Eikö akateemiselle lapsettomalle 30-40v miehelle löydy vastaavanlaista naista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako edetä akateemisuus edellä?

Kannattaa, jos se on itselle tärkeä arvo.

Enpä tiedä, jos olisin mahdollista tulevaa aviomiestä ja lapsieni isää etsimässä ja hän kertoisi että kelpaan herralle koska olen hoikka ja akateeminen.. aika pinnalliselta vaikuttaisi ainakin minun korviini. 

Miten se hoikkuus tuli mukaan kuvioon, kun puhe oli koulutustaustasta? Onko se pinnallista, jos tiettyyn viiteryhmään kuuluva ihminen haluaa samasta porukasta itselleen puolison ja mahdollisten lasten toisen vanhemman? Toki jo pelkästään sanamuoto "kelpaat herralle" on luotaantyöntävä, mutta nyt ei ole puhe siitäkään.

Aivan samalla tavoin kuin työnantajille myös joillekin ihmisille (huom! ei kaikille!) sillä, että on se maisterintutkinto suoritettu, on se merkitys, että se kertoo ihmisestä jotain. Ei kaikkea, ei välttämättä paljon mitään olennaista, mutta se kertoo sen, mitä se kertoo. Ne ihmiset, jotka ovat ko. tutkinnon suorittaneet, tietävät suunnilleen, mitä on "lupa odottaa" tutkinnon suorittaneelta. Esim. mistä asioista tämä tietää, mistä ei välttämättä tiedä mitään mutta on oppimiskykyinen. Yksityiselämässä tutkinnon suorittaminen saattaa kertoa älykkyydestä, sinnikkyydestä sekä tietämisen tasosta. Joillekin sillä on merkitystä.

Sinänsä en tiedä, onko maisterintutkinto edes mikään tae "akateemisuudesta", joten saattoi tämä kommentti mennä ihan metsään. Yliopistot on täynnään maisteriksi opiskelevia, joissa ei ole jälkeäkään "akateemisuudesta", eikä sitä voi heidän päälleen väkisinkään kaataa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Sama sosiaalinen tausta ja viiteryhmä helpottavat suhteen kehittymistä ja kestämistä. Kyllä se tausta ja koulutus on jatkuvasti läsnä arjessa. Toki voi olla, että duunaritaustainen korkeasti kouluttautunut on henkisesti yhä duunari.

Vaikka olen nainen, olen huomannut, että keskiluokkaisista perheistä tulleilla akateemisilla miehillä on jo aivan erilainen naismakukin kuin työväenluokkaisilla miehillä. Naiset halutaan hillittyinä ja siisteinä. Ei mtään tatuointeja, sähäkkiä tukkia tai nirunarutoppeja. Klassista pukeutumista suositaan ja keskiluokkaisen naisen elämäntapaa, johon ei kuulu joku kännissä paljuttelu tai tosi tv:n katselu.

Tästä tuli mieleeni taannoinen Katriina Järvisen haastattelu (https://www.hs.fi/elama/art-2000006249556.html). Sitä ei nyt pääse lukemaan, mutta muistan haastattelusta sen, miten työväenluokkataustainen Järvinen oli 90-luvulla kelvannut kyllä akateemisista perheistä tulleiden nuorten miesten sänkyyn, mutta ei koskaan kotiin vietäväksi, ja miten nuo työväenluokkaisten kanssa öitä viettäneet aina ottivat vaimoikseen omiin piireihinsä sopivat opiskelijatytöt. Näyttäisi siltä, että tuon HS:n jutun alla on pitkä ja ihan kiinnostava keskustelu. Jos siis jotakuta kiinnostaa tämä luokka-aspekti pariutumisessa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako edetä akateemisuus edellä?

Tämä särähtää kyllä itselläkin, en voisi olla ihmisen kanssa jonka vaatimus kumppanille on tämän koulutus. Kertoo paljon viisauden puutteesta, ei ole akateeminen koulutus sitä tuonut vaikka joku sillä yrittääkin päteä. Aivan kuin olisi harvinaista opiskella :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisista naisistahan on ylitarjontaa miehiin verrattuna pääkaupunkiseudulla. Eli joko miehessä pahasti vikaa tai kökkii lähinnä kotona tai väärissä paikoissa. Nämä naiset löytyvät työpaikoilta, kirjastolta, harrastuksista, opiston kursseilta, seminaareista, yhdistyksistä ja poliittisista piireistä. Tinderiin häiriköitäväksi ei moni nainen halua.

