miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Liittyy usein naisilla menopaussiin. Kaiken päälle laskeutuu tasainen harmaa. Kuulemma menee sitten ohi.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena taian ylläpito vaatii duunia. Mä itse saan paljon värejä irti elämästä koska mä luon tilanteita ja olen nautiskelija, viipyilijä.

Mulla on omia pikku kikkoja ja tapahtumia, joilla tuon taikaa myös läheisten elämään. Jotkut pitää mua hupsuna höperönä, mutta toiset sitten taas arvostaa tätä mun "lapsenmielisyyttäni".

Oletteko kuulleet jo tonttujen tiukusten kilinää?

N50

Juu! Just tänään juteltiin teinien kanssa tontuista niistäkin on hauska heittäytyä hassuihin lapsenomaisiim keskusteluihin välillä.

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta kiinni, jotkut tuntuu lopettavan elämisen tietyn iän jälkeen ja kuvittelevat etteivät saa enää tehdä samoja asioita mitä nuorempana.

Ite oon 41 ja viimese 5 v on olleet monin tavoin parasta aikaa elämässäni. Edelleen tulee vastaan kaikkea uutta ja jännää.

Tämä. Asenne on se juttu, että löytää uusia taikahetkiä elämäänsä ja oppii nauttimaan niistä juuri sillä hetkellä elämässä: Minulla on kaikki hyvin juuri tällä hetkellä. Kauniita nuo värikkäät syksyn lehdet. Tuuli puhaltaa ja kuljen lehtisateessa. Onpa mukavaa.

Ei kannata jäädä haikailemaan niitä taikahetkiä, josta lapsena ja nuorena koki eikä olla pahoillaan siitä, ettei niistä enää koe enää samanlaista taikaa. Etsii uusia taikahetkiä, josta nyt saa fiiliksensä.

Kun aiemmin niitä taikahetkiä ei tarvinnut sen enempää "etsiä ja löytää", ne vain olivat, ja siinä juuri on se ero. Kun jatkuvasti joutuu etsimään sitä hopeareunusta se alkaa käydä ihan työstä (ja kumoaa sillä tavoin sen "löytyneen ilon hyödyn").

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena pitää itse ylläpitää sitä taikaa. Minulle kahden pienen lapsen äitinä taikaa on keinua pihalla kun lapset leikkivät hiekkalaatikolla, kuunnella musiikkia bussissa sateella, lukea kirjaa kahvilassa yms. Mikä vain missä voi unohtaa arjen tarpeet ja huolet on taianomaista. Myös lapsille elämysten tuottaminen piristää

Siis juuri se että sitä pitää erikseen ylläpitää kuin sateenvarjoa pään päällä on rasittavaa.

Syksy69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Kyllä minä ainakin huomaan heti pienet vivahteet vuodenajoissa, esimerkiksi syksyn tai kevään tuoksu jota rakastan vieläkin. Kannattaa tutkia lääkärissä jos olet menettänyt hajuaistisi kokonaan.

Lääkäri sitten kertoo miten hajuaisti palautetaan? Sehän juuri on apn pointti että sitä taian menetystä ei palauta mikään ulkopuolinen korjaus.

Koska alat kiinnittää huomiota epäoleellisiin asioihin ja uskot erinäisiä turhanpäiväisiä auktoriteetteja, jotka väittävät sinulle maailman olevan tietynlainen. Maailman "taikuus" ei katoa mihinkään ja sen oppii kyllä taas näkemään, kun lakkaat selittämästä maailmaa itsellesi muiden käsitysten mukaan. Se vaatii rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä, mutta se palkitsee enemmän kuin orjana olo. Lähde vaikka siitä liikkeelle, että ymmärrä persoonasi koostuvan muistoista, muilta opituista käytösmalleista ja valmiiksi pureskelluista näkemyksistä. Vasta kun näet itsesi sellaisena kuin todella olet, voit nähdä myös maailman sellaisena kuin se todella on - tulet huomaamaan, että se poikkeaa hyvin paljon siitä mitä sinulle on opetettu sen olevan.

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kahden viime vuoden aikana haihtunut halu matkustaa ,en voi oikein voi uskoa tätä ja äimistelen oman mieleni muutosta. Tapanamme on ollut säästää kaikki liikenevä raha matkusteluun,uutta reissua suunniteltu koko ajan. Nyt en viitsisi yhtä Hesan reissua edes tehdä. Niistäkin ennen nautin tosi paljon, ja suunnittelin ohjelmaa valmiiksi. Tympii ajatuskin ruuhkaisesta lentokentästä ja odottelusta ym ym. jos ulkomaille lähtisi.

Ei vaan kiinnosta. En halua olla tällainen nysväri.

