Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todella pitkä vuodatus parisuhteen ongelmista ja ahdistuksesta
mitä oikeasti tapahtui?
12.09.2022 |
Mitähän tässä parisuhteessa voisi vielä tehdä ilman eroamispäätöstä vaikka viisas ihmineen niin varmaan tekisi? Omakohtaisia kokemuksia, ajatuksia siitä mitä meille tapahtui? Äärettömän pitkä romaani, mutta samalla vuodatusta omasta ahdistuksesta.
Olemme seurustelleet neljä vuotta, joista vasta viimeisen vuoden ajan riidelleet enemmän minun asuessani miehen luona.
Aikaisemmin meidän ympärillä velloi onnellisuus, seesteisyys, olimme hyvin sopuisia.
Jo ennen miehen luokse "väliaikaisesti muuttamista" olin asunnossaan tehnyt pientä hommaa, neuvonut kodinhuollossa miten muun muassa ikkunat pestään sekä paljon muuta, ei oikein poikamiestaloudessaan ollut koskaan kiinnostunut tällaisista asioista. Vietettiin yhteisiä siivouspäiviä, minä imuroin ja moppasin ja mies teki päivän ruoat ja vaihtoi lakanat petiin. Vaihtoehtoisesti minä osallistuin apuna saunapuiden pilkkomkseen. Tällaiset kompromissit ja jaot vapaa-ajalla onnistuivat ennen mutkitta.
Väliaikaisesti tässä huushollissa asuessani olen huomannut niskan päälläni olevan taakka, josta en irti pääse, tai jos pääsen niin ei vastuuta kanna kukaan mukaan. Puhun arkisista asioista, kodin hoidosta, yhteisten myös minun toiveiden ja rutiineiden huomioimisesta, kun kerran yhdessä saman katon alla ollaan.
Miehellä on niin lujasti omia tapoja talossa, joiden völiin minulle ei ole tilaa, nyt sen tajuan. Vuosia tehnyt omalla tavallaan, josta ei hevin luovu. Muutokset hänelle ovat suuria ponnistuksia vaikka hän halusikin, että tämä voisi olla myös kotini. Ja ilman muuotksia se ei voinut toteutua, kuten kaappien siivousta, kun omat tavarani tänne kannoin. Minä siivosin, järjestelin, tein kaiken kun miestä ei kiinnostanut auttaminen, jotta voisin asettua taloksi, sanoi vain että saan tehdä mitä muutoksia vain huvittaa. Vapaat kädet toisin sanoen. Aivan liian paljon suostuin tekemään yksin, vaikka vapaus siihen olikin, eihän toinen ollut läsnä tai henkisestikään tukemassa. Lakkasin yirttämästä tehdä tästä kotiani, sekös ahdistusta lisäsi.
Jatkuu
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko parisuhteessa tosiaan ongelmia? Kummallista. Meillä itsenäisillä miehillä niitä ei ainakaan ole.
Eikä itsenäisillä naisilla. Parisuhteet on vaan iso kusetus.
Parisuhde on ihan jees mutta yhteen ei kannata muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Minusta taas ongelma näyttää olevan, että ap on muuttanut kiltisti miehen luo. Mies ei ole muuttanut mitään.
Tavaroiden heittely ei ole hyvä merkki. Tuollaisesta suhteesta on parempi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
Minä tulkitsin, että miehen pitäisi osallistua naisen siivousurakoihin ja opetella siivoamaan ja tekemään asiat täsmälleen sillä tavalla kuin nainen.
Aika ahdistavaa. Minulla oli joskus tuollainen ystävä, joka pyrki minun kotonani tekemään asiat omalla tavallaan, kun asui luonani väliaikaisesti. Hän järjesti kaappini, touhusi koko ajan jotain niin että hermot olivat tosi kireällä. Ei hän pahaa tarkoittanut, mutta olin onnellinen kun lähti.
Ei kaikkien kanssa vain halua asua yhdessä. Koko ajan ei tarvitse olla siivoamassa ja järjestelmässä ja sitten jos vaaditaan samaa muilta, niin onhan sekin jo aikamoista painostusta. Molemmille oma koti, missä saa olla kuten itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Kommentoijat ei täällä tunnista että mies käyttää henkistä ja kohta fyysistä väkivaltaa, on narsistinen ja alistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Tässä varmaan tarkoitetaan että kiva mies auttaa kyllä sisäänmuutossa.
Siivousasiat ei yleensä koskaan mene yksin, toisen pitää hieman joustaa siisteyskäsityksestään ja toisen taas pitää vähän skarpata jotta homma toimii. Kompromissia molemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Eihän tässä puhuta sinustakaan vaan apsta.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijat ei täällä tunnista että mies käyttää henkistä ja kohta fyysistä väkivaltaa, on narsistinen ja alistava.
