Todella pitkä vuodatus parisuhteen ongelmista ja ahdistuksesta

Virhe nro 3: vaadit häntä toimimaan omassa kodissaan myös sinun tavallasi, vedoten siihen että koti on nyt myös sinun. Ei. Sinä olet vain väliaikainen asukas. Toiveita saa olla, vaatimukset ovat hassuja.

Jatkoa virheelle nro 3: sait vapaat kädet, mutta se ei riitä sinulle, vaan yrität sulloa miehen muottiisi ja riivaat häntä muuttumaan sellaiseksi kuon sinä olet. Hän on mitä on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis ilmeisesti ollut sinkkuna pitkään tai ei ainakaan ole asunut, ehkä koskaan, kenenkään kanssa. Hän ei ole kiinnostunut siivoamisesta eikä kodinhoidosta. Se, että hän on antanut ns. vapaat kädet kaappien järjestelyyn ja sinun ap tavaroiden sijoitteluun, kertoo myös siitä, että häntä ei kotiasiat tavallaan kiinnosta, ainakaan sisustusmielessä. Vapaat kädet on voinut olla hänen puoleltaan aluksi myös osoitus, että olet tervetullut. Mutta. Hän on tottunut hoitamaan tai olemaan hoitamatta kotiaan omalla tyylillään ja nyt olet astunut hänen reviirilleen ja hän ei selkeästi pidä siitä.

Toisen kotiin on hieman hankala muuttaa. Siinä on jollain tavalla kuitenkin vieras, jos toisella on jo ne piintyneet tavat. Itse olin suhteessa, jossa välillä asuin miehen luona kuukauden tai pari. Meillä oli siis etäsuhde ja olin hänen luonaan kun opiskeluilta ja osa-aikatöiltäni pääsin. Hän ei voinut työnsä vuoksi asustella minun luonani. En lähtenyt opastamaan siivouksessa, mutta muuten tein kotihommia, koska etäopintojen takia päivisin oli aikaa ja hän oli töissä. Kysyin, mitä hommia on ok tehdä, ettei hänelle tulisi oloa että koti on kaapattu.

No, ilmeisesti häntä alkoi ahdistaa silti. Riitoja kaivoi pikkuasioista ja työstressiin vedoten toisessa huoneessa nukkumista, etäinen ja kylmä tunnelma, sänkyhommat loppuivat. Erohan siitä tuli hänen aloitteestaan.

Ap sun kertomassa on jotain samaa. Eksäni oli ollut vuosia sinkkuna ja jopa parin kuukauden avoliitto ahdisti. Tuttua myös tuo kiukuttelu ja töihin vetoaminen. Tavaroiden heittelyä ei onneksi ollut. Kolahti niin kovaa, kun kirjoitit olevasi ahdistunut ja näkymätön. Siltä minustakin tuntui ja pyörittelin ajatuksia loputtomiin päässäni juuri kuten kirjoitat.

Miehesi ei ole valmis asumaan yhdessä. Hän ei halua luopua omista poikamiestavoistaan ja kokee sinut äidikseen. Ehkä hän ei edes sovellu parisuhteeseen. Tai hänen kiinnostuksensa sinua kohtaan on lopahtanut. Parasta jos hankit oman kämpän ja katsotte jatkuuko suhde sen jälkeen parempana.

Tunnistan perhepiiristäni yhden melko samanlaisen tapauksen. Tämä muutos parisuhteessa taphtui heilläkin kuin salamaniskusta, kun nainen astui taloon ja voin väittää että tämä nainen, perhetuttu ei ollut mikään kontrollifriikki tai siivoushullu. Varmasti jokainen ihminen on erilainen arkipuuhissaan ja sen tulee jokainen huomaamaan viimeistään kun aletaan saman katon alla olemaan.

Asiathan voi tehdä vaikeaksi jos ne haluaa, mutta se onko se kumman vika silloin jos toinen ei halua olla osallinen yhteiseen arkeen edes keskustelemalla ja kuuntelemalla. Yhteistä elämää jos eletään niin kaikkein tärkeintä on kuuntelu, huomiointi ja että molemmat saa tehdä myös omalla tavallaan. Suhteen arjessa tehdään päätöksiä myös jotka tyydyttävät molempien tarpeita. Joskus toinen joutuu joustamaan enemmän ja taas seuraavalla viikolla toinen enemmän, mutta koskaan se ei toimi niin että suhteen toinen osapuoli kantaa kaiken YKSIN. Eikä niin, että toinen ei edes ole kiinnostunut antamaan toiselle tilaa kodissaan.