Itse olen tehnyt ulkomaanreissun viimeksi yli 10 vuotta sitten. Enpä ole kaivannut. Lentäminen on yhtä helvettiä.

Sisäiset matkat ovat paljon antoisampia kuin ulkoiset. Ulkoiset asiat katoavat aina lopulta kokonaan ja muistot haalistuvat, kun taas tutustuessasi sisimpääsi voit löytää onnellisuuden ja runsauden lähteen, jota ei horjuta mikään ulkoinen tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Taika" on vain hyväosaisten juttu.

Ei se ihan noin mene. 

Ota Jeesus elämääsi, ja saat huomata mitä ihmeitä hän tekee sinun elämälle, esimerkiksi antaa sisäisen rauhan.

Olen ottanut tieteen sydämeeni. En epäile, etteikö elämäni olisi parempaa, jos kykenisin sokeana uskomaan mielikuvitusolentoihin. Mutta ei kykene. Tieto lisää tuskaa.

Olen ymmärtänyt, että spirituaalinen kehitys/kasvu lisää myös onnellisuutta ja iloa kaikesta. On vaan aika vaativaa hommaa sekin, vaikka näennäisesti helppoa. Kun ego kuolee, pitäisi alkaa tapahtua. Taikasienillä voi ilmeisesti käynnistää tai nopeuttaa hengellistä kasvua. Ei ole vain meillä vielä mahdollista, laillisesti siis. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että spirituaalinen kehitys/kasvu lisää myös onnellisuutta ja iloa kaikesta. On vaan aika vaativaa hommaa sekin, vaikka näennäisesti helppoa. Kun ego kuolee, pitäisi alkaa tapahtua. Taikasienillä voi ilmeisesti käynnistää tai nopeuttaa hengellistä kasvua. Ei ole vain meillä vielä mahdollista, laillisesti siis. 

Mutta itse voi käydä metsässä, ei tarvi kertoa kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Taika" on vain hyväosaisten juttu.

Ei se ihan noin mene. 

Ota Jeesus elämääsi, ja saat huomata mitä ihmeitä hän tekee sinun elämälle, esimerkiksi antaa sisäisen rauhan.

Olen ottanut tieteen sydämeeni. En epäile, etteikö elämäni olisi parempaa, jos kykenisin sokeana uskomaan mielikuvitusolentoihin. Mutta ei kykene. Tieto lisää tuskaa.

Miksi sitten olet ottanut tieteen sydämeesi, jos se lisää tuskaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta kiinni, jotkut tuntuu lopettavan elämisen tietyn iän jälkeen ja kuvittelevat etteivät saa enää tehdä samoja asioita mitä nuorempana.

Ite oon 41 ja viimese 5 v on olleet monin tavoin parasta aikaa elämässäni. Edelleen tulee vastaan kaikkea uutta ja jännää.

Tämä. Asenne on se juttu, että löytää uusia taikahetkiä elämäänsä ja oppii nauttimaan niistä juuri sillä hetkellä elämässä: Minulla on kaikki hyvin juuri tällä hetkellä. Kauniita nuo värikkäät syksyn lehdet. Tuuli puhaltaa ja kuljen lehtisateessa. Onpa mukavaa.

Ei kannata jäädä haikailemaan niitä taikahetkiä, josta lapsena ja nuorena koki eikä olla pahoillaan siitä, ettei niistä enää koe enää samanlaista taikaa. Etsii uusia taikahetkiä, josta nyt saa fiiliksensä.

Kun aiemmin niitä taikahetkiä ei tarvinnut sen enempää "etsiä ja löytää", ne vain olivat, ja siinä juuri on se ero. Kun jatkuvasti joutuu etsimään sitä hopeareunusta se alkaa käydä ihan työstä (ja kumoaa sillä tavoin sen "löytyneen ilon hyödyn").

No ei todellakaan tarvitse. Olet masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Niin oli minullakin. Kun tuli syksy, se tuoksui omenoilta ja märiltä lehdiltä. Katsoin sateen kristallista kirkkautta. Märkä asfaltti katulamppujen alla kiilsi kauniisti. Ruskan keltaiset ja punaiset värit piti saada talteen: kerätä lehtiä, maalata värejä. Ensimmäiset yöpakkaset saivat nurmikon ritisemään. Muistan sen kaiken hyvin, mutta en koe enää, ei sykähdytä.

Joulun taika, juhannuksen taika, missä ne on? Ei löydy enää sydämestä niitä tuntoja. Joulun aikaan oli ihana taianomainen tunnelma nuorempana.