Paitsi me kaksi, jotka ollaan ilmeisesti koettu omakohtaisesti.
Juuri tuo ap:n vuodatus, hämmennys ja itsesyytökset on kirsikka kakun päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Ole hyvä, laitan toisenkin. Ja kun sinulla on oikea hakusana (keräilypakko), niin löytyy artikkeleita lisääkin. Pariterapeutin olisi kyllä pitänyt antaa teille tietoa siitä, että tuo on psykiatrinen häiriö ja usein perinnöllistä. Ja vaatisi sen yksilöterapian, vaikka kalliiksihan se tulee yksityisesti. Jos miehesi on koulutettu ja fiksu, niin saattaisi ehkä ottaa paremmin tietoa ja hoitoa vastaan toisin kuin sukulaiseni. Iän myötä ongelma pahenee ja silloin on jo myöhäistä, kuten noista artikkeleista ilmenee (hoitotulos heikko).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Tässä varmaan tarkoitetaan että kiva mies auttaa kyllä sisäänmuutossa.
Auttaa varmasti, jos tietää missä asiassa tarvitaan apua. Minun mieheni on kyllä erittäin kiva, enemmänkin, mutta aivan kädetön sisustus- ym. asioissa ja mielestäni oli ihanaa että sain itse tässä asiassa vapaat kädet miehen asuntoon muuttaessani.
Ap:n mies on pulassa, koska hän ei tiedä mitä häneltä odotetaan. Ap itsekin sanoo:
"Riidat ovat muotoa, jossa mies turhautuu ja syyllistää minua vääristä toimintatavoista, siitä etten sano asioita oikealla tavalla jotta olisi selvää hänelle mitä haluan ja milloin pitäisi tehdä mitäkin, kiukuttelen jatkuvasti. Mutta eihän minun kuulu olla se joka komentaa, olla kuin toinen vanhempi."
Eli ap:n mielestä miehen pitäisi osata lukea hänen ajatuksiaan eikä hän halua sanoa niitä ääneen koska silloin olisi komentaja ja vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Eihän tässä puhuta sinustakaan vaan apsta.
Toisin kuin teillä, minulla ja ap:lla on kuitenkin edes jotain yhteistä kun olemme saaneet vapaat kädet sisustaa toisen asuntoa. Ap on vain käyttänyt tilaisuuden omalla tavallaan, minä omallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Ole hyvä, laitan toisenkin. Ja kun sinulla on oikea hakusana (keräilypakko), niin löytyy artikkeleita lisääkin. Pariterapeutin olisi kyllä pitänyt antaa teille tietoa siitä, että tuo on psykiatrinen häiriö ja usein perinnöllistä. Ja vaatisi sen yksilöterapian, vaikka kalliiksihan se tulee yksityisesti. Jos miehesi on koulutettu ja fiksu, niin saattaisi ehkä ottaa paremmin tietoa ja hoitoa vastaan toisin kuin sukulaiseni. Iän myötä ongelma pahenee ja silloin on jo myöhäistä, kuten noista artikkeleista ilmenee (hoitotulos heikko).
Kiitos, oikealla termillä on varmaan helpompi hakea tietoa, tosin tieto tunnetusti lisää tuskaa. Älykkyys ja sivistys ei taida paljon auttaa asiaa, koska ahdistus on yhtä voimakas kuin kouluttamattomallakin. Ja ahdistuksesta siinä nimenomaan on kysymys, kun ei saa heittää menemään tyyliin vuonna 2010 viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta hernekeittotölkkiä. Tosin, kuten sanottu, niin vanhoja kaapeissa ei enää ole.
"Joskus keräily alkaa läheisen kuoleman tai avioeron jälkeen tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa."
Luulen, että äkillinen puolison kuolema on ollut laukaiseva tekijä tässäkin tapauksessa. Sen sijaan en usko, että säilyttämisen taustalla olisi tunneside edesmenneeseen vaimoon, kun kyseessä ovat tosiaan vanhat sanomalehdet (ajalta hänen kuolemansa jälkeen), kuivatuotteet, purkit, rasiat yms.
Suhtautuminen tavaraan myös vaihtelee. Välillä puoliso vie itse muovinkeräykseen säkeittäin rasioita, välillä hän kieltää heittämästä pois rikkinäiseksi kulunutta muovikassia. Mutta samalla itse huomaan omaksuvani tapoja, joita ei pitäisi kenenkään joutua omaksumaan: jos esimerkiksi lenkkarini kuluvat puhki (kuten ne aina ennen pitkää kuluvat, koska käytän ne loppuun saakka), joudun viemään ne suoraan kierrätyspisteeseen, koska jos laittaisin ne meidän sekajätteeseen, puoliso luultavasti ottaisi ne sieltä talteen "siltä varalta, että joskus on käyttöä". Myös työpaikan roskikseen olen ujuttanut vuosien varrella paljon sellaista tavaraa, mitä en voi laittaa kotona olevan työhuoneeni roskikseen.
