miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Kyllä taikaa vielä on, mutta ehkä osittain eri asioisa kuin lapsena ja nuorena.

Taikaa on

- avata juuri se lukematon kirja, jota on hiukan säästellyt kirjastossa käytyä, huomata sen olevan erittäin hyvä *aaaaaaaaaaaaaah*

- tavata uusi ihminen ja todeta hänen olevan 'ystäväainesta* - löytää vielä iäkkäämpänäkin uusia ystäviä

- juoda päiväkahvit miesystävän kanssa ja jutella arkipäiväisen mukavia; meille päiväkaffet ovat se päivän paras hetki

- vaihtaa puhtaat lakanat hyvissä ajoin ja iltasuihkun tai -saunan jälkeen kellistyä niihin haistelemaan puhdasta tuoksua - on se taikaa! :)

Minusta arjen pienet asiat tuovat iloa ja ovat eräänlaista taikaa nekin. Hyvin maustettu sosekeittokin voi olla taikaa.  Se on päivästä, mielialasta, ympäristöstä jne kiinni. Jos kaikki mättää ja menee päin p:tä, ei jaksa iloita eikä sitä taikaakaan silloin näe eikä löydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some eli FEIKKIKULISSIT ovat tämän maailman itse saatana, ne ovat pilanneet ihmiskunnan. Ei ole enää mitään aitoa jäljellä, pelkkiä feikki-ihmisiä feikki-kuvakäsittelyfilttereineen, ja sopulit haluaa samaa.

Onneks somessa ei ole pakko olla.

Mutta some pyörittää kaikkea ympärillä, vaikket olisi siellä itse, niin joka puolelta yritetään vaikuttaa esim. mediassa ja lampaat ja sopulit ne toitottaa vaan samaa ja seuraa kaikkia ja puhuu niistä ja katsovat ihmeissään jos et tiedä jotain heidän tietämää aivan turhaakin turhempaa tubettajaa tai instagrammaajaa.

Jokaisen kannattaisi kehittää omaa persoonaa eikä vaan kytätä mitä muut on saaneet, ostaneet, mitä kaikkea ne feikkaa ja kuinka paljon kaikki kopioi kaikkia.

En ole tällaiseen somesta jauhamiseen ja ihmettelyyn itse törmännyt, mutta onko sillä sitten lopulta niin kovasti merkitystäkään, mitä muut ajattelevat siitä, ettet seuraa somea? Sinä tiedät oman kantasi, että sinusta se olisi turhaa. Ja toisaalta, tarvitseeko sinunkaan suhtautua ylimielisesti heihin, jotka somesta jotain positiivista saavat irti? Live and let live. Kehittyy se oma persoona siinäkin, kun seuraa somesisältöä, joka on inspiroivaa ja informoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi on uutta vain kerran.

Mitä enemmän ikääntyy, sitä enemmän tulee tunne että näkee kulissien taakse, siinä missä nuoremmat ovat vielä innoissaan katsomon puolella.

Mutta kun minusta ikivanhatkin asiat ovat kiehtovia! Nuorten into katsomossa, siinäpä vasta taikaa onkin. Nuoret, jotka ovat sokeita työlle, jota kulisseissa tehdään.

Minusta ihminen, joka luulee nähneensä kaiken, on sokea. Ihminen on kuitenkin niin vajavainen, että opittavaa riittää loppuun asti. Henkinen kehitys ei pääty koskaan.

No tuo on ihan totta. Lapsen innosta elämään saa itsekin piristystä ja uusia näkökulmia. Sillä jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Some eli FEIKKIKULISSIT ovat tämän maailman itse saatana, ne ovat pilanneet ihmiskunnan. Ei ole enää mitään aitoa jäljellä, pelkkiä feikki-ihmisiä feikki-kuvakäsittelyfilttereineen, ja sopulit haluaa samaa.

Tää on tosi , kaikki ovat samanlaisia nykyään ... ei mitään omia persoonia, kaikki samanlaisia robotteja

Bazooka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olethan sinäkin tuhonnut taikuuden tuntosi sillä, että aina pitää löytää uusia ja hienompia elämyksiä jostain tuntemattomasta tai mukavuusalueen ulkopuolelta. Minun aistini toimivat ihan normaalissa elämässäkin.

Kunnon sohvaperuna asenne.

Kaikki eivät ole adrenaliininarkkareita. Ihan normikokemukset riittävät elämästä nauttimiseen.

Tieto lisää tuskaa, onhan tuo jo ikivanha sanonta.

Kasvat aikuiseksi.

