miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Yksinkertaista. Tulet liian viisaaksi ja tajuat, että taikoja ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kahden viime vuoden aikana haihtunut halu matkustaa ,en voi oikein voi uskoa tätä ja äimistelen oman mieleni muutosta. Tapanamme on ollut säästää kaikki liikenevä raha matkusteluun,uutta reissua suunniteltu koko ajan. Nyt en viitsisi yhtä Hesan reissua edes tehdä. Niistäkin ennen nautin tosi paljon, ja suunnittelin ohjelmaa valmiiksi. Tympii ajatuskin ruuhkaisesta lentokentästä ja odottelusta ym ym. jos ulkomaille lähtisi.

Ei vaan kiinnosta. En halua olla tällainen nysväri.

Itse olen tehnyt ulkomaanreissun viimeksi yli 10 vuotta sitten. Enpä ole kaivannut. Lentäminen on yhtä helvettiä.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt mikä matkustelussa kiehtoo, vaikka onhan sitä väkisinkin tullut tehtyä. Joillakin kai kestää ihmisen ikä, ennen kuin huomaavat että eihän se ole loppujen lopuksi oikein mitään.

Kai mä olen tyhmä kun n 100 matkan jälkeenkään en ymmärrä että reissaaminen on turhaa😂 Toiseen kotiimme lähdetään taas huomenna, aivan ihanaa päästä hetkeksi takaisin loppukesän lämpöön täältä tihkusateesta! Oleskelumme aikana lähialueella on 12 kyläjuhlaa joista osallistumme ainakin kuuteen. Sellaisia ei Suomessa ole! Lisäksi tavataan ystäviä, etsitään uusia kyliä ihmeteltäväksi ja nautitaan viimeisistä oman pihan antimista (rypäleitä, päärynöitä, viikunoita jne jne).

Äh, ihan tylsää!

Miksi sinäkin menet valmiille kyläjuhliin muualle? Miksi et järjestä muiden kanssa täällä?

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista. Tulet liian viisaaksi ja tajuat, että taikoja ei ole olemassa.

Olet todella väärässä. Älykäs ja viisas ymmärtää, että taika on meissä itsessämme ja ympäristössämme :)

Minä olen päälle 40, enkä koe "taian" kadonneen mihinkään. Edelleenkin esim. syksy tuntuu upealta. Saatan jäädä pihaan seisomaan ja vain ihastelemaan luonnon kauneutta. Laittaa silmät kiinni ja nauttia auringosta kasvoilla. Näen paljon kauneutta pienissä yksityiskohdissa ja se saa tuntemaan sillä hetkellä vahvaa onnen tunnetta. Nuoruutta en kaipaa, vaikka se mukava jakso iloineen ja suruineen elämässä olikin.

Oma elämänmottoni on, että vähemmän on enemmän. Eli en saa henkistä kylläisyyden tunnetta mistään etelänmatkoista ym. hintavista asioista. Vaan saan arkeeni onnellisuuden tunteita juurikin pienistä asioista.

Olen ihminen jonka on helppoa tuntea kiitollisuutta. Olen ihan jo siitä kiitollinen, että olen syntynyt tähän maahan. Ja kiitollinen siitä, että olen uskaltanut elää ns. normista poiketen. Eli jätin perheen perustamatta ja elän seesteistä elämää itsekseni ilman perheellisten kokemaa stressiä, kiirettä, väsymystä.. Ehkä tuo saattaa olla suurin syy sille, miksi pystyn kokemaan arjessa "taikaa".

Olis just ihanaa ihmetellä luontoa tai istua yö katolla. Kyllä joku pieni luksuskin on joskus kivaa, ainakin näin köyhälle, mutta siihen turtuu varsin äkkiä. No ehkäpä en siellä katollakaan istuisi kovin monena yönä, mutta kertaluontoisena olisi upea elämys lämpimänä yönä.[/quote]

Ei pääse enää katolle, polvet ei kestä. Ja jos pääsiskin niin siellä olisi sitten istuttava monen yön yli jollei kukaan pelastaisi. Tuommonen syö taian elämästä.