Tämä on totta. Ja mutkin suurin piirtein löytää edellä mainituista paikoista. Harmi että tinder jne on muuttuneet wt-menoksi, ei niissä täysijärkiset jaksa heilua. Miestä etsin mutten ole löytänyt. Mistä ne akateemiset alle 40v lapsettomat miehet löytyy? Eikö joku insinööri nyt voisi tälle kohderyhmälle tehdä seuranhakuun suuntautuneen apin? Sellaisen jossa samanlaiset mieltymykset antaisivat matchin tai ehdotuksen matciin. T. Nätti, hoikka ja kouluttautunut

No minut (miehen) voisit löytää vaikkapa kirjastosta, lenkkipolulta. Hetki sitten olist voinut löytää minut kauppahallista. - Ongelma  taitaa ainakin itselläni olla, että en näissä edellä mainitsemissani paikoissa ole  osannut monestikaan aatella, että yrittäisin "iskeä" itselleni seuraa ja kuka ties sen mahd. kumppanin. - Ja niin taitaa muutkin toimia.

Harvoin myöskään kukaan nainen on lähetynyt näissä paikoissa minua...    Kyse ei ole siitä, että tarvitsisin vaikka rohkaisu ryyppyä voidakseni lähestyä itselkeni vierrasta mutta puoleensa vetväää naista, vaan enempi kai siitä, että tällainen ei kai ole tapana.

Tai sitten vain omasta rajoittuneisuudestani kun sitä kuvittelee ja luulee, että sen oman rakkaansa ja erityisensä löytää ja kohtaa sitten vain jostain, jos niin on tarkoitettu. Ja ellei niin jatkan sinkkuna, kuten tähänkin asti.

Ehkä pohjimmiltani viihdyn liiankin hyvin sinkkuna joka tuntuu toisaalta osin ristiriitaiselta kun kuitenkin samanaikaisesti haaveksin ja unelmoin sen oman rakkaani ja erityiseni löytämisestä ja kohtaamisesta. 

Älä edes pohdi lähestymistä tuollaisissa paikoissa! Naiset haluavat olla rauhassa kun ovat harrastamassa, kaupassa ostoksilla, kirjastoissa tai vaikkapa kavereiden kanssa baarissa. Sinä vain häiritsisit tyrkyttämällä seuraasi.

No sanoppa sitten paikka missä voisi yrittää lähestyä kun mainitsit tuon baarinkin, jota en itse edellä maininnut paikkojen joukossa ja jota olen pitänyt paikkana, jossa edellä mainitsemistani paikoista (kauppahalli, kirjasto ja lenkkipolku) saattaisin pitää paikkana, jossa olisi moraalisesti hyväksyttävämpää yrittää löytää itselle seuraa... - Ongelma vain on, että itse en koe viihtyväni baareissa, mitenkään erityisen hyvin. En siksi, ettenkö niistä olsi seuraa halutessani saanut. Mutta ei vaan tule lähdettyä enää itsekseen kun suurin osa kavereistani on jo ns. pariutunut. Tai sitten on vaan työviikon jälkeen tunne, että sitä puuhastelee itsekseen kotona kuin lähtisin baariin.... Toisaalta en ole osannut laittaa itseäni likoon Tinderiin (pajossa sen maineen johdosta), enkä ole toistaiseksi laittanut itseäni likoon millekään muulle netin treffisovellukselle, niin onko oikeastaan ihme, että olen sinkku....    

Ainoa hyväksytty paikka missä voisit nykyään lähestyä naista on juurikin tuo Tinder. Se tosin voi tuhota itsetuntosi melko täysin ja jättää sinut todennäköisesti ihan yhtä yksinäiseksi kuin aikaisemminkin. Ota riski jos siltä tuntuu.

Olen kyllä jyrkästi erimieltä.  -En minä koe tai tunne, että tarvitsisin, jonkin teknisen aplikaation, jolla voisin tai saisin yksinomaan yrittää löytää itselleni mahd. kumppanin.

Nainen, joka on sitä mieltä, että häntä saa yrittää lähestyä ja osoittaa kiinnsotusta vain Tinderin tms. kautta, niin tuskin on oikea nainen minulle.

En voi mitään mutta tällaisesta naisesta syntyy itselleni niin pelokas ja tai ainakin arka mielikuva, että mahtaisiko hän muutenkaan innsotua monestakaan asiasta, jota saattasiin mahd. yhdessä haluta tehdä hänen kanssaan.  Kuten lähteä hänen kanssaan matkalla, jonnekin vai onko avaramaailma hänelle vaarojen karikko, jota mieluummin seuraa ja katsoo kotisohvalta. 

Totta kai lähestymiseni voi päätyä siihen, että  lähestymäni nainen ei innostu, mutta eihän hänellä ole mikään velvollisuus kiinnostua ja innostua minun seurastani.

