Aloitan esimiehenä kahden viikon kuluttua, miten olisin maailman paras pomo?
Mitä itse arvostaisit esimieheltä ja mitkä asiat olisivat ne, jotka tekisivät hänestä vähän paremman johtajan?
Nyt saa kertoa, ties vaikka tulisin teille töihin.
Kommentit (256)
Varma keino karkottaa työntekijä on sanoa palkkakeskustelussa, että organisaatiolla ei ole rahaa korotukseesi.
Paljon hyviä kommentteja ja muutama huono.
1) Ole tasapuolinen, kohtele siis kaikkia tasapuolisesti. Jos vahingossa satut ystävystymään jonkun henkilön kanssa, älä ainakaan suosi häntä. Muutenkin kaveeraaminen ns. alaisten kanssa pitäisi olla, jos nyt ei kiellettyä, niin olla näkymätöntä työpaikalla.
2) delegoi oikeudenmukaisesti ja kykyjen mukaan
3) kun delegoit, niin luota siihen, että homma tulee tehtyä. Pysy kärryillä sen verran, että aikataulut yms pitävät. Kaikkea ei tarvitse vahtia.
4) ole kiinnostunut alaisistasi
5) negatiivinen palaute kahdenkesken, positiivinen palaute voi olla muiden kuullen. Palkitse onnistumisista jotenkin.
Löytyisihän noita. Olin esihenkilö kahdessa kansainvälisessä paikassa, alle viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle (aivoverenvuoto, synnynnäinen epämuodostuma)
6) muista jonkinlaiset kehityskeskustelut säännöllisesti, minimissään kerran vuodessa, joissakin yrityksissä kolmen kuukauden välein.
Koeta pärjätä.
Kuuntele muita, mutta pidä selkeästi oma linjasi. Jees jees pomo ei ole hyvä.
Älä ota suosikkeja, vaan kohtele niitä ärsyttäviäkin samalla tavalla kuin muita. En myöskään suosittele kaveeraamaan alaisten kanssa vapaa-ajalla, ellet kaveeraa kaikkien alaistesi kanssa vapaa-ajalla.
Ole läsnä, katso työntekijää, osoita kuuntelevasi ja kuule. Älä vilkuile kännykkää tai puhu päälle.
Kirjaa heti muistiin tärkeät asiat, jotka työntekijöiltä kuulet. Tee selväksi miten sinulle pitää ilmoittaa asiat, oli sitten kyse lomasuunnitelmista tai projektin etenemisestä.
Varmista, että sinulla on riittävästi kohtaamisia kaikkien työntekijöiden kanssa, 1 to 1, kahvihetki, soitto jostain asiasta, joka olisi voinut olla sähköposti.
Ole työntekijän puolella aina kun se vaan on mahdollista. Kerro miten olet hoitanut tilanteet esim. oman esihenkilön suuntaan tai asiakkaalle, niin että työntekijät tietävät. Mutta älä rehentele.
Innostu aidosti työntekijöiden ideoista, lähde edistämään niitä aina kun se on mahdollista. Yksi tai kaksi huonoa kokemusta ja kukaan ei enää viitsikään uusista ajatuksista tehdä työtä paremmin.
Esimies ei ole mikään pomo vaan pomon alainen.
Tsapuolisuutta kaikkia alaisia kohtaan.
Kuuntelutaitoa ja -halua.
Muista kysyä sopivin väliajoian, miten työntekijällä omasta mielestään menee. Mitkä asiat painaa ja harmittaa, mikä tuottaa iloa, onnistumisen tunnetta.
Ole luotettava, selän takana ei toisista puhuta. Kehu julkisesti, mutta jos jotain negatiivista sanottavaa, sano sen kahden kesken.
Luo positiivista ilmapiiriä, pieni palkitseminen hyvästä työstä kannattaa aina.
Ole armollinen itsellesi ja muille, rennosti oma itsesi. Ei tarvitse olla täydellinen, ei ne työntekijätkään ole sitä. Riittävän hyvä riittää.
Kuuntele ja arvosta. Pidä jöötä erottelemalla ne tunneasiat oikeista asioista. Meidän tehtaassa aloitti uusi hlöstöpäällikkö tulemalla ensin tuotantoon. Häntä siirrettiin eri hommiin ja yhtäkkiä nimitettiin virkaansa.
Kyllä siinä "bb talossa" meni hieman pasmat sekaisin niillä lattiatason pomoilla, siis niillä, jotka pompottivat muita duunareita. Tämäkin sai tuta sitä runtua.