Arki on tasapainoulua vaakakupissa, yleensä kuitenkin vain maltillisin heilahduksin.

Tuli vain mieleen tässä, että kuinka ajattelette tämän kaltaisten "poika"miesten mahdollisesti tottuvan tai osaavan jatkossa olla parisuhteessa saman katon alla?

Voiko ero herättää sellaisen persoonan vai onko se sinkkuus ja laiskuus oikeasti niin kovasti tarttunut näihin?

Selkärangattomia lapsimiehiähän nämä ovat niinkuin apn. Onhan se mahdollista, jos miestä ei oikeasti kiinnosta kodinhoito ja vastuu arjesta laisinkaan ja kun toinen vielä koittaa painetta ja vauhtia luoda toiseen niin miehellä menee kuppi nurin - varoitusmerkki, ei kannata katsella pidemmälle enää vaan juosta omaan kotiin.

Silti voi olla niinkin, että mies on parisuhteessaan tosissaan sikäli, että saattaa kumppaniaan rakastaa ja haaveilee tulevaisuudesta vaikka onkin väärin toiminut eikä itse sitä ymmärrä alkuun, kun omat pinttyneet tavat on olleet niin "normaaleja" toiselle ja nainen lähtenyt.

Se, että käyttäytyy agressiivisesti tosin syö varmasti suhteen toista osapuolta sen lisäksi ettei tule kuulluksi kun miestä ei kiinnosta ja voimistaa tunnetta siitä, että joutuu piiloutumaan kuoreensa ja muuttaa lopulta pois.

Voihan se miehen herättää omasta tyhmyydestään, että menettää hyvän kumppanin omalla joustamattomuudellaan ja itsestäänselvillä odotuksilta naista kohtaan. Ehkä mies haluaa yrittää olla nyt parempi, niinkuin ap kuvasi että mies on spontaanimmin osallistunut arkeen. Tai sitten mikään ei muutu.

Luulen, että ongelma tulikin jo kuvattua kolmen virheesi kautta. Oikeastaan nekin supistuu yhteen virheeseen: pakonomaiseen tarpeeseen kouluttaa hänet mielikuviesi tyydyttäjäksi.

Voisi kysyä, MITÄ IHMETTÄ TEET? Miksi asuat hänen luonaan? Älä sano että raha, sillä olisit liian halpa.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että ongelma tulikin jo kuvattua kolmen virheesi kautta. Oikeastaan nekin supistuu yhteen virheeseen: pakonomaiseen tarpeeseen kouluttaa hänet mielikuviesi tyydyttäjäksi.

Voisi kysyä, MITÄ IHMETTÄ TEET? Miksi asuat hänen luonaan? Älä sano että raha, sillä olisit liian halpa.

en mitenkään kyllä saa aloittajan parisuhdeongelmaa kiteytettyä tähän näkökulmaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis ilmeisesti ollut sinkkuna pitkään tai ei ainakaan ole asunut, ehkä koskaan, kenenkään kanssa. Hän ei ole kiinnostunut siivoamisesta eikä kodinhoidosta. Se, että hän on antanut ns. vapaat kädet kaappien järjestelyyn ja sinun ap tavaroiden sijoitteluun, kertoo myös siitä, että häntä ei kotiasiat tavallaan kiinnosta, ainakaan sisustusmielessä. Vapaat kädet on voinut olla hänen puoleltaan aluksi myös osoitus, että olet tervetullut. Mutta. Hän on tottunut hoitamaan tai olemaan hoitamatta kotiaan omalla tyylillään ja nyt olet astunut hänen reviirilleen ja hän ei selkeästi pidä siitä.

