Lue keskustelun säännöt.
Terapeutti puhuu asioista joilla ei ole mitään merkitystä voinnilleni
15.09.2022 |
Vaikka onkin opiskelija, silti sama tilanne tosi usein.
Alkaa puhumaan yhdentekeviä asioita.
Mun vointiin ne jutut ei auta.
En tiedä kehtaisinko sanoa miten pitäisi toimia.
Tässä yhden kerran edistyin kun kuuntelin omia tunteitani keskittyen niihin.
Seuraavasti aika menikin terapeutin höpöttäessä niitä näitä.
Kommentit (150)
Sama julkisella. Kukaan ei kuuntele mitä mulle on tapahtunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan täysin samat kokemukset. Terapeutti ei antanut minun puhua lapsuudestani, aika tärkeästä asiasta siis, vaan keskeytti ja alkoi pölistä omiaan. Mitä ihmeen terapiaa tuollainen on?
Vierailija kirjoitti:
Aivan täysin samat kokemukset. Terapeutti ei antanut minun puhua lapsuudestani, aika tärkeästä asiasta siis, vaan keskeytti ja alkoi pölistä omiaan. Mitä ihmeen terapiaa tuollainen on?
Ei saa pölistä omiaan.
Tapasin aikoinaan samanlaisen "terapeutin".
Mun ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (tai siis alaa opiskeleva) kertoili mulle omista asioistaan ja vaikeuksistaan "tuntuu, että tässä kesällä vaivuin itsekin masennukseen". Lisäksi kun puhuin jostain itseäni vaivaavasta asiasta tai häiritsevästä toimintamallista, hänellä oli aina antaa joku vertailuihminen - hän itse, ystävä tai työkaveri - jolla myös oli sama ongelma tai ehkäpä vielä pahempi. Kuitenkaan ei keskusteltu siitä, mitä näille asioille voisin tehdä. Olikohan ajatus tässä se, etten tuntisi itseäni ainoaksi jolla on hankalaa elämässä ja se sitten jotenkin auttaisi minua eteenpäin? No ei auttanut. Kun päätin lopettaa terapian ja kerroin miksi, hän sanoi että "ahaa, sulla on sellainen tunne, että terapia ei toiminut, mutta mun mielestä se toimi kyllä ihan hyvin". Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta voi olla että terapeutti yrittää saada ajatukset meneisyydestä nykypäivään. Menneitä asioita ei voi muuttaa, joten jos menneisyyden ikäviin asioihin juuttuu kiinni, on elämä kurjaa, eikä mitää ole tehtävissä. Tapahtuneen tunnustaminen ja eteenpäin suuntautuminen antaa mahdollisuuden parempaan elämään
Menneisyyden tapahtumia ei pysty muuttamaan, mutta niiden aiheuttamat traumat voi purkaa, jolloin mielenkiinto nykyhetkeä ja omaa tulevaisuutta kohtaan seuraa luonnostaan, ei väkisin päälle liimaamalla. Ylipäänsä tulee mahdolliseksi olla läsnä nykyhetkessä, kun saa rauhan traumoiltaan.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (tai siis alaa opiskeleva) kertoili mulle omista asioistaan ja vaikeuksistaan "tuntuu, että tässä kesällä vaivuin itsekin masennukseen". Lisäksi kun puhuin jostain itseäni vaivaavasta asiasta tai häiritsevästä toimintamallista, hänellä oli aina antaa joku vertailuihminen - hän itse, ystävä tai työkaveri - jolla myös oli sama ongelma tai ehkäpä vielä pahempi. Kuitenkaan ei keskusteltu siitä, mitä näille asioille voisin tehdä. Olikohan ajatus tässä se, etten tuntisi itseäni ainoaksi jolla on hankalaa elämässä ja se sitten jotenkin auttaisi minua eteenpäin? No ei auttanut. Kun päätin lopettaa terapian ja kerroin miksi, hän sanoi että "ahaa, sulla on sellainen tunne, että terapia ei toiminut, mutta mun mielestä se toimi kyllä ihan hyvin". Ok.
Tämä hyvinkin narsistinen ajatusmaailma ja asiakkaan syyllistäminen on enemmän kuin yleistä psykoterapiagenressä. Ehkä tosiaan nuo hallusigeenit mikroannoksilla tuovat apua tähän vuosikausien toimimattomaan puoskarointiin.
Terapia on aina kahden välinen prosessi. Jos et halua puhua jostakin, sano se. Hyvä terapeutti tietysti reagoi tähän sitten oikein.
