Mikä oli peruskoulun päättötodistuksesi keskiarvo ja mihin ammattiin päädyit?
Kommentit (594)
5,2.
Nyt on vähän ot. Minulla on todettu laaja-alainen oppimisen vaikeutta, keskivaikea lukihäiriö, hahmottamisen vaikeus. Ala-asteella opettajani piti minua tyhmänä, vaikka lausunto noista kaikista oli. Söi todella paljon itsetuntoani, kun pahin kiusaajani oli ope, joka oli sitä mieltä ettei minusta tule yhtään mitään. Motivaatio ei riittänyt sitten yläasteella, vaikka olisi voinut aloittaa "puhtaalta pöydältä".
Minulla on lähihoitajan paperit ja nyt opiskelen töiden ohessa terveydenhoitajaksi. Myöhemmin olisi tarkoitus jatkaa joko YAMK:n tai yliopistoon, kunhan th:n työkokemusta olen saanut.
Vuosien aikana on ollut mahtavaa huomata, että en ole tyhmä kuten minulle oli sanottu. Otin itseäni ammattikoulussa niskasta kiinni ja valmistuin kiitettävän papereilla. Paljon työtä ja itseohjautuvuutta vaatii rajoitteiden kanssa, mutta edessä sitten kiitos seisoo. On hieno tunne, kun oppii uutta ja lukemansa tekstin sisäistää, jos vain tahtoa siihen on.
Vierailija kirjoitti:
7.4 ja Varhaiskasvatuksen opettaja.
Ai sosionomi vai?
En muista, mutta huono todistus on, en jaksa kävellä taloni toiseen päähän katsomaa. Tuli merkonomi, kauppaopistosta hyvät paperit. Tuli yli 40 vuoden ura kaupungin palveluksessa, toimistotehtåvissä. Nyt eläkkeellä, eläkkeeni on 2678 €/kk. Nainen olen.
Vierailija kirjoitti:
En muuten usko, että kukaan lääkäri kirjoittelee täällä🤓
Tää on vähän hassu kommentti, eli kirjoittajalla lienee aika suppea elinpiiri, kun kuvittelee lääkäreiden olevan jotain ihan ylimaallisia ihmisiä eikä ilmeisesti tunne ketään lääkäriä tai muuta korkeammin koulutettua.
8,8 oli keskiarvoni. Menin lukioon ja lopulta valmistuin yliopistosta diplomi-insinööriksi. Valmistuin työttömäksi eikä ala muutenkaan vastannut odotuksiani. Nyt opiskelen sote-alalle.
Vierailija kirjoitti:
7.8 ja psykologi tuli
Sama ka, sama ammatti.
9.4, hoitaja😟
Vaihdoin onneksi alaa joku aika sitten, opinnot it-alan osaajaksi vielä kesken.
7,5. Oli syömishäiriö ja masennus niin numerot laskivat välille 6-9. KM ja erityisluokanopettaja minusta tuli.
7,6 Fm ja eritysasiantuntija. Isäni kuoli kun kävin viimeistä vuotta peruskoulua. Elämä meni sekaisin ja kaikki numerot laski. Poissaoloja oli niin paljon, et oikeasti en varmaan olisi edes päässyt luokalta, mutta koska olin ennen ollut menestyvä oppilas, niin poissaoloja katsottiin vähän läpi sormien. Onneksi kuitenkin pääsin lukioon, vaikkakaan en siihen lukioon mihin olin suunnitellut. Lukion aikana sain taas elämän raiteilleen ja kirjoitin ihan hyvin arvosanoin.
Minun kohdalla oli tosiaan hyvä juttu että kuitenkin pääsin lukioon. En tosin osannut iloita siitä silloin kun kyseessä oli ns. Kaupungin rupulukio. Tajusin kuitenkin varsin pian että lukio on vain lyhyt aika ja samoja aineita kaikissa lukioissa opiskellaan. Menestys on lopulta vain itsestä kiinni.
Pienestä voi kuitenkin olla tulevaisuus kiinni. Väärään kohtaan elämässä osuva suuri suru voi oikeasti vaikeuttaa elämää merkittävästi. Toisaalta myös sieltä pohjalta on mahdollista ponnistaa, jos vain tahtoo.
9,5. TkL, johtava asiantuntija.
9.4 oli keskiarvo, psykologi ja psykoterapeutti minusta tuli.
En muuten usko, että kukaan lääkäri kirjoittelee täällä🤓