Lue keskustelun säännöt.
Liian tasainen ja särmätön nainen
22.09.2022 |
Tällainen kuulemma olen.
Joskus aiemminkin mut on jätetty, yks sanoi saatesanoiksi, että hän syttyy siitä kun nainen on oikukas ja haastava (jota minä en ole),
toinen oikein suuttui, kun olin "laimean mielipiteetön" kun hän kysyi mielipidettäni otetaanko kumpaa viiniä ja minä sanoin että "ihan sama, kumpikin käy" (se oli totuus, minusta oli aivan sama, en tunne viinejä).
Miehet kyllä ihastuvat minuun helposti, olen iloinen ja ystävällinen ja ihan ok näköinen, mutta sitten tulen dumbatuksi kun olen niin tylsä. En haasta riitaa, mielialani ei juuri heittele, olen rauhallinen, elämäni on sujuvaa ja mutkatonta, tykkään työstäni, harrastuksistani, talous ja mielenterveys on kunnossa.
Noh, miestä ei tahdo löytyä, mutta eipä kai kaikkea voi saada...
Kommentit (744)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ap:sta mieleen mun ystävä. Kiltti, ei harrasta mitään, eikä oikein käy missään (shoppailemassa juu), ei käy keikoilla, eikä baareissa. Aika hiljainen myös, itse saa pitää keskustelua yllä. Mukava on ja ollaan tunnettu vuosia, mutta kyllä hän on vähän tylsä. Turha sitä on kieltää.
Lyhyitä suhteita ollut, koskaan ei ole seurustellut. Ikåä 47v.
Mä olen tuollainen myös, mutta ei ikinä miehiä ole haitannut että olen sellainen. Heille on riittänyt se, että olen hoikka, treenattu ja kohtuu hyvän näköinen. Ovat myös olleet itse niitä ekstrovertimpiä tapauksia, tuskin ovat panneet pahakseen että minä enemmän olen omissa ajatuksissani vaan. Onpahan heille tilaa enemmän olla äänessä kun minä en niin välitä. Aviopuolison löysin tosin vasta nelikymppisenä. Hän on myös sellainen ekstrovertti tyyppi ja menevä. Menemiset hän hoitaa kaverien kanssa/yksin, koska minä olen kotihiiri enkä halua.
No, sulla on valttikorttina hyvä ulkonäkö. Se antaa anteeksi paljon. Tämä ystäväni on ihan tavis, hieman pyöreä. Kyllä se on välillä vähän raskasta, jos toisella ei ole mielipiteitä (tai ei uskalla niitä sanoa), eikä osaa heittäytyä eri tilanteisiin. En itse jaksaisi tapailla tälläista tyyppiä miehenä. Jännis on aivan eri asia, kuin ihminen joka osaa keskustella asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännät viehättävät miehiä. Eksäni kaipaili koko suhteemme ajan aiempaa naistaan, jolta oli saanut sukupuolitaudin ja turpaan, sekä tullut petetyksi vähän kaikkien kanssa :D
Mäki kaipaan nuoruudenrakkauttani ja tiedän että hän taitaa ainakin salaa sisimmässään kaivata mua, vaikka meidän yhteiselo oli yhtä vuoristorataa, välillä liikaakin draamaa minun toimesta ja päättyi hänen petettyä minua... mutta voi sitä tunteiden paloa, naimisiin asti oltais yhdessä haluttu, toisin kävi.....
Kaipaan vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ap:sta mieleen mun ystävä. Kiltti, ei harrasta mitään, eikä oikein käy missään (shoppailemassa juu), ei käy keikoilla, eikä baareissa. Aika hiljainen myös, itse saa pitää keskustelua yllä. Mukava on ja ollaan tunnettu vuosia, mutta kyllä hän on vähän tylsä. Turha sitä on kieltää.
Lyhyitä suhteita ollut, koskaan ei ole seurustellut. Ikåä 47v.
