jaksaa parikymmentä vuotta työelämää. Mutta kyllä minusta työelämä jollain tavalla syö sitä ihmisen luovuutta, kun ei ole koskaan aikaa vain kunnolla olla ja unohtaa kaiken. Lomat ja viikonloput ei siihen riitä.

Työelämä ei ole ollenkaan suunniteltu ihmisen parasta ajatellen. Sama määrä hommia tulisi hoidettua ja ihmiset voisivat paremmin jossei kaikki olisi niin aikataulutettua. Sellainenkin duuni jonka ei tarvitse olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Taika" on vain hyväosaisten juttu.

Ei se ihan noin mene. 

Ota Jeesus elämääsi, ja saat huomata mitä ihmeitä hän tekee sinun elämälle, esimerkiksi antaa sisäisen rauhan.

Olen ottanut tieteen sydämeeni. En epäile, etteikö elämäni olisi parempaa, jos kykenisin sokeana uskomaan mielikuvitusolentoihin. Mutta ei kykene. Tieto lisää tuskaa.

Miksi sitten olet ottanut tieteen sydämeesi, jos se lisää tuskaasi?

No eihän voi olla tietämättä asioita joita tietää. Ihan sama onko sydämessä jeesus tai kuka nyt vaan, kun teurastamot ja sodat ovat kuitenkin olemassa.

"Life goes on

Long after the thrill of living is gone"

John Cougar Mellencamp: Jack and Diane (1982)

Oletko vela?

Lapset ja lapsenlapset palauttavat ihmeen ja yllätyksen elämään.

Realismi. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän paskaa kohtaa. Kyllä siinä glitterit silmistä väkisinkin karisee.

Unennäkö loppui tultiin vanhaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Niin oli minullakin. Kun tuli syksy, se tuoksui omenoilta ja märiltä lehdiltä. Katsoin sateen kristallista kirkkautta. Märkä asfaltti katulamppujen alla kiilsi kauniisti. Ruskan keltaiset ja punaiset värit piti saada talteen: kerätä lehtiä, maalata värejä. Ensimmäiset yöpakkaset saivat nurmikon ritisemään. Muistan sen kaiken hyvin, mutta en koe enää, ei sykähdytä.

Se voi johtua siitäkin ettei enää vain ennätä. Ainakin itse huomaan olevani nykyään työstä niin uupunut (vaikka tykkäänkin työstäni) etten enää ehdi vain relata. Viikonloput eivät enää riitä siihen että aika pysähtyy ja minä sen mukana. Kaikki tuntuu nykyään suorittamiselta. Siinä huomaa sen että on tullut vanhaksi. Kyllä sitä silloin nuorena jaksoi ihmetellä luonnon ilmiöitä ja vaikka juhlia ja mennä samoilla silmillä töihin, oksentaa työpaikan vessanpönttöön ja silti kahvitauolla kädet täristen ihailla pilviä tehtaan takapihalla. Ei vaan enää oikein jaksa mitään. Enkä edes ole vielä kauhean vanha. Vielä pitäisi jaksaa parikymmentä vuotta työelämää. Mutta kyllä minusta työelämä jollain tavalla syö sitä ihmisen luovuutta, kun ei ole koskaan aikaa vain kunnolla olla ja unohtaa kaiken. Lomat ja viikonloput ei siihen riitä.

Työelämä ei ole ollenkaan suunniteltu ihmisen parasta ajatellen. Sama määrä hommia tulisi hoidettua ja ihmiset voisivat paremmin jossei kaikki olisi niin aikataulutettua. Sellainenkin duuni jonka ei tarvitse olla.

Eri mieltä tuosta. Aikatauluttaminen nimenomaan tekee työstä hallittavaa. Toki vain silloin kun siihen voi itse vaikuttaa. Etenkin toimistossa tehtävässä työssä oleellisen tärkeää, että on aikataulu, jonka mukaan mennään. Korona-aikaan voin huonommin kuin koskaan työelämässä. Se johtui eniten siitä, että töitä tehtiin kotona ja tuli välillä tehtyä myös iltaisin. Pesen tässä nopeasti astiat ja laitan puhtaat kaappiin, käytän koiran ulkona välissä. Työaika venyi, koska tekemistä oli sama määrä. Teams-kokoukset venyivät yli varatun ajan. Välillä söin pelkän banaanin kokousten välissä, kun edellinen venyi ja seuraava jo alkoi. Työpaikalla se ei toimi niin. Jos neuvotteluhuone on varattu klo 8-10, kokous lopetetaan klo 10. Yhteyksissä on myös ollut haastetta. Jonkun ääni ei kuulu tai teams heittää ulos. Toki hybridimalli on myös hyvä, jos aikataulullisesti kaikki eivät pysty tulemaan paikalle. Sille on oma tarpeensa.

