Miten hoidatte isomman lapsen mankumistilanteet? Jos kaupassa haluaa jotain kovasti, mutta olette sanoneet, että ei nyt osteta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien, suurimman osan, yksi helmasynneistä on se, että lapselle ei haluta aiheuttaa ns pahaa mieltä.

Ja lopputulos on karmaiseva.

T. Varhaiskasvatus-ja yläkoulumaailmasta

Varhaiskasvattaja (ainakin vanhempaa polvea edustava eli entinen päivähoitaja) kenties haluaisi aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, mutta se taas kaatuu siihen, että hänellä ei ole valtuuksia toimia niin. Sama pätee koulujen puolella.

Älä vääristele. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö koskaan halunneet jotain tosi kovasti ja pyytäneet sitä, vaikka olisi sanottu ei? Kuulostaa inhimilliseltä, ja normaalilta jos yksittäisesta tapauksesta kyse. Aika karua, että tuollaisesta syystä on remmillä kuritettu.

Eihän me tiedetä, miten se tilanne tarkalleen meni. Veikkaan, että äiti on kaupassa uhannut, että nyt lopetat mankumisen tai saat remmiä. Ja lapsi on jatkanut vaan, jolloin äidin on ollut "pakko" toteuttaa uhkaus ja kurittaa, vaikka ei sitä ehkä alunperin ollut aikonut.

Silti kuulostaa tosi ankaralta. Olen luullut, että ne ketkä ruumiillista kuritusta aikoinaan kasvatuksessa käyttivät, kurittivat jostain tosi isoista tyhmyyksistä, ei pienistä kiukutteluista.

Puhuisin lapselle kuten aikuiselle ja selittäisin miksi joku sokerinen sössö sekoittaa koko elimistön ihan hirveällä tavalla.

Selittäisin miksi krääsän tai myrkkymeikkien ostaminen ei ole ok ja ohjaisin hyvän laadun pariin.

Olen aina ihmetellyt mistä se mankuminen tai muu juonittelu kaupassa syntyy. Meillä ei ole lapset ikinä mankuneet mitään kaupassa, ei edes pieninä. Ovat voineet sievästi kysyä joskus jotain että voidaanko ostaa ja joskus ollaan voitu ja joskus ei, mutta koskaan nuo tilanteet ei ole eskaloituneet millään tavalla. Tämä nyt ei ole mikään itsekehu, lapsilla on temperamenttia ja kiukkukohtauksia on sattunut muuten julkisilla paikoilla, mutta siis ei koskaan kaupassa. Niin sitä ihmettelen että miksi se kauppa on joillain se "mankumis" -ympäristö?

Mun pojat sai aina valita yhden mitä halusi.ei riitoja,

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt mistä se mankuminen tai muu juonittelu kaupassa syntyy. Meillä ei ole lapset ikinä mankuneet mitään kaupassa, ei edes pieninä. Ovat voineet sievästi kysyä joskus jotain että voidaanko ostaa ja joskus ollaan voitu ja joskus ei, mutta koskaan nuo tilanteet ei ole eskaloituneet millään tavalla. Tämä nyt ei ole mikään itsekehu, lapsilla on temperamenttia ja kiukkukohtauksia on sattunut muuten julkisilla paikoilla, mutta siis ei koskaan kaupassa. Niin sitä ihmettelen että miksi se kauppa on joillain se "mankumis" -ympäristö?

No koska siellä kaupassa ne kaikki kivat manguttavat tavarat on näkyvillä!

Ei ole kukaan mankunut mitään mun muksuista. Pienestä pitäen opetettu, ettei kiukuttelemalla mitään saa. Kysyä voi, mutta mun ei on heti ei.

Asiat käydään läpi ENNEN kauppaan menoa.

Jos ei osaa käyttäytyä, sitten ei pääse enää kauppaan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Asiat käydään läpi ENNEN kauppaan menoa.

Jos ei osaa käyttäytyä, sitten ei pääse enää kauppaan mukaan.

Lasta ei voi jättää yksin koska siitä tulee lasu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoittamalla siitä selvitään.

