Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todella pitkä vuodatus parisuhteen ongelmista ja ahdistuksesta
mitä oikeasti tapahtui?
12.09.2022 |
Mitähän tässä parisuhteessa voisi vielä tehdä ilman eroamispäätöstä vaikka viisas ihmineen niin varmaan tekisi? Omakohtaisia kokemuksia, ajatuksia siitä mitä meille tapahtui? Äärettömän pitkä romaani, mutta samalla vuodatusta omasta ahdistuksesta.
Olemme seurustelleet neljä vuotta, joista vasta viimeisen vuoden ajan riidelleet enemmän minun asuessani miehen luona.
Aikaisemmin meidän ympärillä velloi onnellisuus, seesteisyys, olimme hyvin sopuisia.
Jo ennen miehen luokse "väliaikaisesti muuttamista" olin asunnossaan tehnyt pientä hommaa, neuvonut kodinhuollossa miten muun muassa ikkunat pestään sekä paljon muuta, ei oikein poikamiestaloudessaan ollut koskaan kiinnostunut tällaisista asioista. Vietettiin yhteisiä siivouspäiviä, minä imuroin ja moppasin ja mies teki päivän ruoat ja vaihtoi lakanat petiin. Vaihtoehtoisesti minä osallistuin apuna saunapuiden pilkkomkseen. Tällaiset kompromissit ja jaot vapaa-ajalla onnistuivat ennen mutkitta.
Väliaikaisesti tässä huushollissa asuessani olen huomannut niskan päälläni olevan taakka, josta en irti pääse, tai jos pääsen niin ei vastuuta kanna kukaan mukaan. Puhun arkisista asioista, kodin hoidosta, yhteisten myös minun toiveiden ja rutiineiden huomioimisesta, kun kerran yhdessä saman katon alla ollaan.
Miehellä on niin lujasti omia tapoja talossa, joiden völiin minulle ei ole tilaa, nyt sen tajuan. Vuosia tehnyt omalla tavallaan, josta ei hevin luovu. Muutokset hänelle ovat suuria ponnistuksia vaikka hän halusikin, että tämä voisi olla myös kotini. Ja ilman muuotksia se ei voinut toteutua, kuten kaappien siivousta, kun omat tavarani tänne kannoin. Minä siivosin, järjestelin, tein kaiken kun miestä ei kiinnostanut auttaminen, jotta voisin asettua taloksi, sanoi vain että saan tehdä mitä muutoksia vain huvittaa. Vapaat kädet toisin sanoen. Aivan liian paljon suostuin tekemään yksin, vaikka vapaus siihen olikin, eihän toinen ollut läsnä tai henkisestikään tukemassa. Lakkasin yirttämästä tehdä tästä kotiani, sekös ahdistusta lisäsi.
Jatkuu
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Ole hyvä, laitan toisenkin. Ja kun sinulla on oikea hakusana (keräilypakko), niin löytyy artikkeleita lisääkin. Pariterapeutin olisi kyllä pitänyt antaa teille tietoa siitä, että tuo on psykiatrinen häiriö ja usein perinnöllistä. Ja vaatisi sen yksilöterapian, vaikka kalliiksihan se tulee yksityisesti. Jos miehesi on koulutettu ja fiksu, niin saattaisi ehkä ottaa paremmin tietoa ja hoitoa vastaan toisin kuin sukulaiseni. Iän myötä ongelma pahenee ja silloin on jo myöhäistä, kuten noista artikkeleista ilmenee (hoitotulos heikko).
Kiitos, oikealla termillä on varmaan helpompi hakea tietoa, tosin tieto tunnetusti lisää tuskaa. Älykkyys ja sivistys ei taida paljon auttaa asiaa, koska ahdistus on yhtä voimakas kuin kouluttamattomallakin. Ja ahdistuksesta siinä nimenomaan on kysymys, kun ei saa heittää menemään tyyliin vuonna 2010 viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta hernekeittotölkkiä. Tosin, kuten sanottu, niin vanhoja kaapeissa ei enää ole.
"Joskus keräily alkaa läheisen kuoleman tai avioeron jälkeen tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa."
Luulen, että äkillinen puolison kuolema on ollut laukaiseva tekijä tässäkin tapauksessa. Sen sijaan en usko, että säilyttämisen taustalla olisi tunneside edesmenneeseen vaimoon, kun kyseessä ovat tosiaan vanhat sanomalehdet (ajalta hänen kuolemansa jälkeen), kuivatuotteet, purkit, rasiat yms.
Suhtautuminen tavaraan myös vaihtelee. Välillä puoliso vie itse muovinkeräykseen säkeittäin rasioita, välillä hän kieltää heittämästä pois rikkinäiseksi kulunutta muovikassia. Mutta samalla itse huomaan omaksuvani tapoja, joita ei pitäisi kenenkään joutua omaksumaan: jos esimerkiksi lenkkarini kuluvat puhki (kuten ne aina ennen pitkää kuluvat, koska käytän ne loppuun saakka), joudun viemään ne suoraan kierrätyspisteeseen, koska jos laittaisin ne meidän sekajätteeseen, puoliso luultavasti ottaisi ne sieltä talteen "siltä varalta, että joskus on käyttöä". Myös työpaikan roskikseen olen ujuttanut vuosien varrella paljon sellaista tavaraa, mitä en voi laittaa kotona olevan työhuoneeni roskikseen.
