Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettlin hetken sitä että mies ei halunnut yrittää lasta, ja syy selvisikin siinä vaiheessa kun selvisi että mies olikin teini-ikäisen tyttäreni perään...
Yrittihän se lasta, mutta eri tavalla kuin ajattelit?
Ei jäänyt yritykseksi, koko kuvio alkoi selvitä kun tytär sai 15 vuotiaana positiivisen raskaustestin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä henkisesti raskasta. Nyt on koko ajan (haluamattani) vahvasti tunne, että en todella jaksa/kestä enää yhtään miehen lasta meillä. Mun perhe on mies ja minä, mun koti on minä ja mies täällä. Lapsi on minulle vieras ja perheen ulkopuolinen vaikka päälläni seisoisin. Ja voin sanoa, että olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tämä tunne on vain vahva. Ja tämä on siis se mikä on totta, kun rehellinen olen. Karu totuus. Tuntuu, että litistyn kasaan. En yhtään enää jaksa vetää tätä teatteria ja näytelmää joka toinen viikko omassa kodissani.
Sen kun vaan sanot miehellesi, että etsii oman asunnon, jossa voi tavata lastaan joka toinen viikko.
Harvinaisen paska idea tuon lapsen kehityksen kannalta. Jos lasta ei pysty kestämään niin sitten vain suosiolla kannattaa erota.
Mikään ei näköjään kelpaa teille torveloille, jotka luulette oman jälkikasvunne tuovan ympärilleen autuutta ja onnea, kun oikeasti ne vain aiheuttavat ongelmia. Ja täällä aikuiset yrittävät ratkoa niitä ongelmia, mutta ei, ei kelpaa. "Minä ja minun täydelliset lapset, minä, minä, minä!"
Totuus alkoi valjeta muutaman vuoden jälkeen. Tytär alkoi muistuttaa X anoppia Ja äitinsäkin alkoi käskyttämään. Onneksi en luopunut asunnostani vaikka siihen oltiin minulta kysymättä hankkimassa vuokralaista.
Lapsena kun äiti ja tämän aviomies jättivät kaikesta ulkopuolelle, heidän lapsen synnyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on melkoista kommentointia. Pahimmat ovat näitä, jossa oma lapsi/lapset on paikalla lähes kaiken aikaa, mutta puolison lapsen/lapsien joka toinen viikonloppu on no-no.
Hyvässä tapauksessa vielä avoimesti ilmaistaan miten inho näkyy niille lapsille, mutta silti ei tilannetta halua muuttaa esimerkiksi eroamalla, jotta lapset saisivat kasvurauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Paha" äitipuoli kirjoitti:
Äitipuolia syytetään aina kaikesta. Kyllä siinä tilanteessa tarvitaan kaikilta, myös lapsilta, sopeutumista tilanteeseen eikä sitä voi kaataa yksin yhden ihmisen harteille. Miehelläni on lapsi, joka oli tavatessamme 11-vuotias. Mieheni ja lapsen äiti olivat eronneet jo ennen lapsen syntymää ja lapsi kävi mieheni luona joka toinen viikonloppu ja kolme viikkoa kesälomalla. Sovimme mieheni kanssa jo ihan alussa, että saan edelleen tehdä omia juttujani eikä hän velvoita minua mihinkään lapsen suhteen, mutta tietysti kiva, jos välillä vietän heidän kanssaan aikaa. Näin toimimme ja kaikki meni oikein hyvin kunnes aloin odottaa yhteistä lastamme.
Sen jälkeen kaikki suistui raiteiltaan ja elämästä tuli kauheaa taistelua. Ymmärrän tietysti tietyn mustasukkaisuuden, joka varmasti kuuluu tällaisiin tilanteisiin, mutta tästä tuli aivan sietämätöntä. Kun sai tietää raskaudesta, lapsi puhui kaikille sukulaisille, ettei ole koskaan tykännytkään minusta (vaikka siihen asti oli puhunut aivan päinvastaista) ja haukkui minua minkä kerkesi. Yritimme puhua, kävimme perhetyöntekijän juttusilla ja mieheni ravasi psykologeilla lapsen äidin kanssa juttelemassa tästä "kamalasta tilanteesta". Lopputulos oli aina sama: lapsi ei kestänyt ajatusta, että me olemme yhdessä ja hänen vanhempansa eivät - meidän pitäisi erota, jotta hän voisi olla onnellinen. Emme siihen kuitenkaan suostuneet. Lapsen äiti ja mummo soittelivat miehelleni jatkuvasti, myös keskellä yötä. Olin viimeisilläni raskaana ja olin todella stressaantunut. Lapsi lopetti jossakin vaiheessa meillä käymisen, vaikka mieheni yritti häntä meille suostutella monesti. Lapsi on nyt täysi-ikäinen ja mieheni on jo useamman vuoden tavannut lasta ilman minua. Edelleen minua syytetään tästä.