Olen yrittänyt saada puolisoni innostumaan kierrätyksestä ja soveltamaan Refuse, reduce, reuse, recycle -oppia, mutta valitettavasti se näyttää usein jäävän vaiheeseen "re-use" -vaiheeseen eli odottamaan, että tuotteille tulisi uusiokäyttöä :-(
Lahjakkaasti täällä kaasuvalotetaan ap:ta, vaikka mies on väkivaltainen ja parisuhdekelvoton. Totta, ap:n ulosanti on raskasta, mutta niin se tuppaa uhreilla tuossa vaiheessa olemaan.
Itse veivasin tuota ihan liian pitkään, viisi vuotta, kunnes tajusin, että kaikkeni olen tehnyt. It takes two to make all go right... yksin ei voi kannatella suhdetta ja toisen käytöstä ei saa muuttumaan, ellei henkilö itse ole motivoitunut.
Miehelle voi sanoa mihin kaipaa apua ja mies voisi myös itse ajatella aivoillaan että miten voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.
No kyllä mies teki ihan itse mulle tilaa kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin kun muutin häneen asuntoonsa. Siivoili vanhoja ja turhia kamoja pois tieltä ja teki myös tilaa huonekaluilleni että saatiin molempien tärkimmät mahtumaan. Eikä vaan sanonut että hoidappa sinä.
Tässä ei puhutakaan sinusta ja sinun miehestäsi vaan ap:sta ja hänen miehestään. Minun mieheni antoi minulle "vapaat kädet" ja itse arvostin sitä suuresti. Toki auttoi kun pyysin ja sanoin missä asiassa tarvitsen apua.
Tässä varmaan tarkoitetaan että kiva mies auttaa kyllä sisäänmuutossa.
Auttaa varmasti, jos tietää missä asiassa tarvitaan apua. Minun mieheni on kyllä erittäin kiva, enemmänkin, mutta aivan kädetön sisustus- ym. asioissa ja mielestäni oli ihanaa että sain itse tässä asiassa vapaat kädet miehen asuntoon muuttaessani.
Ap:n mies on pulassa, koska hän ei tiedä mitä häneltä odotetaan. Ap itsekin sanoo:
"Riidat ovat muotoa, jossa mies turhautuu ja syyllistää minua vääristä toimintatavoista, siitä etten sano asioita oikealla tavalla jotta olisi selvää hänelle mitä haluan ja milloin pitäisi tehdä mitäkin, kiukuttelen jatkuvasti. Mutta eihän minun kuulu olla se joka komentaa, olla kuin toinen vanhempi."
Eli ap:n mielestä miehen pitäisi osata lukea hänen ajatuksiaan eikä hän halua sanoa niitä ääneen koska silloin olisi komentaja ja vanhempi.
Joo. Molemmat voisi skarpata. Mies vähän ajatella itsekin ja ap avata suunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Ole hyvä, laitan toisenkin. Ja kun sinulla on oikea hakusana (keräilypakko), niin löytyy artikkeleita lisääkin. Pariterapeutin olisi kyllä pitänyt antaa teille tietoa siitä, että tuo on psykiatrinen häiriö ja usein perinnöllistä. Ja vaatisi sen yksilöterapian, vaikka kalliiksihan se tulee yksityisesti. Jos miehesi on koulutettu ja fiksu, niin saattaisi ehkä ottaa paremmin tietoa ja hoitoa vastaan toisin kuin sukulaiseni. Iän myötä ongelma pahenee ja silloin on jo myöhäistä, kuten noista artikkeleista ilmenee (hoitotulos heikko).
Kiitos, oikealla termillä on varmaan helpompi hakea tietoa, tosin tieto tunnetusti lisää tuskaa. Älykkyys ja sivistys ei taida paljon auttaa asiaa, koska ahdistus on yhtä voimakas kuin kouluttamattomallakin. Ja ahdistuksesta siinä nimenomaan on kysymys, kun ei saa heittää menemään tyyliin vuonna 2010 viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta hernekeittotölkkiä. Tosin, kuten sanottu, niin vanhoja kaapeissa ei enää ole.
"Joskus keräily alkaa läheisen kuoleman tai avioeron jälkeen tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa."
Luulen, että äkillinen puolison kuolema on ollut laukaiseva tekijä tässäkin tapauksessa. Sen sijaan en usko, että säilyttämisen taustalla olisi tunneside edesmenneeseen vaimoon, kun kyseessä ovat tosiaan vanhat sanomalehdet (ajalta hänen kuolemansa jälkeen), kuivatuotteet, purkit, rasiat yms.
