Löysin edellisen elämäni henkilöllisyyden

Itse uskon ainakin jonkinlaiseen muistojen periytymiseen, mutta nämä kertomukset edellisistä elämistä ovat kiehtovia! 

Olen lapsesta asti pelännyt pommituksia ja pommikoneita epätavallisen paljon, joskus olen nähnyt niistä uniakin. Ensimmäinen, vaistomainen ajatukseni nykyäänkin, kun yli lentää hävittäjä tai äänekkäämpi kone, on "kohta putoaa pommi" ja haluaisin piiloutua.

Tiedän että esimerkiksi toinen isoisäni on ollut sodassa ennen äitini syntymää. Mutta jos tämä olisi merkki edellisistä elämistä, olisin todennäköisesti kuollut aikaisemmin jossain pommituksessa.

Joka tapauksessa tämä parin vuoden takainen tapahtuma on saanut minut uskoman geneettiseen muistiin: Muutin kaksi ja puoli vuotta sitten nykyiseen asuntooni. Muistan kun kävin asuntonäytössä ja paikka tuntui heti selittämättömän luontevasti kodilta. Kun sisustin asuntoa, tiesin myös intuitiivisesti huonekalujen paikat, näin ne mielessäni jo ennen kuin asunto oli kalustettu.

Kun sitten äitini tuli ensimmäistä kertaa kylään, hän sanoi heti, että asuntoni on pohjapiirustukseltaan aivan saman muotoinen kuin hänen ensimmäinen oma asuntonsa. Hänellä oli ollut myös samalla tavalla sänky, sohva, ruokapöytä yms.

Hän oli muuttanut asunnosta pois ennen syntymääni, joten en ollut koskaan käynyt siellä eikä siitä ole olemassa mitään valokuvia.

Up

Mitäs tänne kuuluu? Onko mitään uutta?

Up

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tänne kuuluu? Onko mitään uutta?

On uutta. 

Uppp

Juu, muutama uusi varmistus on tullut taas, mitkä ei voi mitenkään olla sattumaa, mutta onkohan täällä enää ketään paikalla, joidenka kanssa pari vuotta sitten täällä keskusteltiin ja keitä asia kiinnostaa? Joku kuitenkin on kysellyt kuulumisia näköjään. 

Ap

Seurasin tätä keskustelua, mielenkiintoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli siis sukunimi tiedossa ja tiesin että olin mies silloin ennen. Muistikuvieni perusteella tulin siihen tulokseen, että olin kuollut vuonna 1968 noin parikymppisenä ja sitten huomasin, että Hesarilla on aikakonepalvelu, missä voi selata vanhoja sanomalehtiä. Kun tiesin, että olin elänyt pääkaupunkiseudulla, niin ajattelin, että kyllä se kuolinilmoitus pitää silloin olla Hesarissa. Kävin joka päivän läpi kunnes sitten törmäsin kuolinilmoitukseen, missä oli se sama sukunimi mitä etsin ja mies oli kuollut 19-vuotiaana ja kaiken lisäksi kuolinilmoituksessa oli myös tuon vainajan osoite. Kun googletin tuon osoitteen, niin eteeni ilmestyi talo, jota olin lapsesta asti muistellut ja olin aivan järkyttynyt, siinä se oli, minun entinen kotini.

Ap

Kuolinilmoituksissahan on osoite 🤣

Ap ei ollutkaan niin hyvä tarinankertoja kuin itse ajatteli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oma lapseni tai veljeni olisi kuollut ja myöhemmin joku tulisi kohteliaasti kertomaan, että anteeksi, mutta kun minulla on tämö töllainen ap:n tilanne, niin minö olisin HYVIN, HYVIN KIITOLLINEN.

Etenkin jos osaat antaa tilaa ja kertoa, että itsekin olet hämmentynyt ja ymmärrät, jos he eivöt (ainakaan heti) osaa kuulla, niin todellakin antaisin sinulle mahdollisuuden, tapaisimme vaikka kahvilla jossain. Mitä siinä menettäisikään? Eihän tuossa esim tietenkään ole mitään perintöoikeuksia tms mitöön vaatimuksia heille.

