Mies "maksaa" kavereilleen talkooavusta, mutta puolisolle ei tarjoa edes kahveja saati ruokaa? Mitä pitäisi ajatella?
Mies on ostanut rivariasunnon, joka hänen mielestään tarvitsee remppaa. Ei asumista yhdessä vaan eri paikkakunnilla käytännön syiden vuoksi (kumpikaan ei asu vuokralla, jos se nyt asiaan liittyy) ja suhde on vakiintunut. Puoliso autellut rempassa, huhkinut purkuhommissa ja kuskaillut tavaraa. Miehen kaverit ovat samoin jeesailleet, lainanneet remppakamoja ja sen sellaista, mies kuitenkin enimmäkseen tehnyt varsinaisen työn itse.
Mies on aina ollut sitä mieltä, että toisilta voi kysyä esim. jotakin lainaan, muuttoapua tai remppa-apua puolin ja toisin, mutta se ei saa olla ilmaista vaan aina pitää tyyliin tarjota saunailta oluineen ja syömisineen tai viedä kunnon ravintolaan syömään pihviä pitkän kaavan mukaan ja bensakulutkin pitää huomioida jos joku omaa autoaan lainaa tai sillä lähtee kuljettamaan. Ei siinä mitään, ihan fiksua. Sitä en kritisoi.
Mutta. Oman kumppanin talkoo/remppa/muuttoapua ei jostakin syystä pidä mitenkään huomioida tai "maksaa". Ei puhettakaan bensakuluista vaikka kahdella autolla on haettu tavaraa, ei ruuan tarjoamista kesken remppapäivän vaan kumpikin maksaa omansa, ei kahvin tarjoamista rautakauppamatkalla vaan edelleen kumpikin maksaa omansa. Jos siinä rempassa saa vaikka vekin käteen tai selkä kipeytyy, siitä v-ttuillaan, että eihän sua kannata kysyä mukaan tekemään mitään kun heti joku paikka on romuna, ite on kaikki tehtävä.
Onko tuo ihan ok? Kuuluuko puolison jotenkin oletuksena (koska puoliso) tehdä huomioimatta asioita, jotka kaverien tekeminä ovat ihastelun ja palkitsemisen arvoisia? Järjestettävä muille kostea saunailta, tarjottava kallis ravintolaruokailu ja maksettava bensat, mutta puoliso maksakoon sumppinsakin itse? Onko tämä ihan ok ja yleinen tapa ajatella ja toimia?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusia akkoja saa aina. Hyviä ystäviä ei.
Tuolla kohtelulla niitä akkoja joutuukin uusimaan usein :D
Mitä väliä? Hyvät ystävät kestävät koko elämän.
Siis ap joutui tekemään miesten töitä ja nyt ihmettelee, miksi niistä ei makseta?
Kun mies keittää sinulle aamukahvit tai tiskaa astiat, niin millä tavalla korvaat tämän hänelle? Jos et mitenkään, niin miksi miehen pitäisi korvata sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti parisuhteessa ollaan tiimi, eikä käydä kauppaa auttamisessa. Mutta kyllähän sitä jokainen haluaa tuntea itsensä ja panostuksensa arvostetuksi.
Meillä ainakin puolin ja toisin autetaan toisiamme milloin missäkin. Toisaalta hemmotellaan myös puolin ja toisin ilman mitään erillistä syytä. Molemmat arvostavat asioita joita toinen tekee ja se näkyy ja kuuluu, vaikka ei mitenkään johdonmukaisesti "palkita".
Mutta joo, en minäkään sellaiseen suhteeseen jäisi, jossa minua pidetään itsestäänselvyytenä eikä apua arvosteta lainkaan.