Vaikea uskoa, että perhetyöntkijä tai pyskologi olisi sanonut, että teidän täytyy erota.
Meillä kyllä sanoivat sossut minulle ja psykiatri exälle että paras erota. Itse olinkin jo täysin valmis, exälle piti vaan saada asia perille... Ikuisesti kiitollinen heille.
Ainakin tämä ketju vahvistaa omaa ajatusta siitä etten aio pakottaa omia teinejä ottamaan uutta ja vierasta ihmistä heidän kotiin.
Minä voin aivan hyvin odotella kunnes ovat muuttaneet kotoa. ja siihen saakka ei tänne muuta kukaan.
Exä toki samantien uuden löydettyään yritti pistää perhepaketin kasaan ja vaikka teinit hyvin vähän hänen kanssaan olivatkaan, niin sekin väheni koska aina, ihan joka kerta mukana oli se uusi ja yleensä vielä uuden kumppanin selvästi pienemmät lapset.
Miten se joka toinen viikonloppu ja niistäkin yleensä vain toinen yö oli liikaa, että sen olisi voinut pyhittää teineille ja tehdä jotain kivaa omien lasten kanssa.
Kaikki se muu aika kuitenkin oli vapaana sille uudelle parisuhteelle.
Itse äitinä olisin hyvin skeptinen jos mies heti haluaisi tutustuttaa omiin lapsiinsa ja ei enää tekisi mitään keskenään lasten kanssa.
tai niinkun exä, ei koko kesänä ehtinyt nähdä lapsiaan, pari kertaa teinit oli hänen luona yötä., mutta ei hän ollut itse edes paikalla.
Joten jos aloitatte parisuhteen lapsellisen miehen kanssa niin voihan sitä vähän miettiä sitä omaa käytöstä ja omistushalau.
Me ollaan kuitenkin aikuisia ja lapset vasta kasvavat ja kehittyvät.
Ja itse olen lähinnä treffaillut vain lapsettomia miehiä, koska en halua uusperhekuvioon ja tiedostan sen ja teen myös selväksi että lapseni ei kuulu pakettiin ja siksi tapaillaan melko harvakseltaan. Lapset menee edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riitti pelkästään parisuhde erillään asuen, niin että kummallakin siis lapsi.
Ei ole minun juttuni. En osaisi elää sitä elämää.
Eron jälkeen tullut pohdittua, että ehkä ne parisuhteet on osiltani jäissä siihen asti, kunnes lapseni on ainakin liki aikuinen.
Eikä oikeastaan edes tunnu huonolta jutulta.
Jos on vastikään eronnut ja juuri järjestänyt omien lastensa kanssa uutta elämää, niin ei kannata heti rynnätä asumaan yhteiseen asuntoon sen ensimmäisen uudenihastuksen kanssa. Kannattaa katsella pidempään ja vasta sitten tehdä ratkaisuja mikäli sitten vielä on sitä mieltä. Se on lapsille aika rankkaa se uusiin mahdollisiin isän/äidin puolisoehdokkaisiin tutustuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tämä ketju vahvistaa omaa ajatusta siitä etten aio pakottaa omia teinejä ottamaan uutta ja vierasta ihmistä heidän kotiin.
Minä voin aivan hyvin odotella kunnes ovat muuttaneet kotoa. ja siihen saakka ei tänne muuta kukaan.
Exä toki samantien uuden löydettyään yritti pistää perhepaketin kasaan ja vaikka teinit hyvin vähän hänen kanssaan olivatkaan, niin sekin väheni koska aina, ihan joka kerta mukana oli se uusi ja yleensä vielä uuden kumppanin selvästi pienemmät lapset.
Miten se joka toinen viikonloppu ja niistäkin yleensä vain toinen yö oli liikaa, että sen olisi voinut pyhittää teineille ja tehdä jotain kivaa omien lasten kanssa.
