Miten pitäisi suhtautua tällaiseen lapsen kiukkuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmastikaan ole yhtä oikeaa tapaa.

Itse huomioin tapahtuman mahdollisimman yksinkertaisesti "Sinua harmittaa koska X, Y ja Z".

Sitten yritän ohjeistaa parempaan tapaan käsitellä asia. Yleensä vaatii lohdutusta ja selittämistä. Sanon lapselle ihan suoraan, että asiat ei aina mene hänen mielensä mukaan. Meillä aikuiset määrää.

Mun mielestä on oleellista muistaa se, että lapsella on lupa tuntea ja myös näyttää tunteensa. Sadisti rankaisee lasta tunteiden näyttämisestä. Vasta isompi lapsi osaa näyttää tunteet hallitummin jos siihen on opetettu. Valitettavan moni aikuinenkaan ei osaa.

Mistä tiedät että lasta harmittaa tai että se johtuu X, Y tai Z?

Tai miten estät lapselta huonon käytöksen jos koet, että tunteiden näyttämisestä rankaiseminen on sadismia? Lapsi hoksaa nopeast, että ilman rangaistuksen uhkaa tottelu on käytännössä vapaaehtoista.

Mistä tiedän? No ihan siitä mitä on tapahtunut. Yleensä vanhemmat kyllä myös tunnistavat lapsen tietoisen huonon käytöksen. Sehän ei ole silloin tunnetila vaan harkittu toiminto. Tietysti kaikki ei tunnista näiden eroa ja silloin on varmaan enemmänkin ongelmia kasvatuksessa ja muussa kanssakäymisessä.

Huonosta käytöksestä voi tietysti rangaista, mutta ei ensimmäinen asia voi olla rangaistus. Jos lapsi meuhkaa sen takia, että ei saa tehdä jotain niin pitää muistaa, että siellä taustalla on myös se tunnetila. Lasta harmittaa.

Ei sellaista lasta ensimmäiseksi suljeta yksin omaan huoneeseen ja olla päälle itse vihaisia. Ensin käsitellään se tunnetila, sen jälkeen kerrotaan miten se pitää näyttää (esim. Ei ole kivaa, että huudetaan) ja pyydetään lopettamaan huuto. Sitten varoitetaan mitä käy jos huuto ei lopu ja lopulta toteutetaan uhkaus.

Mutta ei ikinä ensimmäisenä aloiteta rangaistuksesta.

Minä kyllä vien kiukkuhuutavan lapsen omaan huoneeseen, koska muuten se yrittää potkia ohikulkevia ja esim siskon läsnäolo pahentaa raivoa. Yksinolo auttaa. Ei lasta mihinkään suljeta, saa kyllä tulla pois heti kun haluaa ja aikuinen ei ole vihainen.

Varmasti tuollainen lapsi kannattaakin siirtää tilaan missä on parhaimmat edellytykset rauhoittumiselle.

Mutta kai sä nyt sanot lapselle, että siirrät hänet koska potkii muita?

Kyllä voit estää potkimisen ja sanoa, että sen on loputtava tai muuten lähdetään pois. Ja sitten yleensä mennään.

Toki, ja siirrän myös vaikka ei potkisi, koska ei vaan voi maata keittiön lattialla huutamassa. Siirrän siis siksi ettei ole tiellä eikä muitten korvat säry, tai näin asian ilmaisen. Ei siksi että se olisi rangaistus tai että olisin vihainen. Lyömiseen ja potkimiseen ollaan vuosia jo yritetty puuttua ja se on vähentynyt tosi paljon, mutta edelleen pahimmissa kiukuissa lyö ja potkii. Siis meitä vanhempia tai siskoa, ei muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Varmasti, jos on tottunut siihen että äiti hyysää jatkuvasti vieressä ja kyselee mikä hätänä. Ei lapsi siihen itkuun kuole. Jo 1-vuotiaan olisi syytä vähän opetella sietämään epämukavuuden tunteita, esim sitä että käsi nyt jäi sinne haalarin sisään hetkeksi voi voi, äiti auttaa kun on saanut itse vaatteet päälle.