Olen yrittänyt saada puolisoni innostumaan kierrätyksestä ja soveltamaan Refuse, reduce, reuse, recycle -oppia, mutta valitettavasti se näyttää usein jäävän vaiheeseen "re-use" -vaiheeseen eli odottamaan, että tuotteille tulisi uusiokäyttöä :-(
Ihan tutulta ja oppikirjamaiselta kuulostaa. Roskiksesta haettiin jatkuvasti roskia, samoin naapureiden. Onneksi ei ollut autoa. Työikäisenä osa huoneista oli vielä asuinkelpoisia, mutta lopulta sinne ei päässyt kukaan sisälle ja pantiin asumiskieltoon rottien ja epähygieenisyyden takia. Oli huomattavasti pahempi kuin useimmat kauhuvuokralaiskuvat iltapäivälehdissä, kun pääsimme sinne sisälle.
Sinäkin olet jo sairastunut tuossa suhteessa. Häpeät kotia ja piilottelet roskia. Läheisten osa on tässä pahin, en osaa sääliä itse hamsteria, koska hänelle tavarat ovat tärkeämpiä kuin omat lapset. Katsoin joskus noita ohjelmia, missä näitä yritettiin auttaa ja ne olivat kaikki persoonallisuushäiriöisen tyylisiä, ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä. Joku muu saa tuntea empatiaa, minusta ei siihen enää ole.
Pidä huolta itsestäsi ja mieti mistä kaikesta oikeasti luovut, kun mies ei aseta sinua etusijalle. Romut ovat tärkeämpiä kuin se, että paikka olisi sinunkin kotisi. Kuulostat liian kiltiltä ihmiseltä, tosin nuo romut ja paska nujertavat kenet hyvänsä. Hamsteri on pilannut lastensa elämää niin paljon, ettei häntä senkään takia voi kunnioittaa eikä rakastaa. En olekaan enää tekemisissä eikä toivottavasti vahingossakaan tarvitse. Niin paljon on tullut vaivaa, tuskaa ja taloudellisiakin menetyksiä tuon ilkiön takia.
Tieto lisää tuskaa, mutta et varmaan halua elää ulostetynnyreiden ja rottien kanssa vanhuksena, mikä pahimmillaan on edessä ilman hoitoa. Jos olisin sinä, niin asettaisin suhteen jatkon ehdoksi psykiatrin ja psykoterapian. Ja että ne romut lähtevät kokonaan myös varastoista. Hullua jos pariterapeuttikaan ei tunnista hamsteria!
No, kyseinen ihminen on jo nyt lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä, en ole vielä tekemässä mitään isoja ratkaisuja mutta teki hyvää saada lisää tietoa, kiitos siitä.
Sitten voi olla, ettei psykoterapiasta olisi edes apua. Sen kuvan noista artikkeleista olen saanut ja onhan tuon ikäinen ihminen jo persoonansa puolesta täysin muokkaantunut. Hyvä puoli se, että sinun kanssasi oleminen on lievittänyt oireita jonkin verran eli ehkä olisi jo asuinkelvoton kämppä ilman sinua. Meidänkin tapauksessa homma revähti täysin käsistä sen jälkeen, kun asui yksin eli ei päästänyt enää ketään sisälle.
Olen lukenut kaiken mahdollisen aiheesta myös englanniksi. Siksi näkemykseni on varmaan turhankin inhorealistinen, pahoitteluni siitä. Olen kärsinyt ja koko perhe on kärsinyt tästä jo vuosikymmeniä, siivonnut useita kertoja jne. Siksi voin sanoa, että vihaan hamstereita ja tunnistan sellaiset heti tyylistä. Nykyisessä hamsterin asuinpaikassa oli toinenkin hamsteri, joka sai häädön. Saas nähdä milloin taas soitetaan, että tule siivoamaan, mutta nyt saa sen hoitaa muut ja hamsteri itse maksaa laskut ja hoitaa muutenkin omat asiansa ihan itse. Siitä ei nimittäin tule kuin haukut palkaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Minulla on kokemusta hamstraamisesta ja ne kokemukset ovat kamalia. Viranomaiset puuttuivat lopulta asiaan, koska hamstraaminen pahenee iän myötä.
Keräilypakko on psyk.diagnoosi, joka vaatisi yksilöterapiaa. Minun hamstraajallani oli myös persoonallisuushäiriö eikä ole terapiaa halunnut. Hamstraaminen jatkuu, mutta ei ole enää minun huoleni, en tee mitään, koska siivoaminenhan on ihan turhaa. Romua kertyy aina uudestaan ilman hoitoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Ole hyvä, laitan toisenkin. Ja kun sinulla on oikea hakusana (keräilypakko), niin löytyy artikkeleita lisääkin. Pariterapeutin olisi kyllä pitänyt antaa teille tietoa siitä, että tuo on psykiatrinen häiriö ja usein perinnöllistä. Ja vaatisi sen yksilöterapian, vaikka kalliiksihan se tulee yksityisesti. Jos miehesi on koulutettu ja fiksu, niin saattaisi ehkä ottaa paremmin tietoa ja hoitoa vastaan toisin kuin sukulaiseni. Iän myötä ongelma pahenee ja silloin on jo myöhäistä, kuten noista artikkeleista ilmenee (hoitotulos heikko).