Tai vaikka tuiki tavallinen perjantai-ilta; miten sekin tuntui niin jännittävältä, mitä tapahtuu ja kenet tapaa illan aikana, posket innosta punaisena illanviettoon kaverin kanssa mentiin. Mihin se kaikki hävisi? ;(

Taika ei katoa minnekään, kun on omasta takaa jämerä taikasauva! M55

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta kiinni, jotkut tuntuu lopettavan elämisen tietyn iän jälkeen ja kuvittelevat etteivät saa enää tehdä samoja asioita mitä nuorempana.

Ite oon 41 ja viimese 5 v on olleet monin tavoin parasta aikaa elämässäni. Edelleen tulee vastaan kaikkea uutta ja jännää.

Tämä. Asenne on se juttu, että löytää uusia taikahetkiä elämäänsä ja oppii nauttimaan niistä juuri sillä hetkellä elämässä: Minulla on kaikki hyvin juuri tällä hetkellä. Kauniita nuo värikkäät syksyn lehdet. Tuuli puhaltaa ja kuljen lehtisateessa. Onpa mukavaa.

Ei kannata jäädä haikailemaan niitä taikahetkiä, josta lapsena ja nuorena koki eikä olla pahoillaan siitä, ettei niistä enää koe enää samanlaista taikaa. Etsii uusia taikahetkiä, josta nyt saa fiiliksensä.

Kun aiemmin niitä taikahetkiä ei tarvinnut sen enempää "etsiä ja löytää", ne vain olivat, ja siinä juuri on se ero. Kun jatkuvasti joutuu etsimään sitä hopeareunusta se alkaa käydä ihan työstä (ja kumoaa sillä tavoin sen "löytyneen ilon hyödyn").

No ei todellakaan tarvitse. Olet masentunut.

Niin, eli taika on hävinnyt. Maailma nyt vaan on masentava paikka.

Se johtuu mielen ohjelmoinnista, sekä egon tulemisesta niin voimakkaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Niin oli minullakin. Kun tuli syksy, se tuoksui omenoilta ja märiltä lehdiltä. Katsoin sateen kristallista kirkkautta. Märkä asfaltti katulamppujen alla kiilsi kauniisti. Ruskan keltaiset ja punaiset värit piti saada talteen: kerätä lehtiä, maalata värejä. Ensimmäiset yöpakkaset saivat nurmikon ritisemään. Muistan sen kaiken hyvin, mutta en koe enää, ei sykähdytä.

Se voi johtua siitäkin ettei enää vain ennätä. Ainakin itse huomaan olevani nykyään työstä niin uupunut (vaikka tykkäänkin työstäni) etten enää ehdi vain relata. Viikonloput eivät enää riitä siihen että aika pysähtyy ja minä sen mukana. Kaikki tuntuu nykyään suorittamiselta. Siinä huomaa sen että on tullut vanhaksi. Kyllä sitä silloin nuorena jaksoi ihmetellä luonnon ilmiöitä ja vaikka juhlia ja mennä samoilla silmillä töihin, oksentaa työpaikan vessanpönttöön ja silti kahvitauolla kädet täristen ihailla pilviä tehtaan takapihalla. Ei vaan enää oikein jaksa mitään. Enkä edes ole vielä kauhean vanha. Vielä pitäisi jaksaa parikymmentä vuotta työelämää. Mutta kyllä minusta työelämä jollain tavalla syö sitä ihmisen luovuutta, kun ei ole koskaan aikaa vain kunnolla olla ja unohtaa kaiken. Lomat ja viikonloput ei siihen riitä.

Vierailija kirjoitti:

Joulun taika, juhannuksen taika, missä ne on? Ei löydy enää sydämestä niitä tuntoja. Joulun aikaan oli ihana taianomainen tunnelma nuorempana.

Tai vaikka tuiki tavallinen perjantai-ilta; miten sekin tuntui niin jännittävältä, mitä tapahtuu ja kenet tapaa illan aikana, posket innosta punaisena illanviettoon kaverin kanssa mentiin. Mihin se kaikki hävisi? ;(

Ei mulla ikinä ole ollut mitään perjantai-illan taikaa. Ennen 14 ikävuotta ei vanhemmat päästäneet mihinkään ja sitten kun päästivät, menin aina poikaystävän kanssa pussailemaan diskon nurkkaan. Sitten muutama vuosi myöhemmin lukion alussa poikaystävä vaihtui ja ajelin perjantai-illat auton kyydissä kaupungilla, joskus join omppua. Aina samaa, vähän kuin pakko lähteä, koska kuuluu asiaan, vaikka ei huvita. Kun tulin täysi-ikäiseksi, en enää suostunut ajelulle enkä puskapissalle parkkipaikoille. Sitten oltiin baarissa. Se kuului asiaan, eikä aiheuttanut mitään iloista odotusta.