Toisen kotiin on hieman hankala muuttaa. Siinä on jollain tavalla kuitenkin vieras, jos toisella on jo ne piintyneet tavat. Itse olin suhteessa, jossa välillä asuin miehen luona kuukauden tai pari. Meillä oli siis etäsuhde ja olin hänen luonaan kun opiskeluilta ja osa-aikatöiltäni pääsin. Hän ei voinut työnsä vuoksi asustella minun luonani. En lähtenyt opastamaan siivouksessa, mutta muuten tein kotihommia, koska etäopintojen takia päivisin oli aikaa ja hän oli töissä. Kysyin, mitä hommia on ok tehdä, ettei hänelle tulisi oloa että koti on kaapattu.

No, ilmeisesti häntä alkoi ahdistaa silti. Riitoja kaivoi pikkuasioista ja työstressiin vedoten toisessa huoneessa nukkumista, etäinen ja kylmä tunnelma, sänkyhommat loppuivat. Erohan siitä tuli hänen aloitteestaan.

Ap sun kertomassa on jotain samaa. Eksäni oli ollut vuosia sinkkuna ja jopa parin kuukauden avoliitto ahdisti. Tuttua myös tuo kiukuttelu ja töihin vetoaminen. Tavaroiden heittelyä ei onneksi ollut. Kolahti niin kovaa, kun kirjoitit olevasi ahdistunut ja näkymätön. Siltä minustakin tuntui ja pyörittelin ajatuksia loputtomiin päässäni juuri kuten kirjoitat.

Miehesi ei ole valmis asumaan yhdessä. Hän ei halua luopua omista poikamiestavoistaan ja kokee sinut äidikseen. Ehkä hän ei edes sovellu parisuhteeseen. Tai hänen kiinnostuksensa sinua kohtaan on lopahtanut. Parasta jos hankit oman kämpän ja katsotte jatkuuko suhde sen jälkeen parempana.

Tunnistan perhepiiristäni yhden melko samanlaisen tapauksen. Tämä muutos parisuhteessa taphtui heilläkin kuin salamaniskusta, kun nainen astui taloon ja voin väittää että tämä nainen, perhetuttu ei ollut mikään kontrollifriikki tai siivoushullu. Varmasti jokainen ihminen on erilainen arkipuuhissaan ja sen tulee jokainen huomaamaan viimeistään kun aletaan saman katon alla olemaan.

Asiathan voi tehdä vaikeaksi jos ne haluaa, mutta se onko se kumman vika silloin jos toinen ei halua olla osallinen yhteiseen arkeen edes keskustelemalla ja kuuntelemalla. Yhteistä elämää jos eletään niin kaikkein tärkeintä on kuuntelu, huomiointi ja että molemmat saa tehdä myös omalla tavallaan. Suhteen arjessa tehdään päätöksiä myös jotka tyydyttävät molempien tarpeita. Joskus toinen joutuu joustamaan enemmän ja taas seuraavalla viikolla toinen enemmän, mutta koskaan se ei toimi niin että suhteen toinen osapuoli kantaa kaiken YKSIN. Eikä niin, että toinen ei edes ole kiinnostunut antamaan toiselle tilaa kodissaan.

Arki on tasapainoulua vaakakupissa, yleensä kuitenkin vain maltillisin heilahduksin.

Tuli vain mieleen tässä, että kuinka ajattelette tämän kaltaisten "poika"miesten mahdollisesti tottuvan tai osaavan jatkossa olla parisuhteessa saman katon alla?

Voiko ero herättää sellaisen persoonan vai onko se sinkkuus ja laiskuus oikeasti niin kovasti tarttunut näihin?

Selkärangattomia lapsimiehiähän nämä ovat niinkuin apn. Onhan se mahdollista, jos miestä ei oikeasti kiinnosta kodinhoito ja vastuu arjesta laisinkaan ja kun toinen vielä koittaa painetta ja vauhtia luoda toiseen niin miehellä menee kuppi nurin - varoitusmerkki, ei kannata katsella pidemmälle enää vaan juosta omaan kotiin.

Silti voi olla niinkin, että mies on parisuhteessaan tosissaan sikäli, että saattaa kumppaniaan rakastaa ja haaveilee tulevaisuudesta vaikka onkin väärin toiminut eikä itse sitä ymmärrä alkuun, kun omat pinttyneet tavat on olleet niin "normaaleja" toiselle ja nainen lähtenyt.

