Mikä oli peruskoulun päättötodistuksesi keskiarvo ja mihin ammattiin päädyit?
Kommentit (594)
Tais olla vähän yli 8. 3 ammattitutkintoa ja lukio käyty ja nyt olen laitoshuoltaja.
Jotain 8, en muista tarkkaan. Kolme eri tutkintoa, joista viimeisin opettajan koulutus eli opettajaksi sitten päädyin.
7,6 tai 7,8
Sen jälkeen
1 ammattikoulututkinto
1 ammattiopistotason tutkinto
1 amk tutkinto
1 jyet tutkinto
Ensimmäinen toistaiseksi voimassaoleva työsopimus johti esimiesasemaan jo vuoden kuluessa. Sen jälkeen olen työskennellyt koko työurani joko esimies tai asiantuntijatehtävissä, viimeisimpänä ison yrityksen aluepäällikkötasolla ylempänä toimihenkilönä.
En ole tarvinnut yo tutkintoa mihinkään.
8.6 Elektroniikka-suunnittelija, koulutus Insinööri (AMK) ja elektroniikka-asentaja.
Oisko ollut jotain 7 luokka keskiarvo, en muista.
Lukioon menin ja sieltä c:n paperit. Menin ravintola-alan kouluun kokki-tarjoilija linjalle (2v) mutta vuoden jälkeen koulutus muuttui niin että ei olisi pitänyt opiskells vielä 1v lisää jotta olisi saanut ravintolakokki ammatin. Eli 2v koulun jälkeen ns ruokapalvelun perustutkinto, eli ei ammattia. Koko urani olen tehnyt sitten aspassa ja aspan taustatuessa sekä perinnän parissa useilla eri nimikkeillä. Opiskelin itselleni työn ohessa ensin liiketoiminnan perustutkinnon ja sen jälkeen merkinomin tutkinnon.
En ole siis mittään. Tällä hetkellä työtön. Terkkuja vaan tutuille ketkä tunnistaa.
Ka 8,8
Peruskoulusta lukioon.
Ylioppilaasta ammattikorkeakoulussa insinööriksi (logistiikka), työelämä alalla ei vastannutkaan odotuksia ja vanhempainvapaalla jätin työni ja mietin uuden suunnan.
Ammattikoulusta lähärin paperit, suuntauksena lapset ja nuoret. Nyt teen töitä päiväkodissa opettajattomassa pienryhmässä. Työssä saa tehdä paperitöitä (esim. ruokatilaukset, vasut, yhteydenotot, neuvolalomakkeet, instatili, portfoliot, palaverit, koulutukset), konkreettista asiakastyötä, suunnittelutyötä, monialaista yhteistyötä, ulkoilua, kulttuuria... työ on hyvin moninaista, tai oikeastaan juuri niin monipuolista ja vaihtelevaa kuin siitä itse tekee.
Ehkä joskus "etenen" urallani ja luen opettajan pätevyyden. En ole tilapäisiä siirtoja lukuunottamatta työskennellyt tavallisessa kolmen kasvattajan ryhmässä, enkä tiedä tykkäisinkö olla sellaisessa hoitajana (tai opettajana). Olisiko se liian yksipuolista?
keskiarvo 7,4
matematiika 8
englanti 6
en päässyt lukioon
nykyinen ammatti:
tutkijatohtori, tekniikan ala (tekniikan tohtori)
Keskiarvo oli ysiluokan päätyttyä 6. Aiempina vuosina keskiarvo oli 9. Sekaannuin yläasteella ollessani vääränlaiseen porukkaan joten koulu meni rimaa hipoen läpi. Vanhemmiten viisastuin ja jätin sekoilut pois. Nykyään x2 amk tutkintoa sekä ylipistosta maisteri. Valtiolla tällä hetkellä asiantuntijan hommissa teknisellä puolella.
9,7. Iltalukioon sitten ja siitä sh ja siitä erikoistuminen esh.
Uran välissä olin myös th.lehtorina.
Vierailija kirjoitti:
7.8 ja psykologi tuli
Wau, miten onnistuit tuossa? Psykologiaan on aina (myös edellisillä vuosikymmenillä) ollut vaikea päästä.
En muista 100% varmaksi, mutta 9.1 tai 9.2. Lääkäri tuli.
Vierailija kirjoitti:
keskiarvo 7,4
matematiika 8
englanti 6
en päässyt lukioon
nykyinen ammatti:
tutkijatohtori, tekniikan ala (tekniikan tohtori)
Miten pääsit yliopistoon opiskelemaan DI:ksi? Sinnehän vaaditaan lukion pitkän matematiikan ja fysiikan hallinta.
6,8 taisi olla keskiarvo ja monien opiskeluiden kautta olen yksikönjohtaja (Sote-ala). Tosin keskiarvo oli kyllä muissa opinnoissa parempi.
Noin 7,5. Lintsasin peruskoulussa paljon kotiolojen takia, oireilin sitä siis. Ns. normaaleissa oloissa uskon todistukseni olleen yli kasin.
Minusta ei tullut oikeastaan mitään. Mielenterveysongelmat veivät kauas työelämästä ja tavallisen suomalaisen arjesta muutenkin. Ammattia ei ole.
7,8 ja lähihoitaja. Lukioon en päässyt tuolla keskiarvolla.
7,6
Ravintola-alalla erilaisia hommia, nykyään Keittiömestari.
Ka n. 7. Lähihoitaja ja myöhemmin röntgenhoitaja. N37