Ex yrittää vieraannuttaa lapsia

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa (81 %) asumissopimuksista tehdään äidin luona asumisesta. Erillään asuvien vanhempien lapsen asumisesta esim. vuoroviikoin vanhempiensa luona sovittiin 4 331 lapselle. Vuoroasumisten osuus oli kolmannes asumissopimusten määrästä.

Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta lapsella voi lain mukaan olla vain yksi virallinen asuinpaikka. Isät ovat äitejä harvemmin lasten lähivanhempia. Tilastokeskuksen vuoden 2020 perhetilaston mukaan:

noin 152 000 perhettä muodostuu äidistä ja lapsista

noin 34 000 muodostuu isästä ja lapsista.

Kelan perhe-etuustilaston mukaan elatustuen saajia oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 68 035, joista naisia oli 85 prosenttia.

Riitatilanteissa yleisimmät ratkaisut ovat yhteishuoltajuus ja lapsen asuminen äidin luona

Vuonna 2006 tehdyn laajan tutkimuksen mukaan

valtaosassa (65 %) huoltoriitatapauksia tuomioistuin oli päättänyt, että lapsen tulee asua äidin luona

alle kolmanneksessa (27 %) tapauksista oli tehty päätös lapsen asumisesta isän luona.

Semmosta

Eikö tämä ole luonnollinen selitys, jos lapsi asuu äidin luona, silloin äiti on kantanut perheessä lasten hoitovastuun ja tehnyt kotityöt jo ennen eroa.

Meillä lapsi asuu vuoroviikoin molemman vanhemman luona ja se oli luonnollinen jatke lapselle eron jälkeen, koska mies on aina kantanut vastuun lapsesta ja jakanut arjen puoliksi. Myös perhevapaat jaettu puoliksi ja mies ollut koti-isänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-vuotiaan osalta homma on taputeltu, nuoremman kohdalla sopimukseen voit vedota.

Ei 12-vuotias päätä näitä asioita. Häntä tulee kuunnella oikeudessa, mutta silti harkinta jää oikeudelle. Ja jos sopimuksessa lukee, että tavataan, niin sitten tavataan. Ei nää sillai mene, että 12v. elää mielitekojensa mukaan. Kun kerran sopimus on, niin silloin 12v. menee toiselle vanhemmalle. Toki tapaamissopimus voidaan tehdä uusiksi ja siinä yhteydessä tosiaan pitää kuunnella, mutta ratkaisu ei pohjaudu pelkästään lapsen fiiliksiin.

Ai että jos sopimuksessa lukee että tavataan, niin sitten tavataan, vaikka sillä lapsen isällä olisi silloin tapaamisajankohtana kahden viikon putki päällä?

Olet myös väärässä. 12-vuotiaalla viimeistään on täysi oikeus kieltäytyä tapaamasta etävanhempaa. Tapaaminen on lapsen oikeus, ei velvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa (81 %) asumissopimuksista tehdään äidin luona asumisesta. Erillään asuvien vanhempien lapsen asumisesta esim. vuoroviikoin vanhempiensa luona sovittiin 4 331 lapselle. Vuoroasumisten osuus oli kolmannes asumissopimusten määrästä.

Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta lapsella voi lain mukaan olla vain yksi virallinen asuinpaikka. Isät ovat äitejä harvemmin lasten lähivanhempia. Tilastokeskuksen vuoden 2020 perhetilaston mukaan:

noin 152 000 perhettä muodostuu äidistä ja lapsista

noin 34 000 muodostuu isästä ja lapsista.

Kelan perhe-etuustilaston mukaan elatustuen saajia oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 68 035, joista naisia oli 85 prosenttia.

Riitatilanteissa yleisimmät ratkaisut ovat yhteishuoltajuus ja lapsen asuminen äidin luona

Vuonna 2006 tehdyn laajan tutkimuksen mukaan

valtaosassa (65 %) huoltoriitatapauksia tuomioistuin oli päättänyt, että lapsen tulee asua äidin luona

alle kolmanneksessa (27 %) tapauksista oli tehty päätös lapsen asumisesta isän luona.