Ei pakkien saaminen tietenkään mukavalta tunnu mutta  jos tai kun asiallisesti toista lähetyy ja hän mahd. yhtälailla tahdikkaasti torjuu lähestymisyritykseni, niin ei se nyt niin kamalaakaan ole, ettekö elämä voisi jatkua sen jälkeen eteenpäin ja pitää itseni avoimin mielin kohti tulevaa.  

Vierailija kirjoitti:

Saahan kaikki etsiä kumppania millä kriteereillä tahansa mutta kyllä tässäkin keskustelussa haiskahtaa "kuulumme parempaan kastiin kuin nuo toiset" asenne. Eikö tuollainen ole aika lapsellista ja vanhanaikaista. Itse ainakin olen mennyt vain ihminen edellä, miettimättä taustoja tai koulutusta. Olen akateeminen nainen, ollut kolmessa pitkässä suhteessa elämäni aikana, yksi heistä oli akateeminen mies. Hän oli kauhea mammanpoika, aina valittamassa ja vaatimassa huomiota ja ylistystä itselleen, myös muilta naisilta kuin minulta. Pitäisikö minun tuon kokemuksen perusteella leimata siis kaikki akateemiset miehet epäkypsiksi pelureiksi, samalla tavalla kuin monet täällä leimaa duunarit laiskoiksi? Nykyinen aviomieheni on duunari - rehellinen ja luotettava, ei juo eikä polta, töitä hänellä on aina riittänyt, taloutemme on hyvällä mallilla, onnellisesti yhdessä ollut melkein 10vuotta. Kaikki riippuu ihan yksilöstä itsestään. 

Tässä keskustelussa näkyy minun mielestäni asenne "kuulumme eri kastiin". Ei parempaan, ei huonompaan, vaan vain tiettyyn kastiin, ja toiveena on saada puoliso samasta kastista. Ei kai tässä sen kummempaa leimaamista ole. Jotkut tykkää blondeista, toiset bruneteista, jotkut urheilullisista, toiset kirjatoukista. Tässä oli puhe siitä, että yritetään etsiä itselle suunnilleen saman koulutustason omaavaa kumppania. Se keskustelu, joka on ihan relevantti sekin, jossa puhutaan siitä, miten eri koulutustason omaavat ihmiset muodostavat hyvän parin ja miten koulutustaustalla ei ole mitään väliä, on ihan eri keskustelu kuin se, mitä tässä nyt käydään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako edetä akateemisuus edellä?

Kannattaa, jos se on itselle tärkeä arvo.

Enpä tiedä, jos olisin mahdollista tulevaa aviomiestä ja lapsieni isää etsimässä ja hän kertoisi että kelpaan herralle koska olen hoikka ja akateeminen.. aika pinnalliselta vaikuttaisi ainakin minun korviini. 

Miten se hoikkuus tuli mukaan kuvioon, kun puhe oli koulutustaustasta? Onko se pinnallista, jos tiettyyn viiteryhmään kuuluva ihminen haluaa samasta porukasta itselleen puolison ja mahdollisten lasten toisen vanhemman? Toki jo pelkästään sanamuoto "kelpaat herralle" on luotaantyöntävä, mutta nyt ei ole puhe siitäkään.

Aivan samalla tavoin kuin työnantajille myös joillekin ihmisille (huom! ei kaikille!) sillä, että on se maisterintutkinto suoritettu, on se merkitys, että se kertoo ihmisestä jotain. Ei kaikkea, ei välttämättä paljon mitään olennaista, mutta se kertoo sen, mitä se kertoo. Ne ihmiset, jotka ovat ko. tutkinnon suorittaneet, tietävät suunnilleen, mitä on "lupa odottaa" tutkinnon suorittaneelta. Esim. mistä asioista tämä tietää, mistä ei välttämättä tiedä mitään mutta on oppimiskykyinen. Yksityiselämässä tutkinnon suorittaminen saattaa kertoa älykkyydestä, sinnikkyydestä sekä tietämisen tasosta. Joillekin sillä on merkitystä.

Sinänsä en tiedä, onko maisterintutkinto edes mikään tae "akateemisuudesta", joten saattoi tämä kommentti mennä ihan metsään. Yliopistot on täynnään maisteriksi opiskelevia, joissa ei ole jälkeäkään "akateemisuudesta", eikä sitä voi heidän päälleen väkisinkään kaataa.

