Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän

Vierailija
27.09.2022 |

Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.

Kommentit (620)

Vierailija
601/620 |
01.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sun pitää keksiä ensin, mitä etsiä, sitten ne hakusanat ja ainakin kahdella sun oletettavasti osaamalla kielellä löydät hyvää materiaalia.

Saat jättää tähän, jos tarkoituksesi on vain uho ja suunsoitto. Niin kuin alunperin oletinkin.

Laita nyt vaan linkki. :D

Odottelen kärsivällisesti.[/quo

Etsi ihan itse, nyt oma-aloitteisuutta, ainakin uhoa löytyy.

voimavaroja sinulla on tutkiskeluun. Aikaakin kerroit olevan, että ei ole muuta tekemistä. joskus se oma-aloitteisuuden kynnys on ylitettävä puskista huutelijankin.

Ei tässä kenenkään uhota tarvitse, ikävää jos koet sellaisen tarpeelliseksi. Todistustaakka on sinulla kun väität mielipidettäsi tieteelliseksi tutkimukseksi. En minä ala sinun mielikuvitustilastojasi sen enempää turhaan etsimään, sen varmaan jo tiesitkin.

Koska et osaa.

Koska sitä tilastoa ei ole.

Olet ilmeisesti ( mitä nyt ketjun alusta ymmärsin)kertonut/kannattanut meille, että lapset saa hyvän hoivan, koska biologia niin sanelee. Lisäksi alussa on väite, että ei lapsista onnellinen äiti kykenee huolehtimaan ihan hyvin lapsistaan. kuitenkin, jos lapsi ei tuota mitään onnellisuuden kokemusta, niin on mahdollista, että taustalla on kiintymyssyhdeongelma.

Nyt on niin, että huostaanottotapauksia on paljon tutkittu ja kiintymyssuhteen häiriö on taustalla monessa huostaanottoon johtaneessa tilanteessa. Joten kyllä kiintymyssuhteen häiriöillä ja huostaanotoilla on yhteyttä toisiinsa.

Jos hoiva on vain biologian sanelemaa, niin silloin kaikki miehet ja naiset hoitaisivat lapsiaan hyvin. Näin ei kuitenkaan ole.

Jos biologinen vietti on pääasemassa, niin eikö silloin myös biologia ajaisi KAIKKI naiset lisääntymään. Ihmistä ei ohjaa pelkkä biologia. Todellisuudessa vain osa naisista haluaa oikeasti lapsia, joten liian biologiseksi viettitoiminnoiksi näitä asioita ei kannata ajaa.

Huostaanotoista on myöspaljon tutkimusta ja tilastoja.

T. Eri

Korjaan nyt heti muutaman asian siitä mitä sanoin ja mitä en sanonut. En sanonut että kaikki lapset saavat hyvää hoivaa biologian ohjaamana, vaikka äiti ei olisi lasta halunnutkaan. Sanoin että niillä joilla biologia ohjaa hoivaviettiä, lapsi saattaa mainiosti saada hyvää hoivaa vaikka äiti kokisikin olleensa onnellisempi lapsettomana. Kaikilla kiintymys lapseen ei synny, eikä se riipu suoraan siitä oliko lapsi toivottu vai ei.

Läheskään kaikki huostaanotot eivät myöskään liity kiintymyssuhteen ongelmiin. Taustalla saattaa olla esimerkiksi päihdeongelmaa (lapsen/nuoren tai vanhemman) tai muita käytöshäiriöitä lapsella tai vanhemmalla (nepsyt yms.) jolloin vanhemmat eivät pärjää lapsen kanssa kotona. Lapseen voi siitä huolimatta olla kiintynyt, käytäntö vain ei pelitä.

"Jos hoiva on vain biologian sanelemaa, niin silloin kaikki miehet ja naiset hoitaisivat lapsiaan hyvin."

Ei tietenkään. Biologia ei toimi niin että se on kaikilla sama ja toimii kaikilla samalla tavalla. Jotkut ihmiset syntyvät sokeina, toiset näkevinä. Siitä huolimatta että ihmisillä yleensä on silmät.

"Jos biologinen vietti on pääasemassa, niin eikö silloin myös biologia ajaisi KAIKKI naiset lisääntymään."

Millä ihmeen perusteella? Lisääntymään ajava biologinen vietti on seksivietti. Se riittää lisääntymiseen. Sen jälkeen tarvitaan muita viettejä, jotta jälkeläinen saadaan pysymään hengissä ja terveenä. Vai väitätkö että tähän mennessä kaikki lapset ovat syntyneet maailmaan sen johdosta, että vanhemmilla oli tarve hoivata jotakin?

Mielenkiintoista, avatkoon vielä, miten hoivaan vaikuttava biologia on eri eri ihmisillä?

Samalla tavalla kuin kaikki muutkin biologian ohjaamar vietit ovat erilaisia eri ihmisillä. Ei me mitään robotteja olla vaikka paljon on ns. valmiiksi ohjelmoituna aivoissa.