Minkäikäinen lapsi on edes kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

Entäs jos vaan luotat itseesi ja lapseesi, ja teet niin kuin on todettu toimivaksi? Tuskin se karjaiseminenkaan on minkään suositusten mukainen keino...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle on helpompi olla yksi murheensa kanssa, kuin sellaisen aikuisen seurassa, joka viestittää että lapsen murhe on "turha pikkuasia". Väkisin yritetty epäaito lohduttelu voi myös tuntua lapsesta epämiellyttävältä, jopa v.ttuilulta.

Toki on niitäkin lapsia, jotka kaipaavat omaa rauhaa rauhoittuakseen. Esim. osa neuropsykologisista ongelmista kärsivistä lapsista tarvitsee hiljaisuutta ja yksin oloa rauhoittumiseen.

No viikonlopun aikana tuli kaksi tällaista huutokohtausta. Toinen alkoi siitä, että kaksi vessapaperia irtosi käytössä vähän toisistaan sitä repimisviivaa pitkin. Toinen aiheutui siitä, että kun kynällä piirsi paperiin viivan niin siihen paperiin tuli kynästä viiva. En tahdo yhtään vähätellä lapsen suuria tunteita, mutta toisaalta minusta lapselle täytyy kuitenkin noin pienistä asioista sanoa, että niistä ei saa kiukutella, koska tuollaista nyt sattuu, että paperiin tulee viiva kun siihen piirtää. Ei elämästä oikein tule mitään, jos kaikesta saa aina kiukutella. Ap

Siis ethän sinä voi kieltää lasta tuntemasta harmia, tai kiukkua. Minäkin sanon lapselle että voi harmi, mutta ei voi asialle mitään, mutta en minä kiellä kiukkuamasta. Eihän se raivoaminen mitään auta, mutta kun tunnesäätely on vielä olematonta niin ei voi mitään.

En minä sitä tunnetta kielläkään vaan aina sanon, että saa harmittaa jos harmittaa. Mutta minusta sen täysiä karjumisen saa kieltää tuollaisissa tilanteissa, koska muiden korvat siitä soi. Mutta ongelma on se, että karjumisen kieltäminen ei todellakaan lopeta sitä karjumista vaan se kovenee siitä vain. Karjuminen loppuu kun yleisöä sille ei enää ole. Ap

Olen erkkaope ja monen as-kirjon oppilaan kohdalla on ollut ihan samanlaista käytöstä. Järjetön huuto hyvin pienistä asioista ja huuto loppuu kun ei ole enää yleisöä. Vähän aikaa ovat jupisseet itsekseen, mutta sitten tulleet takaisin luokkaan. Opin, että paras reagointitapa on sanoittaa tunteet, ilmaista, että ymmärtää, että toista harmittaa ja sitten jättää lapsen puhisemaan yksin. Kun otin tämän toimintatavan käyttöön niin huutokohtaukset vähenivät selkeästi.

Hyvin monet nepsylasten kanssa käytettävät keinot muuten toimii myös ihan "normaaleihin" lapsiin. Strukturointi, ennakointi, erilaiset kommunikaatiomenetelmät... Miksei tämäkin.

Nykyään puolet lapsista on muutenkin nepsyjä tai ainakin nepsyoireisia, joten ymmärrän hyvin, että perinteisestä kurikasvatuksesta on haluttu luopua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä auta kuin antaa itkeä itkunsa loppuun ja osoittaa, että paha mieli on tullut nähdyksi. Halaus ja empaattiset sanat ja muut sellaiset, jotka auttavat lasta rauhoittumaan. Jos itkee ja huutaa kovin pitkään, mielestäni siinä samalla voi puuhailla muutakin, kunhan ei anna kuvaa että lapsi on hylätty. Poimii vaikka jälkikasvunsa syliinsä ja siinä samalla toimittaa asioitaan.