Itse uskon tällaiseen. Minulla on maisterintutkinto puhtaan tieteelliseltä alalta, samoin tuttavillani. En pyöri missään liukuvörjätyssä joogahippimaailmassa. Mutta en voi mitään sille, että minullakin muistikuvia. Opin myös ruotsin kielen seiskaluokalla mystisesti tuosta vain, vaikken tule mitenkään ruotsinkieliesestö perheestä tai seudulta. Se vain oli tallessa mielessäni, en pysty selittämään sitä, että sanat olivatkin tuttuja ja vain tiesin aina heti, miten sanat äännetään ja kirjoitetaan.

Oma lapseni kertoi yhtäkkiä kolmevuotiaana, että äiti, minulle on niin vaikeaa se, kun minulla on ikövä sitä englantilaista äitiä. (Emme ole edes käyneet siellä, emme tunne ketään englantilaista myöskään) Kyselin, että mitäs tarkoitat, johon hän, että se äiti ennen sinua. Se, joka ei pystynyt hoitamaan minua ja sitten minä olin siellä suurella vuorella ja valitsin isin ja sinut ja tulin sinun masuun. Lapsella ei todellakaan ole mitään kontaktia mihinkään tuollaiseen puheeseen, kaikki aikuiset ympärillä tieteen tekijöitä. Hän saattoi myös vastata minulle yhtökkiä "yes, Mummy" tietämättä mitä oli sanonut tai mistö keksinyt sen. Olemme siis suomenkielisiä ja aina asuneet Suomessa.

Jos tuo lapseni siis kuolisi ja myöhemmin joku tulisi sinun kaltaisesi tarinan kanssa, AP, todellakin tahtoisin kuulla tarinasi ja olisin kiitollinen rohkeudestasi. He voivat tunnistaa tarinasi selvästi ja ehkä ovat hyvinkin oerhetyneet tällaisiin asioihin, mistä sen tietää.

Itseltäni kuoli pikkusisko alle puolivuotiaana, itse olin varhaisteini. Tykkäsin hoitaa vauvaa vaikka hän oli kovin itkuinen. Hän kuoli täysin yllättäen synnynnäisiin elinvikoihin joista ei tiedetty aiemmin, olin poissa kotoa viikonlopun kun se tapahtui. Pihaan palatessani näin lipun puolitangossa ja totesin mukana olleelle toiselle sisarukselleni että vauva on kuollut. En tiedä miksi sellaista sanoin, koska lippu valahti joskus itsestäänkin alemmas. Menimme sisään ja kuulimme mitä oli tapahtunut. Järkytyin ja surin, hautajaisissa en itkenyt kuitenkaan ollenkaan vaikka muut olivat täysin surun murtamia.

16 vuoden kuluttua odotin esikoistyttöäni joka meni reilusti lasketusta ajasta yli ja alkoi lähestyä kuolleen siskoni syntymäpäivä. Toivoin kovasti ettei syntymäpäivä olisi sama, koska se toisi omalle äidilleni varmasti surullisia muistoja. Lapseni syntyi päivää ennen siskoni syntymäpäivää.

En oikeasti usko uudelleensyntymiseen, mutta olen pyöritellyt ajatusta että aavistiko sisar vanhempieni tulevat ongelmat ja valitsikin syntyä myöhemmin minulle.

Ehkä kaukaa haettua, mutta ihmisille on luontaista koittaa yhdistellä asioita ja saada selville kokonaiskuvia.

Minun sisareni on kuollut, mutta olisi kyllä kammottava ajatus ajatella että hän syntyisi omaksi lapsekseni. Jos nyt mihinkään sielunvaellus juttuihin uskoisinkaan. 

Minulla on lapsesta asti ollut vahvoja mielikuvia edellisestä elämästä ja kuolemasta. Muistan kiviset lattiat, pitkät raskaat verhot ja näkymän ikkunoista. Myös ennen kuolemaa pakenemisen juosten ei-suomalaistyyppisen metsän läpi. Aikuisena näin kuvia Caprilta ja näytti kyseinen paikka ihan samalta kuin muistoissani ja paljon muistojen talon tyyppisiä taloja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oma lapseni tai veljeni olisi kuollut ja myöhemmin joku tulisi kohteliaasti kertomaan, että anteeksi, mutta kun minulla on tämö töllainen ap:n tilanne, niin minö olisin HYVIN, HYVIN KIITOLLINEN.

