Ensisynnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä

Ei kannata suunnitella liian tarkkaan. Tilanne elää synnyttäessä.

Vaikka ois toivonut kaikki kivun lievitykset voi vauva syntyy niin nopeasti että ei ehdi saamaan mitään.

Tai sitten kivut voi olla niin kovat että ei jaksa luomuna.

Kannattaa kuitenkin tutustua hyvin niihin luonnon mukaisiin keinoihin, että niistä ois tietoa, sairaalassa sellaista ei juurikaan ole, joissakin uudemmissa sairaaloissa voi olla vaikka amme synnytystä varten.

Kannattaa myös selvittää etukäteen missä ois tarkotus synnyttää ja mitä varusteltuja siellä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asian vierestä, mutta sitä jaksan ihmetellä, miksi toiset karjuu, kiljuu, huutaa tai kiroilee synnyttäessään? Vie varmasti paljon voimia, jotka voisi käyttää vaikka siihen itse synnytyksen etenemiseen..

Ootko ollut tällaisissa synnytyksissä itse paikalla?

En, mutta ollut kyllä viereisessä huoneessa. Enkä tarkoittanut ilkeillä, vaan juurikin kysyin, minkä takia..

Helpointa on kuin asennoidut niin, että et halua lääkitystä, MUTTA jos muutat mielesi, et pahoita siitä mieltäsi vaan hyväksyt, että nyt meni näin.

Itse haaveilin lääkkeettömästä vesisynnytyksestä, mutta käynnistys vesitti ne suunnitelmat. Päädyin ottamaan kaiken mahdollisen lääkityksen, myös epiduraalin, koska oksitosiini teki kivuista sietämättömiä. Epiduraalin ainoa haittavaikutus oli, että jalasta lähti tunto ja joudun katetriin, koska en päässyt vessaan.

Toka oli myös käynnistys, mutta ilman oksitosiinia kivut olivat hyvin hallinnassa ihan vain TENS-laitteella ja ilokaasulla (joista kummastakaan ei ollut mitään apua ekassa synnytyksessä). Otin kuitenkin myöhemmin epiduraalin, koska alkoi jo väsyttää ja piti säästää voimia ponnistukseen. Epiduraali meni ketuiksi ja vain toinen puoli puutui, mutta ainakin pääsin omin toimin sinne vessaan. Myös pistoskohtaa vihloi päiviä synnytyksen jälkeen.

Tokassa synnytyksessä meni paljon enemmän asioita ikävästi, kuten se epiduraali, lapsen pää jäi puolivälistä jumiin ponnistaessa, sain 2. asteen repeämät jne, mutta tuo siedettävämpi avautumisvaihe jätti positiivisemman muiston koko hommasta, kun olin enemmän oman kroppani hallinnassa kuin ekalla kertaa, jolloin ei muuten ollut edes supistuksen väleissä kivutonta hetkeä, vaan non-stop kipua alusta loppuun. Tuossa sain hengähtääkin, joten vaikka koko hommassa meni pidempään (n. 7h, eka oli alle 5h), niin jos voisi valita, uusisin mieluummin tokan kuin ekan synnytyksen.

Veikkaan, että kun molemmat oli käynnistettyjä, erona tässä oli se, että tokassa lapsi oli valmis tulemaan ulos muutenkin, ettei tarvinnut kaikin keinoin houkutella, ja se että kun ei ollut oksitosiinia sotkemassa kroppaa, ne kivutkin oli siedettävämmät. Ekassa jäin vain miettimään, että onko minulla sittenkin näin surkea kipukynnys, ettei mikään auta. No, ei ole.

AP:lle sanon, että mitä hyvänsä teetkään, ota rennosti äläkä stressaa, vaikka ei menis niin kuin suunnittelit. Pääasia että lapsi tulee elossa ja ehjänä ulos tavalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

2 luomua ilman mitään ja kolmannelle vain aquarakkulat taakse. Aquarakkulat oli mahtava kokemus ja melko luomua sekin.Veivät kivut kokonaan selkäpuolelta ja heti aukesi paikat.

Päinvastainen kokemus täällä. Niiden laittaminen sattui aivan järkyttävästi, eivätkä ne auttaneet mitään. Myöhemmin toinen kätilö sanoikin ettei tainnut se laittaja vaan osata hommaa.