Kiitos, oikealla termillä on varmaan helpompi hakea tietoa, tosin tieto tunnetusti lisää tuskaa. Älykkyys ja sivistys ei taida paljon auttaa asiaa, koska ahdistus on yhtä voimakas kuin kouluttamattomallakin. Ja ahdistuksesta siinä nimenomaan on kysymys, kun ei saa heittää menemään tyyliin vuonna 2010 viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta hernekeittotölkkiä. Tosin, kuten sanottu, niin vanhoja kaapeissa ei enää ole.
"Joskus keräily alkaa läheisen kuoleman tai avioeron jälkeen tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa."
Luulen, että äkillinen puolison kuolema on ollut laukaiseva tekijä tässäkin tapauksessa. Sen sijaan en usko, että säilyttämisen taustalla olisi tunneside edesmenneeseen vaimoon, kun kyseessä ovat tosiaan vanhat sanomalehdet (ajalta hänen kuolemansa jälkeen), kuivatuotteet, purkit, rasiat yms.
Suhtautuminen tavaraan myös vaihtelee. Välillä puoliso vie itse muovinkeräykseen säkeittäin rasioita, välillä hän kieltää heittämästä pois rikkinäiseksi kulunutta muovikassia. Mutta samalla itse huomaan omaksuvani tapoja, joita ei pitäisi kenenkään joutua omaksumaan: jos esimerkiksi lenkkarini kuluvat puhki (kuten ne aina ennen pitkää kuluvat, koska käytän ne loppuun saakka), joudun viemään ne suoraan kierrätyspisteeseen, koska jos laittaisin ne meidän sekajätteeseen, puoliso luultavasti ottaisi ne sieltä talteen "siltä varalta, että joskus on käyttöä". Myös työpaikan roskikseen olen ujuttanut vuosien varrella paljon sellaista tavaraa, mitä en voi laittaa kotona olevan työhuoneeni roskikseen.
Olen yrittänyt saada puolisoni innostumaan kierrätyksestä ja soveltamaan Refuse, reduce, reuse, recycle -oppia, mutta valitettavasti se näyttää usein jäävän vaiheeseen "re-use" -vaiheeseen eli odottamaan, että tuotteille tulisi uusiokäyttöä :-(
Ihan tutulta ja oppikirjamaiselta kuulostaa. Roskiksesta haettiin jatkuvasti roskia, samoin naapureiden. Onneksi ei ollut autoa. Työikäisenä osa huoneista oli vielä asuinkelpoisia, mutta lopulta sinne ei päässyt kukaan sisälle ja pantiin asumiskieltoon rottien ja epähygieenisyyden takia. Oli huomattavasti pahempi kuin useimmat kauhuvuokralaiskuvat iltapäivälehdissä, kun pääsimme sinne sisälle.
Sinäkin olet jo sairastunut tuossa suhteessa. Häpeät kotia ja piilottelet roskia. Läheisten osa on tässä pahin, en osaa sääliä itse hamsteria, koska hänelle tavarat ovat tärkeämpiä kuin omat lapset. Katsoin joskus noita ohjelmia, missä näitä yritettiin auttaa ja ne olivat kaikki persoonallisuushäiriöisen tyylisiä, ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä. Joku muu saa tuntea empatiaa, minusta ei siihen enää ole.
Pidä huolta itsestäsi ja mieti mistä kaikesta oikeasti luovut, kun mies ei aseta sinua etusijalle. Romut ovat tärkeämpiä kuin se, että paikka olisi sinunkin kotisi. Kuulostat liian kiltiltä ihmiseltä, tosin nuo romut ja paska nujertavat kenet hyvänsä. Hamsteri on pilannut lastensa elämää niin paljon, ettei häntä senkään takia voi kunnioittaa eikä rakastaa. En olekaan enää tekemisissä eikä toivottavasti vahingossakaan tarvitse. Niin paljon on tullut vaivaa, tuskaa ja taloudellisiakin menetyksiä tuon ilkiön takia.
Tieto lisää tuskaa, mutta et varmaan halua elää ulostetynnyreiden ja rottien kanssa vanhuksena, mikä pahimmillaan on edessä ilman hoitoa. Jos olisin sinä, niin asettaisin suhteen jatkon ehdoksi psykiatrin ja psykoterapian. Ja että ne romut lähtevät kokonaan myös varastoista. Hullua jos pariterapeuttikaan ei tunnista hamsteria!
No, kyseinen ihminen on jo nyt lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä, en ole vielä tekemässä mitään isoja ratkaisuja mutta teki hyvää saada lisää tietoa, kiitos siitä.