Tulee kokemuksia, oppia ja ymmärrät asiat paremmin.

Mielikuvitusmaailma häviää..

Paitsi, onhan meilläkin aikuisia, jotka uskovat edelleen vaikkapa salaliittoihin, jesseen jne

Niitä ihmisiä me aikuiset kutsumme lapsiksi ta hiukan yksinkertaisiksi.

Ei se välttämättä täysin katoa, kadottaminen on oma valinta ja päätös.

Hlö päättää esimerkiksi ettei usko kauneuteen enää kun satutti itsensä. Mikä ei silti ole väistämätön johtopäätös. Tai lopettaa leikkisyyden koska on tietyn ikäinen. Sekin oma päätös.

Toki täysi lapsi ei voi olla, mutta sanotaanko teinin innostus lienee mahdollista säilyttää läpi elämän.

oon samaa mieltä. Kun ei ole kiire enää minnekään (ainoa lapsi täysi-ikäistyi juuri), niin on aikaa höntsätä hyvällä säällä kävelyllä. Huonolla säälä on rahaa menee istumana ravintolaan tai ostaa hyvä viini ja kallis sisustuslehti kotiin. kavreeista on jäljelä ne, joiden kanssa oikeatsi kivaa, eikä aika menee tutustumiseen, vaan voi iloita vuosien kokemuksella asioista. Myös huonoista asioista tietää, että ajallaan menevät ohi tai  niihin sopeutuu. 

Joissa asioissa on enemmän taikuuttaa kuin nuorena mutta toisista asioista se on lähes kadonnut.

Nyt vanhempana ainakin minä osaan nauttia hyvästä ruuasta. Nuorempana oli tärkeätä saada vain vatsa täyteen. Saunomisessa ja vuoden aikojen vaihtumisessa on nykyään taikuutta enemmän kuin aiemmin.

Matkustelussa ja uusien paikkojen kokemisessa on taikuuden tasapaino säilynyt samana kuin aiemminkin.

Ihmisissä taas tuntuu olevan vähemmän hohtoa kuin aiemmin. Nuorena saattoi tavata ihan sattumalta jonkun joka kolahti kovaa. Nykyään tietää että vaikka ensivaikutelma olisi mahtava niin hienon kuoren alla voi olla kasa paskaa. Tuntisarvet on automaattisesti pystyssä.

Jep, katoaa. Itekkin jo 29v ja ei syksy tuntunut miltään. 

Ei se oikeastaan katoa, sitä vaan tekee samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Jos haluaa sen taian pitää, niin pitää tehdä asioita mukavuusalueen ulkopuolella, ottaa riskejä ja tehdä asioita joita pelottaa tehdä, ne on niitä asioita joita ei oo kokenut ja hyvin usein niitä asioita jotka saavat mielen ja kehon ravaamaan.

Ihmissuhteissa joskus on tullut sama mieleen, ettei sitä taikaa enää koe, mutta sitten on taas tavannut jonkun jonka kanssa sen kokee.

Uskalla elää!

Minulla tuli tämä tunne jo ennen lapsia. Vielä odotusaikana oli ihanaa kun pääsi kokemaan uutta. Nyt kun lapset on jo isompia, ei mikään tunnu oikein miltään. Koskaan ei ole rahaa mennä mihinkään (työtön).  Perhelomilla käydään kesällä mutta talvet on tätä samaa arkea joka ainoa päivä. Olen huomannut vetäytyneeni kotiin ja lähteminen mihinkään on tosi vaikeaa. Eikä ole ystäviäkään kun ei enää käy juhlimassa baareissa (ei edes kiinosta).  Olen ollut aina tosi epävarma ja nyt alkanut tuntumaan miten epäonnistunut olen. Autolla kulkeminen pitkiä matkoja vieraaseen paikkaan pelottaa enkä  uskaltaisi ikinä lähteä yksin vieraaseen maahan. Ja olen sentään kohta nelikymppinen...

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt onko oma alkoholinkäyttö juuri sitä, että oikeastaan vain silloin maailma tuntuu hetken rohkaisevammalta.

En siis mitenkään juuri örveltele, hommani hoidan ja käyttö ainoastaan viikonloppuna, urheilen, en polta.

Silti alkoholia kuluu n.koppa keskiolutta viikonlopun aikana. Jonkinlainen halu on edes hetken paeta arkea.

Lapsena kaikki tuntui niin uudelta ja kokonaisvaltaiselta, nyt on vaikea innostua mistään kunnolla. Käydään vain töissä ja odotetaan että tulee viikonloppu jolloin ei tarvitse olla töissä.