Kaksi isoa poikaa olen vääntänyt ilman kivunlievitystä. Synnäri noudatti luonnonmukaista synnytystä, nykyään sitä ei ole enää olemassakaan. Epiduraalin olisi kai saanut jos olisi ollut ihan pakko, mutta en edes pyytänyt. Ammeessa lilluin molemmilta niin kauan kuin pystyin, sen jälkeen kävelin. Ensimmäistä tein 12 tuntia, toista 5. Jälkimmäinen syntyi lattialle kun en pystynyt nousemaan ylös, ensimmäinen piti ottaa imukupilla kun jäi leuasta kiinni. Edelleenkään en saanut muuta kuin paikallispuudutuksen välilihaan.

Ei se kivaa ollut, mutta en ole saanut asiasta mitään traumoja. Monet muut asiat veetutti synnärillä paljon enemmän.

Synnytys sattuu, joo, mutta jos se on normaali eikä veny kovin pitkäksi niin kyllä siitä selviää kun tietää ettei se kauan kestä. Eri asia on kun synnytyksessä tulee komplikaatioita tai se kestää vuorokauden, totta kai siinä kohtaa epiduraalia jo tarvii.

Ei kannata ottaa kovin jyrkkää kantaa suuntaan tai toiseen, ikinä ei tiedä miten homma menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut tarkoituksena, mutta eivät ottaneet sairaalaan (vedet ei menneet, vaan puhkaisivat kalvot vasta sairaalassa pitkittyneessä ponnistusvaiheessa ja supistusvälit eivät varsinaisesti tasaantuneet tiheiksi, vaikka supistukset olivatkin todella pahoja, avaavia supistuksia). Niin että kun en sitten päässyt sairaalaan useista soitoista huolimatta ennen kuin vasta väkisin menin sinne 40min ennen kuin oli vauva sylissä, niin sain ainoastaan ilokaasua siinä ihan lopussa (eli pahimmat supistukset otin kotona/matkalla ilman kivunlievityksiä).

Toki traumatisoivaa, kun ei hoitoon pääse, mutta siinähän se meni, joten toisen lapsen kohdalla olin jo päättänytkin, että mitään epiduraaleja en ota, vaikka ehtisinkin ajoissa sitä varten sairaalaan. Ilokaasu riittää.

Ystävälläni jäi epiduraalipistoskohta vuotamaan ja hänellä meni vauvan ekat päivät ihan hukkaan järkyttävän päänsäryn vuoksi, eli ei sekään mitenkään komplikaatiovapaa ole.

Jokaisella toimenpiteellä on riskinsä, onneksi edut huomattavasti suuremmat kun katsotaan kokonaisuutta. Toki yhdelle asianomaiselle haitta on ikävä ja synnytys muutenkin semmoinen juttu, että kaikki jää mieleen ehkä eri tavalla kuin jossakin muussa toimenpiteessä.

Epiduraalin suhteen mä vähän kyllä epäilen hyötyjä. Jotenkin siitä on tehty joku automaatio, että kaikkien se tarvitsisi ottaa, vaikka sitten kaikki, ketkä esim. vahingossa ei sitä saaneet (esim. eivät päässeet ajoissa sairaalaan), ovat sanoneet, että ilmankin pärjäsi.

Se on vähän sama kuin hammaslääkärillä reikäporauksen vuoksi puuduttaminen. Olen joskus erehtynyt suostumaan puudutukseen, niin sehän on ihan kamalaa. Se piikki sattuu vähintään yhtä paljon kuin itse poraus ilman puudutusta (olen myös onnistunut kieltäytymään puudutuksesta) ja sitten on koko naama ihan turtana loppupäivän, kun ilman puudutusta pääsee heti jatkamaan elämää normaalisti.

Kyllä ne hormonit hoitaa synnytyksessä sen homman, että nainen siitä ilman epiduraalejakin selviää. Se kipu on jopa jotenkin hienoa ja voimaannuttavaa, tunnet tosissasi synnyttäväsi. Ihan luonnollinen homma ja miksi nyt ei saisi supistuksia tuntea.

Se kipu on voimakasta, mutta niin on se hormonimyrskykin, minkä keskellä siinä ollaan, eli suhteellisesti se ei ole niin kamalaa. Tiedät myös, että se loppuu pian, mikä siis tärkeää verrattuna siihen, että olisi vaikka jotain muuten vain särkyä, jonka loppumisesta ei ole tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Helpointa on kuin asennoidut niin, että et halua lääkitystä, MUTTA jos muutat mielesi, et pahoita siitä mieltäsi vaan hyväksyt, että nyt meni näin.