Se, että käyttäytyy agressiivisesti tosin syö varmasti suhteen toista osapuolta sen lisäksi ettei tule kuulluksi kun miestä ei kiinnosta ja voimistaa tunnetta siitä, että joutuu piiloutumaan kuoreensa ja muuttaa lopulta pois.

Voihan se miehen herättää omasta tyhmyydestään, että menettää hyvän kumppanin omalla joustamattomuudellaan ja itsestäänselvillä odotuksilta naista kohtaan. Ehkä mies haluaa yrittää olla nyt parempi, niinkuin ap kuvasi että mies on spontaanimmin osallistunut arkeen. Tai sitten mikään ei muutu.

Useinhan näissä käy niin että jos näin hankalaksi on mannyt yhteisasuminen niin ei se enää siitä kokonaduudessaan tyydyttäväksi palaa.

Helpoiten aloittaja säästää voimiaan muuttamalla ja hetken pääsä molemmat parisuhteenn osapuolet osaavat varmasti tulkita mikä omassa käytöksessä meni pieleen, oppimista ikä kaikki.

Etkö osaa elää itsellistä elämää. Todella omituista vinkumista. Mitä hemmettiä sä jonkun kanssa asut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis ilmeisesti ollut sinkkuna pitkään tai ei ainakaan ole asunut, ehkä koskaan, kenenkään kanssa. Hän ei ole kiinnostunut siivoamisesta eikä kodinhoidosta. Se, että hän on antanut ns. vapaat kädet kaappien järjestelyyn ja sinun ap tavaroiden sijoitteluun, kertoo myös siitä, että häntä ei kotiasiat tavallaan kiinnosta, ainakaan sisustusmielessä. Vapaat kädet on voinut olla hänen puoleltaan aluksi myös osoitus, että olet tervetullut. Mutta. Hän on tottunut hoitamaan tai olemaan hoitamatta kotiaan omalla tyylillään ja nyt olet astunut hänen reviirilleen ja hän ei selkeästi pidä siitä.

Toisen kotiin on hieman hankala muuttaa. Siinä on jollain tavalla kuitenkin vieras, jos toisella on jo ne piintyneet tavat. Itse olin suhteessa, jossa välillä asuin miehen luona kuukauden tai pari. Meillä oli siis etäsuhde ja olin hänen luonaan kun opiskeluilta ja osa-aikatöiltäni pääsin. Hän ei voinut työnsä vuoksi asustella minun luonani. En lähtenyt opastamaan siivouksessa, mutta muuten tein kotihommia, koska etäopintojen takia päivisin oli aikaa ja hän oli töissä. Kysyin, mitä hommia on ok tehdä, ettei hänelle tulisi oloa että koti on kaapattu.

No, ilmeisesti häntä alkoi ahdistaa silti. Riitoja kaivoi pikkuasioista ja työstressiin vedoten toisessa huoneessa nukkumista, etäinen ja kylmä tunnelma, sänkyhommat loppuivat. Erohan siitä tuli hänen aloitteestaan.

Ap sun kertomassa on jotain samaa. Eksäni oli ollut vuosia sinkkuna ja jopa parin kuukauden avoliitto ahdisti. Tuttua myös tuo kiukuttelu ja töihin vetoaminen. Tavaroiden heittelyä ei onneksi ollut. Kolahti niin kovaa, kun kirjoitit olevasi ahdistunut ja näkymätön. Siltä minustakin tuntui ja pyörittelin ajatuksia loputtomiin päässäni juuri kuten kirjoitat.

Miehesi ei ole valmis asumaan yhdessä. Hän ei halua luopua omista poikamiestavoistaan ja kokee sinut äidikseen. Ehkä hän ei edes sovellu parisuhteeseen. Tai hänen kiinnostuksensa sinua kohtaan on lopahtanut. Parasta jos hankit oman kämpän ja katsotte jatkuuko suhde sen jälkeen parempana.

Tunnistan perhepiiristäni yhden melko samanlaisen tapauksen. Tämä muutos parisuhteessa taphtui heilläkin kuin salamaniskusta, kun nainen astui taloon ja voin väittää että tämä nainen, perhetuttu ei ollut mikään kontrollifriikki tai siivoushullu. Varmasti jokainen ihminen on erilainen arkipuuhissaan ja sen tulee jokainen huomaamaan viimeistään kun aletaan saman katon alla olemaan.