Se, että terapiassa kävijällä jää kokemus, ettei terapia auta, voi johtua monesta syystä. Kaikki ihmiset eivät hyödy terapiasta johtuen siitä, millaiseksi heidän persoonansa on rakentunut. Jotkut valitsevat itselleen väärän terapiasuuntauksen. Terapeutin toimintatapaan vaikuttaa olennaisesti se, mitä suuntausta hän edustaa.
Valitettavan vähän terapiaan menijöitä valistetaan terapiasuuntausten eroista ja kannustetaan miettimään itselle sopivaa ennalta.
t. psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa en ole käynyt mutta tuntuu siltä että useat ihmiset välttelevät tai vähättelevät lapsuuden kaltoinkohtelua. Sen esille ottaminen saa ihmiset vaivaantumaan ja selittelemään asiat parhain päin. Olen kuullut seuraavat: Keksit asioita, muistat väärin, mitä sitten itse teit, vanhemmillesi on tehty paljon pahempaa, olit kovapäinen lapsi, muissa perheissä vielä pahempaa, kiittämätön ihminen, sinun parhaaksesi, hyvää ne tarkoittivat, rauha heidän sielulleen, älä nyt taas aloita, oma vika, joka vanhoja muistaa niin tikulla silmään, mene eteenpäin, unohda, hyväksy, katso peiliin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yritin vuosia keskustella vanhempien kanssa, terapian tarpeessa olen. Mutta juuri tämä jarruttaa, en jaksa uskoa että joku voisi (ammatillisesti) ymmärtää ja auttaa hahmottamaan tapahtumat. Jos nämä asiat olisivat tapahtuneet päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla niitä tutkittaisiin rikoksina.
Ns. tavallisten ihmisten onkin usein vaikea kuulla kamalista asioista, joita läheiselle on tapahtunut. Heillä voi myös olla taustalla omat traumansa, joista selviytyvät hautaamalla ne. Silloin ei toisellekaan pysty olemaan läsnä. Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen. Heidän joukostaan täytyy vain yrittää löytää sellainen ihminen, joka koulutuksensa ja oman lähestymistapansa pohjalta pystyy vastaamaan juuri siihen, mitä sinä tarvitset.
" Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen."
Omien takavuosien kokemusten perusteella alalla olevat eivät todellakaan näe omassa alassa olevia vääriä hoitomenetelmiä ja edes oikeita tapoja kohdata eteensä tulevaa asiakasta. Puhumattakaan kuuntelemisesta, ymmärtämisestä, oikealla tavalla tukemisesta ja auttamisesta. Asia on aivan päinvastoin. Julkisella puolella ja ylipäätään ainakin psykiatriassa tykätään ja keskitytään vain potilaiden diagnosoimiseen ja leimaamiseen koko loppuelämän ajaksi. Ja ai niin, määrätään niitä hermostoa ja somaattista terveyttä vahingoittavia ja tuhoavia lääkkeitä. Siinä on ne "kohtaamiset, kuulemiset ja avut".
Vierailija kirjoitti:
Terapia on aina kahden välinen prosessi. Jos et halua puhua jostakin, sano se. Hyvä terapeutti tietysti reagoi tähän sitten oikein.
Se, että terapiassa kävijällä jää kokemus, ettei terapia auta, voi johtua monesta syystä. Kaikki ihmiset eivät hyödy terapiasta johtuen siitä, millaiseksi heidän persoonansa on rakentunut. Jotkut valitsevat itselleen väärän terapiasuuntauksen. Terapeutin toimintatapaan vaikuttaa olennaisesti se, mitä suuntausta hän edustaa.
Valitettavan vähän terapiaan menijöitä valistetaan terapiasuuntausten eroista ja kannustetaan miettimään itselle sopivaa ennalta.
t. psykologi
Sen lisäksi voi olla persoonallisuushäiriöitä.
Itse olin kiinnostunut tietämään miten persoonani vääristyi kovasta lapsuuskokemuksesta jota kesti 6 vuotta, henkistä ja fyysistä kidutusta mutta on kuulemma hankalaa tehdä persoonallisuushäiriö testejä, en ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Julkisella puolella kukaan ei ota huomioon traumojani jotka olivat äärimmäisiä ja henkeä uhkaavia tilanteita.