Itse haaveilin lääkkeettömästä vesisynnytyksestä, mutta käynnistys vesitti ne suunnitelmat. Päädyin ottamaan kaiken mahdollisen lääkityksen, myös epiduraalin, koska oksitosiini teki kivuista sietämättömiä. Epiduraalin ainoa haittavaikutus oli, että jalasta lähti tunto ja joudun katetriin, koska en päässyt vessaan.

Toka oli myös käynnistys, mutta ilman oksitosiinia kivut olivat hyvin hallinnassa ihan vain TENS-laitteella ja ilokaasulla (joista kummastakaan ei ollut mitään apua ekassa synnytyksessä). Otin kuitenkin myöhemmin epiduraalin, koska alkoi jo väsyttää ja piti säästää voimia ponnistukseen. Epiduraali meni ketuiksi ja vain toinen puoli puutui, mutta ainakin pääsin omin toimin sinne vessaan. Myös pistoskohtaa vihloi päiviä synnytyksen jälkeen.

Tokassa synnytyksessä meni paljon enemmän asioita ikävästi, kuten se epiduraali, lapsen pää jäi puolivälistä jumiin ponnistaessa, sain 2. asteen repeämät jne, mutta tuo siedettävämpi avautumisvaihe jätti positiivisemman muiston koko hommasta, kun olin enemmän oman kroppani hallinnassa kuin ekalla kertaa, jolloin ei muuten ollut edes supistuksen väleissä kivutonta hetkeä, vaan non-stop kipua alusta loppuun. Tuossa sain hengähtääkin, joten vaikka koko hommassa meni pidempään (n. 7h, eka oli alle 5h), niin jos voisi valita, uusisin mieluummin tokan kuin ekan synnytyksen.

Veikkaan, että kun molemmat oli käynnistettyjä, erona tässä oli se, että tokassa lapsi oli valmis tulemaan ulos muutenkin, ettei tarvinnut kaikin keinoin houkutella, ja se että kun ei ollut oksitosiinia sotkemassa kroppaa, ne kivutkin oli siedettävämmät. Ekassa jäin vain miettimään, että onko minulla sittenkin näin surkea kipukynnys, ettei mikään auta. No, ei ole.

AP:lle sanon, että mitä hyvänsä teetkään, ota rennosti äläkä stressaa, vaikka ei menis niin kuin suunnittelit. Pääasia että lapsi tulee elossa ja ehjänä ulos tavalla millä hyvänsä.

Unohtui lisätä, että tokassa olisin päässyt sinne ammeeseenkin ja itse asiassa avautumisvaiheessa kävinkin siellä, mutta vesi oli minusta liian haaleaa eikä toiminut sen enempää kivunlievityksenä kuin rentoutumiskeinonakaan. Olisi vaan pitänyt pysyä TENSin kanssa, kun se sentään toimi, mutta en jaksanut asentaa sitä takaisin, joten tämän jälkeen otin sitten sen epiduraalin.

Ponnistusvaiheessa kysyivät haluanko sinne ammeeseen, mutta en jaksanut vaivautua, kun oli jo myöhä ja olisin vain halunnut nukkumaan. Jos vielä kolmannen teen, niin katsotaan sitä ammetta sitten :D Kolmas kerta toden sanoo.

En ehdottomasti halunnut selkäpuudutteita ja toivoin mahdollisimman luomua synnytystä, mutta aika loppuvaiheessa sain kohdunkaulan puudutuksen ja itselleni siitä oli todella hyötyä. Siihen asti mentiin ilokaasulla, kävin myös ammeessa, liikuin ja istuin jumppapallolla. Synnytys oli lopulta nopea ensisynnyttäjälle. Hyvä kokemus jäi, mutta en olisi pärjännyt kokonaan ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Mahdollisesti seuraavan kohdalla pärjäisikin ilman, ainakin jos ei tarvitse käynnistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät toimi. 

Jotenkin kuitenkin vain joka päivä naiset synnyttävät ilman kivunlievitystä.

Hengitys ja sillä rentouttaminen. Jos jännität leukaa, jännität keskikehoa. Äänenkäyttö, liittyy samaan asiaan. Lämmin, esim kauratyyny tai suihku.