Tällähän se menee eli "sulla on nyt toiveena saada toi pizza ja susta tuntuu pahalta, kun mä sanon ei ja sulla on sellanen olo, että nyt ei oo kivaa. Se on se tunne, joka tuntuu ihan itkuna silmissä ja äänikin on mukana sun tunteessa. Ja sit sulla on vähän kiukkua siinä mukana, että äiti on ihan tyhmä."

XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiat käydään läpi ENNEN kauppaan menoa.

Jos ei osaa käyttäytyä, sitten ei pääse enää kauppaan mukaan.

Lasta ei voi jättää yksin koska siitä tulee lasu.

Kyllä 10v voi olla yksin

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa noudattaa kasvatussuosituksia ja varmasti välttyä lasulta, niin suositeltavaa on sanoittaa lapsen tunteita. Siinä voi mennä vartti tai puoli tuntia, kun lapsen kanssa neuvottelee, mutta tutkimusten mukaan se kantaa hedelmää ja sitä kokee äitinä tekevänsä oikein.

Jos taas haluaa selvitä tilanteesta nopeasti selvistä huono äiti -viboista huolimatta, niin voi opettaa lapselle, että jos alkaa mankua niin ei saa mitään mitä haluaa, ja jos lapsi siitä huolimatta mankuu, niin kotona voi lisäksi rangaista lasta jollakin sellaisella tavalla mistä ehkä joutuu lastensuojelun kanssa vaikeuksiin, mutta ei kuitenkaan oikeuteen. Tällaisia tapoja voivat olla esimerkiksi kotiaresti, nurkassa seisominen tai ruutukielto.

Mistään kotiarestista, nurkassaseisomisesta tai ruutukiellosta ei joudu lastensuojelun kanssa tekemisiin. Suomessa on jopa uskonto, joka kieltää tv:n katselun ja heillä on suuret perheet. Ihan jokaisen vanhemman itse päätettävissä miten kasvattaa, kunhan ei kurita ruumiillisesti.

Kymmenen vuotiaalle voi jo hyvin kertoa, että mankuminen on niin epämiellyttävä tapa, että sillä ei saavuta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö koskaan halunneet jotain tosi kovasti ja pyytäneet sitä, vaikka olisi sanottu ei? Kuulostaa inhimilliseltä, ja normaalilta jos yksittäisesta tapauksesta kyse. Aika karua, että tuollaisesta syystä on remmillä kuritettu.

Eihän me tiedetä, miten se tilanne tarkalleen meni. Veikkaan, että äiti on kaupassa uhannut, että nyt lopetat mankumisen tai saat remmiä. Ja lapsi on jatkanut vaan, jolloin äidin on ollut "pakko" toteuttaa uhkaus ja kurittaa, vaikka ei sitä ehkä alunperin ollut aikonut.

Silti kuulostaa tosi ankaralta. Olen luullut, että ne ketkä ruumiillista kuritusta aikoinaan kasvatuksessa käyttivät, kurittivat jostain tosi isoista tyhmyyksistä, ei pienistä kiukutteluista.

Ei välttämättä. Minä muistan että meillä vyöstä tuli nimenomaan tahallisesta tottelemattomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokaisen vanhemman itse päätettävissä miten kasvattaa, kunhan ei kurita ruumiillisesti.

Lastensuojelu valvoo, että kasvatussuosituksia noudatetaan, ja poliisi taas valvoo sitä, että lakia noudatetaan. Jos ruumiillinen kuritus olisi ainoa kielletty asia, niin eihän lastensuojelua edes silloin tarvittaisi mihinkää.n

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt mistä se mankuminen tai muu juonittelu kaupassa syntyy. Meillä ei ole lapset ikinä mankuneet mitään kaupassa, ei edes pieninä. Ovat voineet sievästi kysyä joskus jotain että voidaanko ostaa ja joskus ollaan voitu ja joskus ei, mutta koskaan nuo tilanteet ei ole eskaloituneet millään tavalla. Tämä nyt ei ole mikään itsekehu, lapsilla on temperamenttia ja kiukkukohtauksia on sattunut muuten julkisilla paikoilla, mutta siis ei koskaan kaupassa. Niin sitä ihmettelen että miksi se kauppa on joillain se "mankumis" -ympäristö?