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä? En ole huomannut. 55 vuotta.

En minäkään. 65v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Minusta se lonkeromainoksen vuoden harmain päivä on oikeastaan aika hauska idea. Siis jos sen vetää ihan överiksi. Harmaat vaatteet, harmaa kattaus ja koristelut, mahdollisimman harmaat ruuat. Jotain muutakin siihen pitäisi vielä keksiä, niin harmaata ja ankeaa, ettei sille voi olla nauramatta. Tylsää musiikkia, tai jotain överiankeaa, missä märistään vaikkapa menetetyn rakkauden perään. Kuivaa huumoria. Koristeina voisi esim. olla myös lehdettömiä risuja. Semmoista marraskuista. Ehkä opittaisiin näkemään kauneutta ankeudessakin. Tämähän sopii erityisesti kaupungin harmauteen. Betoni on erittäin pop tässä kontekstissa. Ajatus olisi vetää harmaus niin överiksi, että se valo ja ilo nousee väkisin siitä esille. Ainakin omaan elämääni on tuonut valoa se, kun on käynyt pohjalla ja sukeltanut pimeimpiin syövereihin. Sen jälkeen näkee kaikessa edes vähän valoa. Retki harmaaseen luontoon sopisi tähän myös, erityisesti meren rannalle.

Vierailija kirjoitti:

No juuri kirjoitin yhteen ketjuun että parisuhteessa olisi kiva lähteä vaikka lähimetsään tutkimaan paikkoja ja havainnoimaan luontoa. Tai olisi kiva istua katolla juttelemassa syvällisiä pitkälle yöhön.

Sain täydet haukut päälleni, koska olen pihi ja mieslapsi koska aikuisella on eri vaatimukset. Ei aikuinen nainen tuollaista halua. Eli pitää olla vähän luksusta ja hemmottelua, ja kyllä sellainen maksaa.

No, jos tuollainen asenne on, niin varmaan pitää päästä toiselle puolelle maailmaa all-inclusive että mikään tuntuu miltään. Muuten elämä on arkea eikä ole sitä taikaa.

Lähden tästä lyhdyn kanssa metsään. Hieno paikka iltaisin kun eläimet ovat liikkeellä ja kuulee kaikki äänet. Eilen oli hieno sumu. Kaurisperhe pysähtyi kymmmenen metrin päähän katselemaan. Oltiin siinä hiljaa pitkän aikaa. Mieslapselle se oli taianomainen hetki.

Olis just ihanaa ihmetellä luontoa tai istua yö katolla. Kyllä joku pieni luksuskin on joskus kivaa, ainakin näin köyhälle, mutta siihen turtuu varsin äkkiä. No ehkäpä en siellä katollakaan istuisi kovin monena yönä, mutta kertaluontoisena olisi upea elämys lämpimänä yönä.

Vierailija kirjoitti:

Sen kun tietäisi ja osaisi korjata. Kaikki ihanat muistot on lapsuudesta.

Kun ihminen kasvaa ja lapsuus loppuu, kaikki ne asiat, joita lapsille sanottiin menettää merkityksensä.