Kyllä se taika on edelleen tallessa ja metsästä löytyy se ihmisen kirkko.

Vesku Loirin paimenpoika kertoo oikeastaan kaiken oleellisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kahden viime vuoden aikana haihtunut halu matkustaa ,en voi oikein voi uskoa tätä ja äimistelen oman mieleni muutosta. Tapanamme on ollut säästää kaikki liikenevä raha matkusteluun,uutta reissua suunniteltu koko ajan. Nyt en viitsisi yhtä Hesan reissua edes tehdä. Niistäkin ennen nautin tosi paljon, ja suunnittelin ohjelmaa valmiiksi. Tympii ajatuskin ruuhkaisesta lentokentästä ja odottelusta ym ym. jos ulkomaille lähtisi.

Ei vaan kiinnosta. En halua olla tällainen nysväri.

Itse olen tehnyt ulkomaanreissun viimeksi yli 10 vuotta sitten. Enpä ole kaivannut. Lentäminen on yhtä helvettiä.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt mikä matkustelussa kiehtoo, vaikka onhan sitä väkisinkin tullut tehtyä. Joillakin kai kestää ihmisen ikä, ennen kuin huomaavat että eihän se ole loppujen lopuksi oikein mitään.

Kai mä olen tyhmä kun n 100 matkan jälkeenkään en ymmärrä että reissaaminen on turhaa😂 Toiseen kotiimme lähdetään taas huomenna, aivan ihanaa päästä hetkeksi takaisin loppukesän lämpöön täältä tihkusateesta! Oleskelumme aikana lähialueella on 12 kyläjuhlaa joista osallistumme ainakin kuuteen. Sellaisia ei Suomessa ole! Lisäksi tavataan ystäviä, etsitään uusia kyliä ihmeteltäväksi ja nautitaan viimeisistä oman pihan antimista (rypäleitä, päärynöitä, viikunoita jne jne).

Äh, ihan tylsää!

Puutun nyt vaan tähän, koska Suomihan on siis kyläjuhlien luvattu maa. Ei ole kylää, notkoa tai nimenmaata, jossa ei juhlia järjestettäisiin. Jokaisella pienellä paikkakunnalla on olemassa karnevaalinsa. Senkun vaan valitsee omansa.

Ovat tietenkin suomalaisten näköisiä ja oloisia kotikutoisia, mutta silti niitä on. Nimenomaan ollaan ylpeitä niistä hapanvelleistä ja palttuista, joita siellä sitten ruuaksi jaetaan.

Nuorena muutamia kertoja lähdettiin kavereiden kanssa autoilemaan pitkin poikin lomilla ja törmäiltiin näille kesäjuhlille. Perheen kanssa jatkettiin tapaa. Yksi pari viikkoinen lomasta jätetään kotimaisille kyläjuhlille.

Myös tietyt muut tapahtumat kuuluu repertuaariin: ilmakitarakisat, sankohiipimisen sm, akan kanto... Reppu selkään ja menoksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis just ihanaa ihmetellä luontoa tai istua yö katolla. Kyllä joku pieni luksuskin on joskus kivaa, ainakin näin köyhälle, mutta siihen turtuu varsin äkkiä. No ehkäpä en siellä katollakaan istuisi kovin monena yönä, mutta kertaluontoisena olisi upea elämys lämpimänä yönä.

Ei pääse enää katolle, polvet ei kestä. Ja jos pääsiskin niin siellä olisi sitten istuttava monen yön yli jollei kukaan pelastaisi. Tuommonen syö taian elämästä.

Sitten ihmettelee kiikkustuolissa istuen ja ikkunasta ulos katsellen. Tai sulkee silmät ja katoaa mielikuvitusmaailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä? En ole huomannut. 55 vuotta.

Minäkään en ole huomannut vielä. N45.

Tieto lisääntyy?

Vierailija kirjoitti:

Nuorena tuli sellasia hyvänolon tunteita ilman mitään syytä. Muilla samoja muistoja?   Nyt materia ja rakkaus ihan eri tasolla mutta harmaata massaa elo.    Vain hyvän treenin,nousuhumalan tai panon aikana vähän samoja fiiliksiä

Tarkastuta kilpirauhasarvot ja muut hormoonihommat! Mulla oli vajaatoiminta ja lääkitys piristi kummasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Mun lapsuudenkodissa on aina vietetty Pyhäinpäivää. Silloin oli vapaata siinä kieppeillä, en muista edes onko nykyään.