Edeltävässä mietit onko tavaroilla jokin yhteys hänen vaimoonsa. Enpä usko, tämä häiriö on ollut jo ennen kuin edes vaimoa oli eli alkaa jo teininä useimmiten. Tavaroilla korvataan ihmissuhteita ja ne ovat jonkinlaisia turvan antajia ihmisten sijaan. Turvautuu ja kiintyy tavaroihin ihmisten sijasta. Käytännössä se näkyy asioiden tärkeysjärjestyksessä eli aivan hyvin voi luopua ihmisiin liittyvistä asioista, riidellä ja haukkua, sillä tavaroiden säilyttäminen on tärkeämpää. Ihan hirveitä raivonpuuskia olen saanut kuulla vuosikymmenet roskien takia. Niin turhaa ja naurettavaa. Hyvin vakava ja vaikeahoitoinen tuo psykiatrinen sairaus on, se todetaan noissa artikkeleissakin.
Asua nyt miesten kanssa, ei koskaan!eikä millään rahalla eikä talolla eikä tavaralla!
T. Onnellinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Tuntuu että sinä olet joutunut joustamaan paljon enemmän kun olet muuttanut miehen kotiin ja miehen ei ole tarvinnut juurikaan muuttaa omia juttujaan. Itse en tuollaista kestäisi. Mutta näköjään moni täällä ajaa takaa samaa asiaa kun syyllistävät Ap:ta siitä että hän yksin yrittää tehdä heille yhteistä kotia ja hyvää yhteistä arkea.
Toimisiko teillä parisuhde jossa on kaksi kotia? Molemmilla omat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi epäselväksi se mikä tuossa nyt on ongelma? Se että sinä ylianalysoit suhdetta ja miestä ja omia tuntemuksiasi, vai se että mies ei tee kotitöitä?
Vai se, kun ap koittaa puhua asioista, mies ei halua kuulla, ja kun ap:tä alkaa jossain vaiheessa sitten ärsyttämään kun ei tue kuulluksi, niin mies räjähtää ja heittelee tavaroita haukkuu tms? Ei kuitenkaan puhu ja sano miten itse toivoisi? Vetoaa töihin ja muihin asioihin mutta ei sano mitään siihen asiaan mistä ap olisi halunnut puhua ja ratkaista? Ap ei tule kuulluksi suhteessaan?
Kyllä mun mielestä vaatii kummankin panosta, jos muutetaan yhteen, varsinkin vaikempaa, jos toinen muuttaa toisen tuo. Molemmillaa pitää olla halua ja pystymistä joustamaan ja hakemaan toimivaa yhteisasumista, missä moemmia hyvä olla.
Tietty ap voi kokeilla, että kun kerran sai vapaat kädet, niin sitten todella järjestelee asiat mieleisikseen, tekee isommatkin muutokset eikä kysele mieheltä, hoitaa itsekin asiat koittamatta sovittaa yhteen miehen tapojen kanssa. Katsoo sitten, herääkö mies siinä vaihessa, kun on tehty muutoksia, joista mies ei välttämättä niin pidäkään, ja ymmärtää että molempien pitää panostaa yhteisasumiseen. Ei voi olla niin, että vain toinen joustaa ja sovittaa asioita yhteen, onko teillä näin?
Huolimatta mistä asioista on kyse (varsinkin kun ihan käytnnön asioita tms), niin haukkuminen ja tavaroiden paiskominen ei ole ok, niin että toiselle tuee sellainen olo, että pitäisi kävellä munankuorilla eikä asioita saisi ottaa puheeksi.
"Viime aikaiset riidat miehen puolesta haukkumasanat, tavaroiden viskominen on saanut minut sulkeutumaan näkymättömäksi ninniksi ahdistuksineen. Sitä käytöstä on vaikea uskoa - ei ollut koskaan mielesskäkään edes, että olisimme riitaisa pari tai että mies alkaisi muuttua tuollaiseksi riitojen aikana. En koskaan ole haukkunut miestäni, vaikka prhaimmillani en ole ollutkaan, puhun nyt mielen kireydestä kun yhteiselämä ei ole joustavaa."
Millä tavalla mies haukkuu sinua, mitä sanoo?
Edelleen jää epäselväksi se että mikä se ongelma nyt oikein on? Mistä tässä puhutaan? En ihmettele jos ei se ap:n (eli sinun?) mieskään ymmärrä. Asioita sanotaan väärin ja suututaan ja mietitään ja pohditaan, mutta kukaan ei tiedä mitä nämä asiat ovat?
Mitä ovat nämä hokemasi "asiat"?
Kysehän on vain väliaikaisesta yhdessä asumisesta, joten muuta vain pois suunniteltua aiemmin. Ilmeisesti teistä ei ole yhdessä asumaan. Tuskinpa se edes siitä on kiinni, että asunto on miehen. Kun parisuhde on hyvä, niin asiat sujuvat luonnostaan hyvin. Jos olette nuoria ja perhettä perustatte niin riidan aiheita tulee yhä enemmän, jos ajatukset arjen sujumisesta ovat ihan erilaiset. Rakkaudella ei pitkälle pötkitä, jos tilanne on tuo. Esineiden heittely riidellessä ei myöskään kuulosta hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.
Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".
Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.
Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.
Tuntuu että sinä olet joutunut joustamaan paljon enemmän kun olet muuttanut miehen kotiin ja miehen ei ole tarvinnut juurikaan muuttaa omia juttujaan. Itse en tuollaista kestäisi. Mutta näköjään moni täällä ajaa takaa samaa asiaa kun syyllistävät Ap:ta siitä että hän yksin yrittää tehdä heille yhteistä kotia ja hyvää yhteistä arkea.
