Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut elämäsi suurin suru?
Kommentit (127)
Veljeni itsemurha ja traumaattinen ihmissuhde, molemmat vaivaavat yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, etteivät vanhemmat rakastaneet, siitä seurannut traumatisoituminen ja itseni menettäminen. Alan olla tuskan paremmalla puolella ja saanut itseäni takaisin. Hyvä tästä voi vielä tulla.
Siskon huumeriippuvuus ja sen seuraukset. Sisko kuoli lopulta yliannostukseen, mutta sama oli lähellä jo aiemminkin. Kokonaisuudessaan riippuvuutta kesti n. 6-7 vuotta. Välillä skarppasi, mutta sitten taas aloitti uudestaan. En voi sanoa että siskon kuolema olisi ollut mikään erityinen yllätys. Totta kai se oli järkyttävää, mutta ennen kaikkea läheisten kannalta. Kauheinta oli vanhempien suru sen jälkeen. En siis sano että kuolema oli pahin suru itsessään, vaan huumeriippuvuus ja kaikki mitä se aiheutti. Kun sain kuulla siskon kuolemasta, niin tunsin tietyllä tavalla jopa helpotusta siitä, että enää ei tarvitse pelätä että milloin se kuolee huumeiseein eikä tarvitse pelätä koko ajan milloin se taas aloittaa käytön uudestaan.
Mielestäni on outoa sanoa, että onko päässyt yli. Yli pääseminen on niin suhteellinen käsite. Mutta joo, olen kai tavallaan päässyt yli. Olen jatkanut omaa elämääni ja tehnyt asioita mitä haluan. Siskon kuolema konkretisoi itselleni elämän rajallisuutta, olin silloin itse 23-vuotias. Totta kai joskus ikävöin, mutta enimmäkseen ne muistot on nykyään hyviä ja neutraaleja.
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin ja ADHD:n aiheuttamat vaikeudet. Tajuan, etten tule koskaan tekemään kunnollista uraa enkä tule ikinä saamaan ystäviä.
Aloitin vasta uudessa työssä 100% työajalla ja sain melko pian sen jälkeen nuo diagnoosit. Mulla oli ollut ongelmia jo aiemmissa työpaikoissani osa-aikatyölaisenä, mutta osasin siellä maskata ja ylisuorittaa itseni pomojen sydämiin. Purskahdin tänään itkuun, koska en jaksa täyttä työaikaa, jatkuvia keskeytyksiä ja tauotonta puhelu- ja viestitulvaa. Pomo näki tilanteen ja uhkasi potkuilla jos märisen vielä kerran. Etätöitä en saa tehdä. Työyhteisö on myös sairas, siellä hyväksytään yhden äijän perseily ja hänen harjoittama työn häirintä.
Usein mietin, että parvekkeelta alas hyppääminen voisi olla ok.
Voimia 💖 Tilanteesi on koskettava.
Toivoisin, että saisit apua diagnoosien kanssa elämiseen ja pärjäämiseen.
Työelämä voi olla kovaa ja raakaa. Huonoa käytöstä ei tule sallia.
Joku spesialisti osaisi jeesiä sinua. Ruokavalio yms. kuntoon. Valkoisen sokerin ja gluteenin suositan jättämään pois ruokavaliosta.
Monipuolisesti kasviksia, marjoja, hyviä rasvoja. Ei margariineja, rasvahapot käsitelty kemiallisesti.
Elimistö rakastaa luonnollista ruokaa.
Iloa, jaksamisia ja hyvää syksyä 🥰
Kun selvisi että Soldiers of Odin tukee tunnettua Putinistia Juha Korhosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se etten tiedä kuka isäni on, eikä ole ollut mitenkään elämässäni mukana. Äiti ei kertonut kuka on. Äitikin oli elämässäni vasta teininä, liian myöhään
😢 Voi miten surullista 💕
Oma perhe hylkäsi. Narsisti äiti manipuloi myös sisarukset siihen. Siitä oli vaikea päästä yli, mutta (narsistin) uhreja ne sisaruksetkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faijan kuolema. Olin vasta 18-vuotias kun isä kuoli. Nyt siitä on 2 vuotta, eikä vieläkään helpota kunnolla, vaikka kuolema oli odotettavissa, koska isä oli jo vanha ja sairas.