Mä olen tuollainen myös, mutta ei ikinä miehiä ole haitannut että olen sellainen. Heille on riittänyt se, että olen hoikka, treenattu ja kohtuu hyvän näköinen. Ovat myös olleet itse niitä ekstrovertimpiä tapauksia, tuskin ovat panneet pahakseen että minä enemmän olen omissa ajatuksissani vaan. Onpahan heille tilaa enemmän olla äänessä kun minä en niin välitä. Aviopuolison löysin tosin vasta nelikymppisenä. Hän on myös sellainen ekstrovertti tyyppi ja menevä. Menemiset hän hoitaa kaverien kanssa/yksin, koska minä olen kotihiiri enkä halua.
No, sulla on valttikorttina hyvä ulkonäkö. Se antaa anteeksi paljon. Tämä ystäväni on ihan tavis, hieman pyöreä. Kyllä se on välillä vähän raskasta, jos toisella ei ole mielipiteitä (tai ei uskalla niitä sanoa), eikä osaa heittäytyä eri tilanteisiin. En itse jaksaisi tapailla tälläista tyyppiä miehenä. Jännis on aivan eri asia, kuin ihminen joka osaa keskustella asioista.
Ja sitten, kun on mielipiteitä, tietoa, taitoa... Niin se vasta paha onkin. Nousee monille tarve näyttää miten paska toinen on ja itse kaikessa parempi. Ei hyvää päivää, mikään ei kelpaa. Ei saa olla ujo ja hiljainen, mutta ei myöskään saa olla puhelias ja omia ajatuksia ei missään nimessä saa olla. Valitettavasti näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Nuo on luonne kysymyksiä. Toisilla on vaan enemmän luonnetta. Ja sanovat suoraan mitä haluavat. Siinä ei jää toiselle mikään epäselväksi. Joku varmasti tykkää sinunkin luonteesta.
Eikä me olla kaikki mitään jännänaisia.
Minun mielestäni eniten luonnetta on sillä, joka ei riehaannu itkupotkuraivariin vaan käyttäytyy rauhallisesti silloinkin, kun harmittaa tai on jokin konflikti.
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Onneksi mun lapsuustraumat menee niin, että lun minusta yritetään leipoa jotain reaktioa ulos, jäädyn ja jähmetyn. Turvallisessa ja hyvässä suhteessa voi suuttua, jos siihen joskus on aidosti tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo on luonne kysymyksiä. Toisilla on vaan enemmän luonnetta. Ja sanovat suoraan mitä haluavat. Siinä ei jää toiselle mikään epäselväksi. Joku varmasti tykkää sinunkin luonteesta.
Eikä me olla kaikki mitään jännänaisia.Minun mielestäni eniten luonnetta on sillä, joka ei riehaannu itkupotkuraivariin vaan käyttäytyy rauhallisesti silloinkin, kun harmittaa tai on jokin konflikti.
Mun mielestä on hyvä että tunteita näytetään, enkä nyt tarkoita mitään riehumista. Ja että sovitaan ne, mitään umpimielistä mykkistelijää en jaksais.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Joskus ongelma voi olla myös se, ettei se rauhallisuus ole aitoa, vaan passiivis-aggressiivinen suojakuori, jota toinen käyttää (ehkä jopa tiedostamattaan!) välttääkseen ristiriitatilanteiden kohtaamisen. Mikä on luonnollisesti turhauttavaa sille osapuolelle, joka haluaisi puhua asioista ihan oikeasti.
(Kirjoittelen tätä ihmisenä, joka osaa kyllä riidellä, mutta jolla on myös vahva taipumus omaan kuoreen vetäytymiseen stressaavissa tilanteissa. Olen pikkuhiljaa alkanut hahmottaa, millaista vahinkoa olen tällaisella sulkeutumisella saanut aikaan omassa parisuhteessa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo on luonne kysymyksiä. Toisilla on vaan enemmän luonnetta. Ja sanovat suoraan mitä haluavat. Siinä ei jää toiselle mikään epäselväksi. Joku varmasti tykkää sinunkin luonteesta.
Eikä me olla kaikki mitään jännänaisia.Minun mielestäni eniten luonnetta on sillä, joka ei riehaannu itkupotkuraivariin vaan käyttäytyy rauhallisesti silloinkin, kun harmittaa tai on jokin konflikti.