Ja joka päivä lapset saavat pysyviä aivovaurioita, koska äidin kipukynnys ylittyy, tajunta sumenee, lihakset kramppaavat,lapsi kärsii vakavasta hapenpuutteesta ja lopulta lapsi revitään ulos sektiohaavan kokoisesta, puuduttamatta tehdystä episiotomiahaavasta.

Ainakin minun kohdallani kätilöt ovat sanoneet, että onpas ihanaa välillä nähdä virkeä vauva, joka ei ole lääketokkurassa, vaan joka alkaa heti imeä pontevasti.

Olin itsekin ihmeissäni, että ottivat noin selvästi kantaa kivunlievitykseen, ja nimenomaan vauvan hyvinvoinnin näkökulmasta.

Episiotomiaa minulle ei ole koskaan tehty, mutta jos tehtäisiin, niin olisin tosi kummissani, että missä puolella jalkoväliäni olisi edes tilaa sektiohaavan kokoiselle haavalle.

Mistä sait päähäsi, että epparihaava on sektiohaavan kokoinen ja miksi se olisi?

Mulla oli nopeat ja helpot synnytykset hyvän epparitaidon omaavan kätilön ansiosta.

Haavat n 2cm ja ommeltiin siististi ja paranivat hyvin ja nopeasti.

Vauvat olivat kookkaita ja urheilutaustallani olin niin tiukkaa lihaa että olisin varmaan revennyt holtittomasti "pillunpäreiksi".

Jos ei kudokset anna periksi, niin ne ei anna.

T.hoitsu itsekin

Ihmeellinen asenne täällä. Huomaa, että lääkehehkutus lisääntyy samaa tahtia sektiohehkutuksen kanssa. SynnytyksestäKIN pitää tehdä täysin kliininen ja tunnoton lääketieteellinen toimenpide. Ihme asenne, että jos ei ota lääkkeellistä kivunlievitystä niin automaattisesti kuvittelee olevansa jotenkin parempi?

Odotan ensimmäistäni ja tavoitteena on pärjätä ilman epiduraalia. Jos en pärjää niin sitten en pärjää, ja jos joskus saan olla uudelleen raskaana niin voin tehdä erilaisia valintoja.

Minä en halunnut epiduraalia, kun olin lukenut, että se saattaa pitkittää synnytystä.

Pahimmillaan vahingon sattuessa epiduraali saattaa aiheuttaa alaruumiin halvauksen loppuelämäksi jos piikki pistetään väärään kohtaan, toi on aika tarkka hommaa, että osuu oikeaan.

Minulle on myös erään leikkauksen takia laitettu spinaalipuudutus ja sitä ei meinattu millään saada laitettua, minua pisteltiin uudestaan ja uudestaan ja se sattui todella paljon, epiduraali pistetään samalla lailla selkään, jotenkin tuostakin jäi kammo noihin selkään pistettäviin. En halua sellaisia ellei ole ihan pakko ja synnytyksessä ei ole pakko.

Ja en pelännyt synnytyskipua ajatuksena, koska kuukautiskipuni ovat aina olleet kamalat. Synnytyksessä selvisi, että olen kärsinyt todella pahoihin synnytyssupistuksiin verrattavaa kipua 12 vuotiaasta lähtien joka kuukausi kuukautisten aikaan ja olen kärvistellyt pelkän särkylääkkeen voimin kivun läpi (pelkkä burana+banadoli kombo siis ei todellakaan auttanut yhtään mitään niihin kipuihin). Sairaalassa synnytyksessä vastaaviin kipuihin kyllä sain sitten ensin kipupiikin reiteen, sitten ilokaasua ja sitten vielä alapäähän joku puudute, joka auttoi todella hyvin! Sain olla 2h täysin kivuitta ja sitten alkoikin ponnistusvaihe. Ilokaasusta ei ollut paljon apua, mutta tulipahan kokeiltua.

Synnytyksen jälkeen muuten kauheat kuukautiskipuni hävisivät eli kannatti kyllä tehdä lapsi! Terveyteni ja elämänlaatuni parani huomattavasti kun ei enää tarvitse kitua kerran kuussa kuukautisten takia.

