240€:n budjetti yo-juhlien kahvitarjoiluun?
Tuolla summalla siis pitäisi siis saada aikaiseksi kahvitarjoilu. Väkeä arvioitu tulevan n.50. Mä ja tuleva ylioppilas sekä isänsä puoliso tehdään tarjoilut eli ei ole mitään pitopalvelusta. Lapsen isä maksaa ainekset niihin mitä puolisonsa tekee, joten ne ei kuulu tuohon 240 euroon.
Kuoharit on ostettu jo aiemmin, joten niihin ei tarvitse varata rahaa. Illalla on boolitarjoilu, mutta väkeä vähemmän silloin jo joten mitään älytöntä määrää ei tarvitse olla niihin. Booliin varataan erikseen rahat.
Tarjoilussa ainakin juustokakkua, täytekakkua, suolaisia piirakoita, suolaisia sarvia (lapsen oma toive). Pitää nyt vielä miettiä mitä muuta. Väen tuntien suolainen tarjottava on enemmän monen makuun.
Tuo budjetti ei nyt ihan lukkoon lyöty ole vaan arvio siitä mitä pystyn vähintään säästämään joulukuun alkuun mennessä. Toivon mukaan saa enemmänkin kasaan ja töitä teen sen eteen koko ajan. Onneksi mekko, kengät ja yo-lakki on ostettu jo.
Kommentit (108)
Mun koko juhlien budjetti on noin 300 euroa. Sillä pitää hankkia kaikki, osa vaatteista lapselle ja itselle, lakki, lasit kuohuvalle, tarjoilut ja lahja. Tiukkaa tekee, mutta eipä ole mitään uutta siinä. Kirppareita on jo kierrelty ja ostettu tarjouksesta mitä voi tarjoiluja ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
No, jos on tykkää vaatimattomasta.
Suurin osa suomalaisista pitää eniten nostalgisista juhlatarjottavista. Niissä ei ole pääosassa ulkonäkö, vaan maku.
Joku jenkkityyliin kruusattu 5-kerroksinen kakku voi näyttää kivalta, mutta maku on yleensä paha. En ole ikinä saanut konditoriakakkua, joka olisi parempaa kuin taitavan leipojan itse tekemä.
Monen suurinta herkkua juhlissa on esim. itsetehdyt karjalanpiirakat munavoilla. Halpaa ja todella hyvää tarjottavaa, jonka menekki on taattu.
Trust me, olen järjestänyt paljon juhlia joten tiedän mikä menee, mikä ei. Ne macaronsit sun muut ei maistu ihmisille. Ylipäänsä mitkään ällömakeat tursotukset eivät ole in.
🇺🇦🇮🇱
Yleensä se perinteinen mummon tiikerikakku on suosituin juhlissa. Kaikki tietää että se on tuttua ja turvallista ja hyvää, mitä kannattaa ottaa pöydästä. Siitä tykkää lapset ja aikuiset.

Meillä taas juhlissa kuivakakut jääneet aikalailla syömättä, joten en ole tekemässä tiikerikakkua.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jos on tykkää vaatimattomasta.
Suurin osa suomalaisista pitää eniten nostalgisista juhlatarjottavista. Niissä ei ole pääosassa ulkonäkö, vaan maku.
Joku jenkkityyliin kruusattu 5-kerroksinen kakku voi näyttää kivalta, mutta maku on yleensä paha. En ole ikinä saanut konditoriakakkua, joka olisi parempaa kuin taitavan leipojan itse tekemä.
Monen suurinta herkkua juhlissa on esim. itsetehdyt karjalanpiirakat munavoilla. Halpaa ja todella hyvää tarjottavaa, jonka menekki on taattu.
Trust me, olen järjestänyt paljon juhlia joten tiedän mikä menee, mikä ei. Ne macaronsit sun muut ei maistu ihmisille. Ylipäänsä mitkään ällömakeat tursotukset eivät ole in.
Erinomaisesti kiteytetty.

Minäkin olen järjestänyt paljon juhlia. Tiedän mikä ihmisille maistuu ja se ei ole marjapiirakka tai kuivakakku. Tietenkin siinä tapauksessa tekee kauppansa, jos muuta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin riittää
Kakkutarpeet 100€ kun kotona tekee, tuohon mahtuu jo tuoreita marjoja koristeeksi. Arvio reilusti yläkanttiin. 3 isoa kakkua toiveiden mukaan
1-2 erilaista pikkuleipää 20€
Suolaiset piirakat 20€/pellillinen. 3 pellillistä 60€
Vihreä salaatti oheen 15€
Ruisnappeja, kylmäsavulohta/turkkilaista jugurttia/ruohosipulia ja tai tilliä/mausteita 40€
Kahvia pari pakettia 12€
No meni 7 euroa yli mutta arviot oli yläkanttiin.
50 henkeä ja vihreään salaatiin riittää 15 €? Kahvia menee kyllä kanssa enemmän kuin pari pakettia, jos ei halua rajoittaa juotua määrää.
Vihreä frisesalaatti maksaa pari euroa iso tupsu. Yleensä ostan 20 hengelle 2 tupsua ja aina jää yli koska kaikki ei edes halua. Piirakan sivuun sitä ei hirveästi oteta, sehän ei ole ruokalaji vaan lisuke. 2 sitruunaa ja oliiviöljyä (tai mitä kotona on), tilkka kotisinappia ja soosikin on valmis.
Siis kai siihen vihersalaattiin nyt jotain muutakin kuin sitä salaattia tulee? Mun käsitys vihersalaatista on, että siinä on yleensä salaatin lisäksi ainakin kurkkua ja tomaattia. Aika aneeminen olisi tuollainen salaatti, jossa ei mitään muita täytteitä.
No, jos on tykkää vaatimattomasta.