Onko niin, että esim ap ei voi parantaa tuntemuksiaan biologian vuoksi, että siis vietin vuoksi ei voi jatkossakaan nauttia lapsista?

Vierailija
602/620 |

Mitä ovat ne muut vietit, joita tarvitaan? En ole kuullut näistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
603/620 |
01.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tabu

Vierailija
604/620 |
01.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on se äidin taakka.

Vierailija
605/620 |
02.10.2022 |

Ei. Eihän aapeeltä edes puutu hoivaviettiä kun hän on lapsensa kasvattanut teini-ikään asti.

Vierailija
606/620 |

Ne vietit jotka saavat äidin (ja isän) suojelemaan ja hoivaamaan syntynyttä vauvaa. Vai meinaatko että se on kulttuurisesti opittua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
607/620 |
03.10.2022 |

Sitä kysyin, että mitä -ne muut vietit-ovat....?

Vierailija
608/620 |

Ja minä vastasin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
609/620 |

Kirjoitit -ne muut-, ei kerro mulle mitään.

Vierailija
610/620 |

Ks. kommentti 606.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
611/620 |

Niin, mitä ovat ne muut... mikä niiden nimi on, luen sitten itse niistä muista, mutta pitäisi tietää mitkä NE Muut. Kai niillä jokin nimi on. Vai eikä niitä ole olemassa?

Vierailija
612/620 |

Mitä ihmettä nyt selität?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
613/620 |
16.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitiys vaikuttaa minusta kotiorjuudelta, en ymmärrä miksi kukaan haluaa siihen lähteä vapaaehtoisesti.

Jos olisi rahaa ~loputtomasti ja kulttuuri olisi salliva kuten USA:ssa, niin silloin voisin alkaa äidiksi. Meillä olisi tällöin kodinhoitaja, lastenhoitaja ja kokki. Ehkä josku sihteeri tai yleistyyppi lisäksi.

Vierailija
614/620 |
16.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrankin joku uskaltaa myös myöntää, ettei äitiys ollut välttämättä se oikea päätös. Muuten ihmiset tuntuvat vain hehkuttavan miten ihanaa se on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
615/620 |
30.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Äitiys vaikuttaa minusta kotiorjuudelta, en ymmärrä miksi kukaan haluaa siihen lähteä vapaaehtoisesti.

Jos olisi rahaa ~loputtomasti ja kulttuuri olisi salliva kuten USA:ssa, niin silloin voisin alkaa äidiksi. Meillä olisi tällöin kodinhoitaja, lastenhoitaja ja kokki. Ehkä josku sihteeri tai yleistyyppi lisäksi.

Sijaissynnyttäjä kanssa!

Vierailija
616/620 |
30.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauheaa jossittelua koko aloitus.

Joillakin koko elämä kuluu jossitellessa, itse en voi sietää tuollaista tapaa ajatella tai keskustella.

Sitäpaitsi lapset ovat aina olleet parasta elämässäni. Heidän myötä on elämään aina tullut jotain uutta ja tavoiteltavaa.

Jossittelu ei koskaan johda mihinkään ja on näköalatonta.

Vierailija
617/620 |
30.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

itsekkäästi piti vaan porsia, kun vauvakuumeessa "minä haluan, minä, minä, minä" seurauksia miettimättä

Vierailija
618/620 |
30.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinähän se koko elämä joillakin kuluu rattoisasti katuessa tehtyjä suuria päätöksiään. 

Vierailija
619/620 |
16.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt, kun oma lapsi teini-ikäinen olen verrannut tätä osittain mielessäni pikkulapsiaikaan: yhtäkkiä huonetta ei enää osata siivota, kakkaraitoja pestä vessanpöntöstä, roskia ei saada roskiin, vähän sellaista muttaku, muttaku -selittelyä kaikkeen tekemättömään.

Pikkulapsiaikana en juuri saanut nukuttua, joten olin siksi väsynyt, mutta nautin siitä ajasta kuitenkin paljon, olin aktiivinen, kävimme puistoissa, muskareissa ja puuhastelin, askartelin ja leikin lasten kanssa. Nyt kun lapsi teini-iässä hän ei edes halua tehdä enää mitään kanssani, mikä on ymmärrettävää, mutta samalla tunnen syyllisyyttä siitä enkä ole tarpeeksi ehdottanut kaikkea. Vielä 2 vuotta sitten kävimme laskettelemassa, nyt edes se ehdotus ei kiinnosta. Tänä vuonna siis esikoinen 15. Yritän keskustella lapsen kanssa asioista, mutta sekin tuntuu tällä hetkellä jotenkin haastavalta. 

Vierailija
620/620 |
30.05.2025 |

Kaduttaako sinua siis äitiys nyt vai kuinka näet asian? Tunnetko, että teini-ikä vaan on vaikea, mutta kokonaisuudessa lyhyt aika vanhemmuutta?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kahdeksan