Se on sadonkorjuujuhla, johon osallistuu sukua ja ystäviä. Tehdään ruokaa paljon ja vietetään yhteistä aikaa. Sytytellään kynttilöitä ja muistellaan pois menneitä. Ihmiset myös muistaa olla kiitollisia samalla.

Ollaan mieheni kanssa jatkettu tätä perinnettä. Lasten tullessa otettiin vähän halloweeniakin mukaan, että saavat pukeutua ja laitettiin kurpitsalyhtyjä yms. Ei mitään muovia yms krääsää. Koristeet luonnonantimista ja hillityistä kausivaloita.

Tulee isovanhemmat, sisarukset perheineen, sukua yleensä, naapureita, kavereita ja lasten kavereita.. Ruokaan osallistuu kaikki. Yksi tuo karjalanpiirakat, toinen omenakakun, kolmas juurekset, neljäs juomia, viides lihat.. Yleensä nämä ovat sitten riistaa, kalaa ja omasta maasta mahdollisimman pitkälti. Ihan kaupunkilaisia kuitenkin ollaan kaikki.

Vähän tunnelmallisuutta ja hyviä muistoja pimeään aikaan. :)

Olen huomannut että 40 vuotta kun katsoo uutisia ja siellä on aina se sama poliittinen vääntö ja ikinä ei tule mitään valmista, niin tietää jo etukäteen mitä tuleman pitää ja kuinka asiat menee aina samalla tavalla. Naamat vain vaihtuu. Sama pätee vähän muuhunkin elämään. Kesää seuraa syksy ja niin pois päin. Aikoinaan kävin baareissa enemmän kuin tarpeeksi, ja jossain vaiheessa se sama alkoi toistaa vaan itseään ja nyt en ole 20 vuoteen käyny. Sama telkkarisarjoissa ja elokuvissa. Sitä samaa peetä eri paketissa. Samat vitsitkin on eri muodoissa kuullut jo niin moneen kertaan. Maailmassa on ikuinen nälänhätä, sotia, ilmastonmuutosta ja velkaa on joka vuosi valtiolla enemmän. Jossain vaiheessa sitä vaan huomaa, että niitä miljoonia ei tullutkaan, ei tullut rokkitähdeksi, eikä formuloiden maailmanmestaruutta. Arki on kyllä taviksena ihan mukavaa, mutta ei siinä ole sitä hohtoa enää. On vähän kuin nousuhumala, että ennen se oli euforista ja nyt se vaan väsyttää. Joka vuosi näkö huononee taikka tulee uusi sairaus/vitsaus. Ei siinä kauheesti mitää kultaista fiilistä enää ole. Mutta tarviiko sitä nyt sitte ollakkaan kauhee hype enää. Ei sitä niin kaipaa. Onnekkaat eivät tietysti kärsi ikinä tai ovat saaneet syntymälahjana sen ikuisen kultaisen fiiliksen. He eivät ymmärrä elämänhalun latistumista kun eivät ajattele miten kaikille ei ole kultalusikoita jaettu.

Äsken hieno hetki. Auringonlasku tarttui pilvenreunaan ja hiipi pilvenreunaa pitkin revontulimaisesti koko järvenselän pituudelle. Voiko olla niin kaunista? Voi, Suomessa <3

Siis onhan se ihan tieteellisestikin selitetty, että kun aivot kohtaavat jonkun asian sadannetta kertaa niin ei siitä saa enää samanlaisia viboja kuin ekoilla kerroilla. Aika tuntuu menevä koko ajan nopeammin, koska kaikki on nähtyä ja toistettua. Tämä lienee ihan päivänselvää. Lisäksi ihmisen alkuperäinen elinkaari on ollut joku 30-40 vuotta joten meillä ei päänuppi periaatteessa ole tarkoitettu näin pitkään elämään. Eikä se tahdo pysyä kasassa, vaikka kroppa jotenkin pysyisikin. Oikeastaan on sitten asennoitumisesta kiinni, tuleeko iän mukana viisautta ja uutta näkökulmaa, joiden kautta löytää uutta iloa vanhoistakin asioista.