Ihan peruskauraa on jo ensimmäisissä kommenteissa tullut. Kuuntelua (siis että oikeasti kuulee, mitä se toinen sanoo), tasapuolisuutta jne. Sen vielä lisäisin että älä odota kiitosta. Vaikka onnistuisitkin olemaan se maailman paras pomo, niin alaisissa on taatusti ainakin yksi, joka inhoaa sinua ihan periaatteesta. Eikä niiltä muiltakaan kiitosta heru. Pidä mielessäsi ydintehtävä, mikä se firmassanne/organisaatiossanne on ja keskity sen toteuttamiseen, kaikki diipa daapa minimiin. Kun ihmiset näkevät että pomo ymmärtää toiminnan merkityksen ja tekee kaikkensa edistääkseen sitä, niin se tsemppaa heitäkin parhaimpaansa. Sen ydintehtävän muistaminen aina ja kaikessa toiminnassa ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa. Esimiehiä pommitetaan kaikella mahdollisella ylimääräisellä sälällä, siinä on helppo unohtaa fokus. Ja sitten toivotan ap:lle vielä tsemppiä ja jaksamista!
Tuolla oli neuvona "Älä mikromanageeraa. Luota ammattilaisiin.", mutta se on minusta vähän vajavainen neuvo. Mikromanageeraus ei kannata, ja ihmisiin pitäisi pystyä luottamaan, mutta mitä jos he eivät osaa tehdä töitä oikein tai tehokkaasti? Tai mitä jos he eivät yksinkertaisesti tee? Silloin luottamus koituu haitalliseksi.
Siksi olisi tärkeää toimia koutsina, ymmärtää mitä tapahtuu. Sitten kun oppii, miten eri prosessit toimivat, voi ehkä auttaa parantamaan niitä. Erittäin vahva suositus Toyotan tapaan -kirjalle. Toinen erinomainen kirja on The Machine That Changed the World.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti.
Just tämä. Esimiehenä tulet huomaamaan kuinka perseennuolijat lähtevät kaveraamaan välittömästi ja vaikka työajalla osaisit pitää pois iholta niin nämä yleensä hakeutuvat vapaa-ajalla samoihin piireihin ja ennen kuin huomaat olet nostamassa jotain kaveriasi muihin hommiin siksi että on pätevin (ja vitsi tässä on että ei ole, vaan olet joutunut manipuloinnin uhriksi).
Esimieshommat on yksinäistä aikaa, mutta muuten joutuu hyväksikäytettäväksi.
Tutustu työntekijöihin ja kysy mitä tekevät. Älä sano ettet voi jotain asiaa henkilölle sanoa kun tulee muuten huono henki työpaikalle. Muista kiittää jos on aihetta mutta sano myös virheistä
Mulla ainakin sai kivat kuvitekmat heittää roskiin.
Ensiksi ostat ison mersun jonka parkkeeraat ulko-oven eteen. Aamuisin muistat sisäänastuessa huutaa että Nyt laiskimukset töihin siitä! Lounastunnilla menet taukohuoneeseen ja sanot kuuluvalla äänellä että viimeinen töissä saa kävellä suoraan ulko-ovesta ulos! Päivän päätteeksi kerrot vielä että ensimmäinen joka lähtee töistä kotiin voi kotiin myös jäädä aamullakin.
Näillä neuvoilla pärjäät jo oikein mukavasti.
Tekemällä rahaa yhtiölle. Se on ainoa tehtäväsi.
Luota alaisiin. Johda edestä. Kuuntele mutta tee sitten päätös, jonka takana seisot. Vaikka se osoittautuisi huonoksi, ota siitä johtajana vastuu, älä vieritä syytä muille. Rohkaise alaisiasi. Kerää ympärille porukka, joka on fiksumpi kuin sinä. Pidä päämäärä mielessä kirkkaana, älä kompastu lillukoihin.
Ei sun tarvitse olla maailman paras pomo.
Työntekijöillä voi olla ihan hyviäkin kehitysehdotuksia. Opettele kuuntelemaan.
Mun olisi helppo listata tähän kaikki nykyisen esimieheni ominaisuudet, joilla olisit pskin pomo. En sellaista listaa halua tehdä.
Itselleni varmaan tärkeintä olisi se, että: ole jotain mieltä asioista ja seiso sitten oman mielipiteesi takana.
Mun pomo vastaa jokaiseen mun kysymykseen, että hän juttelee tästä tuon kanssa ja tän kanssa. Mihinkään asiaan ei tule hänen omaa kantaansa, jonka hän perustelisi ja jossa hän pitäytyisi. Hän myös sujuvasti on kaikkien kanssa samaa mieltä, eli ensin myötäilee yhtä ja seuraavassa hetkessä toista.
Tehtäväsi on toteuttaa käytännön tasolla ylimmän johdon päätökset. Sinua mitataan vain ja ainoastaan sen perusteella. Alaisten mielipiteet sinusta on täysin yhdentekeviä.