Näin minäkin olen siis ajatellut, ja toiminutkin. Mutta samalla huomannut, että nuo kaikki saa lapsen vain karjumaan kovempaa. Eli eivät auta rauhoittumaan. Ap

Lapsesi kuulostaa autistiselta. Saa raivokohtauksia, ei anna koskettaa, suuttuu siitä kun vessapaperi ei ole ehjä.. Nyt ei ole kaikki hyvin. Vie lapsi pikimmiten tutkittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

No mun mielestä sinä ja aika moni muu jotenkin ohittaa kohdan seuraamukset. Mä olen jokaisessa viestissä kirjoittanut, että lapselle pitää tulla seuraamus jos meuhkaaminen jatkuu.

Silti kaikkiin on joku vastannut kun yhyy mun pitää sitä lasta rangaista kun käyttäytyy niin huonosti ja miksi se kielletään. Ei kielletä ja lapsi ei mene rikki kun saa rangaistuksen.

Jatka siis noin kun olet tehnytkin. Viet lapsen omaan huoneeseen jos ei käytös yrityksestä huolimatta parane. Jätä se karjuminen vain välistä koska se käytös on samaa kuin lapsella ka sun pitäisi toimia esimerkkinä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä auta kuin antaa itkeä itkunsa loppuun ja osoittaa, että paha mieli on tullut nähdyksi. Halaus ja empaattiset sanat ja muut sellaiset, jotka auttavat lasta rauhoittumaan. Jos itkee ja huutaa kovin pitkään, mielestäni siinä samalla voi puuhailla muutakin, kunhan ei anna kuvaa että lapsi on hylätty. Poimii vaikka jälkikasvunsa syliinsä ja siinä samalla toimittaa asioitaan.

Näin minäkin olen siis ajatellut, ja toiminutkin. Mutta samalla huomannut, että nuo kaikki saa lapsen vain karjumaan kovempaa. Eli eivät auta rauhoittumaan. Ap

Lapsesi kuulostaa autistiselta. Saa raivokohtauksia, ei anna koskettaa, suuttuu siitä kun vessapaperi ei ole ehjä.. Nyt ei ole kaikki hyvin. Vie lapsi pikimmiten tutkittavaksi.

Ei kuulosta. Mistä keksit että ei anna koskettaa? Antaa ihan normaalisti, samoin kuten muutkin lapset antaa. Ja eiköhän kaikki tämän ikäiset saa välillä raivokohtauksia. Hän on muuten vuorovaikutuksessa aivan normaali.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Jos lapsi oikein huutaa niin väliin ei pysty mitään sanomaan. Voi olla vain hiljaa itse. Meillä lapsi alkaa kovemmin itkemään, kun alkaa sanoittamaan tunteita ja aloittaa myös itkun uudelleen, jos on lopettanut ja sanoo, että sinua harmitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

Ihan ok ohjata lapsi pois muiden lähettyviltä tuollaisen meltdownin sattuessa. Pskat "asiantuntijoista". Nykylapsethan on aiempia ongelmaisenpia, eli viralliset suositukset eivät selvästikään tuota emotionaalisesti tasapainoisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

Kannattaa tutustua muihin asiantuntijoihin niin saat enemmän keinopalettia käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä auta kuin antaa itkeä itkunsa loppuun ja osoittaa, että paha mieli on tullut nähdyksi. Halaus ja empaattiset sanat ja muut sellaiset, jotka auttavat lasta rauhoittumaan. Jos itkee ja huutaa kovin pitkään, mielestäni siinä samalla voi puuhailla muutakin, kunhan ei anna kuvaa että lapsi on hylätty. Poimii vaikka jälkikasvunsa syliinsä ja siinä samalla toimittaa asioitaan.

Näin minäkin olen siis ajatellut, ja toiminutkin. Mutta samalla huomannut, että nuo kaikki saa lapsen vain karjumaan kovempaa. Eli eivät auta rauhoittumaan. Ap

Lapsesi kuulostaa autistiselta. Saa raivokohtauksia, ei anna koskettaa, suuttuu siitä kun vessapaperi ei ole ehjä.. Nyt ei ole kaikki hyvin. Vie lapsi pikimmiten tutkittavaksi.