Suhtautuminen tavaraan myös vaihtelee. Välillä puoliso vie itse muovinkeräykseen säkeittäin rasioita, välillä hän kieltää heittämästä pois rikkinäiseksi kulunutta muovikassia. Mutta samalla itse huomaan omaksuvani tapoja, joita ei pitäisi kenenkään joutua omaksumaan: jos esimerkiksi lenkkarini kuluvat puhki (kuten ne aina ennen pitkää kuluvat, koska käytän ne loppuun saakka), joudun viemään ne suoraan kierrätyspisteeseen, koska jos laittaisin ne meidän sekajätteeseen, puoliso luultavasti ottaisi ne sieltä talteen "siltä varalta, että joskus on käyttöä". Myös työpaikan roskikseen olen ujuttanut vuosien varrella paljon sellaista tavaraa, mitä en voi laittaa kotona olevan työhuoneeni roskikseen.
Olen yrittänyt saada puolisoni innostumaan kierrätyksestä ja soveltamaan Refuse, reduce, reuse, recycle -oppia, mutta valitettavasti se näyttää usein jäävän vaiheeseen "re-use" -vaiheeseen eli odottamaan, että tuotteille tulisi uusiokäyttöä :-(
Ihan tutulta ja oppikirjamaiselta kuulostaa. Roskiksesta haettiin jatkuvasti roskia, samoin naapureiden. Onneksi ei ollut autoa. Työikäisenä osa huoneista oli vielä asuinkelpoisia, mutta lopulta sinne ei päässyt kukaan sisälle ja pantiin asumiskieltoon rottien ja epähygieenisyyden takia. Oli huomattavasti pahempi kuin useimmat kauhuvuokralaiskuvat iltapäivälehdissä, kun pääsimme sinne sisälle.
Sinäkin olet jo sairastunut tuossa suhteessa. Häpeät kotia ja piilottelet roskia. Läheisten osa on tässä pahin, en osaa sääliä itse hamsteria, koska hänelle tavarat ovat tärkeämpiä kuin omat lapset. Katsoin joskus noita ohjelmia, missä näitä yritettiin auttaa ja ne olivat kaikki persoonallisuushäiriöisen tyylisiä, ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä. Joku muu saa tuntea empatiaa, minusta ei siihen enää ole.
Pidä huolta itsestäsi ja mieti mistä kaikesta oikeasti luovut, kun mies ei aseta sinua etusijalle. Romut ovat tärkeämpiä kuin se, että paikka olisi sinunkin kotisi. Kuulostat liian kiltiltä ihmiseltä, tosin nuo romut ja paska nujertavat kenet hyvänsä. Hamsteri on pilannut lastensa elämää niin paljon, ettei häntä senkään takia voi kunnioittaa eikä rakastaa. En olekaan enää tekemisissä eikä toivottavasti vahingossakaan tarvitse. Niin paljon on tullut vaivaa, tuskaa ja taloudellisiakin menetyksiä tuon ilkiön takia.
Tieto lisää tuskaa, mutta et varmaan halua elää ulostetynnyreiden ja rottien kanssa vanhuksena, mikä pahimmillaan on edessä ilman hoitoa. Jos olisin sinä, niin asettaisin suhteen jatkon ehdoksi psykiatrin ja psykoterapian. Ja että ne romut lähtevät kokonaan myös varastoista. Hullua jos pariterapeuttikaan ei tunnista hamsteria!
Alue: Aihe vapaa
Sait vapaat kädet tehdä asunnosta itsellesi kodin, mutta se ei sinulle kelvannut vaan miehen olisi pitänyt "auttaa, olla läsnä ja henkisesti tukea" tässä sisustusprojektissa? Entä jos miestä ei sisustus ja kaappien järjestys kiinnosta? Tuo on jo paljon, että pitkään yksin asunut ihminen antaa toiselle vapaat kädet kajota asuntoonsa. Olisit arvostanut sitä ja tehnyt teille yhteisen kodin.
Lisäksi kuulostaa siltä että mies ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä toivot. Minäkään en ymmärtänyt. Moni mies on hyvin konkreettinen. Kun toinen vaatii vaikkapa "henkistä tukea", se lähinnä ahdistaa koska mitä se käytännössä tarkoittaa? Kerro miehelle selkeästi mitä toivot. Ja jos et itsekään tiedä mitä toivomasi asiat ovat käytännössä, niin käy ensin keskustelu itsesi kanssa ja selkeytä ajatuksesi ennen kuin alat syyllistää miestä.
Loppujen lopuksi tuntuu, että et tuntenut itseäsi tarpeeksi tervetulleeksi ja nyt kiukuttelet siitä. Todennäköisesti tunteesi taustalla on kuitenkin omat pelot jotka sinun pitäisi selvittää jotta yhteisasuminen voi sujua ilman ylimääräistä kiukuttelua ja todistelujen vaatimisia.