Asiathan voi tehdä vaikeaksi jos ne haluaa, mutta se onko se kumman vika silloin jos toinen ei halua olla osallinen yhteiseen arkeen edes keskustelemalla ja kuuntelemalla. Yhteistä elämää jos eletään niin kaikkein tärkeintä on kuuntelu, huomiointi ja että molemmat saa tehdä myös omalla tavallaan. Suhteen arjessa tehdään päätöksiä myös jotka tyydyttävät molempien tarpeita. Joskus toinen joutuu joustamaan enemmän ja taas seuraavalla viikolla toinen enemmän, mutta koskaan se ei toimi niin että suhteen toinen osapuoli kantaa kaiken YKSIN. Eikä niin, että toinen ei edes ole kiinnostunut antamaan toiselle tilaa kodissaan.

Arki on tasapainoulua vaakakupissa, yleensä kuitenkin vain maltillisin heilahduksin.

Tuli vain mieleen tässä, että kuinka ajattelette tämän kaltaisten "poika"miesten mahdollisesti tottuvan tai osaavan jatkossa olla parisuhteessa saman katon alla?

Voiko ero herättää sellaisen persoonan vai onko se sinkkuus ja laiskuus oikeasti niin kovasti tarttunut näihin?

Näiden miesten pitäisi ensin ymmärtää mitä parisuhteessa oleminen tarkoittaa. Se on kompromisseja ja toisen huomioon ottamista. Se ei ole itsekästä sinkkuelämää, johon ilmaantuu lisämausteeksi ja koriste-esineeksi kumppani. He kuvittelevat että heidän elämänsä ei muutu mitenkään, vaan odottavat että kumppani joustaa ja rakentaa elämänsä heidän elämänsä ympärille. Tämä ajattelutapa ei rajoitu pelkästään kodinhoitoon.

Jos mies on fiksu, hän saattaa muutaman eron jälkeen valaistua ja pikkuhiljaa ymmärtää mitä parisuhteessa oleminen vaatii myös häneltä. Jos on jääräpäistä sorttia, käpertyy poikamiesboksiinsa mutisemaan, kuinka naiset ovat vaativia, toistelee itselleen kuinka on kaikkensa yrittänyt ja mahdollisesti päättää ettei enää asu kenenkään kanssa saman katon alla. Valitettavasti en osaa sanoa tuon eksäni edesottamuksista, miten hänelle kävi, kun ei olla missään tekemisissä enää edes somessa.

En jaksanut koko ketjua lukea kuin vaan alun. Mutta vaikuttaa siltä että olet ap hyvin samanlainen kuin minä. Tykkää järjestyksestä. On kova tekemään yhteisen elämän ja suhteen eteen töitä. Valmis puhumaan. Periksiantamaton. Antaa itse paljon, liikaakin, ja sit odottaa toiselta sitä samaa.

Ja aina hakeutuu yhteen miehen kanssa, joka on sen oman itsen vastakohta. Sellainen, joka ei välitä esim. järjestyksestä tai siivouksesta vaan tykkää olla toooosi rennosti. Ei halua tai osaa kommunikoida, päinvastoin kokee kaiken sellaisen ahdistavana. Joka ei anna suhteeseen yhtä paljon kuin minä, koska noh, ehkä hän ei rakasta yhtä paljon kuin minä, tai hänelle nyt vaan riittäisi vähempikin yhteenkuuluvuuden tunne. Sit päädytään tilanteeseen jossa minä haluan kovasti kommunikoida ja korjata, ja toinen vaan etääntyy kaueammas ja kauemmas kun kokee sen ärsyttävänä/ jopa uhkaavana.Ehkä kokee että on nurkkaanahdettu. Ja itseltä vaatii ihan hirveästi voimia tyynnytellä itseään tämmöisessä tilanteessa, kun itse on niin ratkaisukeskeinen ja nopeatempoinen, että haluaa ratkaisuja ja eteenpäin menemistä.