Tuossa aloituksessa ei käy ilmi, onko mies autellut naista missään eli onko kyse vastavuoroisuudesta. Eihän miehisen avun tarve ole mikään itsestäänselvyys; naisen asunto voi olla niin uusi tai hyvä, että sitä ei tarvitse remontoida, auto voi olla uusi liisinki- tai työsuhdesellainen tai huolenpitosopimuksella varustettu ja renkaat vaihtuvat rengashotellissa (eivätkä kaikki miehet osaa autoille tehdä mitään), pihatöitä ei tarvitse tehdä jos asuu taloyhtiössä jne. Jos kyse on vain naisen suorittamasta yksipuolisesta remppa-avusta, niin ei pelkästään se että saa seukata miehen kanssa, ole ihan riittävä "korvaus" kun kavereidenkaan ei tarvitse tyytyä pelkään auttamisen iloon palkkiona kaveruus.
Enkä minä nyt tiedä, onko joku kahvin tai ruoan tarjoaminen kun yhdessä ollaan menossa kahville tai syömään, mitään "palkitsemista". Se on ihan normaalia toisen huomiointia. Vaikka menisi "vain" kaverin kanssa kahville, niin kyllä silloinkin tarjotaan vuorotellen toisillemme. Ei siinä todellakaan aleta maksamaan vaan omiamme.
Vaan ei noita pihien ihmisten itsekkyyksiä ja naurettavia sentinlaskemisia oikein muut voi ymmärtää kuin toiset pihit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät itsestäsi nimitystä PUOLISO?
Minä olen ihmetellyt samaa, kun nykyään seurustelukumppanit ja asuinkumppanit sanovat itseään ja toisiaan puolisoiksi. Puolisoita ollaan silloin kun ollaan avioliitossa, naimisissa.
No sekö tässä nyt on olennaisinta, että pitää moisesta alkaa saivarrella.
Ap:n kertomuksesta käy kuitenkin ilmi, että kyse on avopuolisosta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät itsestäsi nimitystä PUOLISO?
Hällä on puo iso.
Lähetä sille lasku. Ja sitten dumppaat sen.
Vierailija kirjoitti:
Siis ap joutui tekemään miesten töitä ja nyt ihmettelee, miksi niistä ei makseta?
Kun mies keittää sinulle aamukahvit tai tiskaa astiat, niin millä tavalla korvaat tämän hänelle? Jos et mitenkään, niin miksi miehen pitäisi korvata sinulle?
Aloituksessa mainitaan, että eivät asu yhdessä vaan eri paikkakunnilla.
Tiskit btw tiskaa näin 2000-luvulla tiskikone.
Oletteko naimisissa, kun hän on puoliso? Outo aviomies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät itsestäsi nimitystä PUOLISO?
Minä olen ihmetellyt samaa, kun nykyään seurustelukumppanit ja asuinkumppanit sanovat itseään ja toisiaan puolisoiksi. Puolisoita ollaan silloin kun ollaan avioliitossa, naimisissa.
No sekö tässä nyt on olennaisinta, että pitää moisesta alkaa saivarrella.
Ap:n kertomuksesta käy kuitenkin ilmi, että kyse on avopuolisosta.
Häh?
"Ei asumista yhdessä vaan eri paikkakunnilla käytännön syiden vuoksi"
Sinusta asuminen eri paikkakunnilla = avoliitto?????? Ennen se tarkoitti asumista samassa osoitteessa eli asunnossa, mutta lie sitten muuttunut sekin määritelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät itsestäsi nimitystä PUOLISO?
Minä olen ihmetellyt samaa, kun nykyään seurustelukumppanit ja asuinkumppanit sanovat itseään ja toisiaan puolisoiksi. Puolisoita ollaan silloin kun ollaan avioliitossa, naimisissa.
Ei, vaan puolisoita ollaan silloin, kun ollaan samaa sukupuolta. Muut puhuvat vaimosta/miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika etsiä uusi kumppani.
Samaa mieltä.Vaihda kumppania. Muta en osaa sanoa.
Samaa mieltä. Millainen ihminen kyselee tällä palstalla mitään kumppanistaan, ja "mitä mieltä" muut ovat hänestä.
Vaihtoon sellaiset ja nopeasti
Teillä on lähtökohtaisesti niin outo tilanne, etten osaa sujahtaa sun kenkiis.
Jos meillä remppaa tehdään, niin sitähän tehdään yhdessä, meidän yhteiseen asuntoon. Ei mihinkään poikamiesboxiin toiselle paikkakunnalle. Lisäkseni mieheni on puolisoni ja kumppanini, olemme naimisissa ja asumme yhdessä.