Niin eikös se paloittelusurmaajakin opiskellut oikeustieteitä. Kyllä koulutuksella nimenomaan pitäisi olla merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Se on objektiivisesti todettavissa oleva näyttö siitä, että toinen jakaa ainakin jollain tasolla koulutuksen ja sivistyksen arvot. Akateeminen koulutus kertoo myös positiivisista luonteenpiirteistä kuten sinnikkyydestä ja suunnitelmallisuudesta. Nuorissa akateemisissa aikuisissa taitaa nykyään olla naisenemmistö, joten ei pitäisi olla ajatuksen tasolla mahdoton tehtävä.

ap

Miksi esimerkiksi ammattikoulun käynyt ja oman yrityksen perustanutta naista ei voi myös luonnehtia sinnikkääksi ja suunitelmalliseksi?

Ymmärrän akateemisuuden kriteerinä jos tarkoituksena on jatkuvasti keskustella esimerkiksi omaan koulutusalaan liittyvistä asioista, joista muiden on vaikea sanoa juuta tai jaata. Mutta kyllä alemmankin koulutusasteen ihmisissä on uteliaita ja syvälliseen keskusteluun kykeneväisiä yksilöitä. Ei siihen tarvita maisterin tai tohtorin tutkintoa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisista naisistahan on ylitarjontaa miehiin verrattuna pääkaupunkiseudulla. Eli joko miehessä pahasti vikaa tai kökkii lähinnä kotona tai väärissä paikoissa. Nämä naiset löytyvät työpaikoilta, kirjastolta, harrastuksista, opiston kursseilta, seminaareista, yhdistyksistä ja poliittisista piireistä. Tinderiin häiriköitäväksi ei moni nainen halua.

Hep, täällä yksi! Olin just tinderissä. Ei suomalaiset miehet oikein edes lähde treffeille. Ne harvat jotka lähtevät, hermoilevat sitten kuin viimeistä päivää. En valitettavasti syty epävarmoista miehistä kun itse olen kuitenkin sosiaalinen jne.

Tuo seksuaalinen häiriköinti tinderissä alkoi tosiaankin tökkiä. En tiedä kohtaavatko kaikki naiset sitä vai onko se vaan meidän hoikkien ja nättien "etuoikeus" :p Osa tyypeistä yrittää myös väkisin suudella yms ekoilla treffeillä. Yöks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako edetä akateemisuus edellä?

Tämä särähtää kyllä itselläkin, en voisi olla ihmisen kanssa jonka vaatimus kumppanille on tämän koulutus. Kertoo paljon viisauden puutteesta, ei ole akateeminen koulutus sitä tuonut vaikka joku sillä yrittääkin päteä. Aivan kuin olisi harvinaista opiskella :D

Haluaisin kysyä tämän kirjoittajalta, onko tässä oikeasti kysymys siitä, että joku haluaa päteä koulutuksellaan? Miten tämä koulutustason toive puolisolle eroaa esim. siitä, että kovasti urheilullinen ihminen haluaa niin ikään urheilullisen puolison (eikä esim. ylipainoista sohvaperunaa, kuten aiemmin tässäkin keskustelussa on todettu)? Onko tässä kyse taas siitä, että "älykkyydestä" (mitä pirua se edes tarkoittakaan) ei saa puhua, kun taas muista ominaisuuksista (musikaalisuus, urheilullisuus) sopii oikeinkin puhua. (Siis edellyttäen, että akateemisuus olisi jokin todiste ihmisen älykkyydestä.) Jos harrastaa tai tekee työkseen musiikkia, saahan sitä toivoa, että puoliso olisi myös musiikista tietävä ja sitä harrastava eikä viimeksi alakoulussa nokkahuilua soittanut laulutaidoton. Jos itse vetää kuusi puolimaratonia vuodessa ja tuntee itsensä riittävästi sanoakseen, että BMI 30 nainen ei vaan sytytä, noin saa sanoa - mutta ei saa sanoa sitä, että haluaisi puolisolla olevan samantasoinen koulutus kuin itsellään?

Miksi jotkut eroavaisuudet hyväksytään täysin perusteluiksi olla kiinnostumatta toisesta ihmisestä, mutta toisia ei hyväksytä? Pätemisestäkö tässä vain on kysymys? Kysyn, kun vilpittömästi en ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Sama sosiaalinen tausta ja viiteryhmä helpottavat suhteen kehittymistä ja kestämistä. Kyllä se tausta ja koulutus on jatkuvasti läsnä arjessa. Toki voi olla, että duunaritaustainen korkeasti kouluttautunut on henkisesti yhä duunari.

Vaikka olen nainen, olen huomannut, että keskiluokkaisista perheistä tulleilla akateemisilla miehillä on jo aivan erilainen naismakukin kuin työväenluokkaisilla miehillä. Naiset halutaan hillittyinä ja siisteinä. Ei mtään tatuointeja, sähäkkiä tukkia tai nirunarutoppeja. Klassista pukeutumista suositaan ja keskiluokkaisen naisen elämäntapaa, johon ei kuulu joku kännissä paljuttelu tai tosi tv:n katselu.

