Olen ällistynyt. Asun vanhassa talossa, jossa on tulisijoja
Aina aikaisemmin olen napsauttanut sähköpatterit päälle pienelle lämmölle, kun on tarvinnut alkaa lämmittää. Olen laittanut myös ilp:n päälle (mun ilp EI jäähdytä, kun pitäisi lämmittää!). Tulisijoilla olen alkanut lämmittää vasta, kun pakkanen on puraissut nurkkia ja on alkanut tuntua siltä, että patterien tehoa pitäisi kohottaa.
Olin uskonut, että tulisijoilla ei mitään sähköä säästetä. Olin uskonut, että ne vain avustavat talon lämmityksessä.
TÄNÄ syksynä toimin olosuhteiden avittamana toisin. En ole laittanut vielä sähköpattereita päälle. Ensin käytin vain ilp:a, mutta en raaskinut kovin isolla teholla sitä pitää ja sisällä sai jo vähän palella.
Sitten joku palstalla sanoi, ttä on lämmittänyt vasta ainoastaan tulisijoilla.
Olin että mitä, voiko niinkin tehdä? Päätin kokeilla. Ja siis mitvit!? Mitä ihmettä! Kämpässä on ihana LÄMMIN, tasainen, pehmeä lämpö, joka ei todellakaan anna syytä alentaa huonelämpötilaa tai kärsiä vilua! Istun nytkin topissa ja pyjamanhousuissa keittiössä, kun eilisiltana puita meni todellista tarvetta reippaammin :) Yöllä ei kuitenkaan tarvinnut hikoilla, koska vanha talo, niin esim. Eteisestä sai makkariin *tasoitusta* tulisijan antamalle yllättävälle lämmölle 😊
Olen kyllä tosi onnellinen tästä! Ja siis sähkönkulutuksessa on ihan naurettava ero viime syksyn ja tämän välillä.
Elokuussa kului v. 2021: 431kWh
Elokuussa v. 2022: 167kWh !
Tai viikko 35, eli elo-syyskuun välinen viikko,
v. 2021: 161kWh
v. 2022: 64kWh!
Kommentit (207)
Ihanaa, toivottavasti ihmiset alkavat ostaa vanhoja takka-taloja nyt! Toivon että vanhat talot pelastuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siinä aika homma turata niiden uunien kanssa...
Ei ole. On kokemusta, eikä siinä ole sen kummempaa, mitä nyt vähän hyötyliikuntaa puiden pilkkomisessa ja kantamisessa.
Käytkö päivittäin töissä? Klo 8-16?
Meillä myös varaava takka keskellä taloa. Joka kolmas päivä lämmitetään yksi korillinen puuta eli 3-4 pesällistä siinä muiden kotipuuhien ohessa. Omasta metsästä tulee puut, traktorilaitteella tehdään klapeiksi. Pari päivää vuodessa menee siihen kasasta liiteriin raijaamiseen. Mies tekee metsähommia harrastamisen ilosta ja koirakin pääsee siinä juoksentelemaan. Minä pidän lämmöstä, tuolla lämmityksellä meillä on tasainen 25 asteen lämpö. Neliöitä 150. Myös sauna on puilla lämpiävä. Muillakin tässä lähiössä on takat. En ole huomannut sen kummempaa hengitysilmassa ulkona.

Itse teen töitä 8 tuntia päivässä vaihtelevasti välillä 7 - 18. En saa töissä minkäänlaista liikuntaa.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Tämän täytyy olla provo. Uuneilla on lämmitetty kauan ennen kuin sähköä edes keksitty, vai miten ap luuli entisaikojen ihmisten selvinneen talvesta. Meillä ei tänäkään päivänä ole vanhassa talossa muuta lämmitystä kuin uunit ja hyvin on pärjätty pakkastalvetkin.
Nykyaikaiset takat ei riitä yksinään talon lämmitykseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siinä aika homma turata niiden uunien kanssa...
Ei siinä ole lähes mitään hommaa.
Jos käyt klo 8-16 töissä, niin aamulla ei ehdi lämmittää ja yksi pesällinen ei riitä koko vuorokaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siinä aika homma turata niiden uunien kanssa...
Ei ole. On kokemusta, eikä siinä ole sen kummempaa, mitä nyt vähän hyötyliikuntaa puiden pilkkomisessa ja kantamisessa.
Käytkö päivittäin töissä? Klo 8-16?
Itse teen töitä 8 tuntia päivässä vaihtelevasti välillä 7 - 18. En saa töissä minkäänlaista liikuntaa.
-eri
Mihin kellonaikaan poltat puita?
Hyvä, että vihdoin tajusit asian, joka maalaisille ja vanhemmille ihmisille on ilmiselvää! Miten voi olla noin tietämätön ihminen?!
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös varaava takka keskellä taloa. Joka kolmas päivä lämmitetään yksi korillinen puuta eli 3-4 pesällistä siinä muiden kotipuuhien ohessa. Omasta metsästä tulee puut, traktorilaitteella tehdään klapeiksi. Pari päivää vuodessa menee siihen kasasta liiteriin raijaamiseen. Mies tekee metsähommia harrastamisen ilosta ja koirakin pääsee siinä juoksentelemaan. Minä pidän lämmöstä, tuolla lämmityksellä meillä on tasainen 25 asteen lämpö. Neliöitä 150. Myös sauna on puilla lämpiävä. Muillakin tässä lähiössä on takat. En ole huomannut sen kummempaa hengitysilmassa ulkona.