Ei kuulosta. Mistä keksit että ei anna koskettaa? Antaa ihan normaalisti, samoin kuten muutkin lapset antaa. Ja eiköhän kaikki tämän ikäiset saa välillä raivokohtauksia. Hän on muuten vuorovaikutuksessa aivan normaali.

Ap

Itse sanoit, ettei halua kosketusta vaan suuttuu siitä entistä enemmän. Minkä ikäinen lapsi on? Jos on yli 2-vuotias, niin ei pidä kovin normaalina hillitöntä raivoamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

Ihan ok ohjata lapsi pois muiden lähettyviltä tuollaisen meltdownin sattuessa. Pskat "asiantuntijoista". Nykylapsethan on aiempia ongelmaisenpia, eli viralliset suositukset eivät selvästikään tuota emotionaalisesti tasapainoisia lapsia.

Ei ole mitään virallisia suosituksia.

Minkä ikäinen lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä auta kuin antaa itkeä itkunsa loppuun ja osoittaa, että paha mieli on tullut nähdyksi. Halaus ja empaattiset sanat ja muut sellaiset, jotka auttavat lasta rauhoittumaan. Jos itkee ja huutaa kovin pitkään, mielestäni siinä samalla voi puuhailla muutakin, kunhan ei anna kuvaa että lapsi on hylätty. Poimii vaikka jälkikasvunsa syliinsä ja siinä samalla toimittaa asioitaan.

Näin minäkin olen siis ajatellut, ja toiminutkin. Mutta samalla huomannut, että nuo kaikki saa lapsen vain karjumaan kovempaa. Eli eivät auta rauhoittumaan. Ap

Lapsesi kuulostaa autistiselta. Saa raivokohtauksia, ei anna koskettaa, suuttuu siitä kun vessapaperi ei ole ehjä.. Nyt ei ole kaikki hyvin. Vie lapsi pikimmiten tutkittavaksi.

Ei kuulosta. Mistä keksit että ei anna koskettaa? Antaa ihan normaalisti, samoin kuten muutkin lapset antaa. Ja eiköhän kaikki tämän ikäiset saa välillä raivokohtauksia. Hän on muuten vuorovaikutuksessa aivan normaali.

Ap

Itse sanoit, ettei halua kosketusta vaan suuttuu siitä entistä enemmän. Minkä ikäinen lapsi on? Jos on yli 2-vuotias, niin ei pidä kovin normaalina hillitöntä raivoamista.

Ei vaan että rauhoittava kosketus ei auta rahoittumaan noissa tilanteissa. Antaa kyllä koskettaa. Ja jos on vaikka surullinen niin silloin kosketus auttaa. Ap

Kylläpä helposti nykylapset tuntevat olevansa hylättyjä. Onko tämä hylkäämisen kokemus nyt sitten äitien vai lapsien tunne?

Lapsi vain itkee. Voivoi. Miksi siitä pitää tehdä noin iso numero ja ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sä et ap uskalla kuitenkaan puuttua siihen karjumisitkuun. Että yrität lempeästi ja mitä sitten tapahtuu?

Ei ongelma ole uskalluksessani vaan keinojen puutteessa. Siksi kysyn neuvoa. Lempeä ei toimi. Jos itse karjaisen, että nyt hiljaa, niin ei toimi ollenkaan. Jne. Se toimii, että vien toiseen huoneeseen ja käsken pysymään siellä, pois saa tulla kun huuto on loppu. Mutta kaiken lukemani ja kuulemani perusteella (asiantuntijat) tämä on väärin, eikä näin saisi toimia. Ap

Mielestäni toimit oikein ja lapsi oppii tuossa rauhoittumaan itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä helposti nykylapset tuntevat olevansa hylättyjä. Onko tämä hylkäämisen kokemus nyt sitten äitien vai lapsien tunne?

