Miten hoidatte isomman lapsen mankumistilanteet? Jos kaupassa haluaa jotain kovasti, mutta olette sanoneet, että ei nyt osteta?
Meillä oli 10v tytöllä tällainen tänään ja mankui kaupassa koko ajan, sanoin ei, nyt paha mieli kaikilla. Kuitenkin se on sellainen, jonka ehkä voisikin ostaa, mutta en halua antaa periksi mankumiselle.
Itse muistan noin samassa iässä lapsena 90-luvulla vastaavan tilanteen, manguin koko kauppareissun jotain joka kaikilla muilla tytöillä oli. Ei ostettu, kotiin päästyä tuli vielä remmiä huonon käyttäytymisen siis sen mankumiskohtauksen vuoksi. Parin päivän jälkeen äiti kysyi, että vieläkö halaut sen, ja sitten ostettiin.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo sanottaminen on aikamoista henkistä ylikävelyä ja oikeastaan henkistä väkivaltaa, jos sen tekee noin että sanoo lapselle että sinä olet nyt kiukkuinen siksi koska jne. Meillä ainakin tenavat sanoisi hyvin nopeasti että enkä ole ja raivostuisivat siitä että yrittäisin mestaroida selittämällä heille itselleen miltä heistä tuntuu. Parempi idea on saada se lapsi itse kertomaan miltä hänestä tuntuu ja miksi, avaamaan siis sitä miksi se äiti on tyhmä. Sitten kun lapsi on itse sanonut että tuntuu pahalta kun ei saa tavaraa x, niin voi kommentoida esim että joo, se tuntuu ikävälle jos ei voi saada jotakin mitä haluaa. Ja sitten kertoa miksi ei voida ostaa sitä juttua. Eli kertoo lapselle että on kuullut sen mitä lapsi kertoo ja ymmärtää mitä hän sanoo, eikä kävele sen lapsen tunteen yli. Mutta sää
Sanoittamista tehdään koska lapsi ei osaa ilmaista tunteitaan sanoilla. On taidot vasta kehittymässä siinä ja sitä pitää opetella. Auttaa myös loppuelämää silmälläpitäen, että tunnistaa hyvin omat tunteensa ja pystyy käsittelemään niitä. Sanoittamista voi tehdä monella tapaa.
Sanoittaminen on noin 5 vuotta vanha keksintö. Sitä ennen sanoittamisesta ei puhunut ainakaan kukaan normaali ihminen. Jos se olisi niin tärkeää kuin siihen uskovat väittävät, niin kyllähän sitä olisi ollut olemassa jo vuosisatoja tai vuosituhansia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistä vi*usta tämä sanoittaminen-termi on oikein tullut? Hyi YÖK. 🤮🤮"
Niinpä, sana nuotittaminen sopisi paremmin kun kyse ongelmalapsista. Niinkuin ralliautoilussa, että tiedetään miten ne vi*un kurvit pitäis ajaa (=miten käyttäydytään tietyissä tilanteissa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo sanottaminen on aikamoista henkistä ylikävelyä ja oikeastaan henkistä väkivaltaa, jos sen tekee noin että sanoo lapselle että sinä olet nyt kiukkuinen siksi koska jne. Meillä ainakin tenavat sanoisi hyvin nopeasti että enkä ole ja raivostuisivat siitä että yrittäisin mestaroida selittämällä heille itselleen miltä heistä tuntuu. Parempi idea on saada se lapsi itse kertomaan miltä hänestä tuntuu ja miksi, avaamaan siis sitä miksi se äiti on tyhmä. Sitten kun lapsi on itse sanonut että tuntuu pahalta kun ei saa tavaraa x, niin voi kommentoida esim että joo, se tuntuu ikävälle jos ei voi saada jotakin mitä haluaa. Ja sitten kertoa miksi ei voida ostaa sitä juttua. Eli kertoo lapselle että on kuullut sen mitä lapsi kertoo ja ymmärtää mitä hän sanoo, eikä kävele sen lapsen tunteen yli. Mutta sää
Sanoittamista tehdään koska lapsi ei osaa ilmaista tunteitaan sanoilla. On taidot vasta kehittymässä siinä ja sitä pitää opetella. Auttaa myös loppuelämää silmälläpitäen, että tunnistaa hyvin omat tunteensa ja pystyy käsittelemään niitä. Sanoittamista voi tehdä monella tapaa.