Elämässä etenet valehtelemalla, huijaamalla ja keplottelemalla, vaikka lapsena saitkin ohjeen olla rehellinen - kaikki muuttuu siitä. Lopullisen naulan elämään lyö tietoisuus siitä, että ihan oikeasti kuolet joskus. Vaikka tämä on kaikille selvää jo koulusta, se itse asia on jossain hyvin kaukana normaalisti. Mutta kun hautaat vanhempasi ja lapsesi kasvavat, tajuat jossain vaiheessa aivan varmasti, että elämä loppuu aikanaan, sinunkin. Tämän oivaltaminen ja havainnointi tekee sinusta loppujen lopuksi aikuisen ihmisen ja rupeat kenties käyttäytymäänkin kuten ne aikuiset, joiden käytöstä vihasit nuorena - valitat melusta kenties tai muuta sellaista, mutta osaat toimia vaaratilanteissa, oikeusapuna toiselle sekä omaat kattavat tiedot siitä, miten yhteiskunta toimii eri aloilla. Olet oikea aikuinen, työssä käyvä, yhteiskunnan tuki ja turva. Tuttavani tapasi sanoa vanhempana niin, että ihmiselle kasvaa järki päähän vasta 40 vuotiaana, jolloin myyntimiehet ei huijaa sinua, osaat sanoa ei sekä luotat itseesi ja osaamiseesi työssäsi. Näin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kahden viime vuoden aikana haihtunut halu matkustaa ,en voi oikein voi uskoa tätä ja äimistelen oman mieleni muutosta. Tapanamme on ollut säästää kaikki liikenevä raha matkusteluun,uutta reissua suunniteltu koko ajan. Nyt en viitsisi yhtä Hesan reissua edes tehdä. Niistäkin ennen nautin tosi paljon, ja suunnittelin ohjelmaa valmiiksi. Tympii ajatuskin ruuhkaisesta lentokentästä ja odottelusta ym ym. jos ulkomaille lähtisi.

Ei vaan kiinnosta. En halua olla tällainen nysväri.

Itse olen tehnyt ulkomaanreissun viimeksi yli 10 vuotta sitten. Enpä ole kaivannut. Lentäminen on yhtä helvettiä.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt mikä matkustelussa kiehtoo, vaikka onhan sitä väkisinkin tullut tehtyä. Joillakin kai kestää ihmisen ikä, ennen kuin huomaavat että eihän se ole loppujen lopuksi oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Minusta se lonkeromainoksen vuoden harmain päivä on oikeastaan aika hauska idea. Siis jos sen vetää ihan överiksi. Harmaat vaatteet, harmaa kattaus ja koristelut, mahdollisimman harmaat ruuat. Jotain muutakin siihen pitäisi vielä keksiä, niin harmaata ja ankeaa, ettei sille voi olla nauramatta. Tylsää musiikkia, tai jotain överiankeaa, missä märistään vaikkapa menetetyn rakkauden perään. Kuivaa huumoria. Koristeina voisi esim. olla myös lehdettömiä risuja. Semmoista marraskuista. Ehkä opittaisiin näkemään kauneutta ankeudessakin. Tämähän sopii erityisesti kaupungin harmauteen. Betoni on erittäin pop tässä kontekstissa. Ajatus olisi vetää harmaus niin överiksi, että se valo ja ilo nousee väkisin siitä esille. Ainakin omaan elämääni on tuonut valoa se, kun on käynyt pohjalla ja sukeltanut pimeimpiin syövereihin. Sen jälkeen näkee kaikessa edes vähän valoa. Retki harmaaseen luontoon sopisi tähän myös, erityisesti meren rannalle.

Miksei muuten Halloween sopisi muka kaikille? Eihän se ole kuin pelottavilla asioilla hulluttelua ja naamiaismeininkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joulun taika, juhannuksen taika, missä ne on? Ei löydy enää sydämestä niitä tuntoja. Joulun aikaan oli ihana taianomainen tunnelma nuorempana.

Tai vaikka tuiki tavallinen perjantai-ilta; miten sekin tuntui niin jännittävältä, mitä tapahtuu ja kenet tapaa illan aikana, posket innosta punaisena illanviettoon kaverin kanssa mentiin. Mihin se kaikki hävisi? ;(

Ei mulla ikinä ole ollut mitään perjantai-illan taikaa. Ennen 14 ikävuotta ei vanhemmat päästäneet mihinkään ja sitten kun päästivät, menin aina poikaystävän kanssa pussailemaan diskon nurkkaan. Sitten muutama vuosi myöhemmin lukion alussa poikaystävä vaihtui ja ajelin perjantai-illat auton kyydissä kaupungilla, joskus join omppua. Aina samaa, vähän kuin pakko lähteä, koska kuuluu asiaan, vaikka ei huvita. Kun tulin täysi-ikäiseksi, en enää suostunut ajelulle enkä puskapissalle parkkipaikoille. Sitten oltiin baarissa. Se kuului asiaan, eikä aiheuttanut mitään iloista odotusta.