Mun mielestä on hyvä että tunteita näytetään, enkä nyt tarkoita mitään riehumista. Ja että sovitaan ne, mitään umpimielistä mykkistelijää en jaksais.
No ei nyt taas ole umpimielinen mykkistelijä se, joka osaa hoitaa kofliktit rakentavasti kuten ei ole riehujakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen rauhallinen, järkevä, keskustelutaitoinen ja tunneälykäs. Mutta myös erittäin huumorintajuinen, flirttailen sanallisesti ja astetta tuhmempi kun mennään siihen tilanteeseen.
Saan huomiota fiksuilta miehiltä, en tiedä vedänkö itse heitä puoleeni vai osaanko vain valita oikein.
Mutta en etsi suhdetta ja tietynlainen kylmyys minusta luultavasti hohkaa. En päästä ketään oikeasti lähelle ja jos se on uhkana, pistän pelin poikki. Jokaisen kanssa olen eronnut ystävänä, osaan puhua asiat niin hyvin että toinenkin ymmärtää miksi niin teen.
Olin naimissa yli 20 vuotta tietynlaisen epävakaan ja hulttiomaisen ihmisen kanssa, väsähdin totaalisesti siihen toisen kannattelemiseen ja olemaan se järjen ääni. Kun joskus olen valmis suhteeseen en todellakaan etsi mitään jännämiehiä. Luonne saa olla voimakas muttei holtiton. Olen itsekin voimakastahtoinen järkevyyden rajoissa.
Karkeasti sanoen miehet pitävät siitä että nainen jollakin tavalla osoittaa tunteita ja tarvitsee miestä. Pelkkä viileä asioiden analysoiminen, sarkastinen sanailu ja liika itsenäisyys jättävät jotenkin kylmäksi ja pelottaa, ei sytytä. Sori tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on aina ollut parisuhteissa teini-ikäisestä lähtien, vaikka on oikutteleva, haastaa riitaa, lokkeilee ja hankala luonteeltaan. Ehkä miehet sitten tykkäävät näistä ns. oman elämänsä haistattelevista Pikku Myy -tyylisistä naisista?
Kyllä. Mun tuttavapiirissä on yksi joka on luonteeltaan sanalla sanoen HANKALA. Epäilen jopa jonkinasteista pershäiriötä. Saa kilareita, on väkivaltainen, on mustasukkainen, pettää itse joka käänteessä, kännää baareissa ja puistoissa vaikka on yli nelikymppinen, kouvolatukka ja ylipainoa, polttaa tupakkaa, korviasärkevä nauru, kaikin tavoin sellainen mitä miehet aina haukkuvat. MUTTA: hänellä on aina mies ja se on aina hän joka ne miehet jättää. Ja ne miehet eivät ole mitään spurguja vaan siistejä ja sivistyneitä, usein häntä nuorempia miehiä. Hän vaan kyllästyy ja ottaa jonosta seuraavan. Ja nämä jätetyt jäävät häntä kaipaamaan ja ruikuttamaan.
Sitten taas on monta kaunista, hoikkaa, sopuisaa naista jotka eivät löydä miestä ikinä. Tää on mulle ikuisesti mysteeri.
Ei se ole mysteeri. Tuon tyypin naiset on hyvin seksuaalisia ja estottomia, jopa riettaita. Siksi he vetävät miehiä puoleensa kuin hunaja karhuja.
Tämä uskomus että "miehet eivät pidä minusta koska olen rauhallinen ja kiltti" on usein vain itsepetosta. Todennäköisesti kyse on vaan siitä että ulkonäkösi ei ole riittävä että miehet sinusta kiinnostuisivat.
En ole nimittäin koskaan nähnyt kaunista naista jolla olisi mitään ongelmia saada miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kerran et osaa olla, niin turha sinun on edes yrittää syyttää muita. Kaiken tuon dumppaamisen olet ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Tämä on tosi surullinen ilmiö suomalaisissa parisuhteissa, että riitely ja erimielisyydet koetaan kontaktiksi. Jotenkin ihan kuin se normaali keskustelu ja asioista sopiminen ei olisi riittävää, ja jos toisella on kaikki hyvin, hänestä pitää repiä joku kärhämä jotta tuntisi olonsa välitetyksi. Tunnistan tätä itsessänikin, koska kotonani on aina kommunikoitu riitelemällä. Nyt tasaisen rauhallisen miehen kanssa tuntuu joskus tosi epätietoiselta. Mutta yritän kehittää itseäni siihen suuntaan, että osaisin elää rauhallisesti ja luottaa siihen että kaikki on hyvin.