Ap
Minä olenkin aina pitänyt noita kaiken maailman terapeutteja ja psykologeja täysinä turhakkeina. Ne toimii vain johdateltavissa oleville tyhmille ihmisille. Eiväthän he puheillaan muuta millään tavalla sen vastapuolen elämää, tai saa tapahtuneita ei tapahtuneiksi. Hehän ovat vain puhujia ja kuuntelijoita, jotka pyrkivät tuomaan esille näkökantoja, jotka muokkaisivat potilaan ajatusmaailmaa positiivisemmaksi. Tyhmille tämä ehkä toimiikin, jotta ajattelevat: "Jaa, aivan totta. Hyvä huomio. Enpä ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta". Viisas taas tajua kuten edellä todettua, että ei se kallonkutistaja todellisuudessa muuta sinun elämässäsi mitään, vaan yrittää lähinnä vain psykologisesti aivopestä sinut ajattelemaan asioita eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin terapeutilla, kun takana oli väkivaltainen suhde. Myös kaikkea muuta ikävää oli sattunut tuolloin. Emme käsitelleet ollenkaan tuota suhdetta vaan aika meni ihan hukkaan. En saanut mitään apua ongelmiini ja lopetin terapiassa käynnin. Olen joutunut käsittelemään tapahtuneet asiat itse.
On kyllä pari asiaa tullut käsiteltyä että jotain hyötyä on ollut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ns. tavallisten ihmisten onkin usein vaikea kuulla kamalista asioista, joita läheiselle on tapahtunut. Heillä voi myös olla taustalla omat traumansa, joista selviytyvät hautaamalla ne. Silloin ei toisellekaan pysty olemaan läsnä. Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen. Heidän joukostaan täytyy vain yrittää löytää sellainen ihminen, joka koulutuksensa ja oman lähestymistapansa pohjalta pystyy vastaamaan juuri siihen, mitä sinä tarvitset.
" Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen."
Omien takavuosien kokemusten perusteella alalla olevat eivät todellakaan näe omassa alassa olevia vääriä hoitomenetelmiä ja edes oikeita tapoja kohdata eteensä tulevaa asiakasta. Puhumattakaan kuuntelemisesta, ymmärtämisestä, oikealla tavalla tukemisesta ja auttamisesta. Asia on aivan päinvastoin. Julkisella puolella ja ylipäätään ainakin psykiatriassa tykätään ja keskitytään vain potilaiden diagnosoimiseen ja leimaamiseen koko loppuelämän ajaksi. Ja ai niin, määrätään niitä hermostoa ja somaattista terveyttä vahingoittavia ja tuhoavia lääkkeitä. Siinä on ne "kohtaamiset, kuulemiset ja avut".
Minulla erilainen kokemus. Julkisella sanottiin suoraan, ettei siellä riittänyt ammattitaito minun tapaukseeni. Sen jälkeen tapasin pari yksityistä terapeuttia, jotka eivät sopineet minulle, mutta sehän ei tarkoita, että he olisivat yleisesti ottaen olleet huonoja työssään. Kolmas tapaamani terapeutti oli napakymppi. Ymmärsi täysin tilanteeni ja osasi vuosikymmenten kokemuksellaan johdattaa minut vaikeiden traumojen läpi.
- lainaamasi
Kävin terapiassa. Ensimmäinen terapeutti oli ihana ja paras, todella hyvä. Jouduin käytännön syistä hänet vaihtamaan. Vaihdoin ja uusi terapeutti oli hyvin erikoinen persoona, suuntanaan taideterapia. Ei siinä mitään, suuntaus olisi sopinut minulle hyvin.
Terapeutti oli jotenkin epäluotettava ja lapsellinen persoona (myöhästelyä, tavaroiden hukkaamista, omien velvollisuuksien sälyttämistä minulle, minun syyttelyä omista mokista) jne. Pahinta oli kuitenkin se, että hän jostain syystä kuvitteli että voi kertoa omista tuntemuksistaan minulle kysymättä onko asia minulle ok. Hämmentyneenä seurasin kun hän alkoi rustailla omaa teostaan ja selittämään miltä hänestä juuri nyt tuntuu. (Piirsi itsensä lapsenvaunuihin ja sanoi kokevansa olevansa kuin lapsi meidän suhteessamme... no shit Sherlock).
Ylläripylläri, terapia loppui lyhyeen ja tämä tera.. anteeksi siis paskapeuttinen kokemus lopetti hyvin alkaneen parantumisprosessini pitkästi aikaa. :))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ns. tavallisten ihmisten onkin usein vaikea kuulla kamalista asioista, joita läheiselle on tapahtunut. Heillä voi myös olla taustalla omat traumansa, joista selviytyvät hautaamalla ne. Silloin ei toisellekaan pysty olemaan läsnä. Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen. Heidän joukostaan täytyy vain yrittää löytää sellainen ihminen, joka koulutuksensa ja oman lähestymistapansa pohjalta pystyy vastaamaan juuri siihen, mitä sinä tarvitset.
" Ei kannata niputtaa samaan joukkoon ammattilaisia, jotka ovat sen kohtaamisen, kuulemisen ja auttamisen nimenomaan valinneet työkseen."
