Mikä on ollut elämäsi suurin suru?

Isän kuolema. Kymmeniä vuosia kesti päästä surusta kokonaan yli.

Yksin jääminen ja se, että en saanut toivomaani perhettä. Syvällä suossa kynnetään tämän asian kanssa parhaillaankin. t: nainen 43v.

Se, että olen adoptiolapsi. Se on elämänmittainen suru minulle, sillä en saanut rakkautta enkä hyväksyntää adoptiovanhemmilta, enkä heidän suvultaan.

Se oli kaksinkertainen hylkäys, jonka kanssa joudun elämään. Adoptioäitini oli alkoholisti, joka jätti meidät kun olin alakoulussa. Adoptioisä löysi uuden naisen nopeasti, mutta tämäkään ihminen ei pitänyt minusta.

Monia varmaan ärsyttää tämä, ja monen mielestä minun pitäisi olla kiitollinen (mistä?). Mutta en voi sanoin kuvailla, miten pohjattoman yksinäinen elämässäni olen ollut.

Ystävän kuolema.

Myös hirveä parisuhde.

Parisuhteesta pääsin yli. Kuolemasta vaan hetki niin sitä työstän vielä.

Seksittömyys.

N33

Äidin yllättävä kuolema. Olin itse jo aikuinen. Omat lapset silloin ihan pieniä. Tapahtuneesta kohta 10v. Suru äidin menetyksestä ja suru siitä, ettei lapsillani ole ikinä mummoa jatkuu aina vaan. Toki muuttanut muotoaa, mutta ikinä ei poistu.

Esikoiseni on kehitysvammainen, eikä kasva koskaan isoksi.

Petetyksi tuleminen.

Suru ja pettymys siihen, että sisarusteni ja ns. ystävieni "rakkaus" loppui tasan tarkkaan sillä hetkellä, kun jätin uskonyhteisön. Neljäänkymmeneen vuoteen ei vointini ole kiinnostanut. Jos minusta jotain hyötyä tai voin palvella jotenkin, ollaan mielin kielin.

Koiran kuolema varmaan. Pääsin helposti yli.

Isän menetys. Ei suru ole jokin minkä yli mennään ja jätetään taakse. Sen kanssa elän ja mukana kannan. Selviän kyllä ja kykenen elämään. Suurin suru on muuttunut haikeiksi ja kauniiksi muistoiksi.

Lähetän sulle lämpimiä ajatuksia, voisin ottaa sinut ystäväkseen- jos siitä olisi lohtua

Koko elämä on ollut pelkkää mollivoittoa mutta kyllä äidin äkillinen kuolema on surullisin asia.

Lemmikkini kuolema. Myös isovanhemmat ja isäni ovat kuolleet, mutta lemmikkiäni surin eniten.

Tarkoitin siis sitä adoptio henkilöä

Erot ja ylipäänsä jätetyksi tuleminen aina uudestaan.

M

Miten suurin suru määritellään?  Tapahtuman hetkellä eniten repivän ja raastavan tunteen vai pitkäaikaisten vaikutusten ja elämää muuttavien seurausten mukaan? Jos ensimmäisen vaihtoehdon mukaan, niin varhaisnuoruudessani tapahtunut koirani kuolema on suurin, silloin suru oli todella käsinkosketeltava ja tuntui etten voi enää elää. Sen jälkeen on ollut suurempia surun aiheita. läheisten kuolemia, menetyksiä, onnettomuuksia ja epäonnistumisia. Mutta mikään ei ole iskenyt yhtä totaalisesti ja kovalla voimalla kuin ensimmäisen koiran kuolema ( niitäkin on tullut useita lisää vuosien saatossa, mutta ei enää sitä vaikutusta).

Sen tajuaminen miten turhaa tämä kaikki on. Kaikki ihmisten tarpeet ja halut .ja ihmisten kehittymättömyys.

M49

Tähän on oikeasti vaikea vastata, koska se riippuu niin paljon siitä miten surun suuruus mitataan. Sitä voi esim. olla jonkin aikaa tosi murheellinen ja itkeä paljon, mutta siitä voi silti päästä yli aika nopeasti. Sitten taas sellainen suru, joka ei itketä yhtään eikä vaikuta esim. työkykyyn tai muuhun elämään lainkaan, voi kestää vaikka koko loppuiän.

Vanhempien kuolemat kuukauden välein. En tiedä, miten selviän surusta.