Tämä. Muistan sen tunteen nuorena kun todellisuus iski päälle. Elämä ei olekaan seikkailu vaan sitä että että oot töissä joka päivä aamusta iltaan. Muistan edelleen sen mustan pimeyden joka laskeutui päälle tämän tajuamisen myötä. Sinä päivänä lapsuus katosi. 

Jos kuuntelee liikaa muita ihmisiä, taika häviää. Niin kävi ainakin itselleni. Muutuin kyyniseksi, kun kaikki, mitä itse hehkutin, tyrmättiin ja hullu otin itseeni. Nyt meikäläiselle on turha tulla höpöttämään mistään "mukavuusalueista" tai "uskalluksista" tai mistään. Tiedän, että joka tapauksessa se on jonkun mielestä hömppää, ennen kaikkea itsestäni, joten samaa vanhaa pas*aa uudella kääreellä.

Taika katoaa, jos ei ole aikaa tai halua ihmettelyyn. Ruuhkavuosina on luonnollista, että joutoaikaa ei kauheasti ole työn ja lasten takia, mutta sitä ihmettele että ihmiset vielä.tämän päälle aikatauluttavat vapaa-aikansa täyteen nd. järjestettyjä harrastuksia. Itsellä on elämän taika säilynyt järjestämällä täysin vapaata aikaa lähteä luontoon, pyöräilemään, kirjastoon, leffaan jne. Nautin elämästäni hyvin paljon. Olen tarkkailija, katson ympäristöä ja ihmisiä kiinnostuneena. Minulla on aikaa istua kannon nokassa ihastelemassa muurahaisia ja kuuntelemassa linnunlaulua.

Mulla maailma on alkanut vasta kolmenkympin kynnyksellä näyttää ihanalta ja taianomaiselta. Kiitos hyvän parisuhteen, terapian ja itsensä löytämisen.

Tulee mieleen tästä että moni kuvailee luontoa pelastuspaikaksi. Onko se oikeasti sellainen vai vain siksi että se on nyt muotia? Joka instatähti ja bloggaaja tuntuu olevan nyt yhtäkkiä NIIIIN luontoihminen. Mitenkähän käy parin vuoden päästä tai jopa aiemmin? Hyviä asioita pilataan tekemällä niistä mediaseksikkäitä muotijuttuja.

Vierailija kirjoitti:

skeptikko kirjoitti:

Elämä kolhii ja opettaa, sanotaan. Kun tulee tarpeeksi pettymyksiä, herkkäuskoisuuden verho väistyy ja silmät avautuvat karuun todellisuuteen.

tämä on totta, ja sieltä karusta todellisuudesta on tosi vaikeaa tulla enään takaisin kun sinne on kerran mennyt !!!

Kannattanee koettaa hakea sitä nautintoa pienistä asioista. Vaikka asiat kokee kyllä erilailla kuin nuorena, ei sitä intoile enää samalla tavalla kuin kaksikymppisenä.

Itse pidän siitä että osaa nähdä asiat enemmän sellaisina kuin ne ovat, eikä liitä niihin merkityksiä tai tunteita joita niissä ei ole. Ihan itse aiheutettuahan ne jutut ovat olleet silloin, aivokemia varmasti tuottaa nuorempana isompia huippuja ja kuoppia. Nyt voi nauttia siitä että tietää asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen tästä että moni kuvailee luontoa pelastuspaikaksi. Onko se oikeasti sellainen vai vain siksi että se on nyt muotia? Joka instatähti ja bloggaaja tuntuu olevan nyt yhtäkkiä NIIIIN luontoihminen. Mitenkähän käy parin vuoden päästä tai jopa aiemmin? Hyviä asioita pilataan tekemällä niistä mediaseksikkäitä muotijuttuja.

Itse olen aina rentoutunut metsässä...rasittava työviikko ja viikonloppuna kun mennyt vaikka marjaan,niin ah,että siellä sielu lepää ja rentoutuu...voi käydä kannonnokkaan istumaan ja syömään eväitä tai istua laavulle keittämään kahvit,mikä sen parempaa...itse nyt tulen iloiseksi aika pienestä,mutta ei puhdas metsä tietysti mikään pieni juttu ole...ei kaikkialla maailman kolkissa varmaan uskalla juoda vettä tunturipurosta tai syödä marjoja metsästä? Koiran kanssa metsälenkit myös tekee aina hyvää...jos oot ollu kiukkusella päällä ja meet metsälenkille,tulet sieltä paremmalla mielellä varmasti takaisin? Ei oo mulle mikään muotijuttu tosiaan :)