Uusissa uuneissa ja takoissa on jo suodattimet. Vanhat varmaan kielletään ennen pitkää.
Vierailija kirjoitti:
Pietikäinen ja vihreät kieltävät puiden polttamisen, heti kun tulee tilaisuus.
Kalliossa ei ole takkoja, eli niiden käyttö voidaan lopettaa.
😆 Niinpä. Ihmiset ovat polttaneet puuta iät ja ajat, joten miksei tämä ilmastonmuutos tullut jo kauan ennen pyramidien rakentamista? Mikä siinä puun poltossa on Pietikäisen ja Vihreiden mielestä hirveempää kuin polttomoottorin käytössä? Ei mikään, mutta kun vihreät tykkäävät simputtaa Suomen kansaa.
Vielä jonain päivänä lentävät joukolla Helsingistä Lappiin ja hirveellä tohinalla sammuttamaan nuotio retkeilijöiden laavulta, että ettekö te tiedä, miten vaarallista ja haitallista puun poltto on! Sitten isoilla Audeilla takaisin kentälle ja lento takaisin Helsinkiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös varaava takka keskellä taloa. Joka kolmas päivä lämmitetään yksi korillinen puuta eli 3-4 pesällistä siinä muiden kotipuuhien ohessa. Omasta metsästä tulee puut, traktorilaitteella tehdään klapeiksi. Pari päivää vuodessa menee siihen kasasta liiteriin raijaamiseen. Mies tekee metsähommia harrastamisen ilosta ja koirakin pääsee siinä juoksentelemaan. Minä pidän lämmöstä, tuolla lämmityksellä meillä on tasainen 25 asteen lämpö. Neliöitä 150. Myös sauna on puilla lämpiävä. Muillakin tässä lähiössä on takat. En ole huomannut sen kummempaa hengitysilmassa ulkona.
Se savun laskeuma on ihan ympäristön pinnanmuodoista kiinni. Pieni nyppylä saataa kääntää kaiken savun alas ilmavirtAuksen mukana.
----------------------
*Olen ollut *Kolin huipulla myrskytuulessa ja s iellä oli täysin tyven. 100 metrin päässä puita katkeili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän täytyy olla provo. Uuneilla on lämmitetty kauan ennen kuin sähköä edes keksitty, vai miten ap luuli entisaikojen ihmisten selvinneen talvesta. Meillä ei tänäkään päivänä ole vanhassa talossa muuta lämmitystä kuin uunit ja hyvin on pärjätty pakkastalvetkin.
Nykyaikaiset takat ei riitä yksinään talon lämmitykseen
Mikä nykyajassa estää valmistamasta riittävän suuren takan tai useammankin? Totta on että talopaketettien mukana usein tulee varsin pieni takka mutta suurempia toki saa ja osaava muurari valmistaa sellaisen kuin halutaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sellainen onni, että keittiön hella pyörittää vielä pattereihinkin kuumaa vettä.
Meillä on harkinnassa hankkia tuo lasteni isälle! He asuvat eri talossa, koska haluan niin paljon omaa rauhaa. Toimiiko se pelleteillä? Miten usein pitää laittaa lisää? Mihin sijoititte lämminvesivaraajan? Ap
Off topic, miksi teit lapsia, jos et jaksa niitä?
Tää onkin käsittämätöntä, miten vihreät, tuollainen pienpuolue
11,5% kannatuksella, pystyy pilaamaan koko maan talouden - sähköntuotannon, liikenteen, kaiken.
Miksi nuo muut puolueet sallii sen?
Vierailija kirjoitti:
Samalla pysyy talo kuivana ja terveenä, kun on hormiveto.
Kunhan puu on kuivaa ja palaminen puhdasta, puulla lämmittäminen on haja-asutusalueella erinomainen lämmitysmuoto.
ei ole ainakaan eu:n mielestä erinomaista. vihreät ovat tietenkin innoissaan eu:n tuesta ja alapää märkänä jo kehittelevät uusia veroja puunpolttajille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän täytyy olla provo. Uuneilla on lämmitetty kauan ennen kuin sähköä edes keksitty, vai miten ap luuli entisaikojen ihmisten selvinneen talvesta. Meillä ei tänäkään päivänä ole vanhassa talossa muuta lämmitystä kuin uunit ja hyvin on pärjätty pakkastalvetkin.
Nykyaikaiset takat ei riitä yksinään talon lämmitykseen
Riittäiskö varaava takka, leivinuuni ja puuhella lämmitykseen ja ruoanlaittoon sähkökatkonkin aikana?
OK muuten mutta turhan lämmintä---
Vierailija kirjoitti:
On siinä aika homma turata niiden uunien kanssa...
Ei ole! Elävä tuli on ihana, luo tunnelmaa ja lämmin takka tekee aivan ihanan fiiliksen koko taloon. Kodin sydän!
Siis ap luuletko sä, että aina on ollut sähköä ja pattereita?
Millä sä pösilö luulit, että talot on ihmiskunnan historiassa lämmitetty? Muita kuin tulisija-lämmitysmetodeita on ollu vast noin 100 vuotta.
Ei siinä ole lähes mitään hommaa.