Semmosta

Eikö tämä ole luonnollinen selitys, jos lapsi asuu äidin luona, silloin äiti on kantanut perheessä lasten hoitovastuun ja tehnyt kotityöt jo ennen eroa.

Meillä lapsi asuu vuoroviikoin molemman vanhemman luona ja se oli luonnollinen jatke lapselle eron jälkeen, koska mies on aina kantanut vastuun lapsesta ja jakanut arjen puoliksi. Myös perhevapaat jaettu puoliksi ja mies ollut koti-isänä.

No ei tuo ero selity huonoilla iseillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-vuotiaan osalta homma on taputeltu, nuoremman kohdalla sopimukseen voit vedota.

Ei 12-vuotias päätä näitä asioita. Häntä tulee kuunnella oikeudessa, mutta silti harkinta jää oikeudelle. Ja jos sopimuksessa lukee, että tavataan, niin sitten tavataan. Ei nää sillai mene, että 12v. elää mielitekojensa mukaan. Kun kerran sopimus on, niin silloin 12v. menee toiselle vanhemmalle. Toki tapaamissopimus voidaan tehdä uusiksi ja siinä yhteydessä tosiaan pitää kuunnella, mutta ratkaisu ei pohjaudu pelkästään lapsen fiiliksiin.

Jos 12v. sanoo ettei hän mene etävanhemmalle, hän ei mene. Etä voi hakea oikeudelta tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Tämä vie ainakin kuukausia. Senkään jälkeen ei mikää taho tule kantamaan vastustelevaa teiniä etälle. Koska se ei ole lapsen etu.

Kannattaisi luoda lapsiin sellaiset suhteet, että lapset haluaa nähdä.

Mä en edes tajua, MIKSI lasten äiti haluaa, ettei lapsi tapaa isäänsä? Ymmärrän, jos lapsen isä on idiootti tai juoppo, mutta en silloin jos isä on ihan normaali. Luulisi, että äitikin haluaisi joskus olla itsekseenkin, niin saisi tapailla miehiä kun lapset ovat isänsä luona.

HEI TSEKATKAA TÄÄ:

Onko tapaamissopimuksen teko aina pakollista? Siis lastenvalvojalla tehtävä kirjallinen sopimus, jossa lukee, että lapset esim. Joka toinen viikonloppu isän luona jne?

Tehdäänkö se samassa yhteydessä kun laaditaan elatussopimus?

Niin mistä nyt on päätelty, että syy siihen, että lapset eivät viihdy, olisikin eksässä? Eikö todennäköisempää ole, että syyt johtuvat niistä olosuhteista, missä nämä vierailut tapahtuvat ja lasten ja tapaavan vanhemman suhteesta?

Miksi syytät lasten äitiä etkä itseäsi siitä, että olet jäänyt etäiseksi lapsillesi? Joka toinen viikonloppu on naurettavan vähän. Kuinka usein soitat lapsille? Menetkö jokaiseen vanhempainiltaan, peliin, näytökseen ym.? Keskusteletko koskaan lastesi kanssa vai vältätkö sitä eri aktiviteeteilla? Maksatko 50 % lasten kuluista vai kiistelitkö elatusmaksuista? Puhutko pahaa lasten äidistä lapsille? Käytätkö yhteistä aikaanne valittamiseen, kritisointiin ja muuhun negatiivisuuteen?

Tämä keskustelu on hyvin demonstratiivinen. Jokaisen miehen kannattaa lukea naisten viestit hyvin tarkkaan. Niin ei tule yllätyksenä mitä tapahtuu eron jälkeen.