Ekan kanssa menin naimisiin, oltiin yhdessä 12 vuotta, kaksi lastakin. Aina koitin korjaamasta päästyäni korjata meidän suhdetta. Kunnes totesin; ollaan liian erilaisia. Emme koskaan tule olemaan onnellisia yhdessä. Jossain kohtaa aloin seurustella toisen miehen kanssa, joka olikin yllätys yllätys; kopio eksästäni. Mutta huomasin kuvion n. 4 kuukauden kohdalla, hieman koitin sitäkin tietty korjailla ottamalla asian puheeksi miehen kanssa, mies vetäytyi saman tien, ja siitä tiesin että vanhalla tiellä ollaan, antaa olla.

Meidänlaiset naiset tarvitsee miehen joka tykkää puuhailla puuhaamasta päästyään, ja joka haluaa paljon olla kontaktissa ja puhua (olkoon sitten vaikka jauhamista) asioista. Kyllä niitäkin on. Toki voi aina kokeilla ja miettiä, haluaako tyytyä sellaiseen suhteeseen, jossa sinä yksin teet kaiken ja käyt keskustelut, ja toinen sitten olla möllöttää tahollaan ja osallistuu sen mitä haluaa, myötäilee tai vetäytyy. Toisille sekin sopii hyvin. Eikä kukaan ole toista huonompi, mutta ollaan vaan kovin erilaisia joskus. 

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut koko ketjua lukea kuin vaan alun. Mutta vaikuttaa siltä että olet ap hyvin samanlainen kuin minä. Tykkää järjestyksestä. On kova tekemään yhteisen elämän ja suhteen eteen töitä. Valmis puhumaan. Periksiantamaton. Antaa itse paljon, liikaakin, ja sit odottaa toiselta sitä samaa.

Ja aina hakeutuu yhteen miehen kanssa, joka on sen oman itsen vastakohta. Sellainen, joka ei välitä esim. järjestyksestä tai siivouksesta vaan tykkää olla toooosi rennosti. Ei halua tai osaa kommunikoida, päinvastoin kokee kaiken sellaisen ahdistavana. Joka ei anna suhteeseen yhtä paljon kuin minä, koska noh, ehkä hän ei rakasta yhtä paljon kuin minä, tai hänelle nyt vaan riittäisi vähempikin yhteenkuuluvuuden tunne. Sit päädytään tilanteeseen jossa minä haluan kovasti kommunikoida ja korjata, ja toinen vaan etääntyy kaueammas ja kauemmas kun kokee sen ärsyttävänä/ jopa uhkaavana.Ehkä kokee että on nurkkaanahdettu. Ja itseltä vaatii ihan hirveästi voimia tyynnytellä itseään tämmöisessä tilanteessa, kun itse on niin ratkaisukeskeinen ja nopeatempoinen, että haluaa ratkaisuja ja eteenpäin menemistä.

Ekan kanssa menin naimisiin, oltiin yhdessä 12 vuotta, kaksi lastakin. Aina koitin korjaamasta päästyäni korjata meidän suhdetta. Kunnes totesin; ollaan liian erilaisia. Emme koskaan tule olemaan onnellisia yhdessä. Jossain kohtaa aloin seurustella toisen miehen kanssa, joka olikin yllätys yllätys; kopio eksästäni. Mutta huomasin kuvion n. 4 kuukauden kohdalla, hieman koitin sitäkin tietty korjailla ottamalla asian puheeksi miehen kanssa, mies vetäytyi saman tien, ja siitä tiesin että vanhalla tiellä ollaan, antaa olla.

Meidänlaiset naiset tarvitsee miehen joka tykkää puuhailla puuhaamasta päästyään, ja joka haluaa paljon olla kontaktissa ja puhua (olkoon sitten vaikka jauhamista) asioista. Kyllä niitäkin on. Toki voi aina kokeilla ja miettiä, haluaako tyytyä sellaiseen suhteeseen, jossa sinä yksin teet kaiken ja käyt keskustelut, ja toinen sitten olla möllöttää tahollaan ja osallistuu sen mitä haluaa, myötäilee tai vetäytyy. Toisille sekin sopii hyvin. Eikä kukaan ole toista huonompi, mutta ollaan vaan kovin erilaisia joskus. 