Tietenkin teemme ilmaiseksi omat remppamme, jos nälkä iskee, niin tilataan ruokaa. Se maksetaan yhteisistä rahoista.
Kavereita kun kiitetään talkooavusta, niin sekin tehdään yhdessä. Jos kosteeta iltaa mielessä, niin sekin hoidetaan yhdessä.
Eniten mun mielestä tossa särähti se korvaan, että veetuillaan, jos kumppani loukkaa itsensä remonttihommissa ja marttyyrina naristaan, että itse pitää kaikki tehdä sen takia. Kumppanista on tullut siis itsestäänselvyys eikä apua arvosteta. Ei olisi yllättävää, jos remontin jälkeen menisi suhdekin ns. remonttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä NAINEN ei edes kiitä saamastaan avusta. Eikä kiitä ruoka tai kahvipöydästä noustuaan. Saman huomannut moneltakin naispuoliselta.
Kiitätkö sinä? Niinpä et.
Suurin osa miehistå on käsittämättömiä loisia.
Jälleen kerran tämä kertoo pelkästään siitä, millaisten miesten seurassa aikaasi vietät, ei miehistä yleensä.
Ei sinä ole mikään puoliso. Eikä se asunto ole teidän koti. Omassa kodissa saa keittää kahvit yhteisestä kahvipaketista. Kuka on sulle ollut lapsena paha kun olet noin säälttävän tyly itseäsi kohtaan. Eikö sulle löydy yhtään parempaa miestä. Olet joku säälittävä säätö joka turhaan uskot tosi ällöön mieheen.Ota nyt edes siivoupalkkaa. On paljon miehiä jotka käyvät viikonloppuisin syömässä ilmaiseksi eronneiden naisten luona. Siellä kun on täyskoti ja kodin henki.
Vierailija kirjoitti:
Lähetä sille lasku. Ja sitten dumppaat sen.
Mikä ihmeen lasku? Ajatteletko oikeasti, että kuka tahansa voi laskuttaa itse päättämänsä hinnaston mukaan töistä, jotka on tehty ilman sopimusta korvauksesta? Jos kykenet, niin mieti vaikka minuutti ihan rauhassa, miten sellainen yhteiskunta toimisi, ja miksi lainsäätäjä on päätynyt aivan toisenlaiseen ratkaisuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä NAINEN ei edes kiitä saamastaan avusta. Eikä kiitä ruoka tai kahvipöydästä noustuaan. Saman huomannut moneltakin naispuoliselta.
Kiitätkö sinä? Niinpä et.
Suurin osa miehistå on käsittämättömiä loisia.
Nainen varmaan kokkasikin sen ruuan ja keitti kahvin.. Mitäpä hänen siinä tilanteessa pitäisi edes kiittää?
Ylipäätään voin sanoa, että suurin osa miehistä on pihejä eivätkä mielellään tarjoa mitään naisystävälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät itsestäsi nimitystä PUOLISO?
Minä olen ihmetellyt samaa, kun nykyään seurustelukumppanit ja asuinkumppanit sanovat itseään ja toisiaan puolisoiksi. Puolisoita ollaan silloin kun ollaan avioliitossa, naimisissa.
Ei, vaan puolisoita ollaan silloin, kun ollaan samaa sukupuolta. Muut puhuvat vaimosta/miehestä.
Trollihan sinä, mutta (avio)puoliso on ihan normaali ns. virallinen nimitys tarkoittamaan puolisoa, riippumatta siitä onko tämä mies vai nainen.
Vai oletko joskus nähnyt esim. "virallisen" omakkeen, jossa kysytään puolison nimeä ja siinä olisi kohta "vaimo" tai "mies", jonka jälkeen täytetään nimi?
Eihyvääpäivää.
"Misters before sisters"
Noin kiltisti sanottuna. Laittaa pojat/kaverit sun edelle, koska olet muuttunut itsestäänselvyydeksi tai hän on aina ollut kuspää.