Tästä tuli mieleeni taannoinen Katriina Järvisen haastattelu (https://www.hs.fi/elama/art-2000006249556.html). Sitä ei nyt pääse lukemaan, mutta muistan haastattelusta sen, miten työväenluokkataustainen Järvinen oli 90-luvulla kelvannut kyllä akateemisista perheistä tulleiden nuorten miesten sänkyyn, mutta ei koskaan kotiin vietäväksi, ja miten nuo työväenluokkaisten kanssa öitä viettäneet aina ottivat vaimoikseen omiin piireihinsä sopivat opiskelijatytöt. Näyttäisi siltä, että tuon HS:n jutun alla on pitkä ja ihan kiinnostava keskustelu. Jos siis jotakuta kiinnostaa tämä luokka-aspekti pariutumisessa.

Näinhän se on. Pidemmän päälle kun mietitään eri luokkataustan vaikutuksia perhe-elämään, lastenkasvatukseen, perhejuhliin jne. Erot ovat selvät. Toki ristiinkin naidaan, mutta helpommalla aina pääsee, kun katsoo saman taustan omaavaa puolisoa. Monilla se tulee ihan luonnostaan, kun ne kauneuskäsityksetkin ovat kovin erilaisia. Itse katselin miesmaun eroavaisuuksia. Akateemisena naisena olen viehättynyt keskiluokkaisista miehistä, joilla on siistit keskiluokkaiset vaatteet, ei farkkuja ja tasoitetut naamakarvat ja hiukset ja hillitty käytös. Ei tarvitse olla lihaksikas. Kun katselin sitten samanikäisten työväenluokkaisten naisten miehiä, niin sieltä tuli jos jonkinlaista jörrikkää. Minusta hyvin epäsiistejä, ruokkoamattomine karvoineen ja istumattominen vaatteineen. Lihaksia kyllä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisista naisistahan on ylitarjontaa miehiin verrattuna pääkaupunkiseudulla. Eli joko miehessä pahasti vikaa tai kökkii lähinnä kotona tai väärissä paikoissa. Nämä naiset löytyvät työpaikoilta, kirjastolta, harrastuksista, opiston kursseilta, seminaareista, yhdistyksistä ja poliittisista piireistä. Tinderiin häiriköitäväksi ei moni nainen halua.

Hep, täällä yksi! Olin just tinderissä. Ei suomalaiset miehet oikein edes lähde treffeille. Ne harvat jotka lähtevät, hermoilevat sitten kuin viimeistä päivää. En valitettavasti syty epävarmoista miehistä kun itse olen kuitenkin sosiaalinen jne.

Tuo seksuaalinen häiriköinti tinderissä alkoi tosiaankin tökkiä. En tiedä kohtaavatko kaikki naiset sitä vai onko se vaan meidän hoikkien ja nättien "etuoikeus" :p Osa tyypeistä yrittää myös väkisin suudella yms ekoilla treffeillä. Yöks.

Huonoa tuuria? Huono maku?

Eihän Tinder kaikille sovi, mutta omassa kuplassani on kyllä tosi paljon porukkaa jotka on deittailleet ja pariutuneet Tinderin avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Se on objektiivisesti todettavissa oleva näyttö siitä, että toinen jakaa ainakin jollain tasolla koulutuksen ja sivistyksen arvot. Akateeminen koulutus kertoo myös positiivisista luonteenpiirteistä kuten sinnikkyydestä ja suunnitelmallisuudesta. Nuorissa akateemisissa aikuisissa taitaa nykyään olla naisenemmistö, joten ei pitäisi olla ajatuksen tasolla mahdoton tehtävä.

ap

Miksi esimerkiksi ammattikoulun käynyt ja oman yrityksen perustanutta naista ei voi myös luonnehtia sinnikkääksi ja suunitelmalliseksi?

Ymmärrän akateemisuuden kriteerinä jos tarkoituksena on jatkuvasti keskustella esimerkiksi omaan koulutusalaan liittyvistä asioista, joista muiden on vaikea sanoa juuta tai jaata. Mutta kyllä alemmankin koulutusasteen ihmisissä on uteliaita ja syvälliseen keskusteluun kykeneväisiä yksilöitä. Ei siihen tarvita maisterin tai tohtorin tutkintoa.

Kyllä ne akateemisten jutut vaan ovat erilaisia kuin vaikka jonkun kampaajan, vaikka yrittäjä olisikin.  Eikä kyse ole oman oppialan jutuista, vaan analyyttisestä keskustelusta maailman asioissa.