Tuon kirjoittajan tilanne on ihan erilainen kuin ap:n, koska mies on hamstraaja, sairas.
Vierailija kirjoitti:
Kolmen lähisuhdenarsistin kokemuksella ap:n avaus on kuin oppikirjaesimerkki. Sano vielä, että seksiä ei juurikaan ole tai mies keskittyy itseensä ja määrää ajankohdat.
Uhri alkaa ylianalysoida ja vyyhti pyörii päässä koko ajan, ihan normaali oire.
Mies on lapsen tasolla ja talossa on nyt äiti. Kuvailet miten itse rakastat häntä. Olet nainen etkä äiti. Miten mies vaalii naiseuttasi ja osoittaa omaa rakkauttaan sinuun? Onko hän avoin tekemisistään ja menemisistään? Koetko hänen pitävän sinua ystävänä ja rakkaana kumppanina? Nyt sitten et mieti sanoja vaan tekoja ja vain tekoja.
Se ettei puoliso tee asioita niin kuin sinä sanot, ei ole narsismia. Jos sopuun ei päästä, niin sitten pitää erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi epäselväksi se mikä tuossa nyt on ongelma? Se että sinä ylianalysoit suhdetta ja miestä ja omia tuntemuksiasi, vai se että mies ei tee kotitöitä?
Vai se, kun ap koittaa puhua asioista, mies ei halua kuulla, ja kun ap:tä alkaa jossain vaiheessa sitten ärsyttämään kun ei tue kuulluksi, niin mies räjähtää ja heittelee tavaroita haukkuu tms? Ei kuitenkaan puhu ja sano miten itse toivoisi? Vetoaa töihin ja muihin asioihin mutta ei sano mitään siihen asiaan mistä ap olisi halunnut puhua ja ratkaista? Ap ei tule kuulluksi suhteessaan?
Kyllä mun mielestä vaatii kummankin panosta, jos muutetaan yhteen, varsinkin vaikempaa, jos toinen muuttaa toisen tuo. Molemmillaa pitää olla halua ja pystymistä joustamaan ja hakemaan toimivaa yhteisasumista, missä moemmia hyvä olla.
Tietty ap voi kokeilla, että kun kerran sai vapaat kädet, niin sitten todella järjestelee asiat mieleisikseen, tekee isommatkin muutokset eikä kysele mieheltä, hoitaa itsekin asiat koittamatta sovittaa yhteen miehen tapojen kanssa. Katsoo sitten, herääkö mies siinä vaihessa, kun on tehty muutoksia, joista mies ei välttämättä niin pidäkään, ja ymmärtää että molempien pitää panostaa yhteisasumiseen. Ei voi olla niin, että vain toinen joustaa ja sovittaa asioita yhteen, onko teillä näin?
Huolimatta mistä asioista on kyse (varsinkin kun ihan käytnnön asioita tms), niin haukkuminen ja tavaroiden paiskominen ei ole ok, niin että toiselle tuee sellainen olo, että pitäisi kävellä munankuorilla eikä asioita saisi ottaa puheeksi.
"Viime aikaiset riidat miehen puolesta haukkumasanat, tavaroiden viskominen on saanut minut sulkeutumaan näkymättömäksi ninniksi ahdistuksineen. Sitä käytöstä on vaikea uskoa - ei ollut koskaan mielesskäkään edes, että olisimme riitaisa pari tai että mies alkaisi muuttua tuollaiseksi riitojen aikana. En koskaan ole haukkunut miestäni, vaikka prhaimmillani en ole ollutkaan, puhun nyt mielen kireydestä kun yhteiselämä ei ole joustavaa."
Millä tavalla mies haukkuu sinua, mitä sanoo?
Edelleen jää epäselväksi se että mikä se ongelma nyt oikein on? Mistä tässä puhutaan? En ihmettele jos ei se ap:n (eli sinun?) mieskään ymmärrä. Asioita sanotaan väärin ja suututaan ja mietitään ja pohditaan, mutta kukaan ei tiedä mitä nämä asiat ovat?
Mitä ovat nämä hokemasi "asiat"?
Mikään asia ei oikein taida enää pariskunnalta sujua, mutta hyvä kun selvisi ajoissa ennen kuin perustetaan perhe, saadaan lapsia jne. Yhdessä asuminen tuo aina esille uuden puolen seurustelukumppanissa, mikä voi ratkaista, ettei jutusta mitään tulekaan. Jos kyseessä on nuori pari ja molemmilla on perhehaaveita, niin kannattaa unohtaa koko juttu. Ongelmat ovat moninkertaiset, vaikka asuttaisiinkin eri katon alla ja lapset seilaavat välissä osallistuen omalta osaltaan erilaisiin kotielämän vääntöihin.
Järki käteen, ap, etsikää molemmat itsellenne sopivampi kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijat ei täällä tunnista että mies käyttää henkistä ja kohta fyysistä väkivaltaa, on narsistinen ja alistava.