Mä niin ihmettelen, että millä pärstäkertoimella noita synnytysosaston asiakkaan paikkoja oikein jaetaan, kun jengi kertoilee näistä ammeista ja jumppapalloista ja ties miestä kivunlievityshommista, mitä kokeilleet.

t. nro 4, kuka ei saanut lupaa tulla sairaalaan edes silloin, kun oli alle tunti lapsen syntymään ja joka sitten väkisin tuuppasi sinne osastolle, vaikka kuinka puhelimessa sanottiin, ettei sinua oteta (oli vielä 8 päivää yli lasketun ajankin, ettei mun mielestä mitään syytä olettaa, etten olisi synnyttämässä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät toimi. 

Jotenkin kuitenkin vain joka päivä naiset synnyttävät ilman kivunlievitystä.

Hengitys ja sillä rentouttaminen. Jos jännität leukaa, jännität keskikehoa. Äänenkäyttö, liittyy samaan asiaan. Lämmin, esim kauratyyny tai suihku.

Ja joka päivä lapset saavat pysyviä aivovaurioita, koska äidin kipukynnys ylittyy, tajunta sumenee, lihakset kramppaavat,lapsi kärsii vakavasta hapenpuutteesta ja lopulta lapsi revitään ulos sektiohaavan kokoisesta, puuduttamatta tehdystä episiotomiahaavasta.

Ainakin minun kohdallani kätilöt ovat sanoneet, että onpas ihanaa välillä nähdä virkeä vauva, joka ei ole lääketokkurassa, vaan joka alkaa heti imeä pontevasti.

Olin itsekin ihmeissäni, että ottivat noin selvästi kantaa kivunlievitykseen, ja nimenomaan vauvan hyvinvoinnin näkökulmasta.

Episiotomiaa minulle ei ole koskaan tehty, mutta jos tehtäisiin, niin olisin tosi kummissani, että missä puolella jalkoväliäni olisi edes tilaa sektiohaavan kokoiselle haavalle.

Viimeiseen vihje: syvyyssuuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Asian vierestä, mutta sitä jaksan ihmetellä, miksi toiset karjuu, kiljuu, huutaa tai kiroilee synnyttäessään? Vie varmasti paljon voimia, jotka voisi käyttää vaikka siihen itse synnytyksen etenemiseen..

Tällaiset kommentit ovat todella törkeitä ja vähätteleviä. Aivan kuin kivusta huutava ihminen ihan vaan huvikseen tai tyhmyyttään huutaa! Ihminen huutaa, koska sattuu todella todella paljon. Kyllä eläimetkin kiljuu, jos ne kokevat suunnatonta kipua, sama ihmisellä.

Itse huusin kuin tapettava ekassa ja tokassa synnytyksessä. Huutaminen auttoi käsittelemään sen kivun. Kyllä se tietty myös auttoi, että minua muistutettiin hengittään oikealla tavalla, mutta huutamisen salliminen oli myös tärkeää. Se ei auttanut ollenkaan kun yksi kätilö vihaisena tokaisi, että älä huuda yhdessä synnytyksessä. Tuli vain turvaton olo kun muutenkin olin ihan hätääntynyt kun sattui kamalasti.

En tiedä, onko tällaiset kommentoijat sellaisia, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa kipua? Heidän synnytyskipu on ollut niin pieni, että ei ole tarvinnut huutaa ja sitten kuvittelevat, että muidenkin synnytyskipu olisi samantasoista kuin heillä on ollut?

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen asenne täällä. Huomaa, että lääkehehkutus lisääntyy samaa tahtia sektiohehkutuksen kanssa. SynnytyksestäKIN pitää tehdä täysin kliininen ja tunnoton lääketieteellinen toimenpide. Ihme asenne, että jos ei ota lääkkeellistä kivunlievitystä niin automaattisesti kuvittelee olevansa jotenkin parempi?

Odotan ensimmäistäni ja tavoitteena on pärjätä ilman epiduraalia. Jos en pärjää niin sitten en pärjää, ja jos joskus saan olla uudelleen raskaana niin voin tehdä erilaisia valintoja.

Ihmeellinen asenne kuvitella, että voisi etukäteen lainkaan itse päättää, miten synnytys menee.

Ei se, että joku haluaa vähän apua puoli vuorokautta kestävään absoluuttiseen kipulhelvettiin, tee mistään kliinistä ja tunnotonta.

Eli kyllä, toistaiseksi susta kyllä saa sen kuvan, että juurikin kuvittelet olevasi muita parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asian vierestä, mutta sitä jaksan ihmetellä, miksi toiset karjuu, kiljuu, huutaa tai kiroilee synnyttäessään? Vie varmasti paljon voimia, jotka voisi käyttää vaikka siihen itse synnytyksen etenemiseen..