Ne akateemiset, lapsettomat 30-40v naiset ovat jo saaneet tarpeekseen miesten perseilystä ja lopettaneet deittailun. Jos lapsia ei halua, niin ei ole kiirettä etsiä kumppania, asiaan voi palata vaikka eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisista naisistahan on ylitarjontaa miehiin verrattuna pääkaupunkiseudulla. Eli joko miehessä pahasti vikaa tai kökkii lähinnä kotona tai väärissä paikoissa. Nämä naiset löytyvät työpaikoilta, kirjastolta, harrastuksista, opiston kursseilta, seminaareista, yhdistyksistä ja poliittisista piireistä. Tinderiin häiriköitäväksi ei moni nainen halua.

Tämä on totta. Ja mutkin suurin piirtein löytää edellä mainituista paikoista. Harmi että tinder jne on muuttuneet wt-menoksi, ei niissä täysijärkiset jaksa heilua. Miestä etsin mutten ole löytänyt. Mistä ne akateemiset alle 40v lapsettomat miehet löytyy? Eikö joku insinööri nyt voisi tälle kohderyhmälle tehdä seuranhakuun suuntautuneen apin? Sellaisen jossa samanlaiset mieltymykset antaisivat matchin tai ehdotuksen matciin. T. Nätti, hoikka ja kouluttautunut

Täällä myös nätti, hoikka, kouluttautunut ja lapseton nainen. En jaksanut enää kahlata läpi tinderiä. Kävin monilla treffeillä. Miehillä oli kyllä hakusessa vähän kaikki alkaen käytöstavoista ja aikatauluista. Monilla tuntui iskevän joku ihme paniikki treffien lopuksi. Olisi pitänyt saada vähintäänkin pusu. Muutenkin kauhea painostus seksiin jo ekoista viesteistä alkaen. Mua ainakin alkoi vaan ahdistaa. Poistin tinderin alle kkn käytön jälkeen. En halua olla pelkkä lihapala. N38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Se on objektiivisesti todettavissa oleva näyttö siitä, että toinen jakaa ainakin jollain tasolla koulutuksen ja sivistyksen arvot. Akateeminen koulutus kertoo myös positiivisista luonteenpiirteistä kuten sinnikkyydestä ja suunnitelmallisuudesta. Nuorissa akateemisissa aikuisissa taitaa nykyään olla naisenemmistö, joten ei pitäisi olla ajatuksen tasolla mahdoton tehtävä.

ap

Miksi esimerkiksi ammattikoulun käynyt ja oman yrityksen perustanutta naista ei voi myös luonnehtia sinnikkääksi ja suunitelmalliseksi?

Ymmärrän akateemisuuden kriteerinä jos tarkoituksena on jatkuvasti keskustella esimerkiksi omaan koulutusalaan liittyvistä asioista, joista muiden on vaikea sanoa juuta tai jaata. Mutta kyllä alemmankin koulutusasteen ihmisissä on uteliaita ja syvälliseen keskusteluun kykeneväisiä yksilöitä. Ei siihen tarvita maisterin tai tohtorin tutkintoa.

Ehdottomasti voi ja pitää. Sinnikkyys ei ole vain akateemisesti kouluttautuneiden ihmisten ominaisuus. Pikemmin päinvastoin, pienituloiset ne vasta sinnikkäitä ovatkin. Minusta avain löytyy tuosta, mitä kirjoitat akateemisuudesta kriteerinä "jos tarkoitus on keskustella esimerkiksi omaan koulutusalaan liittyvistä asioista". Mutta niin, että se ei kosketa pelkästään sitä omaa erityisalaa vaan esimerkiksi tiedon tuottamisen prosesseja ja niiden arviointeja (nämä kaikkien alojen maisteri- tai viimeistään tohtorintutkinnon suorittaneiden pitää tietää), jotka ovat kaikille tieteen- ja tutkimuksen aloille yhteisiä. Arkielämässä tällä ei välttämättä ole merkitystä, mutta usein puolisot ovat myös toistensa ystäviä, ja se voi antaa suhteeseen lisää syvyyttä, mitä useammalla eri tasolla puolison kanssa pystyy keskustelemaan. Tämä voi olla yksi selitys sille, miksi nimenomaan akateemisesti kouluttautuneet toivovat nimenomaan akateemisesti kouluttautuneita puolisoikseen. Etenkin tutkijoiden on hyvin helppoa elää sitä kotielämää, jos se puolisokin on tai on ollut tutkija.

Toki voi olla muitakin syitä, esim. jos tulee arvovaltansa tuntevasta suvusta, voi olla painetta sieltä suunnalta (vrt. vaikka Englannin kuninkaalliset, aikoinaan piti olla puolisot aatelisista), joskin uskoisin, että enää nykypäivänä tuo ei ole yhtä tavallista kuin aiemmin.