Tärkeä pointti, ettei kukaan tahollaan ole toistaan huonompi vaan tuossa vaiheessa kuten aloittajankin kohdalla ollaan vaan niin erilaisia. Voihan he olla samanlaisia joissain muissa asioissa ja parhaalla mahdollisella tavalla käyden se voi olla se kantava asia, kunhan molemmat havahtuvat tähän erilaisuuteen ja siihen miten molemmat toistaan kunnioittaen voisivat sen yhdistää mukavaksi arjeksi. Kun ollaan niin erilaisia sellaisissa asioissa jotka korostuu päivittäisessä elämässä, on se mutkikkaampaa ja etenkin silloin kun molemmilla on vahva tahto tehdä omalla tavallaan.

Jos ihan tosissaan haluaa oppia toisesta ja tehdä kummankin arjesta ja yhteisestä suhteesta onnellisen matkan tulevaisuuteen niin on korkea aika etsiä ratkaisuja nyt eikä sitten, kun molemmat ovat ajaneet toisensa hulluksi.

Sitä en tosin voi hyväksyä että aloittajan tapauksessa mies on suuttuessaan jo alkanut väkivaltaiseksi. Toivottavasti aloittaja tiedostaa että sellainen ei tule jatkossa käymään ja pitää puolensa.

Vahvaluonteiset ihniset ovat periksiantamattomia tosiaan ja heidän oma joustavuutensa vaatiikin melkoista kehittymistä. Helposti toinen jää alle ja tuntee itsensä kyvyttömäksi toisen edessä, mutta tyhmä ei saa olla silti että parisuhteen taakan jättää itsestäänselvyytenä toiselle eikä osoita kiinnostusta.

Vierailija kirjoitti:

Vahvaluonteiset ihniset ovat periksiantamattomia tosiaan ja heidän oma joustavuutensa vaatiikin melkoista kehittymistä. Helposti toinen jää alle ja tuntee itsensä kyvyttömäksi toisen edessä, mutta tyhmä ei saa olla silti että parisuhteen taakan jättää itsestäänselvyytenä toiselle eikä osoita kiinnostusta.

Pätee myös kaverisuhteisiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis ilmeisesti ollut sinkkuna pitkään tai ei ainakaan ole asunut, ehkä koskaan, kenenkään kanssa. Hän ei ole kiinnostunut siivoamisesta eikä kodinhoidosta. Se, että hän on antanut ns. vapaat kädet kaappien järjestelyyn ja sinun ap tavaroiden sijoitteluun, kertoo myös siitä, että häntä ei kotiasiat tavallaan kiinnosta, ainakaan sisustusmielessä. Vapaat kädet on voinut olla hänen puoleltaan aluksi myös osoitus, että olet tervetullut. Mutta. Hän on tottunut hoitamaan tai olemaan hoitamatta kotiaan omalla tyylillään ja nyt olet astunut hänen reviirilleen ja hän ei selkeästi pidä siitä.

Toisen kotiin on hieman hankala muuttaa. Siinä on jollain tavalla kuitenkin vieras, jos toisella on jo ne piintyneet tavat. Itse olin suhteessa, jossa välillä asuin miehen luona kuukauden tai pari. Meillä oli siis etäsuhde ja olin hänen luonaan kun opiskeluilta ja osa-aikatöiltäni pääsin. Hän ei voinut työnsä vuoksi asustella minun luonani. En lähtenyt opastamaan siivouksessa, mutta muuten tein kotihommia, koska etäopintojen takia päivisin oli aikaa ja hän oli töissä. Kysyin, mitä hommia on ok tehdä, ettei hänelle tulisi oloa että koti on kaapattu.

No, ilmeisesti häntä alkoi ahdistaa silti. Riitoja kaivoi pikkuasioista ja työstressiin vedoten toisessa huoneessa nukkumista, etäinen ja kylmä tunnelma, sänkyhommat loppuivat. Erohan siitä tuli hänen aloitteestaan.

Ap sun kertomassa on jotain samaa. Eksäni oli ollut vuosia sinkkuna ja jopa parin kuukauden avoliitto ahdisti. Tuttua myös tuo kiukuttelu ja töihin vetoaminen. Tavaroiden heittelyä ei onneksi ollut. Kolahti niin kovaa, kun kirjoitit olevasi ahdistunut ja näkymätön. Siltä minustakin tuntui ja pyörittelin ajatuksia loputtomiin päässäni juuri kuten kirjoitat.