Olisiko tasainen lähinnä sitä ettet innostu ja innosta (ja tämä heijastuisi myös sänkyyn). Eli elämä on liiankin tasaista ja tylsää.
Ja särmätön taas ettei ole mielipiteitä ja omaa tahtoa, jolloin toiselle jää vastuu päätöksistä.
Totuus: Liian monella on liian suuret kuvitelmat itsestään ja liian suuret odotukset mahdollista kumppaneita. Ei sillä että pitäisi tyytyä mihin tahansa kumppaniin, mutta joskus näissä asioissa pitää tehdä kompromissi ratkaisuja. Ihmisiltä puuttuu näkemys ja visio, yhteinen kasvutarina. Jos ja kun on löytynyt sen oikean, luulen että silloin on se yhteinen kasvutarina edessä. Rakkaus joko kasvaa ja kehittyy, tai sitten ei. Tilaisuudelle pitää antaa myös mahdollisuus.
Täydellistä ihmistä ei ole, ja jos sitä etsii ja odottaa, joutuu toteamaan se en myöhemmin turhaksi.
Kyllä. Mielummin olen sen tasapainoisen ihmisen kanssa tekemässä yhteistä elämää kuin jonkin draamakuningattaren kanssa tekemässä elämästä jotain teatteria.
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Ei kai rauhallisuus tarkoita sitä, ettei ole mielipiteitä. Itse olen rauhallinen, inhoan kaikenlaista draamaa ja riitelyä. Mutta mielipiteitä minulta todellakin löytyy, en ole mikään "ihan sama, päätä sä" -tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsuudenkodissa tottunut, että tunteita näytetään avoimesti ja äänekkäästi (tai ainakin, että naiset näyttää), niin voi tuntua, ettei rauhallinen puoliso, josta ei juuri saa reaktiota irti, välitä oikeasti. Itse ainakin koen, että sellaisten "kaikki sopii -tyyppien" kanssa jää helposti tosi yksin, eikä ikään kuin saa kontaktia siihen toiseen, jos mistään ei ikinä olla kunnolla eri mieltä.
Tämä on tosi surullinen ilmiö suomalaisissa parisuhteissa, että riitely ja erimielisyydet koetaan kontaktiksi. Jotenkin ihan kuin se normaali keskustelu ja asioista sopiminen ei olisi riittävää, ja jos toisella on kaikki hyvin, hänestä pitää repiä joku kärhämä jotta tuntisi olonsa välitetyksi. Tunnistan tätä itsessänikin, koska kotonani on aina kommunikoitu riitelemällä. Nyt tasaisen rauhallisen miehen kanssa tuntuu joskus tosi epätietoiselta. Mutta yritän kehittää itseäni siihen suuntaan, että osaisin elää rauhallisesti ja luottaa siihen että kaikki on hyvin.
Miten tuo kaikki sopii tyyppien kanssa rauhallinen keskustelu, esim. Minne mennään lomalla vastauksena kaikki sopii siirtää vastuun toiselle. On periaatteessa kaikki hyvin, mutta mitään ei saa irti ja kulkee normiarkea ohjelmoidusti, eikä oikeasti tee päätöksiä, vaan odottaa toisen ottavan vastuun kun hänellehän käy kaikki, päätä sä. Ei ihme jos toinen välillä yrittää repiä jotain mielipidettä ja aktiivisuutta irti kaikki sopii tyypistä.
Nuo on luonne kysymyksiä. Toisilla on vaan enemmän luonnetta. Ja sanovat suoraan mitä haluavat. Siinä ei jää toiselle mikään epäselväksi. Joku varmasti tykkää sinunkin luonteesta.
Eikä me olla kaikki mitään jännänaisia.