Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Löysin ketjun vertaistukea etsiessäni ja paljon tässä onkin samoja kokemuksia kuin itselläni.
Alkuun kaikki meni melko kivasti, mutta nyt vuoden sisään miehen nuorin lapsi on alkanut kuormittaa minua tosi kovasti. Teinit on kivoja, ovat omissa menoissaan paljon ja heidän kanssa on peruskohteliaat välit. Teinit on myös useammin isällään kuin tämä miehen 10v iltatähti joka on vain joka toinen vkl ja lomilla paljon.
Lapsi on ihan hyväkäytöksinen ja mukava. Mutta koska omat lapseni ovat jo täysikäisiä huomaan, etten jaksaisi enää yhtään mitään lastenjuttuja. Lapsi on myös jotenkin ikätasoistaan nuoremman oloinen. Ei ymmärrä kaikkea normaalia keskustelua heti vaan aina kysyy mitä ja miksi ja ihmettelee. Juttelu hänen kanssaan on tosi kuormittavaa.
Ja on koko ajan äänessä. Yksin ei osaa tehdä muuta kuin katsoa puhelinta tai tv:tä. Muuten kyhnyttää vieressä ja tökkii ja läämii. Ymmärrän, että lapsella on varmasti tylsää, kun ei saa rajatonta ruutuaikaa, mutta mielestäni on isänsä tehtävä viihdyttää. Tätä mies taas ei osaa. Haluaa, että lapsi on meillä, mutta ei osaa olla lapselle läsnä. Huolehtii perustarpeet, mutta muuten puuhailee omiaan tai katsoo puhelinta.
Joskus keksin meillä yhteistä kivaa tekemistä, koska en kestä katsoa kun molemmat tuijottaa tuntikausia ruutua tai sitten lapsi nyhjää minun kyljessä ja pölöttää taukoamatta.
Nykyisin vaan olen niin ärsyytynyt ja kuormittunut, että otan töitä mieluummin niille viikonlopuille kun lapsi tulee.
Välillä mies on yrittänyt, että lapsi voisi koulun lomilla tulla jo aiemmin meille vaikka itse on töissä, koska minulla on vapaapäivä. Tähän laitoin stopin. Minulla on omiakin menoja, lapsi voi hyvin olla äidillään, jos mies ei kerta ole kotona.
Lapsi kuormittaa myös nepsypiirteillään, joita en jaksa yhtään ja itse vanhempana puuttuisin noihin ihan eritavalla. Ihan kaikki asiat pitää sanoa lapselle monta kertaa ja melkein vieressä valvoa, että tulee tehtyä. Pese hampaat, peseydy suihkussa, tule syömään. Pue päälle. Ei ymmärrä ajankäytöstä mitään. Esim. ettei voi käydä katsomaan telkkaria tai pyytää kaveria kylään, jos on sanottu että 10min päästä lähdetään jonnekkin. En tiedä miten äitinsä luona toimii, mutta meillä käyttäytyy kuin viisi vuotias.
Ymmärrän, ettei nämä ole lapsen syytä ja minua varmasti ärsyttää vain tämä tilanne, ja se, että itse kun on lapsiarjen jo elänyt, ei enää vaan jaksa antaa itsestään mitään. Olen ollut aika yllättynyt omista negatiivisista ajatuksistani lasta kohtaan ja niistä soimannut itseäni. Lapselle yritän olla turvallinen aikuinen kaikesta huolimatta.
kuinka kauan olette seurustellaat/asuneet yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ onneksi lapsi on melko vähän sun asunnollasi ja sä voit tehdä työvuoroja silloin. Kuinka kauan olet ollut yhdessä Miesystäväsi kanssa?