Tällaiset kommentit ovat todella törkeitä ja vähätteleviä. Aivan kuin kivusta huutava ihminen ihan vaan huvikseen tai tyhmyyttään huutaa! Ihminen huutaa, koska sattuu todella todella paljon. Kyllä eläimetkin kiljuu, jos ne kokevat suunnatonta kipua, sama ihmisellä.

Itse huusin kuin tapettava ekassa ja tokassa synnytyksessä. Huutaminen auttoi käsittelemään sen kivun. Kyllä se tietty myös auttoi, että minua muistutettiin hengittään oikealla tavalla, mutta huutamisen salliminen oli myös tärkeää. Se ei auttanut ollenkaan kun yksi kätilö vihaisena tokaisi, että älä huuda yhdessä synnytyksessä. Tuli vain turvaton olo kun muutenkin olin ihan hätääntynyt kun sattui kamalasti.

En tiedä, onko tällaiset kommentoijat sellaisia, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa kipua? Heidän synnytyskipu on ollut niin pieni, että ei ole tarvinnut huutaa ja sitten kuvittelevat, että muidenkin synnytyskipu olisi samantasoista kuin heillä on ollut?

Ehkä ne, ketkä ei huuda,  on niitä, joilla on kaikki mahdolliset puudutukset. Mä kyllä ainakin ekassa synnytyksessä huusin (pelkäsin kotona jo että naapurit soittaa poliisit), kun tosiaan en saanut kivunlievityksiä, kun en päässyt sairaalaankaan (paitsi ihan lopussa). Tokassa synnytyksessä olin sairaalassa ilokaasuineni, niin silloin ehkä en sitten ihan niin paljoa huutanut. Vähän kuitenkin. Se jotenkin teki hyvää. Varmaan vähän sama kuin karjuvilla keihäänheittäjillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asian vierestä, mutta sitä jaksan ihmetellä, miksi toiset karjuu, kiljuu, huutaa tai kiroilee synnyttäessään? Vie varmasti paljon voimia, jotka voisi käyttää vaikka siihen itse synnytyksen etenemiseen..

Tällaiset kommentit ovat todella törkeitä ja vähätteleviä. Aivan kuin kivusta huutava ihminen ihan vaan huvikseen tai tyhmyyttään huutaa! Ihminen huutaa, koska sattuu todella todella paljon. Kyllä eläimetkin kiljuu, jos ne kokevat suunnatonta kipua, sama ihmisellä.

Itse huusin kuin tapettava ekassa ja tokassa synnytyksessä. Huutaminen auttoi käsittelemään sen kivun. Kyllä se tietty myös auttoi, että minua muistutettiin hengittään oikealla tavalla, mutta huutamisen salliminen oli myös tärkeää. Se ei auttanut ollenkaan kun yksi kätilö vihaisena tokaisi, että älä huuda yhdessä synnytyksessä. Tuli vain turvaton olo kun muutenkin olin ihan hätääntynyt kun sattui kamalasti.

En tiedä, onko tällaiset kommentoijat sellaisia, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa kipua? Heidän synnytyskipu on ollut niin pieni, että ei ole tarvinnut huutaa ja sitten kuvittelevat, että muidenkin synnytyskipu olisi samantasoista kuin heillä on ollut?

Ehkä ne, ketkä ei huuda,  on niitä, joilla on kaikki mahdolliset puudutukset. Mä kyllä ainakin ekassa synnytyksessä huusin (pelkäsin kotona jo että naapurit soittaa poliisit), kun tosiaan en saanut kivunlievityksiä, kun en päässyt sairaalaankaan (paitsi ihan lopussa). Tokassa synnytyksessä olin sairaalassa ilokaasuineni, niin silloin ehkä en sitten ihan niin paljoa huutanut. Vähän kuitenkin. Se jotenkin teki hyvää. Varmaan vähän sama kuin karjuvilla keihäänheittäjillä.

Sama täällä. Kun sattuu tarpeeksi kovaa, niin itse en ainakaan mahda huudolle mitään. Viimeisin synnytykseni meni ilokaasun voimin, ja lopussa karjuin jokaisella ponnistuksella siihen maskiin. Puristin maskia niin lujaa kuin kykenin, ja mylvin kuin mikäkin villieläin. Sille ei vain voinut mitään. Enkä oikein ymmärrä, mikä ihmettelyn aihe tämä edes on. Kukaan ei ihmettele huutoa, jos vaikka jalka tai käsi murtuu.