Etenkin jos osaat antaa tilaa ja kertoa, että itsekin olet hämmentynyt ja ymmärrät, jos he eivöt (ainakaan heti) osaa kuulla, niin todellakin antaisin sinulle mahdollisuuden, tapaisimme vaikka kahvilla jossain. Mitä siinä menettäisikään? Eihän tuossa esim tietenkään ole mitään perintöoikeuksia tms mitöön vaatimuksia heille.

Itse uskon tällaiseen. Minulla on maisterintutkinto puhtaan tieteelliseltä alalta, samoin tuttavillani. En pyöri missään liukuvörjätyssä joogahippimaailmassa. Mutta en voi mitään sille, että minullakin muistikuvia. Opin myös ruotsin kielen seiskaluokalla mystisesti tuosta vain, vaikken tule mitenkään ruotsinkieliesestö perheestä tai seudulta. Se vain oli tallessa mielessäni, en pysty selittämään sitä, että sanat olivatkin tuttuja ja vain tiesin aina heti, miten sanat äännetään ja kirjoitetaan.

Oma lapseni kertoi yhtäkkiä kolmevuotiaana, että äiti, minulle on niin vaikeaa se, kun minulla on ikövä sitä englantilaista äitiä. (Emme ole edes käyneet siellä, emme tunne ketään englantilaista myöskään) Kyselin, että mitäs tarkoitat, johon hän, että se äiti ennen sinua. Se, joka ei pystynyt hoitamaan minua ja sitten minä olin siellä suurella vuorella ja valitsin isin ja sinut ja tulin sinun masuun. Lapsella ei todellakaan ole mitään kontaktia mihinkään tuollaiseen puheeseen, kaikki aikuiset ympärillä tieteen tekijöitä. Hän saattoi myös vastata minulle yhtökkiä "yes, Mummy" tietämättä mitä oli sanonut tai mistö keksinyt sen. Olemme siis suomenkielisiä ja aina asuneet Suomessa.

Jos tuo lapseni siis kuolisi ja myöhemmin joku tulisi sinun kaltaisesi tarinan kanssa, AP, todellakin tahtoisin kuulla tarinasi ja olisin kiitollinen rohkeudestasi. He voivat tunnistaa tarinasi selvästi ja ehkä ovat hyvinkin oerhetyneet tällaisiin asioihin, mistä sen tietää.

Itseltäni kuoli pikkusisko alle puolivuotiaana, itse olin varhaisteini. Tykkäsin hoitaa vauvaa vaikka hän oli kovin itkuinen. Hän kuoli täysin yllättäen synnynnäisiin elinvikoihin joista ei tiedetty aiemmin, olin poissa kotoa viikonlopun kun se tapahtui. Pihaan palatessani näin lipun puolitangossa ja totesin mukana olleelle toiselle sisarukselleni että vauva on kuollut. En tiedä miksi sellaista sanoin, koska lippu valahti joskus itsestäänkin alemmas. Menimme sisään ja kuulimme mitä oli tapahtunut. Järkytyin ja surin, hautajaisissa en itkenyt kuitenkaan ollenkaan vaikka muut olivat täysin surun murtamia.

16 vuoden kuluttua odotin esikoistyttöäni joka meni reilusti lasketusta ajasta yli ja alkoi lähestyä kuolleen siskoni syntymäpäivä. Toivoin kovasti ettei syntymäpäivä olisi sama, koska se toisi omalle äidilleni varmasti surullisia muistoja. Lapseni syntyi päivää ennen siskoni syntymäpäivää.

En oikeasti usko uudelleensyntymiseen, mutta olen pyöritellyt ajatusta että aavistiko sisar vanhempieni tulevat ongelmat ja valitsikin syntyä myöhemmin minulle.

Ehkä kaukaa haettua, mutta ihmisille on luontaista koittaa yhdistellä asioita ja saada selville kokonaiskuvia.

Minun sisareni on kuollut, mutta olisi kyllä kammottava ajatus ajatella että hän syntyisi omaksi lapsekseni. Jos nyt mihinkään sielunvaellus juttuihin uskoisinkaan. 

Minä taas olen melko varma, että kuollut miesystäväni on nykyään siskoni pikkupoika.