Äidillä on kauhea sääli lasta. Sen mukaan mitä äiti on lukenut jostain artikkelista niin lapsi kokee yksin ollessaan psyykkiseen väkivaltaan rinnastuvaa hylkäämiskokemusta.

Mieti nyt kuitenkin vielä sitä autismia. Raivarit kuuluvat siihen, kun lapsi aistiylivirittyy. Normaali lapsi ei raivoa silmittömästi. Saattaa kiukutella esim väsymyksestä, mutta ei tuolla tavoin. Kuulostaako tämä yhtään tutulta:

Autistilapsen hoitaminen on hyvin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun lapsi suuttuu, hänestä löytyy voimaa kuin pienestä kylästä.

Kotona äidin ja isän kanssa Martti voi raivota tunteja pienestäkin päiväjärjestyksen muutoksesta. Valveilla ollessaan autistilapsi vaatii jatkuvaa valvontaa. Yöt Martti nukkuu usein levottomasti, valvoo paljon ja herää herkästi. Niinpä monen autistilapsen vanhempi joutuu jäämään töistä kotiin. Emilia Hietaniemi on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta perheessä enää isä käy töissä.

Edellisyönä Martti oli väsynyt ja meni mielellään nukkumaan. Puolen tunnin päästä huoneesta kuului ähertämisen ääniä, pientä kiljumista ja välillä valitusta. Poika oli laittanut yövalonsa pussilakanan sisään ja halusi saada sen ulos pussilakanan yläkulman reiästä. Kun äiti otti yövalon pois alakulmasta, Martti alkoi itkeä ja lyödä päätään. Hän lopetti vasta, kun häntä komennettiin kovalla äänellä.

Hänen ylleen puettiin painoliivi, jotta tunnereaktiossa ylivirittyneet aistit rauhoittuisivat. Myöhemmin yöllä huoneesta alkoi kuulua tavaroiden siirtelyä, kun Martti alkoi etsiä huoneestaan jotain lelua. Aamulla pikkumies heräsi jo kuuden aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Mieti nyt kuitenkin vielä sitä autismia. Raivarit kuuluvat siihen, kun lapsi aistiylivirittyy. Normaali lapsi ei raivoa silmittömästi. Saattaa kiukutella esim väsymyksestä, mutta ei tuolla tavoin. Kuulostaako tämä yhtään tutulta:

Autistilapsen hoitaminen on hyvin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun lapsi suuttuu, hänestä löytyy voimaa kuin pienestä kylästä.

Kotona äidin ja isän kanssa Martti voi raivota tunteja pienestäkin päiväjärjestyksen muutoksesta. Valveilla ollessaan autistilapsi vaatii jatkuvaa valvontaa. Yöt Martti nukkuu usein levottomasti, valvoo paljon ja herää herkästi. Niinpä monen autistilapsen vanhempi joutuu jäämään töistä kotiin. Emilia Hietaniemi on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta perheessä enää isä käy töissä.

Edellisyönä Martti oli väsynyt ja meni mielellään nukkumaan. Puolen tunnin päästä huoneesta kuului ähertämisen ääniä, pientä kiljumista ja välillä valitusta. Poika oli laittanut yövalonsa pussilakanan sisään ja halusi saada sen ulos pussilakanan yläkulman reiästä. Kun äiti otti yövalon pois alakulmasta, Martti alkoi itkeä ja lyödä päätään. Hän lopetti vasta, kun häntä komennettiin kovalla äänellä.

Hänen ylleen puettiin painoliivi, jotta tunnereaktiossa ylivirittyneet aistit rauhoittuisivat. Myöhemmin yöllä huoneesta alkoi kuulua tavaroiden siirtelyä, kun Martti alkoi etsiä huoneestaan jotain lelua. Aamulla pikkumies heräsi jo kuuden aikoihin.

Ei kuulosta kovin tutulta. Ei juuri reagoi päivärytmien muutokseen. Ei vaadi jatkuvaa valvontaa. Ei ala lyömään päätään. Ei harhaile tai leiki leluilla keskellä yötä. Ap