En tiedä, yhden tutun lapsi puhuu KAIKEN sillä tavalla mankuen. Siis niin kuin aina olisi jotain vailla. Se riipii kyllä korvia, ja ihmettelen, miksei lapsi puhu koskaan normaalisti, tai miten äitinsä jaksaa kuunnella tuota jatkuvaa mankuvaa puhetapaa.

Sitten toinen lapsi, lapseni kaveri mankuu meillä ollessaan lapseni leluja itselleen, samoin jatkuvasti syötävää. Hänkin tuntuu olevan aina jotain vailla. Käsittääkseni ei kotonaan saa ihan tavallisia lapsen juttuja, ja siitä sitten varmaan johtuu jatkuva puutteen kokemus, ja että jotain pitäisi jatkuvasti saada.

Opeta se EI sana ajoissa niin ei tule elämässä pettymyksiä myöhemminkään ja lapsien on hyvä oppia pettymyksiin sekä tosiasioihin. Se on helpompi elämä edessä kun ei saa kaikkea periksi. Ole lapsellesi vanhempi, älä kaveri.

Tuo sanottaminen on aikamoista henkistä ylikävelyä ja oikeastaan henkistä väkivaltaa, jos sen tekee noin että sanoo lapselle että sinä olet nyt kiukkuinen siksi koska jne. Meillä ainakin tenavat sanoisi hyvin nopeasti että enkä ole ja raivostuisivat siitä että yrittäisin mestaroida selittämällä heille itselleen miltä heistä tuntuu. Parempi idea on saada se lapsi itse kertomaan miltä hänestä tuntuu ja miksi, avaamaan siis sitä miksi se äiti on tyhmä. Sitten kun lapsi on itse sanonut että tuntuu pahalta kun ei saa tavaraa x, niin voi kommentoida esim että joo, se tuntuu ikävälle jos ei voi saada jotakin mitä haluaa. Ja sitten kertoa miksi ei voida ostaa sitä juttua. Eli kertoo lapselle että on kuullut sen mitä lapsi kertoo ja ymmärtää mitä hän sanoo, eikä kävele sen lapsen tunteen yli. Mutta sää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokaisen vanhemman itse päätettävissä miten kasvattaa, kunhan ei kurita ruumiillisesti.

Lastensuojelu valvoo, että kasvatussuosituksia noudatetaan, ja poliisi taas valvoo sitä, että lakia noudatetaan. Jos ruumiillinen kuritus olisi ainoa kielletty asia, niin eihän lastensuojelua edes silloin tarvittaisi mihinkää.n

Mitään kasvatussuosituksia ei ole olemassakaan. Nimenomaan väkivalta pitäisi olla ainut syy olla lastensuojelun kanssa tekemisissä. Kaikki muu on yleensä terveydenhuollon laiminlyönnin syitä.

Vaikea kuvitella 10 v käyttäytymässä noin jokin kehitysshäiriö..

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanottaminen on aikamoista henkistä ylikävelyä ja oikeastaan henkistä väkivaltaa, jos sen tekee noin että sanoo lapselle että sinä olet nyt kiukkuinen siksi koska jne. Meillä ainakin tenavat sanoisi hyvin nopeasti että enkä ole ja raivostuisivat siitä että yrittäisin mestaroida selittämällä heille itselleen miltä heistä tuntuu. Parempi idea on saada se lapsi itse kertomaan miltä hänestä tuntuu ja miksi, avaamaan siis sitä miksi se äiti on tyhmä. Sitten kun lapsi on itse sanonut että tuntuu pahalta kun ei saa tavaraa x, niin voi kommentoida esim että joo, se tuntuu ikävälle jos ei voi saada jotakin mitä haluaa. Ja sitten kertoa miksi ei voida ostaa sitä juttua. Eli kertoo lapselle että on kuullut sen mitä lapsi kertoo ja ymmärtää mitä hän sanoo, eikä kävele sen lapsen tunteen yli. Mutta sää

Sanoittamista tehdään koska lapsi ei osaa ilmaista tunteitaan sanoilla. On taidot vasta kehittymässä siinä ja sitä pitää opetella. Auttaa myös loppuelämää silmälläpitäen, että tunnistaa hyvin omat tunteensa ja pystyy käsittelemään niitä. Sanoittamista voi tehdä monella tapaa.