Tai sitten se on ap joka on tuollainen. Se on katsos kiinni siitä kenen vinkkelistä asiaa katsotaan, ja kuka äänessä on. On hirveää asua kontrolloijan kanssa jolle kaikki mitä elämässä tapahtuu on yhteistä projektia jolloin kaikki pitää tehdä yhdessä, ja mikä tahansa vastaus on väärin jolle se ole kontrolloijan mielen mukainen. On väärin antaa vapaat kädet, on väärin olla antamatta niitä, on väärin tehdä niin tai näin, ainoa mikä kelpaa on se mitä kontrolloija haluaa, ja jos toinen ei toimi niin kun ei osaa, tai halua, niin aletaan henkinen väkivalta johon kuuluu pitkät itkut siitä kuinka minä vain tässä hyvällä, ja molempien edun mukaisesti, kaikkeni olen yrittänyt, ja sinä olet vain tuollainen henkisesti pahoinpitelevä narsisti.
Se voi aivan hyvin olla se toinenkin, se narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siisteys ja oma järjestys on sinulle tärkeää, joten miksi et vapauta miestäsi kokonaan niistä hommista? Itse tein näin ja mekin asumme ok-talossa, joka on alun perin miehen. Miehellä on omat hommansa, minä siivoan omalla tavallani enkä yritä saada miestä mukautumaan omaan tapaani. Hän kun ei mielestäni osaa siivota. Toimii meillä. Miehellä on omat vastuualueensa kuten autojutut, polttopuut, komposti jne.
Juuri tämä.
Toista ei voi muuttaa. Sillä, että sitä yrittää, aiheuttaa aina isot ongelmat.
Jos asia on sellainen, mitä ei kertakaikkisesti sietää eikä itse tehdä paremmin (esim. alkoholin käyttö), ainoa viisas ratkaisu on ero.
Jos asia on siivoaminen tai muu sellainen, minkä voi kuka vaan tehdä, se tekee, jolle on tärkeää, että asiat tehdään juuri tietyllä tavalla.
Tämä oli viisaasti sanottu.
On osattava erottaa ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asia.
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkaasti täällä kaasuvalotetaan ap:ta, vaikka mies on väkivaltainen ja parisuhdekelvoton. Totta, ap:n ulosanti on raskasta, mutta niin se tuppaa uhreilla tuossa vaiheessa olemaan.
Itse veivasin tuota ihan liian pitkään, viisi vuotta, kunnes tajusin, että kaikkeni olen tehnyt. It takes two to make all go right... yksin ei voi kannatella suhdetta ja toisen käytöstä ei saa muuttumaan, ellei henkilö itse ole motivoitunut.
Mieheni exä haukkui ja syyllisti miestäni ilkeäksi, henkisesti pahoinpiteleväksi mulkeroksi, mies kävi kaiken maailman adhd/aspergertesteissä koska hän ei kuulemma ole normaali, vaan ihan minimissään täysi narsisti.
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt 10 vuotta, eikä tuollaisesta ole ollut pienintäkään viitettä koko suhteemme aikana. Tuo ex sen sijaan on tehnyt kiusaa niin paljon kuin on kerennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, mutta mua alkoi naurattaa kesken lukemisen...tuli liikaa mieleen se Kätevän emännän sketsisarja. Siinä oli eräs pariskunta, ja se naukuva nainen tuli mieleen...
Mutta vakavammin puhuen, olet tehnyt tyhjästä ongelman. Teidän on tarkoitus asua yhdessä, ei sulautua yhdeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi epäselväksi se mikä tuossa nyt on ongelma? Se että sinä ylianalysoit suhdetta ja miestä ja omia tuntemuksiasi, vai se että mies ei tee kotitöitä?
Vai se, kun ap koittaa puhua asioista, mies ei halua kuulla, ja kun ap:tä alkaa jossain vaiheessa sitten ärsyttämään kun ei tue kuulluksi, niin mies räjähtää ja heittelee tavaroita haukkuu tms? Ei kuitenkaan puhu ja sano miten itse toivoisi? Vetoaa töihin ja muihin asioihin mutta ei sano mitään siihen asiaan mistä ap olisi halunnut puhua ja ratkaista? Ap ei tule kuulluksi suhteessaan?
Kyllä mun mielestä vaatii kummankin panosta, jos muutetaan yhteen, varsinkin vaikempaa, jos toinen muuttaa toisen tuo. Molemmillaa pitää olla halua ja pystymistä joustamaan ja hakemaan toimivaa yhteisasumista, missä moemmia hyvä olla.
Tietty ap voi kokeilla, että kun kerran sai vapaat kädet, niin sitten todella järjestelee asiat mieleisikseen, tekee isommatkin muutokset eikä kysele mieheltä, hoitaa itsekin asiat koittamatta sovittaa yhteen miehen tapojen kanssa. Katsoo sitten, herääkö mies siinä vaihessa, kun on tehty muutoksia, joista mies ei välttämättä niin pidäkään, ja ymmärtää että molempien pitää panostaa yhteisasumiseen. Ei voi olla niin, että vain toinen joustaa ja sovittaa asioita yhteen, onko teillä näin?