Niin kuin täällä on mainittu, eiköhän se vieraantuminen ala jo ihan vauva-aikana. Usein tähän osallistuu molemmat vanhemmat - äiti ottaa kaiken vastuun ja isä sen hyväksyy tyytyväisenä. Näillä rooleilla mennään. Eron kynnyksellä isä on aivan nakkikioskilla sen suhteen, miten arkea kuuluu aktiivisesti pyörittää. Äiti ei luota isään, isä ei luota itseensä tai pahempi, edes ymmärrä ongelmaa ja lapset joutuu operoimaan psyykkisesti aivan liian haastavassa ympäristössä. Syyttäviä sormia ja soppa valmis.

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin täällä on mainittu, eiköhän se vieraantuminen ala jo ihan vauva-aikana. Usein tähän osallistuu molemmat vanhemmat - äiti ottaa kaiken vastuun ja isä sen hyväksyy tyytyväisenä.

Kukaan nykyajan moderni suomalainen nainen ei varmasti ala hetkeäkään katsella miestä, joka ei osallistu tasapuolisesti lapsen hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aikanaan sama tilanne: lapset eivät halunneet mennä isälleen, ja isä syytti minua vieraannuttamisesta.

Isä sanoi, että lapsilla oli hänen luonaan kivaa.

Minulle lapset sanoivat, etteivät jaksa, kun isä koko ajan kritisoi kaikkea. Siis lapsia myös.

En tänäkään päivänä tiedä, kuka siinä tulkitsi tilanteita väärin.

Eihän tuossa ollut väärintulkintaa välttämättä ollenkaan. Aika erikoista ettet halunnut asiaa selvittää vaan lähdit mukaan lasten kelkkaan suoraan. Kaikilla erolapsilla tulee aika jolloin haluaisivat olla vain yhdessä paikkaa. Kaikilla erolapsilla on kahden kodin sääntöjen hyväksyminen edessä; tuo kaiken kritisointi saattaa hyvin olla juuri sitä että siellä oli erilaiset säännöt.

Jokatapauksessa puhukaa nyt hyvät ihmiset keskenänne älkääkä lapsilta kyselkö että miksi ette halua jne. Lapset eivät valitse puolta jos aikuiset ei sitä aiheuta ja se että aikuiset hoitaa asiat, luo turvaa. Jo yksi kerta lapsen vastuuttamista saattaa johtaa siihen että lapsi sanoo juuri sen millä itse vähemmällä pääsee ja mitä he ajattelevat vanhempansa haluavan. Ottakaa vastuu omista eroistanne!

Vierailija kirjoitti:

Miksi syytät lasten äitiä etkä itseäsi siitä, että olet jäänyt etäiseksi lapsillesi? Joka toinen viikonloppu on naurettavan vähän. Kuinka usein soitat lapsille? Menetkö jokaiseen vanhempainiltaan, peliin, näytökseen ym.? Keskusteletko koskaan lastesi kanssa vai vältätkö sitä eri aktiviteeteilla? Maksatko 50 % lasten kuluista vai kiistelitkö elatusmaksuista? Puhutko pahaa lasten äidistä lapsille? Käytätkö yhteistä aikaanne valittamiseen, kritisointiin ja muuhun negatiivisuuteen?

Tässä oli hyvä lista esimerkkejä. Itse ainakin kuulen lapsilta, että isän luona tyyliin pelataan pleikkaria (joka toinen viikonloppu). Mahtavatkohan ollenkaan keskustella ja olla aidosti läsnä toisilleen (siis isä ja lapset). Vanhemmalla lapsellani on oma puhelin, mutta ei lasten isä koskaan soittele lapselle. Isä hoitaa vain ne viikonloput, mitkä on sovittu. Olen ehdottanut, että hän voisi joskus viikollakin vaikka hakea lapset ja mennä heidän kanssa vaikka ulkoilemaan tms., mutta eipä ole tarttunut ehdotukseen. Ei myöskään suostunut isäviikonloppujen pidentämiseen. Elarit sentään maksaa sovitusti.