Kaikki se muu aika kuitenkin oli vapaana sille uudelle parisuhteelle.
Itse äitinä olisin hyvin skeptinen jos mies heti haluaisi tutustuttaa omiin lapsiinsa ja ei enää tekisi mitään keskenään lasten kanssa.
tai niinkun exä, ei koko kesänä ehtinyt nähdä lapsiaan, pari kertaa teinit oli hänen luona yötä., mutta ei hän ollut itse edes paikalla.
Joten jos aloitatte parisuhteen lapsellisen miehen kanssa niin voihan sitä vähän miettiä sitä omaa käytöstä ja omistushalau.
Me ollaan kuitenkin aikuisia ja lapset vasta kasvavat ja kehittyvät.
Ja itse olen lähinnä treffaillut vain lapsettomia miehiä, koska en halua uusperhekuvioon ja tiedostan sen ja teen myös selväksi että lapseni ei kuulu pakettiin ja siksi tapaillaan melko harvakseltaan. Lapset menee edelle.
Miehestähän tuo on kiinni. Jos isä haluaa olla lastensa kanssa, niin kyllähän se sitten on.
Itsekin toivoisin, että mies tekisi enemmän asioita ihan keskenään lastensa kanssa, mutta hän taas haluaa tehdä kaiken "porukalla". Ja jos en lähde tuohon mukaan ja yleensä keksi vielä tekemistäkin, niin eivät tee mitään muuta kuin tuijottavat kännykkää.
Ei ketään voi estää olemasta hyvä isä, jos itse sitä haluaa olla. Ihan turhaan syytellään "pahoja äitipuolia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tämä ketju vahvistaa omaa ajatusta siitä etten aio pakottaa omia teinejä ottamaan uutta ja vierasta ihmistä heidän kotiin.
Minä voin aivan hyvin odotella kunnes ovat muuttaneet kotoa. ja siihen saakka ei tänne muuta kukaan.
Exä toki samantien uuden löydettyään yritti pistää perhepaketin kasaan ja vaikka teinit hyvin vähän hänen kanssaan olivatkaan, niin sekin väheni koska aina, ihan joka kerta mukana oli se uusi ja yleensä vielä uuden kumppanin selvästi pienemmät lapset.
Miten se joka toinen viikonloppu ja niistäkin yleensä vain toinen yö oli liikaa, että sen olisi voinut pyhittää teineille ja tehdä jotain kivaa omien lasten kanssa.
Kaikki se muu aika kuitenkin oli vapaana sille uudelle parisuhteelle.
Itse äitinä olisin hyvin skeptinen jos mies heti haluaisi tutustuttaa omiin lapsiinsa ja ei enää tekisi mitään keskenään lasten kanssa.
tai niinkun exä, ei koko kesänä ehtinyt nähdä lapsiaan, pari kertaa teinit oli hänen luona yötä., mutta ei hän ollut itse edes paikalla.
Joten jos aloitatte parisuhteen lapsellisen miehen kanssa niin voihan sitä vähän miettiä sitä omaa käytöstä ja omistushalau.
Me ollaan kuitenkin aikuisia ja lapset vasta kasvavat ja kehittyvät.
Ja itse olen lähinnä treffaillut vain lapsettomia miehiä, koska en halua uusperhekuvioon ja tiedostan sen ja teen myös selväksi että lapseni ei kuulu pakettiin ja siksi tapaillaan melko harvakseltaan. Lapset menee edelle.
Miehestähän tuo on kiinni. Jos isä haluaa olla lastensa kanssa, niin kyllähän se sitten on.
Itsekin toivoisin, että mies tekisi enemmän asioita ihan keskenään lastensa kanssa, mutta hän taas haluaa tehdä kaiken "porukalla". Ja jos en lähde tuohon mukaan ja yleensä keksi vielä tekemistäkin, niin eivät tee mitään muuta kuin tuijottavat kännykkää.
Ei ketään voi estää olemasta hyvä isä, jos itse sitä haluaa olla. Ihan turhaan syytellään "pahoja äitipuolia".
Jos sisä kuitenkin on aiemmin ollut ihan täysjärkinen ja viettänyt lasten kanssa aikaa, niin jokuhan siinä muuttuu kun uusi tulee kuvioihin.
