Lue keskustelun säännöt.
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Minä kadun sitä että olen syntynyt. Äitini teki selväksi että äitiys pilasi hänen elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti et pysty elämään kahta elämää, toista äitinä ja toista lapsettomana. Olet ottanut tietoisen riskin ryhtyessäsi äidiksi. Ei kukaan voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä äitiys tulee olemaan. Mutta kun sen riskin ottaa, vastuu on kannettava. Et voi perua päätöstäsi. Sinun lapsesi on elävä ihminen, ja hänen olemassaolonsa on sinun syytäsi (tai sinun ansiotasi, mieti kumpaa).
Minulla on kaksi aikuista lasta. Toinen heistä on tehnyt itsemurhan. Enkä silti saa tässä tilanteessa valittaa että MINUN elämäni on mennyt pilalle. En osaa edes katua että synnytin heidät.
Niin että pientä suhteellisuudentajua, please.
Minkähän takia tämä kommentti on saanut niin paljon alapeukkuja?
Miksi ylipäätään lähdit tohon. Ympäristön paineet, mies jonka tahdoit sitoa?
"...veloilta, jotka tällä palstalla ovat jostain syystä innolla kommentoimassa näissä vanhemmuutta negatiivisesti käsittelevissä ketjuissa."
Jostakin syystä. Voin osaltani kertoa jotakin syystä.
Kun tekee elämässään epätyypillisiä valintoja, siitä seuraa asioita. Tulee ehkä kohdelluksi eri tavalla, saa kuulla ikäviä asioita. Jos tekee epätyypillisen valinnan vakaan harkinnan tuloksena, aihe ilmeisestikin kiinnostaa. Siksi muiden ihmisten mielipiteet ja kokemukset samasta aiheesta kiinnostavat myös.
Olisiko sinusta parempi, että velat kommentoisivat yksinomaan vanhemmuutta ihannoivissa ketjuissa? Miksi?
Vai eikö heidän tulisi kommentoida ollenkaan, eikö kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan? Jos, niin miksi?
Voisiko se, että tunnet ettet saa kiitosta lapselta johtua siitä että lapsi pohjimmiltaan vaistoaa että häntä ei rakasteta. Kun lapsella on tunne, että hän on vain pakollinen paha hoidettavana niin tuskin osoittaa mitään rakkautta tai kiitosta takaisinkaan. Aikuinen helposti kuvittelee osaavansa esittää rakastavaa vanhempaa ja että pystyy huijaamaan lasta mutta aika usein se ei pidä ollenkaan paikkaansa ja lapsi on koko ajan ollut tietoinen vanhemman negatiivisista ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani ap:n tilanteesta. Suuri osa ihmisten ongelmista johtuu siitä, että ei ole syystä tai toisesta ajateltu riittävästi omalta ja oman elämän kannalta mihin kannattaa ryhtyä ja mihin taas ei. Enkä tarkoita nyt itsekkyyttä vaan itsetuntemusta.
Ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä sekä elämäntilanteita eikä niitä usein voi juurikaan muuttaa. Jotkut ominaisuudet ja luonteenpiirteet sekä elämäntilanteet sopivat vanhempana oloon paremmin kuin jotkut toiset. Tämän luulisi olevan itsestään selvää samoin kuin siitä väistämättä seuraavan päätelmän: joillekin lapset tuovat onnea ja iloa ja joillekin toisille eivät.
Lastenhankita-asiassa yhteiskunta valitettavasti ei kannusta miettimään huolella ja monelta kantilta. Päinvastoin. Lisäksi jatkuvasti toitotetaan "ymmärsin vasta oman lapsen kanssa mitä rakkaus on" ja "se antaa enemmän kuin ottaa". Joillekin ihmisille tämä on totta. Mutta joillekin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti et pysty elämään kahta elämää, toista äitinä ja toista lapsettomana. Olet ottanut tietoisen riskin ryhtyessäsi äidiksi. Ei kukaan voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä äitiys tulee olemaan. Mutta kun sen riskin ottaa, vastuu on kannettava. Et voi perua päätöstäsi. Sinun lapsesi on elävä ihminen, ja hänen olemassaolonsa on sinun syytäsi (tai sinun ansiotasi, mieti kumpaa).
Minulla on kaksi aikuista lasta. Toinen heistä on tehnyt itsemurhan. Enkä silti saa tässä tilanteessa valittaa että MINUN elämäni on mennyt pilalle. En osaa edes katua että synnytin heidät.
Niin että pientä suhteellisuudentajua, please.
Minkähän takia tämä kommentti on saanut niin paljon alapeukkuja?
Koska se on ylimielinen ja alentuva.
Ap reflektoi omia tunteitaan elämänsä valinnoista kypsästi ja kiihkotta. Siihen sitten kommentoidaan (sinä kommentoit?) että vastuu on kannettava, päätöstä ei voi perua ja koska MINÄ ajattelen tietyllä tavalla, sinunkin on ajateltava niin.