Sanoittaminen on noin 5 vuotta vanha keksintö. Sitä ennen sanoittamisesta ei puhunut ainakaan kukaan normaali ihminen. Jos se olisi niin tärkeää kuin siihen uskovat väittävät, niin kyllähän sitä olisi ollut olemassa jo vuosisatoja tai vuosituhansia.
Minkä ikäisille pitää vielä sanottaa?
Mulla herää kysymys että miksi sä kielsit sen jos kuitenkin olisit sen voinut ostaa? Onko eka pyyntö jo mankumista kun se ei piti sanoa? Milloin sit pyyntö on pyyntö, johon voi sanoa joo?
Mankumiseen ei tietenkään pidä alistua ja periksi antaa, mutta ehkä on omassa toiminnassakin miettimisen paikka jos ajaa tilanteet (tuon ikäiselläkin) noin pitkälle eikä pysähdy miettimään miksi mä tän kiellän.
Meillä ei ole mankimista koskaan ollut ja väitän sen johtuvan siitä että aina olen todella miettinyt sanonko kyllä vai ei enkä vain periaatteesta kieltänyt.
Tietävät että ostetaan kauppalistan mukaan ja pidän mitä sanon, joten eivät juuri mangu. Jos mankuisivat niin en silti osta. Simppeliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo sanottaminen on aikamoista henkistä ylikävelyä ja oikeastaan henkistä väkivaltaa, jos sen tekee noin että sanoo lapselle että sinä olet nyt kiukkuinen siksi koska jne. Meillä ainakin tenavat sanoisi hyvin nopeasti että enkä ole ja raivostuisivat siitä että yrittäisin mestaroida selittämällä heille itselleen miltä heistä tuntuu. Parempi idea on saada se lapsi itse kertomaan miltä hänestä tuntuu ja miksi, avaamaan siis sitä miksi se äiti on tyhmä. Sitten kun lapsi on itse sanonut että tuntuu pahalta kun ei saa tavaraa x, niin voi kommentoida esim että joo, se tuntuu ikävälle jos ei voi saada jotakin mitä haluaa. Ja sitten kertoa miksi ei voida ostaa sitä juttua. Eli kertoo lapselle että on kuullut sen mitä lapsi kertoo ja ymmärtää mitä hän sanoo, eikä kävele sen lapsen tunteen yli. Mutta sää
Sanoittamista tehdään koska lapsi ei osaa ilmaista tunteitaan sanoilla. On taidot vasta kehittymässä siinä ja sitä pitää opetella. Auttaa myös loppuelämää silmälläpitäen, että tunnistaa hyvin omat tunteensa ja pystyy käsittelemään niitä. Sanoittamista voi tehdä monella tapaa.
Sanoittaminen on noin 5 vuotta vanha keksintö. Sitä ennen sanoittamisesta ei puhunut ainakaan kukaan normaali ihminen. Jos se olisi niin tärkeää kuin siihen uskovat väittävät, niin kyllähän sitä olisi ollut olemassa jo vuosisatoja tai vuosituhansia.
Sanoittaminen tuli lähinnä sen vuoksi, että jäähyt kiellettiin ja niille piti löytää joku korvaaja. Ihan niin kuin jäähyt aikanaan tulivat tukkapöllyjen ja luunappien tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat käydään läpi ENNEN kauppaan menoa.
Jos ei osaa käyttäytyä, sitten ei pääse enää kauppaan mukaan.
Lasta ei voi jättää yksin koska siitä tulee lasu.
Tässä oli 10v. Kyllä voi jäädä kotiin odottamaan.
Jätin kärryn siihen ja kävelin ulos. Lapsi oli jotain 15 v.
No meillä toimi se että annettiin tulla kauppaan mukaan, mutta selitettin alun alkaenkin ettei osteta muuta kuin ne listalla olevat asiat ja mankumisella ei saanut mitään. Alle kouluikäiset sai jäädä kotiin toisen vanhemman kanssa, turha raahata niitä kauppaan kun se on pienille tylsää.
Aika pian se ostoksille mukaan änkeytyminen loppui kun mitään ylimääräistä ei ostettu ja aika vaan kävi pitkäksi. Ne lasten ostokset tehtiin sitten ihan erikseen ja varta vasten. Eli kyllä he saivat juttuja joita todella hartaasti toivoivat mutta ei ylläköllä ja kauppareisulla kiukuttelemalla. Ne keskusteltiin ja sovittiin ostettavaksi ihan ajan kanssa ja erikseen.