Vierailija kirjoitti:

Siis onhan se ihan tieteellisestikin selitetty, että kun aivot kohtaavat jonkun asian sadannetta kertaa niin ei siitä saa enää samanlaisia viboja kuin ekoilla kerroilla. Aika tuntuu menevä koko ajan nopeammin, koska kaikki on nähtyä ja toistettua. Tämä lienee ihan päivänselvää. Lisäksi ihmisen alkuperäinen elinkaari on ollut joku 30-40 vuotta joten meillä ei päänuppi periaatteessa ole tarkoitettu näin pitkään elämään. Eikä se tahdo pysyä kasassa, vaikka kroppa jotenkin pysyisikin. Oikeastaan on sitten asennoitumisesta kiinni, tuleeko iän mukana viisautta ja uutta näkökulmaa, joiden kautta löytää uutta iloa vanhoistakin asioista.

Olet väärässä. Jokaisen auringonlaskun aikaan on erilainen sää ja valo taittuu eri lailla ja kehittyy eri sävyjen kautta. Joskus hejastuu järveen vaaleanpunaisena, joskus violettina, joskus on turkoosin kanssa vierekkäin. Keltaisesta punaiseen, keltaisensta violettiin tai keltaisesta vaaleanpunaiseen. Ei se koskaan samanlainen ole, koska voi sataa tihuuttaa, olla puolipilveä, ohutpilveä, ihan mitä vaan pilveä tai pilvetöntä. Valo heijastuu pilviin aina eri tavoin, koska pilvien muodot ovat erilaisia. Lisäksi auringonlaskun aika muuttuu koko ajan, se ei ole koko vuotta samana kellonaikana. Kuutamo vaikuttaa joihinkin ihmisiin aina samalla tavalla koko elämän ajan. Joillekin tulee oireita. Karva kasvaa ja kuuluu murinaa, tiedäthän ;)

Vierailija kirjoitti:

Minä olen päälle 40, enkä koe "taian" kadonneen mihinkään. Edelleenkin esim. syksy tuntuu upealta. Saatan jäädä pihaan seisomaan ja vain ihastelemaan luonnon kauneutta. Laittaa silmät kiinni ja nauttia auringosta kasvoilla. Näen paljon kauneutta pienissä yksityiskohdissa ja se saa tuntemaan sillä hetkellä vahvaa onnen tunnetta. Nuoruutta en kaipaa, vaikka se mukava jakso iloineen ja suruineen elämässä olikin.

Oma elämänmottoni on, että vähemmän on enemmän. Eli en saa henkistä kylläisyyden tunnetta mistään etelänmatkoista ym. hintavista asioista. Vaan saan arkeeni onnellisuuden tunteita juurikin pienistä asioista.

Olen ihminen jonka on helppoa tuntea kiitollisuutta. Olen ihan jo siitä kiitollinen, että olen syntynyt tähän maahan. Ja kiitollinen siitä, että olen uskaltanut elää ns. normista poiketen. Eli jätin perheen perustamatta ja elän seesteistä elämää itsekseni ilman perheellisten kokemaa stressiä, kiirettä, väsymystä.. Ehkä tuo saattaa olla suurin syy sille, miksi pystyn kokemaan arjessa "taikaa".

Koetko syyllisyyttä siitä, ettet tarjoa tätä mahdollisuutta toiselle?

Ei häviä, vaan laiskuus, passiivisuus, varovaisuus musertaa uteiliaisuuden alleen.

Taika kestää niin kauan kuin kaikki on uutta ja tuntematonta ja kokemukset positiivisia.

Mutta onhan tämä kaikki silti taikaa: elämä on ihme ja ihminen on todella upea eläin. Ja me kaikki asumme avaruudessa. On se taikaa.

Kuuskymppisenä on surullista, kun porukka kuolee, siis itseä vanhemmat ihmiset.