Huolimatta mistä asioista on kyse (varsinkin kun ihan käytnnön asioita tms), niin haukkuminen ja tavaroiden paiskominen ei ole ok, niin että toiselle tuee sellainen olo, että pitäisi kävellä munankuorilla eikä asioita saisi ottaa puheeksi.
"Viime aikaiset riidat miehen puolesta haukkumasanat, tavaroiden viskominen on saanut minut sulkeutumaan näkymättömäksi ninniksi ahdistuksineen. Sitä käytöstä on vaikea uskoa - ei ollut koskaan mielesskäkään edes, että olisimme riitaisa pari tai että mies alkaisi muuttua tuollaiseksi riitojen aikana. En koskaan ole haukkunut miestäni, vaikka prhaimmillani en ole ollutkaan, puhun nyt mielen kireydestä kun yhteiselämä ei ole joustavaa."
Millä tavalla mies haukkuu sinua, mitä sanoo?
Edelleen jää epäselväksi se että mikä se ongelma nyt oikein on? Mistä tässä puhutaan? En ihmettele jos ei se ap:n (eli sinun?) mieskään ymmärrä. Asioita sanotaan väärin ja suututaan ja mietitään ja pohditaan, mutta kukaan ei tiedä mitä nämä asiat ovat?
Mitä ovat nämä hokemasi "asiat"?
Mikään asia ei oikein taida enää pariskunnalta sujua, mutta hyvä kun selvisi ajoissa ennen kuin perustetaan perhe, saadaan lapsia jne. Yhdessä asuminen tuo aina esille uuden puolen seurustelukumppanissa, mikä voi ratkaista, ettei jutusta mitään tulekaan. Jos kyseessä on nuori pari ja molemmilla on perhehaaveita, niin kannattaa unohtaa koko juttu. Ongelmat ovat moninkertaiset, vaikka asuttaisiinkin eri katon alla ja lapset seilaavat välissä osallistuen omalta osaltaan erilaisiin kotielämän vääntöihin.
Järki käteen, ap, etsikää molemmat itsellenne sopivampi kumppani.
Eli et itsekään tiedä mistä "asioista" puhut. Tyypillistä, ja arvasinkin tämän jo etukäteen.
Mies teki pahan virheen kun suostui yhteiseen asumiseen. Ei tämä oikeasti ole sen ihmeellisempi ongelma.
Jatkakaa asumista erillään, niin mies on tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkaasti täällä kaasuvalotetaan ap:ta, vaikka mies on väkivaltainen ja parisuhdekelvoton. Totta, ap:n ulosanti on raskasta, mutta niin se tuppaa uhreilla tuossa vaiheessa olemaan.
Itse veivasin tuota ihan liian pitkään, viisi vuotta, kunnes tajusin, että kaikkeni olen tehnyt. It takes two to make all go right... yksin ei voi kannatella suhdetta ja toisen käytöstä ei saa muuttumaan, ellei henkilö itse ole motivoitunut.
Mieheni exä haukkui ja syyllisti miestäni ilkeäksi, henkisesti pahoinpiteleväksi mulkeroksi, mies kävi kaiken maailman adhd/aspergertesteissä koska hän ei kuulemma ole normaali, vaan ihan minimissään täysi narsisti.
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt 10 vuotta, eikä tuollaisesta ole ollut pienintäkään viitettä koko suhteemme aikana. Tuo ex sen sijaan on tehnyt kiusaa niin paljon kuin on kerennyt.
Minullakin on kokemusta tuollaisesta, tosin tämä mustamaalattu oli kaverini mies. Sittemmin erosivat ja sain kuulla toisen totuuden koko liitosta. Oli väkivaltaisuutta naisen puolelta, alkoholismia ja kaikenlaista ikävää, mikä oli jo minullekin välissä ehtinyt selvitä. Jouduin nimittäin itsekin syytettyjen penkille.
On hyvin yleistä maalata ex narsistiksi nimenomaan silloin, kun itsellä on niitä piirteitä. Tämäkin nainen oli aina kertonut, miten hänen kaikki miehensä ovat olleet narsisteja. Tosiasiassa noita piirteitä löytyi hänestä itsestään. Täysin epäluotettava ihminen ja myös väkivaltainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi epäselväksi se mikä tuossa nyt on ongelma? Se että sinä ylianalysoit suhdetta ja miestä ja omia tuntemuksiasi, vai se että mies ei tee kotitöitä?
Vai se, kun ap koittaa puhua asioista, mies ei halua kuulla, ja kun ap:tä alkaa jossain vaiheessa sitten ärsyttämään kun ei tue kuulluksi, niin mies räjähtää ja heittelee tavaroita haukkuu tms? Ei kuitenkaan puhu ja sano miten itse toivoisi? Vetoaa töihin ja muihin asioihin mutta ei sano mitään siihen asiaan mistä ap olisi halunnut puhua ja ratkaista? Ap ei tule kuulluksi suhteessaan?
Kyllä mun mielestä vaatii kummankin panosta, jos muutetaan yhteen, varsinkin vaikempaa, jos toinen muuttaa toisen tuo. Molemmillaa pitää olla halua ja pystymistä joustamaan ja hakemaan toimivaa yhteisasumista, missä moemmia hyvä olla.