Miehesi ei ole valmis asumaan yhdessä. Hän ei halua luopua omista poikamiestavoistaan ja kokee sinut äidikseen. Ehkä hän ei edes sovellu parisuhteeseen. Tai hänen kiinnostuksensa sinua kohtaan on lopahtanut. Parasta jos hankit oman kämpän ja katsotte jatkuuko suhde sen jälkeen parempana.

Tunnistan perhepiiristäni yhden melko samanlaisen tapauksen. Tämä muutos parisuhteessa taphtui heilläkin kuin salamaniskusta, kun nainen astui taloon ja voin väittää että tämä nainen, perhetuttu ei ollut mikään kontrollifriikki tai siivoushullu. Varmasti jokainen ihminen on erilainen arkipuuhissaan ja sen tulee jokainen huomaamaan viimeistään kun aletaan saman katon alla olemaan.

Asiathan voi tehdä vaikeaksi jos ne haluaa, mutta se onko se kumman vika silloin jos toinen ei halua olla osallinen yhteiseen arkeen edes keskustelemalla ja kuuntelemalla. Yhteistä elämää jos eletään niin kaikkein tärkeintä on kuuntelu, huomiointi ja että molemmat saa tehdä myös omalla tavallaan. Suhteen arjessa tehdään päätöksiä myös jotka tyydyttävät molempien tarpeita. Joskus toinen joutuu joustamaan enemmän ja taas seuraavalla viikolla toinen enemmän, mutta koskaan se ei toimi niin että suhteen toinen osapuoli kantaa kaiken YKSIN. Eikä niin, että toinen ei edes ole kiinnostunut antamaan toiselle tilaa kodissaan.

Arki on tasapainoulua vaakakupissa, yleensä kuitenkin vain maltillisin heilahduksin.

Tuli vain mieleen tässä, että kuinka ajattelette tämän kaltaisten "poika"miesten mahdollisesti tottuvan tai osaavan jatkossa olla parisuhteessa saman katon alla?

Voiko ero herättää sellaisen persoonan vai onko se sinkkuus ja laiskuus oikeasti niin kovasti tarttunut näihin?

Selkärangattomia lapsimiehiähän nämä ovat niinkuin apn. Onhan se mahdollista, jos miestä ei oikeasti kiinnosta kodinhoito ja vastuu arjesta laisinkaan ja kun toinen vielä koittaa painetta ja vauhtia luoda toiseen niin miehellä menee kuppi nurin - varoitusmerkki, ei kannata katsella pidemmälle enää vaan juosta omaan kotiin.

Silti voi olla niinkin, että mies on parisuhteessaan tosissaan sikäli, että saattaa kumppaniaan rakastaa ja haaveilee tulevaisuudesta vaikka onkin väärin toiminut eikä itse sitä ymmärrä alkuun, kun omat pinttyneet tavat on olleet niin "normaaleja" toiselle ja nainen lähtenyt.

Se, että käyttäytyy agressiivisesti tosin syö varmasti suhteen toista osapuolta sen lisäksi ettei tule kuulluksi kun miestä ei kiinnosta ja voimistaa tunnetta siitä, että joutuu piiloutumaan kuoreensa ja muuttaa lopulta pois.

Voihan se miehen herättää omasta tyhmyydestään, että menettää hyvän kumppanin omalla joustamattomuudellaan ja itsestäänselvillä odotuksilta naista kohtaan. Ehkä mies haluaa yrittää olla nyt parempi, niinkuin ap kuvasi että mies on spontaanimmin osallistunut arkeen. Tai sitten mikään ei muutu.

Täällähän alkaa olla hyvin kiteytettyjä vastauksia. Toivottavasti aloittaja lukee nämä.

Luin kohtaan "tavaroiden viskominen" ja päädyin vastaamaan.

Muuta pois. Sinua ahdistaa, miestä ahdistaa, mies pyrkii tavaroiden heittelyllä pelkoreaktioon, tai ei kykene muuhun vuorovaikutukseen.

Haluatko oikeasti jäädä katsomaan, mitä seuraavaksi?