Hengittäminen, rentoutuminen ja huutaminen auttaa. En kyllä näe itään syytä välttää lääketieteellistä kivunlievitystä.

Mulla muuten se jumppapallo hidasti synnytyksen etenemistä, eli siinäkin kannattaa kuunnella omaa kehoaan eikä vaan automaattisesti aatella että näin kuuluu tehdä. Ammeessa kelluminen auttoi mutta vesi oli mulle hitusen liian lämmintä (sanoivat että ohjeiden mukaan ei saa sen viileämpää laittaa...) ja se väsytti, samoin ilokaasu väsytti hirveästi.

Ponnistusasennoksi valikoitui kylkiasento vähän nojaten vatsaan päin mistä sanoivat että ei saisi mennä niin koska vauvaan voi sattua. Mutta se oli ainoa asento jossa pystyin olemaan ja jälkeenpäin kätilö sanoi että taisi olla mun keho mikä kertoi että siinä asennossa vauva tulee luonnostaan ulos koska oli lopulta vaan muutama ponnistus. Kuunnelkaa kehoanne!

Minulla oli lääkkeetön ensisynnytys joka oli myönteinen kokemus. Lääkkeettömyyden mahdollisti mielestäni verrattain lyhyt avautumisvaihe ja vähän paradoksaalisesti se, että olin etukäteen päättänyt pyytäväni epiduraalin kun kipuja ei enää kestä. Sairaalassa pääsin vesialtaaseen, mikä minulla auttoi supistuskivun sietämiseen tosi hyvin! Supistuksen aikana syvähengitys sekä matalalla äänellä möliseminen toimivat minulla, ja se että puoliso painoi/hieroi alaselkää. Luulen että paljon auttoi myös se että tiesin että lääkkeellistä kivunlievitystä saa jos/kun sitä tarvitsee. Omalla kohdallani tarvetta ei sitten tullut. Olivathan supistukset tosi kipeitä, mutta itselläni siedettäviä. Auttoi myös ettei kipu ollut jatkuvaa vaan supistusten välillä tauoilla pystyi lepäämään. Ponnistusvaiheessa ponnistaminen auttoi kestämään supistukset. Omalla kohdallani kipeintä teki lapsen tuleminen ulos, mutta onneksi sekin kipu oli nopeasti ohi. Minulle tärkeä oli myös ajatus siitä että "antautuu" synnytykselle eikä taistele kipua vastaan.

Oman kokemuksen perusteella suosittelisin että ei kannata lukita etukäteen haluaako lääkkeitä vai ei, koska kukaan ei oikeasti voi tietää mitä juuri omassa synnytyksessä tapahtuu. Lisäksi suosittelen kokeilemaan vesiallasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät toimi. 

Jotenkin kuitenkin vain joka päivä naiset synnyttävät ilman kivunlievitystä.

Hengitys ja sillä rentouttaminen. Jos jännität leukaa, jännität keskikehoa. Äänenkäyttö, liittyy samaan asiaan. Lämmin, esim kauratyyny tai suihku.

Ja joka päivä lapset saavat pysyviä aivovaurioita, koska äidin kipukynnys ylittyy, tajunta sumenee, lihakset kramppaavat,lapsi kärsii vakavasta hapenpuutteesta ja lopulta lapsi revitään ulos sektiohaavan kokoisesta, puuduttamatta tehdystä episiotomiahaavasta.

Ainakin minun kohdallani kätilöt ovat sanoneet, että onpas ihanaa välillä nähdä virkeä vauva, joka ei ole lääketokkurassa, vaan joka alkaa heti imeä pontevasti.

Olin itsekin ihmeissäni, että ottivat noin selvästi kantaa kivunlievitykseen, ja nimenomaan vauvan hyvinvoinnin näkökulmasta.

Episiotomiaa minulle ei ole koskaan tehty, mutta jos tehtäisiin, niin olisin tosi kummissani, että missä puolella jalkoväliäni olisi edes tilaa sektiohaavan kokoiselle haavalle.

Miten vauva voi epiduraalipuudutuksessa saada lääkeaineita itseensä?