Omien takavuosien kokemusten perusteella alalla olevat eivät todellakaan näe omassa alassa olevia vääriä hoitomenetelmiä ja edes oikeita tapoja kohdata eteensä tulevaa asiakasta. Puhumattakaan kuuntelemisesta, ymmärtämisestä, oikealla tavalla tukemisesta ja auttamisesta. Asia on aivan päinvastoin. Julkisella puolella ja ylipäätään ainakin psykiatriassa tykätään ja keskitytään vain potilaiden diagnosoimiseen ja leimaamiseen koko loppuelämän ajaksi. Ja ai niin, määrätään niitä hermostoa ja somaattista terveyttä vahingoittavia ja tuhoavia lääkkeitä. Siinä on ne "kohtaamiset, kuulemiset ja avut".
Minulla erilainen kokemus. Julkisella sanottiin suoraan, ettei siellä riittänyt ammattitaito minun tapaukseeni. Sen jälkeen tapasin pari yksityistä terapeuttia, jotka eivät sopineet minulle, mutta sehän ei tarkoita, että he olisivat yleisesti ottaen olleet huonoja työssään. Kolmas tapaamani terapeutti oli napakymppi. Ymmärsi täysin tilanteeni ja osasi vuosikymmenten kokemuksellaan johdattaa minut vaikeiden traumojen läpi.
- lainaamasi
Kunpa löytäisin tämmöisen terapeutin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa valita psykologi tai lääkäritaustainen psykoterapeutti. Silloin on suuremmalla todennäköisyydellä hyvä. Niissäkin tosin on vaihtelua.
Psykologeissa on paljon sekopäitä. Tutuista kaikki hulluimmat lähteneet alalle seikkailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olenkin aina pitänyt noita kaiken maailman terapeutteja ja psykologeja täysinä turhakkeina. Ne toimii vain johdateltavissa oleville tyhmille ihmisille. Eiväthän he puheillaan muuta millään tavalla sen vastapuolen elämää, tai saa tapahtuneita ei tapahtuneiksi. Hehän ovat vain puhujia ja kuuntelijoita, jotka pyrkivät tuomaan esille näkökantoja, jotka muokkaisivat potilaan ajatusmaailmaa positiivisemmaksi. Tyhmille tämä ehkä toimiikin, jotta ajattelevat: "Jaa, aivan totta. Hyvä huomio. Enpä ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta". Viisas taas tajua kuten edellä todettua, että ei se kallonkutistaja todellisuudessa muuta sinun elämässäsi mitään, vaan yrittää lähinnä vain psykologisesti aivopestä sinut ajattelemaan asioita eri tavalla.
Käymäni terapia toimi ihan eri menetelmin kuin sinun kuvauksessasi, ja elämäni muuttui kyllä täysin, kun sain traumani purettua ja johdatusta elämässä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Kävin terapiassa. Ensimmäinen terapeutti oli ihana ja paras, todella hyvä. Jouduin käytännön syistä hänet vaihtamaan. Vaihdoin ja uusi terapeutti oli hyvin erikoinen persoona, suuntanaan taideterapia. Ei siinä mitään, suuntaus olisi sopinut minulle hyvin.
Terapeutti oli jotenkin epäluotettava ja lapsellinen persoona (myöhästelyä, tavaroiden hukkaamista, omien velvollisuuksien sälyttämistä minulle, minun syyttelyä omista mokista) jne. Pahinta oli kuitenkin se, että hän jostain syystä kuvitteli että voi kertoa omista tuntemuksistaan minulle kysymättä onko asia minulle ok. Hämmentyneenä seurasin kun hän alkoi rustailla omaa teostaan ja selittämään miltä hänestä juuri nyt tuntuu. (Piirsi itsensä lapsenvaunuihin ja sanoi kokevansa olevansa kuin lapsi meidän suhteessamme... no shit Sherlock).
Ylläripylläri, terapia loppui lyhyeen ja tämä tera.. anteeksi siis paskapeuttinen kokemus lopetti hyvin alkaneen parantumisprosessini pitkästi aikaa. :))
Samoin mun terapeutti myöhästeli, kerran jopa unohti, että oli sovittu tapaaminen. Laittoi myös mun syyksi, että terapia jäi ilman mitään ennakkoilmoitusta tauolle kolmeksi kuukaudeksi, koska "Mulla oli ihan todella raskas kesä ja ethän sinäkään ottanut yhteyttä!" Tämän jälkeen menin siis kerran ja ilmoitin, että haluan lopettaa.
(Vierailija 65)
Ei itseä voi parantaa vakavista traumoista yksistään.