Ja itse en haluaisi olla miehen kanssa joka unohtaa omat lapsensa kun tapaa minut.
Mutta minä olenkin päättänyt laittaa lapset edelle, myös sen mahdollisen uuden kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä vaiheessa kun löysin miehen deittipalstalla omalla naamallaan. :D
Mun miesserkku on uusperheen isä eli hänellä on vaimon kanssa yksi lapsi ja lisäksi vaimolla on kaksi teiniä. Serkkuani kyrsii se, kun hänestä tuntuu, että he on elättää toisten ihmisten lapsia ja lisäksi joutuu kuuntelemaan teinien kiukuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia mennyt jo monta ja lasten isän uuden vaimon yritys päästä miehensä lapsista eroon on valunut hiekkaan. Kyseinen nainen ei vaan millään sopeudu uusperhe-elämään. Hän on provosoinut, vihjaillut lapsille loputtomiin ja sanonut lopulta ihan suoraankin että älkää tulko tänne. Kun nuori asui pitempään isänsä luona kesälomalla alkoi nainen saada kohtauksia joissa syytteli teiniä kaikenlaisesta. Huomauttamiseen riittää turhanpäiväiset pikkuasiat. Lopulta meni naisella kupit nurin ja kävi teiniin lähes käsiksi. On kuin reviiriään puolustava vihainen koira, nuorten on pysyttävä etäällä. Isä laittoi naisen kuriin ja lopun ajan vierailusta nainen piti mykkäkoulua. Ja kyllä talo on edelleen nuorten käytössä ja kyllä menevät taas isän luo. Kotona heillä on äiti ja elämässään myös turvallinen, välittävä isäpuoli. Sivuhuomautuksena että lasten isä oli se joka halusi erota.
Aikuistenkin lasten kanssa voi olla alkuvuosina säätöö,mutta kyllä se tasaantuu vähitellen.Lapsenlapsi kuviot pyöräyttää toisen uudelleenjärjestäytymisen vaiheen käyntiin. Kuka on mummo ja kuka on bonus jne.Lapset oppivat nimitykset kyllä,eikä se taas vaikuta tunnesuhteisiin,enemmän se,jos joku on kauempana ja toiset lähellä. Sitä haluaisi olla tasapuolinen,mutta kun harvoin tapaa omaansa,niin kyllä siihen satsaa,vähän kuin juhlapäivä mielessä.Meillä ei ole velvoitteita hoitaa,mutta kyllä lähellä asuvat pyytävät enemmän. Itse välillä mukana,mut nautin kyllä omasta ajasta myös.Mies osaa hoitaa yksinkin lapsenlapsensa.
Kuka bonusmummo suostuisi miehen lapsenlapsia hoitamaan jos on pakotettuna joutunut sietämään vaikka viisitoista vuotta toisen lapsia?
Näihin ei pitäisi lähteä hosuen vaan pikkuhiljaa lapsia kuunnellen. Jotkut lyö hynttyyt yhteen ilman harkintaa ja pullat uunissa uuden kanssa ennen kuin muuttolaatikot on edes purettu. Katastrofi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten luin tutkimuksesta, että yksinhuoltajien lapset voivat huonoiten. Edes uusperheissä ei lapset voi niin huonosti. Ei ollut ainut tutkimus.
Mitenköhän tässä ketjussa ei oteta tätä huomioon?
Yksinkertaistettuna siis: Ei kannata erota, niin lapset voivat paremmin.
Niinpä. Täällä voi mammat keuhkota, ettei ikinä altistaisi lapsiaan uusperheeseen, mutta hehän tekevät sen eroamalla itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten luin tutkimuksesta, että yksinhuoltajien lapset voivat huonoiten. Edes uusperheissä ei lapset voi niin huonosti. Ei ollut ainut tutkimus.
Mitenköhän tässä ketjussa ei oteta tätä huomioon?
Yksinkertaistettuna siis: Ei kannata erota, niin lapset voivat paremmin.
Niinpä. Täällä voi mammat keuhkota, ettei ikinä altistaisi lapsiaan uusperheeseen, mutta hehän tekevät sen eroamalla itse.
Tämä mamma olisi ollut loppuelämän, mutta lasten isä lähti. Milläs estät laillisesti?
Yrittihän se lasta, mutta eri tavalla kuin ajattelit?