Ei tässä keskustelussa ole tarkoitus arvottaa ihmisiä eikä varsinkaan todeta, että "sinä et kelpaa minulle puolisoksi kun et ole riittävän kouluttautunut". Mutta johonkin hermoon tämä teema ilmiselvästi osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Se on objektiivisesti todettavissa oleva näyttö siitä, että toinen jakaa ainakin jollain tasolla koulutuksen ja sivistyksen arvot. Akateeminen koulutus kertoo myös positiivisista luonteenpiirteistä kuten sinnikkyydestä ja suunnitelmallisuudesta. Nuorissa akateemisissa aikuisissa taitaa nykyään olla naisenemmistö, joten ei pitäisi olla ajatuksen tasolla mahdoton tehtävä.

ap

Miksi esimerkiksi ammattikoulun käynyt ja oman yrityksen perustanutta naista ei voi myös luonnehtia sinnikkääksi ja suunitelmalliseksi?

Ymmärrän akateemisuuden kriteerinä jos tarkoituksena on jatkuvasti keskustella esimerkiksi omaan koulutusalaan liittyvistä asioista, joista muiden on vaikea sanoa juuta tai jaata. Mutta kyllä alemmankin koulutusasteen ihmisissä on uteliaita ja syvälliseen keskusteluun kykeneväisiä yksilöitä. Ei siihen tarvita maisterin tai tohtorin tutkintoa.

Kyllä ne akateemisten jutut vaan ovat erilaisia kuin vaikka jonkun kampaajan, vaikka yrittäjä olisikin.  Eikä kyse ole oman oppialan jutuista, vaan analyyttisestä keskustelusta maailman asioissa.

Tiedän tiiviin ystäväporukan jossa lähes kaikki ovat akateemisia, paitsi pari tyyppiä joista toinen on juurikin kampaaja. :D

Mutta onhan sekin tietysti eri asia olla jonkun kanssa ystävä vs. elämänkumppanuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako edetä akateemisuus edellä?

Tämä särähtää kyllä itselläkin, en voisi olla ihmisen kanssa jonka vaatimus kumppanille on tämän koulutus. Kertoo paljon viisauden puutteesta, ei ole akateeminen koulutus sitä tuonut vaikka joku sillä yrittääkin päteä. Aivan kuin olisi harvinaista opiskella :D

Haluaisin kysyä tämän kirjoittajalta, onko tässä oikeasti kysymys siitä, että joku haluaa päteä koulutuksellaan? Miten tämä koulutustason toive puolisolle eroaa esim. siitä, että kovasti urheilullinen ihminen haluaa niin ikään urheilullisen puolison (eikä esim. ylipainoista sohvaperunaa, kuten aiemmin tässäkin keskustelussa on todettu)? Onko tässä kyse taas siitä, että "älykkyydestä" (mitä pirua se edes tarkoittakaan) ei saa puhua, kun taas muista ominaisuuksista (musikaalisuus, urheilullisuus) sopii oikeinkin puhua. (Siis edellyttäen, että akateemisuus olisi jokin todiste ihmisen älykkyydestä.) Jos harrastaa tai tekee työkseen musiikkia, saahan sitä toivoa, että puoliso olisi myös musiikista tietävä ja sitä harrastava eikä viimeksi alakoulussa nokkahuilua soittanut laulutaidoton. Jos itse vetää kuusi puolimaratonia vuodessa ja tuntee itsensä riittävästi sanoakseen, että BMI 30 nainen ei vaan sytytä, noin saa sanoa - mutta ei saa sanoa sitä, että haluaisi puolisolla olevan samantasoinen koulutus kuin itsellään?

Miksi jotkut eroavaisuudet hyväksytään täysin perusteluiksi olla kiinnostumatta toisesta ihmisestä, mutta toisia ei hyväksytä? Pätemisestäkö tässä vain on kysymys? Kysyn, kun vilpittömästi en ymmärrä.

No saahan sitä jokainen toivoa mitä haluaa kumppanistaan, ehkä päteminen oli väärä sana. Itse en voisi olla ihmisen kanssa joka asettaisi tuollaisia kriteereitä, vaikka ne täyttäisinkin. Mielestäni on vain erikoista vaatia samoja kiinnostuksenkohteita kumppanilta kuin mitä itsellä on. Toki on hyvä että arvot tai suunnitelma elämälle jossain määrin kohtaa ja on yhteistä tekemistä, mutta esim. minä soittotaitoisena urheilullisena en vaadi näitä ominaisuuksia mieheltäni, sillä osaan harrastaa ihan yksinkin. En tarvitse miestä keskustelemaan harrastuksistani tai lenkille mukaan, vaikka toki näistäkin joskus jutellaan ja yhdessäkin liikutaan. Minulla on myös xtreme-harrastus jossa suurin osa on korkeakoulut käyneitä, ei siellä kyllä puolisoita juuri näy sattuneesta syystä. Aina saa toki toivoa ja olla kriteereitä, minulle parisuhteessa erilaisuus on rikkaus, olisi tylsää jos toinen olisi "itseni kopio".