Ainut lapseni kuolema, teki itsemurhan.
En ole päässyt yli.
M.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että olen jäänyt yksin eikä minulla ole ketään. Olisin toivonut parisuhdetta mutta sen sijaan olen jäänyt kokonaan yksin, kaikki ovat kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Uunon ja Elisabethin kuolema.
Miksi tätä on pitänyt alapeukuttaa? Ei kaikilla ole esim. henkilökohtaisia kokemuksia läheisten poismenosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että elämä meni niin erilailla mitä olisin halunnut. Olisin halunnut yhden sisaruksen, lapsuuden kodiksi nätin tiilitalon, oman huoneen, kauniita vaatteita, normaalit vanhemmat, turvallisen kodin.
Vähän vanhempana olisin halunnut poikaystävän, paljon kavereita, kotibileitä, päämäärän, tulevaisuuden, koulutuksen, ammatin.. turvallisen teini-iän.
Nuorena aikuisena olisin halunnut taloudellista ja henkistä turvaa vanhemmilta, lapsuudenkodin minne olisin ollut tervetullut. Valmistujaisia, kihlajaiset, suuret häät. Oman työpaikan, oman asunnon, lapsen.
Mitä sain?
Turvattoman lapsuuden ilman kavereita tai omaa tilaa. Turvattomuutta, masennusta, itsetuhoa, alkoholiongelmaa, kuolemaa, itkua, surua, hylätyksi tulemista.
En ollut tervetullut mihinkään, kukaan ei kysynyt mitä minulle kuuluu tai olenko edes hengissä.
Se loputon suru kun tajusin etten saa mitään asiaa mitkä ovat muille automaatio oli musertava. Lohdutan itseäni sille että ehkä harva saa.
Enää en ole surullinen, tosin toivon ettei elämän olisi tarvinnut olla näin vaikeaa minulle.
Äidin kuolema ollessani vauva. Jäin väkivaltaisen ja hyvin alkoholisoituneen sekä epävakaan isäni hoidettavaksi, joka hommasi hyvin nopeasti toinen toistaan sekopäisempiä naisia rinnalleen. Se kaikista sekopäisin, joka siihen jäi, tottakai vihasi meitä lapsia jo alusta lähtien. Lapsuus oli yhtä helvettiä ja käyn edelleen terapiassa 36-vuotiaana hoitamassa traumoja kuntoon..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uunon ja Elisabethin kuolema.
Miksi tätä on pitänyt alapeukuttaa? Ei kaikilla ole esim. henkilökohtaisia kokemuksia läheisten poismenosta.
Ihmettelen myös niitä jotka alapeukuttaa kun joltain on läheinen henkilö tai lemmikki kuollut.
En ymmärrä.
Avovaimo lähti toisen miehen mukaan. Tätä miestä inhosin jo aiemmin. Inho muuttui vihaksi. 15+ vuotta sitten, en vieläkään täysin yli. Katkeruus ja sitoutumiskammo iski.
Tasapeli tulee isän ja äidin kuolemille.
Down-lapsen abortointi. Meni yli isänkin kuolemasta.
Vastentahtoani olen jäänyt lapsettomaksi. Miehillä kun ei ole samoja etuoikeuksia saada lasta kuin naisilla.
Kissani kuolema. Kissan sain päiväkoti-ikäisenä ja hän menehtyi vähän ennen täysi-ikäistymistäni.
Elin lapsuuden perhehelvetissä. Päivittäin minua satutettiin: henkisesti, fyysisesti tai seksuaalisesti ja tehtiin selväksi, että minusta ei pidetä ja suoraan toivottiin kuolemaani.
Onneksi minulla oli kissani. Hän tuli viereeni, kun itkin eikä koskaan satuttanut minua, kuten muut perheenjäseneni. Toisinaan kuulee, että ei lemmikkiä saisi surra tai ei ne olisi yhtä rakkaita kuin ihmiset, mutta minulle lapsuuteni tärkein henkilö oli kissani.