Ei se nuoruus ollut taikaa minullakaan. Kotona oli kamalaa eikä mihinkään ollut rahaa, aina huoli huomisesta. Kyllä nyt on parempi, koristelen just halloweenia omassa talossa oman puutarhan keskellä. Jos ei tarvitsisi tehdä töitä, mitään ei puuttuisi.

Itellä kaikki taika hävisi maailmasta silloin kun mummu kuoli ja olin silloin jo 17. Se on on varmaan vaan se aikuistuminen mikä tapahtuu eri ikäisenä.

Taika häviää ihan vain sen takia, että olet tehnyt vääriä valintoja koko elämäsi ajan. Et aina, mutta riittävästi pilataksesi olosi.

Taika häviää, koska väärien valintojen takia sinusta on tullut kyyninen. Et osaa nauttia asioista sen takia.

Taika häviää, koska et ymmärrä vieläkään käydä tekemään asioita eri tavalla. Siksi tulevaisuuskin masentaa.

Se että taika häviää on ihan oma vika. Se johtuu siitä, että olet aina halunnut kaikkea lisää. Se johtuu siitä, että olet pikkuhiljaa ulkoistanut hyvänolontunteesi. Ulkoistanut sen haluamalla asioita mitä muutkin haluavat. Mitä markkinointikoneistot haluavat sinun haluavan. Ulkoistanut sen kuvittelemalla, että se mikä tekee jonkun toisen onnelliseksi, tekee myös sinut onnelliseksi. Ulkoistanut sen uskomalla vääriin satuihin. Satuihin, että ihmiset joita ihailet, joiden kaltainen haluaisit olla, ovat muka hienoja ja hyviä ihmisiä. Sinä pilasit taianomaisuuden ihan itse. Pilasit sen samalla kun kadotit itsesi.

En mö ole huomannut. -nyt pystyyy nauttimaan monesta asiiasta paljon enemmän, kuin angstisena parikymppisenä.

Oletko varma, että et kärsi masennuksesta?

Nuorena tuli sellasia hyvänolon tunteita ilman mitään syytä. Muilla samoja muistoja?   Nyt materia ja rakkaus ihan eri tasolla mutta harmaata massaa elo.    Vain hyvän treenin,nousuhumalan tai panon aikana vähän samoja fiiliksiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kahden viime vuoden aikana haihtunut halu matkustaa ,en voi oikein voi uskoa tätä ja äimistelen oman mieleni muutosta. Tapanamme on ollut säästää kaikki liikenevä raha matkusteluun,uutta reissua suunniteltu koko ajan. Nyt en viitsisi yhtä Hesan reissua edes tehdä. Niistäkin ennen nautin tosi paljon, ja suunnittelin ohjelmaa valmiiksi. Tympii ajatuskin ruuhkaisesta lentokentästä ja odottelusta ym ym. jos ulkomaille lähtisi.

Ei vaan kiinnosta. En halua olla tällainen nysväri.

No mulla on vähän sama, että ei kiinnostaisi enää mennä edes keskustaan. Ennen tykkäsin mennä sinne ihan vaan katselemaan kauppojen ikkunoita. Nyt ei enää haluttaisi lähteä kotoota ollenkaan, lähinnä vaan ketuttaa se ettei saa olla vaan kotona, aina joutuu lähtemään töihin tai kauppaan tai muita asioita hoitelemaan. Haluaisin vain olla. Kotona. Sais vaan olla kotona. 

Minä olen. Pakollisia menoja lukuunottamatta.

Tosin olen ollut tuommoinen ns aina. Erakko. Nyt olen oikein oloutunut tälläiseksi koko painollani.

Matkustelen silloin tällöin, mutta korona-aika selvitti, että ilman sitäkin tulee toimeen. Elämisen mieli löytyy korvien välistä (jo eletetystä, lukemistani kirjoista, katsomistani elokuvista jne), ei ulkoisista tapahtumista, joita on aina ollut minimaalisesti.

Joku on varmasti sitä mieltä, että olen heittänyt elämäni hukkaan.

Mikään ei olisi minulle hirveämpää elämää kuin jatkuva maaninen touhuaminen ja "itsensä kehittäminen".