Tietty ap voi kokeilla, että kun kerran sai vapaat kädet, niin sitten todella järjestelee asiat mieleisikseen, tekee isommatkin muutokset eikä kysele mieheltä, hoitaa itsekin asiat koittamatta sovittaa yhteen miehen tapojen kanssa. Katsoo sitten, herääkö mies siinä vaihessa, kun on tehty muutoksia, joista mies ei välttämättä niin pidäkään, ja ymmärtää että molempien pitää panostaa yhteisasumiseen. Ei voi olla niin, että vain toinen joustaa ja sovittaa asioita yhteen, onko teillä näin?
Huolimatta mistä asioista on kyse (varsinkin kun ihan käytnnön asioita tms), niin haukkuminen ja tavaroiden paiskominen ei ole ok, niin että toiselle tuee sellainen olo, että pitäisi kävellä munankuorilla eikä asioita saisi ottaa puheeksi.
"Viime aikaiset riidat miehen puolesta haukkumasanat, tavaroiden viskominen on saanut minut sulkeutumaan näkymättömäksi ninniksi ahdistuksineen. Sitä käytöstä on vaikea uskoa - ei ollut koskaan mielesskäkään edes, että olisimme riitaisa pari tai että mies alkaisi muuttua tuollaiseksi riitojen aikana. En koskaan ole haukkunut miestäni, vaikka prhaimmillani en ole ollutkaan, puhun nyt mielen kireydestä kun yhteiselämä ei ole joustavaa."
Millä tavalla mies haukkuu sinua, mitä sanoo?
Edelleen jää epäselväksi se että mikä se ongelma nyt oikein on? Mistä tässä puhutaan? En ihmettele jos ei se ap:n (eli sinun?) mieskään ymmärrä. Asioita sanotaan väärin ja suututaan ja mietitään ja pohditaan, mutta kukaan ei tiedä mitä nämä asiat ovat?
Mitä ovat nämä hokemasi "asiat"?
Mikään asia ei oikein taida enää pariskunnalta sujua, mutta hyvä kun selvisi ajoissa ennen kuin perustetaan perhe, saadaan lapsia jne. Yhdessä asuminen tuo aina esille uuden puolen seurustelukumppanissa, mikä voi ratkaista, ettei jutusta mitään tulekaan. Jos kyseessä on nuori pari ja molemmilla on perhehaaveita, niin kannattaa unohtaa koko juttu. Ongelmat ovat moninkertaiset, vaikka asuttaisiinkin eri katon alla ja lapset seilaavat välissä osallistuen omalta osaltaan erilaisiin kotielämän vääntöihin.
Järki käteen, ap, etsikää molemmat itsellenne sopivampi kumppani.
Eli et itsekään tiedä mistä "asioista" puhut. Tyypillistä, ja arvasinkin tämän jo etukäteen.
En ole ap, eikä ollut minun viesti mitä kommentoit Sanoin vain oman mielipiteeni tilanteeseen eli kaikki asiat on pielessä, eivät edes nuku enää samassa huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkaasti täällä kaasuvalotetaan ap:ta, vaikka mies on väkivaltainen ja parisuhdekelvoton. Totta, ap:n ulosanti on raskasta, mutta niin se tuppaa uhreilla tuossa vaiheessa olemaan.
Itse veivasin tuota ihan liian pitkään, viisi vuotta, kunnes tajusin, että kaikkeni olen tehnyt. It takes two to make all go right... yksin ei voi kannatella suhdetta ja toisen käytöstä ei saa muuttumaan, ellei henkilö itse ole motivoitunut.
Mieheni exä haukkui ja syyllisti miestäni ilkeäksi, henkisesti pahoinpiteleväksi mulkeroksi, mies kävi kaiken maailman adhd/aspergertesteissä koska hän ei kuulemma ole normaali, vaan ihan minimissään täysi narsisti.
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt 10 vuotta, eikä tuollaisesta ole ollut pienintäkään viitettä koko suhteemme aikana. Tuo ex sen sijaan on tehnyt kiusaa niin paljon kuin on kerennyt.
Minullakin on kokemusta tuollaisesta, tosin tämä mustamaalattu oli kaverini mies. Sittemmin erosivat ja sain kuulla toisen totuuden koko liitosta. Oli väkivaltaisuutta naisen puolelta, alkoholismia ja kaikenlaista ikävää, mikä oli jo minullekin välissä ehtinyt selvitä. Jouduin nimittäin itsekin syytettyjen penkille.
On hyvin yleistä maalata ex narsistiksi nimenomaan silloin, kun itsellä on niitä piirteitä. Tämäkin nainen oli aina kertonut, miten hänen kaikki miehensä ovat olleet narsisteja. Tosiasiassa noita piirteitä löytyi hänestä itsestään. Täysin epäluotettava ihminen ja myös väkivaltainen.
Narsisteja on niin marginaalisen vähän, että itse hymähdän ihmisille, jotka heittelevät sitä diagnoosia ympäriinsä. Vaikea keskustella sen jälkeen enää kyseisen henkilön kanssa ihan vakavissaan.
Alue: Aihe vapaa
No, kyseinen ihminen on jo nyt lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä, en ole vielä tekemässä mitään isoja ratkaisuja mutta teki hyvää saada lisää tietoa, kiitos siitä.