Ap nimenomaan kantaa vastuunsa huolehtimalla lapsistaan, vaikka valitsisi toisenlaisen elämänpolun jos saisi valita uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako miehestä erota jos siitä ei tykkää
KYLLÄ SAA
Voiko kissan lopettaa jos siihen kyllästyy
KYLLÄ VOI
Voiko lapseensa kyllästyä?
VOI VOI
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun teet jonkun valinnan, luovut jostakin muusta. Tiedostan että lasten kanssa elämä on haastavampaa, kalliimpaa, välillä sairastelua ja valvomista. Silti lapset tuovat elämään niin paljon onnea ja rakkautta. Ilman lapsia kaikki tuntuisi tyhjemmältä.
Mutta kaikki eivät ajattele tai tunne samalla tavalla kuin minä. Haluan vain tuoda esiin näkökulmaa siitä, miksi jotkut hankkivat lapsia ja ovat siinä elämässä onnellisia.
Olisin voinut valita matkustelun ja vapaan elämän. Esikoisen ollessa teini-ikäinen, olen itse vasta kolmekymppinen. Sain hänet nuorena.
Jostain syystä valitsin sopivan kumppanin löydyttyä, että haluankin lisää lapsia. Ja tässä sitä taas ollaan, pienten lasten kanssa.
Matkustelun, oman rauhan ja itsensä kehittämisen saa taas joksikin aikaa unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.
Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista aloittajan tarina. Itse olen juuri täysi-ikäisen lapsen vanhempi. Olen nauttinut äitiydestä, vaikka vuosiin on mahtunut paljon rankkoja asioita, lapsen sairaus ja siihen liittyneet hoidot, avioero ja läheisen kuolema.
Minulle vanhemmuus on ollut lapsen kanssa yhdessä elämistä: harrastuksiin osallistumista ja yksi yhteinen harrastus, matkustelua, mökkeilyä ja yhteistä arkea. Olen lapseni kanssa hyvin toimeen tuleva ja nautitaan monista samanlaisista asioista. Hyvät hetket ovat kantaneet myös niillä ei niin hyvinä hetkinä.
Olen ylpeä lapsestani ja ilmeisesti olen lapselleni edelleen tärkeä. Minua vanhemmuus on kasvattanut ihmisenä ja tehnyt minusta vähemmän itsekkään. Lapsen kanssa olen elänyt elämääni nyt, en vain joskus sitten.
Hienoa että olet rehellinen, mukava lukea välillä tälläisiäkin tarinoita, ettei aina vain esittämistä ja fake aloituksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin ollut onnellinen äiti jos en olisi jäänyt yh:ksi. Naiset ovat liikaa kiinni lapsissaan ja yhteisöllisyys puuttuu. Yksin saa pärjätä. Ulkoapäin tulee vain kyttäämistä ja sääntöjä ja arvostelua. Äitiyttä ei arvosteta.
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun sitä että olen syntynyt. Äitini teki selväksi että äitiys pilasi hänen elämänsä.
Niin äitiys pilasi, et sinä. Ne on täysin eri asioita. Hänen elämänsä pilasi äitiys koska hän ei pidä siitä vastuusta, paineesta, tuskasta ja pelosta että ainoa ihminen jota hän rakastaa tässä maailmassa voidaan ottaa pois hetkenä minä hyvänsä ja monesta muusta asiasta mitä äitiyteen liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Lapsen luonnettakaan ei oikein voi ennustaa etukäteen. Voi tulla tyyppi jonka kanssa synkkaa alusta asti ihan älyttömän hyvin ja on vahva yhteys ja tunneside, tai sitten ei.
Lapsen vikahan tuo ei ole ja lapsella on aina oikeus hyvään hoitoon ja vanhemmuuteen, mutta hyvä että tästäkin puhutaan eikä vanhemmuutta maalailla liian ruusuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.
Tarkennan vielä, ainakaan biologisesta vanhemmuudesta, joka on tämänkin ketjun aiheena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun sitä että olen syntynyt. Äitini teki selväksi että äitiys pilasi hänen elämänsä.
Niin äitiys pilasi, et sinä. Ne on täysin eri asioita. Hänen elämänsä pilasi äitiys koska hän ei pidä siitä vastuusta, paineesta, tuskasta ja pelosta että ainoa ihminen jota hän rakastaa tässä maailmassa voidaan ottaa pois hetkenä minä hyvänsä ja monesta muusta asiasta mitä äitiyteen liittyy.
Tunteilleen ei voi mitään mutta minutsa on ihan selvää wttä lapselle ei kommunikoida että äitiys tai isyys pilasi vanhemman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Siis INFP tai INTP. Näppihäiriö. Terv. 43
Minä myös saan aina jomman kumman tuloksen, samaistuin kirjoituksiisi ja tuo persoonallisuustesti toi myös minulle paljon ymmärrystä kuinka erilaisia ihmiset ovatkaan. :)
- eri
Miksi vbelana olisin kommentoimassa negatiivisesti kenenkään vanhemmuutta? Minusta saa lapsia saada kuka haluaa, ei siinä ole mitään vikaa sen paremmin kuin omassa halussani olla lasta yrittämättä!! Monelle vanhemmuus sopii, kaikille ei, ei edes kaikille joilla on lapsi.