Ja jos joku ihmettelee, että miten hän näkee lapsiaan niin vähän, niin todennäköisesti valehtelee minun olevan hankala ja että olen vieraannuttanut lapset tms., koska olisihan se nyt noloa sanoa, ettei kiinnosta nähdä lapsia enempää.

Erikoista. Lapset ovat ok sinun luonasi mutta palatessaan exän luokse, kiukuttelevat. Jos tosissaan tykkäävät olla exäsi luona, niin silloin ei kiukutella. Sinun luonasi pitäisi kiukutella sitten. Ainakin tuttavilla ollut näin. Lapset kiukuttelivat juuri sen vanhemman luona, jonka luona eivät halunneet olla.

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin täällä on mainittu, eiköhän se vieraantuminen ala jo ihan vauva-aikana. Usein tähän osallistuu molemmat vanhemmat - äiti ottaa kaiken vastuun ja isä sen hyväksyy tyytyväisenä. Näillä rooleilla mennään. Eron kynnyksellä isä on aivan nakkikioskilla sen suhteen, miten arkea kuuluu aktiivisesti pyörittää. Äiti ei luota isään, isä ei luota itseensä tai pahempi, edes ymmärrä ongelmaa ja lapset joutuu operoimaan psyykkisesti aivan liian haastavassa ympäristössä. Syyttäviä sormia ja soppa valmis.

Eli vieraannuttaminen on ok, koska miehet ovat toopeja ja naiset pyhimyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa joudutaan tasaisesti selvittelemään noita toisen vanhemman esittämiä vieraannuttamisväitteitä ja voisin sanoa, että varmaan 99 % niistä osoittautuu perättömiksi ja tekaistuiksi.

Yleensä taustalla vaikuttaa tämän toisen vanhemman oma tyytymättömyys mm. tapaamissopimuksiin tai juurikin siihen, kun lapset alkavat tulla ikään missä osaavat ja saavat päättää itse etävanhemman tapaamisesta. Muita syitä perättömiin vieraannuttamisväitteisiin on myös lasten elatukseen liittyvät riidat ja joskus ihan vaan halu saada jotain kähinää aikaan, koska halutaan vaikeuttaa toisten elämää. Usein taustalta löytyy myös eroon liittyviä käsittelemättömiä asioita, esimerkiksi se, että toinen ei hyväksy eroa lainkaan tai eroa on vaikeaa hyväksyä.

Teette vain työnnä huonosti kuten yleensä.

Tästä tilanteesta tuli kyllä itsellenikin sellainen kuva, että lapset eivät aidosti halua tämän etävanhemman luo. Eivät lapset, varsinkaan jo tuon ikäiset, ole mitään aivottomia sätkynukkeja jotka eivät osaa itse muodostaa mielipiteitään. Enemmänkin se menee niin, että lapset eivät vielä osaa joustaa omista haluistaan toisen mieliksi eikä minun mielestäni pidäkään olla pakko. Harmi, että näissä tilanteissa monesti se etävanhempi jankuttaa omista oikeuksistaan edes välittämättä lapsen toiveista.

Ja perusteluna yllä olevalle ennen kuin joku repii verkkarinsa on se, että olen itse ollut lapsena juuri tuossa tilanteessa. Isä oli väkivaltainen alkoholisti ja kun äiti vihdoin uskalsi erota alkoikin isää yhtäkkiä kiinnostaa oikeutensa meihin lapsiin. Meillä oli isään jo valmiiksi melko etäiset välit ihan hänen oman välinpitämättömyytensä takia, mutta kiltteinä lapsina emme edes osanneet aluksi kyseenalaistaa sitä, että isälle oli mentävä joka toinen viikonloppu vaikka en oikeasti muista ikinä viihtyneeni siellä. Odotin koko viikonlopun ajan vain kotiinpääsyä. Ja tuo joka toinen viikonloppu ei tehnyt todellakaan hyvää jo valmiiksi etäiselle suhteelle (tämäkin vinkkinä etävanhemmalle, että ei näin harvoilla tapaamisillä mitään suhdetta pidetä yllä eli kanna vastuusi!)