Vierailija kirjoitti:

Löydät akateemisesti koulutettuja lapsettomia sinkkunaisia työväenopistojen yms. akvarellikursseilta, soitto- ja lauluryhmistä yms. Mene mukaan, jos haluat tutustua.

Palstan naisten ohje on ettei harrastuksissa saa tulla iskemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, miksi sen naisen pitää olla akateeminen? Itse olen myös, mutta en ole ikinä ajatellut että tulevan mies tai naisystäväni pitäisi olla myös akateeminen. Ehkä tähän vaikuttaa se että olen kuitenkin duunari perheestä lähtöisin ja en välitä yhtään kumppanieni tai ystävieni koulutuksesta. 

Sama sosiaalinen tausta ja viiteryhmä helpottavat suhteen kehittymistä ja kestämistä. Kyllä se tausta ja koulutus on jatkuvasti läsnä arjessa. Toki voi olla, että duunaritaustainen korkeasti kouluttautunut on henkisesti yhä duunari.

Vaikka olen nainen, olen huomannut, että keskiluokkaisista perheistä tulleilla akateemisilla miehillä on jo aivan erilainen naismakukin kuin työväenluokkaisilla miehillä. Naiset halutaan hillittyinä ja siisteinä. Ei mtään tatuointeja, sähäkkiä tukkia tai nirunarutoppeja. Klassista pukeutumista suositaan ja keskiluokkaisen naisen elämäntapaa, johon ei kuulu joku kännissä paljuttelu tai tosi tv:n katselu.

Tästä tuli mieleeni taannoinen Katriina Järvisen haastattelu (https://www.hs.fi/elama/art-2000006249556.html). Sitä ei nyt pääse lukemaan, mutta muistan haastattelusta sen, miten työväenluokkataustainen Järvinen oli 90-luvulla kelvannut kyllä akateemisista perheistä tulleiden nuorten miesten sänkyyn, mutta ei koskaan kotiin vietäväksi, ja miten nuo työväenluokkaisten kanssa öitä viettäneet aina ottivat vaimoikseen omiin piireihinsä sopivat opiskelijatytöt. Näyttäisi siltä, että tuon HS:n jutun alla on pitkä ja ihan kiinnostava keskustelu. Jos siis jotakuta kiinnostaa tämä luokka-aspekti pariutumisessa.

Näinhän se on. Pidemmän päälle kun mietitään eri luokkataustan vaikutuksia perhe-elämään, lastenkasvatukseen, perhejuhliin jne. Erot ovat selvät. Toki ristiinkin naidaan, mutta helpommalla aina pääsee, kun katsoo saman taustan omaavaa puolisoa. Monilla se tulee ihan luonnostaan, kun ne kauneuskäsityksetkin ovat kovin erilaisia. Itse katselin miesmaun eroavaisuuksia. Akateemisena naisena olen viehättynyt keskiluokkaisista miehistä, joilla on siistit keskiluokkaiset vaatteet, ei farkkuja ja tasoitetut naamakarvat ja hiukset ja hillitty käytös. Ei tarvitse olla lihaksikas. Kun katselin sitten samanikäisten työväenluokkaisten naisten miehiä, niin sieltä tuli jos jonkinlaista jörrikkää. Minusta hyvin epäsiistejä, ruokkoamattomine karvoineen ja istumattominen vaatteineen. Lihaksia kyllä oli.

En tiedä mitä ovat keskiluokkaiset vaatteet mutta ainakin meidän opettajainhuoneessa suurimmalla osalla mieslehtoreista on farkut. Naamakarvat ovat laidasta laitaan ja varsinkin luma-puolelta löytyy muhkeitakin partoja.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Ne akateemiset, lapsettomat 30-40v naiset ovat jo saaneet tarpeekseen miesten perseilystä ja lopettaneet deittailun. Jos lapsia ei halua, niin ei ole kiirettä etsiä kumppania, asiaan voi palata vaikka eläkkeellä.

Myös miehet taitaa olla aika kypsiä näihin nykyajan "naisten" ylemmyydentuntoihin ja voimaantumisiin. Ette te ole mitään niin erikoista etteikö ilmankin pärjäisi.