Jossain vaiheessa isäkin sitten tajusi, että kävimme kylässä vastahakoisesti ja alkoi tietenkin huudella pitkin kyliä kuinka äiti vieraannuttaa meitä. Itsessään vika ei voinut olla. Todellisuudessa äiti painosti meitä käymään, vaikka kotona itkimme ettemme halua mennä. Äitikin pelkäsi edelleen isää, joka laitteli hänelle uhkausviestejä.

Vielä ollessamme aikuisia isä jaksoi itkeä sukulaisilleen kuinka äiti vieraannutti meidät ja me olimme niin hirveitä lapsia, ettemme edes omaa rakastavaa isäämme halunneet tavata. Ei tajunnut, että se rakkaus pitäisi myös näkyä jotenkin. Emme enää ole tekemisissä, mutta voin vakuuttaa, että äidillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Ymmärrän kyllä, että ihan oikeaakin vieraannuttamista tapahtuu, mutta halusin vain tuoda esille, että asiat harvoin ovat ihan niin mustavalkoisia. Etävanhemman kannattaa katsoa peiliin ja tosissaan miettiä voisiko tehdä jotain toisin. Ja lähtökohtana on parempi pitää lasten oikeutta vanhempiinsa, kuin vanhemman oikeutta lapseensa. Pätee ihan kumpaankin vanhempaan! Jos minun lapsuudessani olisi mennyt noinpäin, en varmasti olisi niin rikkinäinen, kuin nyt olen.

Vierailija kirjoitti:

Erikoista. Lapset ovat ok sinun luonasi mutta palatessaan exän luokse, kiukuttelevat. Jos tosissaan tykkäävät olla exäsi luona, niin silloin ei kiukutella. Sinun luonasi pitäisi kiukutella sitten. Ainakin tuttavilla ollut näin. Lapset kiukuttelivat juuri sen vanhemman luona, jonka luona eivät halunneet olla.

Ei vaan oikeasti se menee juuri niin päin, että siellä kiukutellaan, missä on turvallista olla. Lapset eivät uskalla etävanhemman luona näyttää tunteitaan ja sitten ne purkautuvat sen turvallisen aikuisen luona. Tämä on ihan yleisesti tiedossa oleva käytösmalli.

Tämä on jotenkin niin surullista. Aikoinaan vanhempani erosivat kun olin 10v. Isäni oli väkivaltainen äitiäni kohtaan ja jouduimme turvakodin kautta pakenemaan. Myöhemmin isälläni todettiin sairaus ja annettiin lääkitys. Tällöin saimme tavata isäämme taas mutta hän asui kaukana. Isän yhteydenpitoa yritettiin rajoittaa (ei annettu puhua kanssamme puhelimessa, kirjeet piilotettiin). Soittelin itse kun sain tilaisuuden ja jos ehdin ensin postilaatikolle ni sain kirjeen ottaa. Toisaalta ymmärrän tämän mutta pahalta tuntui. Isäni menehtyi pian.

Nyt lasteni isälle olen yrittänyt kaikkeni järjestää helpoksi lasten tapaamisia varten. Eron alussa pakkasin puhtaat vaatteet mukaan ja pyykkipussi tuli takaisin yms. Se oli mielestäni vaivan arvoista että lapset saivat tavata isäänsä. Vuosien mittaan tapaamiset harvenivat kun isä ei vain hakenut mukaan, eikä vastannut puhelimeen.

Nyt isä asuu alle 2km päässä mutta tenaville ei ole siellä makuupaikkaa tai tavaroille tilaa. Tapaamisia on harvoin ja jos on, isä ei ole kiinnostunut. Vie omille sukulaisilleen yöksi tai muuta. Surullista, enkä voi ymmärtää kuka voi tehdä lapsilleen noin.